Markku Liikamaa
Kun toimittaja kirjoittaa perussuomalaisten vaalijuhlailottelusta, että se oli ”lähes lapsenomaista”, niin näkökulma on vaarallisen elitistinen ja ylimielinen. Eikä näkökulma siitä yhtään parane, kun samoissa mielikuvissa ”unohdettu kansa ryömii ulos koloistaan” ja me toimittajat ihmettelemme yhteen ääneen, missä nämä ihmiset ovat olleet kaikki nämä vuodet”.
Yhtä ja samaa pilkkaa kansasta, jota politiikan, talouden ja kulttuurielämän eliitin mielestä ei Suomessa ole ollut edes olemassa, ei vuosikymmeniin. Se on yhtä ja samaa pilkkaa kuin ovat pilkkapuheet tuulipukukansasta, joka vaeltaa viikonloppuisin marketteihin tai halpahalleihin keräämään erikoistarjoukset ostoskärryihinsä ja palaa taas viikoksi koloihinsa. Koloihinsa, jotka samainen talouden ja politiikan eliitti on halpahallien ja hypermarkettien tapaan rakentanut pitkin pääkaupunkiseutua tai maakuntakeskuksia ympäröiviä peltoaukeita.
Sunnuntaina pilkan ja pilailun kohde näytti voimansa. Yli puoli miljoonaa suomalaista nousi ainoalle tuntemalleen barrikadille – äänestyskoppiin – ja näytti meille pilkkaajilleen, kuinka paljon heitä on.
Samalla yli puoli miljoonaa suomalaista näytti, mitä seuraa, kun talouden ja politiikan eliitti toimii kansaa kuulematta uskoen, että suomalaiset ovat juuri sellaisia kuin eliitti on aina halunnut heidän olevan.
Ongelma on tuttu suomalaiskansallisesta historiasta. Suomalaisuuden synnyn ”alkuhämäristä” – 1800-luvulta – lähtien kansa on näyttäytynyt eliitille ”lapsenomaisena” ja vähän tyhmänä, mutta onneksi koulutuskelpoisena.
Sivistyneistö kuvitteli tuolloin – niin kuin Runeberg opetti –, että kansa on ”saarijärvenpaavoja”, hurskaita, pettua leipäjauhoihinsa sekoittavia, vähään tyytyväisiä ja ”lapsenomaisia” aitosuomalaisia kaskisavujen kasvatteja.
Kunhan lasta opastaa, valistaa ja jakaa sille aika ajoin raivaajamitaleja, niin kyllä hän ymmärtää, mitä on olla suomalainen ja mikä on suomalaisen parhaaksi.
Kuten Väinö Linna jo opetti, niin ”pappilan kuistilla” kuviteltu kansa lopulta petti luojansa – sivistyneistönsä – vuonna 1918. Pettymys kävi yli äyräitten, kun osa kansasta olikin aivan muuta kuin vähään tyytyväisiä ”saarijärvenpaavoja”. Se osa kansasta piti joko teloittaa tai kasvattaa uudelleen.
Vaalien jälkeisistä kommenteista huokuu samanlaista pettymystä: punaviini- ja dippikastikekulttuuriin vannova eurooppalainen eliitti-Suomi järkyttyi, kun puoli miljoonaa suomalaista uskalsi avoimesti tunnustaa olevansa impivaaralaisia koskenkorva- ja grillimakkarasuomalaisia.
Vastalauseensa esitti puoli miljoonaa suomalaista. Heidän takanaan on vielä, jos ei kokonainen kansa, niin ainakin toista miljoonaa suomalaista. He, jotka eivät vielä nousseet barrikadille.
Eliitin onkin aika ottaa lusikka dippikäteensä ja katsoa, mitä on tullut kansalle tehtyä. Ylimielisten julistusten aika on ohi, ja on syytä tunnustaa, että peruuttamallakin pääsee joskus eteenpäin. Yksi askel taakse ja kaksi eteen, kuuluu jo historiaan jäänyt poliittinen viisaus.
Kirjoittaja on Karjalaisen rikos- ja oikeustoimittaja
Kun toimittaja kirjoittaa perussuomalaisten vaalijuhlailottelusta, että se oli ”lähes lapsenomaista”, niin näkökulma on vaarallisen elitistinen ja ylimielinen. Eikä näkökulma siitä yhtään parane, kun samoissa mielikuvissa ”unohdettu kansa ryömii ulos koloistaan” ja me toimittajat ihmettelemme yhteen ääneen, missä nämä ihmiset ovat olleet kaikki nämä vuodet”.
Yhtä ja samaa pilkkaa kansasta, jota politiikan, talouden ja kulttuurielämän eliitin mielestä ei Suomessa ole ollut edes olemassa, ei vuosikymmeniin. Se on yhtä ja samaa pilkkaa kuin ovat pilkkapuheet tuulipukukansasta, joka vaeltaa viikonloppuisin marketteihin tai halpahalleihin keräämään erikoistarjoukset ostoskärryihinsä ja palaa taas viikoksi koloihinsa. Koloihinsa, jotka samainen talouden ja politiikan eliitti on halpahallien ja hypermarkettien tapaan rakentanut pitkin pääkaupunkiseutua tai maakuntakeskuksia ympäröiviä peltoaukeita.
Sunnuntaina pilkan ja pilailun kohde näytti voimansa. Yli puoli miljoonaa suomalaista nousi ainoalle tuntemalleen barrikadille – äänestyskoppiin – ja näytti meille pilkkaajilleen, kuinka paljon heitä on.
Samalla yli puoli miljoonaa suomalaista näytti, mitä seuraa, kun talouden ja politiikan eliitti toimii kansaa kuulematta uskoen, että suomalaiset ovat juuri sellaisia kuin eliitti on aina halunnut heidän olevan.
Ongelma on tuttu suomalaiskansallisesta historiasta. Suomalaisuuden synnyn ”alkuhämäristä” – 1800-luvulta – lähtien kansa on näyttäytynyt eliitille ”lapsenomaisena” ja vähän tyhmänä, mutta onneksi koulutuskelpoisena.
Sivistyneistö kuvitteli tuolloin – niin kuin Runeberg opetti –, että kansa on ”saarijärvenpaavoja”, hurskaita, pettua leipäjauhoihinsa sekoittavia, vähään tyytyväisiä ja ”lapsenomaisia” aitosuomalaisia kaskisavujen kasvatteja.
Kunhan lasta opastaa, valistaa ja jakaa sille aika ajoin raivaajamitaleja, niin kyllä hän ymmärtää, mitä on olla suomalainen ja mikä on suomalaisen parhaaksi.
Kuten Väinö Linna jo opetti, niin ”pappilan kuistilla” kuviteltu kansa lopulta petti luojansa – sivistyneistönsä – vuonna 1918. Pettymys kävi yli äyräitten, kun osa kansasta olikin aivan muuta kuin vähään tyytyväisiä ”saarijärvenpaavoja”. Se osa kansasta piti joko teloittaa tai kasvattaa uudelleen.
Vaalien jälkeisistä kommenteista huokuu samanlaista pettymystä: punaviini- ja dippikastikekulttuuriin vannova eurooppalainen eliitti-Suomi järkyttyi, kun puoli miljoonaa suomalaista uskalsi avoimesti tunnustaa olevansa impivaaralaisia koskenkorva- ja grillimakkarasuomalaisia.
Vastalauseensa esitti puoli miljoonaa suomalaista. Heidän takanaan on vielä, jos ei kokonainen kansa, niin ainakin toista miljoonaa suomalaista. He, jotka eivät vielä nousseet barrikadille.
Eliitin onkin aika ottaa lusikka dippikäteensä ja katsoa, mitä on tullut kansalle tehtyä. Ylimielisten julistusten aika on ohi, ja on syytä tunnustaa, että peruuttamallakin pääsee joskus eteenpäin. Yksi askel taakse ja kaksi eteen, kuuluu jo historiaan jäänyt poliittinen viisaus.
Kirjoittaja on Karjalaisen rikos- ja oikeustoimittaja
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin on.
Pääkaupunkiseudun päättäjäväki äimistyi oikein kunnolla, että miten tässä näin pääsi käymään.
Täällä periferiassa merkit oli nähtävissä jo aikoja sitten.
Lukemalla Hesaria ja vertaamalla vaikkapa Savon Sanomiin, oli havaittavissa vissi ero.
Hesarin näkemysten mukaan muu Suomi oli nokkamiesten ja- naisten selän takana, ei ollenkaan mielenkiintoinen- korkeintaan häiritsevä ja turhia kitisevä.
Kaulat pitkällä kurottauduttiin kohti Eurooppaa, unohtaen omat.
Ja tässäpä sitten sen" puhtaan kaulan kanssa" ollaan.
Monikaan puolue EI iloitse vaalitappiosta - kuten teki KOK . Toinen hävisi VIELÄ enemmän, siitä aihe riemuun, kaiketi