PS sai 39 paikkaa. 35 niistä ei ole mitään kokemusta parlamentaarisesta työstä ja lakisäätämisestä. Neljä rivikansanedustajaa löytyy. Mutta heistä kukaan ei ole ollut ministeri tai jonkun painavan valiokunnan nokkamies. Soinkin on siis kutakuinkin höyhensarjalainen mitä vallankahvaan tulee.
PS on lisäksi 2000-luvun selvästi laiskin aloitteentekijä, eikä poliittisen työn kädenjälkiä löydy oikeastaan mistään.
Kansanedustajan työ on vaativaa ja vain kokemuksen kautta taito karttuu. Me olemme siis yhdessä päättäneet että maan tärkein elin taytetään amatööreillä vailla ammattitaitoa kyseiseen tehtävään.
No onneksi meillä on historiallisen helpot ajat ja päätökset edessämme...
Kenestäköhän leivotaan eduskuntaryhmän puheenjohtajaa? Virtanen? Oinonen? Nehän ovat kokeneimmat. Vistbacka ottaa sapattia eläkeläisyydestä ja pomppaa ministeriksi (jos terveys kestää). Mutta siltä varalta että PS saa kolme ministerisalkkua niin mitä ihmettä sitten tehdään?
Entäs jos Soinin pumppu pettää tai diabetes iskee?
PS on lisäksi 2000-luvun selvästi laiskin aloitteentekijä, eikä poliittisen työn kädenjälkiä löydy oikeastaan mistään.
Kansanedustajan työ on vaativaa ja vain kokemuksen kautta taito karttuu. Me olemme siis yhdessä päättäneet että maan tärkein elin taytetään amatööreillä vailla ammattitaitoa kyseiseen tehtävään.
No onneksi meillä on historiallisen helpot ajat ja päätökset edessämme...
Kenestäköhän leivotaan eduskuntaryhmän puheenjohtajaa? Virtanen? Oinonen? Nehän ovat kokeneimmat. Vistbacka ottaa sapattia eläkeläisyydestä ja pomppaa ministeriksi (jos terveys kestää). Mutta siltä varalta että PS saa kolme ministerisalkkua niin mitä ihmettä sitten tehdään?
Entäs jos Soinin pumppu pettää tai diabetes iskee?
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Ammattitaito" tarkoittaa sinulle ylioppilastutkintoa ja hyviä pisteitä pakkoruotsista, joten voit painua takaisin sinne RKP:n palstalle mesoamaan.
Ammattitaito tarkoittaa sitä että on osaa työnsä. Se tulee yleensä kokemuksen kautta. Nyt PS-ryhmässä on 35 täysnoviiseja, ja muutama jolla on vähän kevyttä kenttäkokemusta.
Mutta hallituspuoluekokemus, oppositiojohtokokemus, ministerikokemus, valoikuntapuheenjohtajakokemus, tärkeiden aloitteiden tekemisen kokemus uupuu täysin.
Lisäksi puuttuu hallitusneuvottelukokemus ja budjettiriihikokemus.
Nyt ei enään ole puute rahasta, joten puolue saattaa halutessaan rakentaa toimivan puoluehallinnon ja koneiston tukemaan politiikantekemisen vaativassa työssä. Mutta riittääkö kokemus hyvän sellaisen rakentamiseen?
PÖLHÖT, TÄSSÄ TOSIASIOITA
SUURIN OSA LAINSÄÄDÄNTÄASIOISTA VALMISTELLAAN NYKYÄÄN JOKO EU:SSA TAI SUOMEN MINISTERIÖISSÄ....
KANSANEDUSTAJAT KÄSITTELEVÄT VALMIITA LAKIESITYKSIÄ VALIOKUNNISSA
TÄRKEINTÄ SIELLÄ ON SISÄLUKUTAITO
"SUURIN OSA LAINSÄÄDÄNTÄASIOISTA VALMISTELLAAN NYKYÄÄN JOKO EU:SSA TAI SUOMEN MINISTERIÖISSÄ"
Jep, mutta poliitikkojen tehtävä on taata että lainsäädäntö vastaa poliittisia arvoja. Ja se vaatii kovaa työtä ja paneutumista. Kokemusta ja ammattitaitoa.
"TÄRKEINTÄ SIELLÄ ON SISÄLUKUTAITO "
Paljon tärkeämpää on luetun ymmärtäminen, ja se vaatii laaja taustoitusta - niin ja kokemusta ja ammattitaitoa. Muuten poliitikoista tulee pelkkiä kumilaimasimia.
Alottaja vois vähän miettiä. Eiköhän kaikki kansanedustajat ole ollut kansanedustajansa uran alussa kokemattomia? Kaikki ovat aloittaneet ilman kokemusta eduskuntatyöstä. Ja eikös sitä nimenomaan pitäisi valita kansanedustajiksi tavallisia kansalaisia, jotka vastaavat parhaiten kansaa ja täten myös pystyvät ajamaan kansan euja paremmin kuin kaikenmaailman yliopistoprofessorit ja herrat.
"Alottaja vois vähän miettiä. Eiköhän kaikki kansanedustajat ole ollut kansanedustajansa uran alussa kokemattomia? "
Jep. Tottakai. Mutta nyt meillä on tyrkyllä hallituspuolueeksi pulju jossa 35/39 ovat täysiä untuvikkoja ja loput neljä todella kevyen sarjan kansanedustajia mitä tulee vallankäyttön eri muotoihin. Puolueella ei myöskään ole toimivaa hallintoa tai vastuupuolueen kultuuria.
No nyt on rahaa, mutta autaako se?
"Ja eikös sitä nimenomaan pitäisi valita kansanedustajiksi tavallisia kansalaisia, jotka vastaavat parhaiten kansaa ja täten myös pystyvät ajamaan kansan euja"
Jep. Ja juuri vaatimus että he "pystyvät ajamaan etua" vaatii ammattitaitoa ja kokemusta. Ei tarvite olla proffa tai herra, mutta ammattitaito on kyllä mitä tärkein edellytys tässäkin hommassa.
KOKOOMUS VASTAA VAIN TOIMISTAAN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITOLLE JA KEPU MTK:LLE
ONKO SE HYVÄ ASIA ?
"Kansanedustajan työ on vaativaa ja vain kokemuksen kautta taito karttuu."
on varmasti: "huonovointisuus lisääntyy" - mutta ei kansanedustajien joukossa, vaan kansan
virkoja ja virkamiehiä koko ajan lisää ja huonovointisuus kansan keskuudessa sen kun kasvaa = korruptiota virkamiestasolla
lapsia hakkaavia opettajia, lapsia raiskaavia uskiksia omine lakeineen "synninpäästöineen" ja "rippisalaisuuksineen", valelääkäreitä, valepsykologeja tuhansia uhreja ja kymmeniä miljoonia veroeuroja kankkulan kaivoon ... jaa että Perussuomalaisilla ei ole tarpeeksi kokemusta?
JA TÄSSÄ ONKIN SE ONGELMA..MIKÄÄN EI MAASSA MUUTU JOS SAMOJA IHMISIÄ ÄÄNESTETÄÄN VUODESTA VUOTEEN EDUSKUNTAAN
VAI KUVITTELETTEKO TUOMIOJAM MUUTTAVAN AJATUSMAAILMAANSA
Itseäkin aina naurattanut tämä puhe kokemattomuudesta kaikki ovat samalla lähtöviivlla kun eka kertaa tähän taloon tulevat . Vanha sanonta kuuluukin kun herra antaa viran se antaa järjen sitä käyttää.
Hahhah! Taas joku persujen vastustaja kitisee ettei persuilla kansanedustajilla ole muka ammattitaitoa ja osaamista.
Kaikkea paskaa sitä kuuleekin.
Kansanedustajan tehtävä hoituu hyvin sillä kun osaa painaa sitä nappulaa mitä perus-Soini käskee. Tähän tehtävään voi tarvittaessa kouluttaa vaikka apinankin, joten se siitä.
Kansanedustajan työhön kuuluva julkisuuskin hoituu sillä tyylillä kun toistelee vain paria lyhyttä lausetta mitä Soinilta on opittu. Esim. yksi uusi persu osasi vastata toimittajan kaikkiin kysymyksiin vaalien jälkeen vain toistelemalla "JYTKY TULI" "äänestystulosta on kunnioitettava".
Eli kyllä se on täyttä paskaa persuilla riittäisi ammattitaito. Riittää kun nappulaa osaa painaa ja kaksi erillistä lausetta opettelee toistamaan vastaukseksi kaikkiin kysymyksiin. Soini hoitaa sitten sen heidän puolestaan sen ajattelupuolen ja se kyllä häneltä onnistuu hyvin.