Suositelkaa kirjoja/kirjailijoita

Eli nyt kaipaisin jälleen palstalaisten apua, tällä kertaa kuullakseni ehdotuksia siitä, mitä minunlaiseni kannattaisi lähitulevaisuuden ensikädessä lukea ja tutkia. Tietysti kaikki minut tuntevat voivat sanoa, että ketä tahansa nykyaikaista, kun monet tuntevat minut lähinnä vanhan, "aikansa eläneen" kirjallisuuden ystävänä ja suurkuluttajana, mutta nyt olen aivan tosissani sen suhteen, että kaipaisin mahdollisimman laajaa ehdotuslistaa siitä, mitä kannattaisi kirjastosta pelmuta.

Teemoiltaan yms. sisällöltään toivoisin jotain seuraavista: rakkautta, vaellus- ja luontokertomuksia ja -kuvauksia, sukutarinoita, kuvauksia läheisten ja omaisten menetyksistä, ja ehkä myös nuorten sielunelämää kuvaavia teoksia. Mieluiten lukisin näistä aiheista kotimaisilta saroilta, mutta ulkomaisetkin käyvät oikein hyvin. Nämä aihealueet eivät tietenkään ole ehdottomimpia, vaan minun tällä palstalla julkaisemiani tekstejä lukeneet voivat esittää aivan vapaasti esimerkkejä siitä, mitä tai millaista minun kannattaisi lukea, paitsi vahvistaakseni nykyistä linjaani näillä teilläni, myös löytääkseni jotain aivan uutta kehitykseni kannalta.

Kiitos jo etukäteen.
385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Thomas Mann - Buddenbrookit (sukutarina)
Marja-Leena Mikkola - Omaisten kesken (suomalaisia ihmiskohtaloita, jonkin verran luontokuvausta)
Arto Melleri - Liftarien yö (vaeltamista ja nuorten sielunelämää, löytyy kirjasta Pääkallolipun alla)
Raija Siekkinen - koko novellituotanto (mitä arjessa voi tapahtua)
Veijo Meri - Peiliin piirretty nainen (vaellusta ja erinomaista miljöökuvausta, myös rakkautta)

Äänestä

Oletko lukenut jo
Alexadra Salmelan

27 Eli kuolema tekee taiteilijan

Kun otat huomioon, että oli viime vuoden
Finlandia ehdokas
niin kirjan tekotavan "sisäistämällä"
pääset kirjoittamisessasi jo pitkälle.

Toivon.

Äänestä
  • ...... no pirsketti, kirjoitin taas niin nopeasti että kirjailijan nimi virheellisesti,
    siis oikein kirjoitettuna

    Alexandra Salmela

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väinämö Vaahtera kirjoitti:

Eli nyt kaipaisin jälleen palstalaisten apua, tällä kertaa kuullakseni ehdotuksia siitä, mitä minunlaiseni kannattaisi lähitulevaisuuden ensikädessä lukea ja tutkia. Tietysti kaikki minut tuntevat voivat sanoa, että ketä tahansa nykyaikaista, kun monet tuntevat minut lähinnä vanhan, "aikansa eläneen" kirjallisuuden ystävänä ja suurkuluttajana, mutta nyt olen aivan tosissani sen suhteen, että kaipaisin mahdollisimman laajaa ehdotuslistaa siitä, mitä kannattaisi kirjastosta pelmuta.

Teemoiltaan yms. sisällöltään toivoisin jotain seuraavista: rakkautta, vaellus- ja luontokertomuksia ja -kuvauksia, sukutarinoita, kuvauksia läheisten ja omaisten menetyksistä, ja ehkä myös nuorten sielunelämää kuvaavia teoksia. Mieluiten lukisin näistä aiheista kotimaisilta saroilta, mutta ulkomaisetkin käyvät oikein hyvin. Nämä aihealueet eivät tietenkään ole ehdottomimpia, vaan minun tällä palstalla julkaisemiani tekstejä lukeneet voivat esittää aivan vapaasti esimerkkejä siitä, mitä tai millaista minun kannattaisi lukea, paitsi vahvistaakseni nykyistä linjaani näillä teilläni, myös löytääkseni jotain aivan uutta kehitykseni kannalta.

Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu