Mua jännittää liian usein kaikki, eniten vaikeuksia tuottaa kodista lähteminen. Jotenkin alan miettimään liikaa kaikkea ja tulee lievä paniikki. Ihankuin olisin hälytystilassa kokoajan, mitä enemmän yrittää rauhoittaa itseäni sen enemmän alan jännittämään!
Kaupassa, torilla, junassa, bussissa oleminen tuottaa ahdistusta ja ihankuin välttelisin kaikkia katsekontakteja ja haluaisin vain nopeasti pois. Ihankuin yrittäisin tehdä itseni näkymättömäksi kun pelko käy niin suureksi. Jos joudun ihmisjoukon keskelle, olen peloissani enkä tiedä miksi! Ulkomailla ollessani pelkäsin jatkuvasti että joku pahoinpitelee minut ja ryöstää, joten yritin olla mahdollisimman huomaamaton. Lääkärillä käydessäni lääkäri kun mittasi verenpaineeni, hän sanoi että sydämeni syke on koholla ja sanoi hymyillen että varmaan kun jännitän niin paljon.
Onko tähän jotain lääkettä, joka rauhoittaisi minut niin että pysyisin suhtkoht selväjärkisenä?
Kaupassa, torilla, junassa, bussissa oleminen tuottaa ahdistusta ja ihankuin välttelisin kaikkia katsekontakteja ja haluaisin vain nopeasti pois. Ihankuin yrittäisin tehdä itseni näkymättömäksi kun pelko käy niin suureksi. Jos joudun ihmisjoukon keskelle, olen peloissani enkä tiedä miksi! Ulkomailla ollessani pelkäsin jatkuvasti että joku pahoinpitelee minut ja ryöstää, joten yritin olla mahdollisimman huomaamaton. Lääkärillä käydessäni lääkäri kun mittasi verenpaineeni, hän sanoi että sydämeni syke on koholla ja sanoi hymyillen että varmaan kun jännitän niin paljon.
Onko tähän jotain lääkettä, joka rauhoittaisi minut niin että pysyisin suhtkoht selväjärkisenä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suosittelen kognitiivista itsensä uudelleenohjelmointia, eli ajatusten hallinnan treenaamista. Itselläni hävisi samantyyppiset kaikenmaailman pelot sen sileän tien kun aloin ajattelemaan täysin päinvastoin kuin pelätessäni.
Ekana otin käsittelyyn metron jossa matkustamista kartoin kuin ruttoa kunnes duunipaikka vaihtui ja metro oli nopein kulkuväline. Päätin haastaa itseni muuttumaan koska uskon, että ajatuksilla on suuri valta siinä miten me kulloinkin voimme - niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Muutin siis ajatusteni kaavan. Ennen pelottelin itseni paniikkiin (kuten sinäkin teet) ajattelemalla kaikenlaista kauheaa joka VOISI tapahtua. Sitten aloin ihmetellä oikein tietoisesti, että mitä minä oikeastaan pelkään? Elämää, kuolemaa, hallitsemattomuutta, yksinäisyyttä... Ja sitten ihmettelin, että no mitä minä siitä pelkäämisestä sitten saan palkinnoksi? Huonon olon ja elämän rajoitteita.
Ei siis järjen hiventäkään.
Aloin ajatella, että mitä sitten vaikka pyörtyisin metrossa (se oli siis kauheinta mitä saatoin kuvitella), kyllä ihmiset auttaa ja on täällä kauheampaakin nähty, joten en aiheuta mitään eriskummallista vaikka vajoaisinkin lattialle.
Jo pelkästään sillä ajatuksella jännitys ikään kuin laukesi. Pelolta lähti toinen siipi.
Sitten päätin katsella maisemia tai ostamaani lehteä sen sijaan että kuuntelen ja tutkin koko ajan vain itseäni ja omaa oloani. Selviytyyhän se sydän pysähtymättä joka yöstäkin niin miksi ei sitten metromatkasta!
Siinä meni pelolta toinenkin siipi eikä se sitten enää noussut lentoon seuraavalla kerralla ollenkaan niin helposti kuin ennen. :) JEEE!
Seuraavaksi menin kadulle kävelemään ja aloin observoida ympäristöäni erilaisella asenteella kuin ennen. Etsin kaikkea kaunista, niin ihmisissä kuin taloissa ja autoissakin, enkä antanut pelkoajatuksille yhtään suunvuoroa.
Ja niin edelleen.
Siitä treenistä on nyt pari vuotta ja voin sano, etten pelkää enää oikeastaan mitään. Maailma ei ole minulle enää pelottavan hallitsematon vaan mielenkiintoinen paikka. Mietin yhtenään kaikkea kivaa ja mukavaa joten olokin on sitten sen mukainen.
Ei se hetkessä käynyt, sillä ihmisellä on muisti joka yrittää koko ajan tunkea tietoisuuteen niitä epämiellyttäviä kokemuksia ja tunteita, mutta kun kääntää niiden suunnan päättäväisesti aina positiivisempaan suuntaan, ei voi hävitä.
Miksi hyysätä ja ruokkia inhottavia tunteita ja muistoja kun samaan aikaan tapahtuu niin paljon hyvää ja nautittavaakin?!