Onko Soinilla

Vai tuleeko siitä kokoomuksen sylikoira, kuten Marista?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hänen olkapäänsä lienevät aivan lapapuiden tapaan syvällä ihonalaisten laadikerrosten alla piilossa. Siellä ne nuljahtelevat itsekseen, jos hän sattuu jotenkin terhistäytymään. Pinnalla asti sellainen ele ei kuitenkaan ilmene mitenkään.

Äänestä

Vuh, vuh!

Jytky muuttui samanlaiseksi Jykän puudeleksi kuin Mari oli vuosia viime sunnuntai iltana kun vaalitulos selvisi.

Samalla sekunnilla kun vaalivoitto varmistui Jytky luopui kaikista periaatteista ja kynnyskymyksistä. Pakkoruotsi ja EU-tukipaketitkin ovat nyt ihan kannatettavia asioita Jytkyn mielestä ja afrikkalaisten "ottolapsien" perheenyhdistämisetkin lienävät suorastaan fantastinen juttu jota tulee kasvattaa kaikin keinoin.

Jytky ja Jykä-isäntä yrittävät nyt pelata aikaa ja saada Portugali-tukipaketit kaadettua vanhan eduskunnan synniksi eikä hallitusta pistetä kasaan ennen kuin tukipaketista on saatu kannanotto suurelta valiokunnalta. Oppositio luonnollisesti jekuttanee Jytkyä ja isäntää ja on suuressa valiokunnassa tukipaketin kannalla mutta painaa sitten koko eduskunnan äänestyksessä raakasti punaista nappulaa. Kiviniemi ilmoitti tänään ettei hän tule tuomaan esitystä tukipaketista toimitusministeriönä, joten sen Jykä saa tuotua eduskuntaan vasta kun uusi hallitus on kasassa. Ylläri voi olla melkoinen kun koko oppositio painaa punaista koko tukipaketille ja Jytkyn on laumoineen pakko painaa paketille vihreää nappulaa jottei isäntä-Jykä pahoita mieltään.

Jos Jytky ja Jykä meinaavat samassa hallituksessa pysyä niin Jykän pitää sanoa ei tukipaketeille tai sitten Jytkyn pitää oppia parissa viikossa painamaan kyllä sille äänestyksessä. Luonnolllisesti Jytky oppii tuollaisen tempun parissa viikossa, joten nou hätä!

Äänestä
  • Ei ole Soinilla varaa alkaa Jykän budeliksi. Valta tulee, mutta vielä nopeemmin lähteee...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olkapäitä? kirjoitti:

Vai tuleeko siitä kokoomuksen sylikoira, kuten Marista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu