Jäitä hattuun persut ja pelkääjät

Ottakaa rauhassa

Keskustelu persujen puolesta ja vastaan käy kiihkeänä. Toiset uhoavat, että nyt kaikki muuttuu ja toiset pelkäävät, että Suomesta tulee jonkinlainen takapajuinen junttila. Tässä on nyt kaikkien syytä rauhoittua, koska mitään kovin radikaalia ei tule tapahtumaan.

Persut ovat toistelleet vastustajilleen, että koittakaahan hyväksyä demokratia ja sen mukainen vaalitulos. Toki vaalitulos on hyväksyttävä, mutta pian tulee käymään niin, että persut itse törmäävät demokratian ja suomalaisen monipuoluejärjestelmän seinään. Vaikka persujen vaalivoitto oli historiallisen suuri ja sinänsä kunniotettava, on heillä kuitenkin vain alle 20% kannatus. Demokratiassa päätöksiä tehdään enemmistön voimin, ja persut ovat kovin yksin monien ajamien asioidensa kanssa.

Ne arvokonservatiiviset linjaukset, joita persujen kannattajat eniten kammoksuvat, eivät tule toteutumaan. Tai korkeintaan hallitusohjelmaan hyväksytään joitain kosmeettisia muutoksia, jotta persut saadaan pidettyä suhteellisen tyytyväisinä ja mukana hallituksessa.

Ehkäpä juuri ne asiat, jotka saivat persujen kannattajat eniten liikkeelle, eivät tule juurikaan muuttumaan. Maahanmuuttoon ei tule radikaaleja muutoksia. Soini itse jo totesi vaalien jälkeen, ettei maahanmuuttopolitiikkaa ole tarvetta uudistaa. Halla-Aho voi tässä vain vikistä, muttä hänen ehdotuksilleen ei yksinkertaisesti ole eduskunnan enemmistön tukea. Pakkoruotsi ei myöskään tule katoamaan minnekkään, koska tällekään ei ole kannatusta. Kehitysapua ei tulla lopettamaan, sillä suurin osa kansanedustajista on itse asiassa valmis nostamaan sitä. Abortteja ei kielletä, eivätkä homot katoa minnekään. Vaikka persuilla olisi kuinka paljon tahtoa, sisua, tulta ja tappuraa, ei se tule saamaan eduskunnan enemmistön tukea arvokonservatiiviselle politiikalleen.

Sen sijaan talouspoliittisiin uudistuksiin on jonkinlainen mahdollisuus, koska demarit kannattavat saman suuntaisia vasemmistolaisia muutoksia. Tässäkin ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että Kokoomus on suurin puolea ja tulee laittamaan kapuloita rattaisiin minkä ehtii. Itse asiassa persuille mieleisiä talousuudistuksia olisi helpompi ajaa, jos osa persuista olisi äänestänyt SDP:n Suomen suurimmaksi puolueeksi. Tällöin hallitusneuvotteluissa voitaisiin sivuuttaa Kokoomus kokonaan. Tietenkään tätä tilannetta ei voitu ennustaa ennen vaaleja, mutta näin kuitenkin sattui käymään.

Joitain muutoksia saattaa tulla myös EU-politiikkaan, tai ainakin Portugal-paketin suhteen. Tästäkään ei ole kuitenkaan mitään takeita. Suomi ei ole missään tapauksessa eroamassa Eurosta tai EU:sta. Suomi tulee jatkossakin olemaan kansainvälinen toimija siinä, missä nytkin.

Jos persut kuitenkin pitävät sitkeästi kiinni arvokonservatiivisista linjauksistaan ja ns. isänmaallisista periaatteistaan, tulee se päätymään oppositioon. Oppositiosta persut eivät tule saamaan yhtäkään merkittävää lakialoitetta läpi mahdollisia vasemmiston hyväksymiä talousuudistuksia lukuun ottamatta. Jos persut sen sijaan haluavat väkisin hallitukseen, joutuvat he luopumaan monista tavoitteistaan ja pelaamaan pitkälti Kokoomuksen ja SDP:n pillin mukaan. Tämä tulee johtamaan persujen kannattajien pettymiseen, kun omaa puoleaohjelmaa ei saatukaan kuin taikaiskusta läpi sellaisenaan. Todennäköisesti tämä puolestaan johtaa siihen, että persujen äänestäjät passivoituvat uudelleen ja puolueen kannatus laskee seuraavissa vaaleissa. Mahdollista on myös, että koko puolea hajoaa seuraavan neljän vuoden aikana.

Persujen on siis syytä laittaa jäitä hattuun ja heidän vastustajansa voivat olla ihan rauhassa ja turhia pelkäämättä. Markka ei tule takaisin, maahanmuuttajat eivät katoa minnekään, EU:ssa ollaan edelleen, eikä Suomesta tule mitään eristäytynyttä Euroopan Pohjois-Koreaa. Todennäköisesti ne varsinaiset lakimuutokset, jotka todella realisoituvat, tulevat olemaan monien persujen vastustajien hyväksyttävissä, porvarit poislukien.

3

143

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rauhassa ottaja

      Hyvin kirjoitettu, rauhassa mennään eteenpäin. Kansanvalta on hieno sana, mutta siihen se monilta osin jääkin. Totta kai pienissä kysymyksissä esim. äänestämällä eduskuntavaaleissa voi vaikuttaa. Sitten kun mennään suuriin asioihin valta on ihan jossain muualla kuin kansalla. Hallitus neuvotteluissa on mukana melkosen paljon muutakin porukkaa kuin vaan voittavat puolueet.
      Esim. suurilla työnantajilla on keinonsa saada tahtonsa läpi, tämä tapahtuu, jollei hyvällä, niin sitten pahalla. Maailma on nykyään niin pieni paikka, että ei ole suurikaan ponnistus siirtää tehtaita rajojen ulkopuolelle, jos heitä ei kuunnella, kuten on viime vuosina nähty. Politiikkaa voi verrata sirkukseen, jos joku katseli uutisia, niin saattaa olla, että keskusta äänestää tukipaketteja vastaan ja perussuomalaiseet sen puolesta. Nautin tulevasta kuukaudesta politiikan saralla.

    • tk

      Mielestäni on hyvä, että persuille tuli, niinkin suuri kannatus kuin tuli.
      kompromisseja täytyy tehdä, mutta nekin ovat positiviisia kansan puolelta, joka
      on on täysin minimalisoitu. Asenne, että Suomi nousee, ja te pysykää rahattomana, ei ole kovinkaan hyvä ihmisille, jotka ovat osallisia sen rahoittamiseen verovaroin.
      Tietysti sitä voi perustella, että te olette juntteja, mitä se teille kuuluu, kuinka
      verovarojanne käytetään. Kyllä me tiedämme. että leijonanosa kuuluu meille, jotka
      päätämme: koska me päätäämme oikein. Vaikka suuri osa veronmaksajista
      toivoisi sen päätyvän suomalaisten huono-osaisten aseman parantamiseen.

      v

    • Näinhän tämä toimii...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      781
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      510
      684
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      560
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe