Minulla on nyt 18 vuotta ikää. En ole enää kiinnostunut tulevaisuudetta, koska sillä ei ole minulle mitään tarjottavaa (opiskelen lukiossa mutta tuskin pääsen sieltä mihinkään). Ennen minulla oli tavallisia unelmia, kuten työ ja perheen perustaminen. En ole enää aikoihin jaksanut kiinnostua yhdestäkään naisesta koska tunnen ettei yksikään minua ymmärrä. Näin ovat kaikki haaveeni unohtuneet. Päädyn varmaan vielä siihen tilanteeseen että olen työkyvytön ja asun vanhempieni luona kolmikymppisenä, mutta minkäs teet kun olet miltei koko elämäsi elänyt yksin. Siinähän hankit töitä tai normaalin elämän kun olet henkisesti lopussa.
Ei kiinnosta enää
Toivonsa menettänyt
23994
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Miksi ihmeessä ajattelet noin! Jokainen voi tehdä omasta elämästään onnellisen olemalla positiivinen ja tekemällä asioita, joista tykkää. Olet selvästi masentunut. Käy juttelemassa asiasta lääkärillä. Masennuslääkkeet voivat auttaa, mutta ennen kaikkea alkaisin sinun hengaamaan mukavien ihmisten seurassa ja tekemään heidän kanssaan kivoja juttuja. Olet täyttänyt 18, ala vaikka käydä yökerhoissa, voit piristyä.
Miksi menisin yökerhoon? Mitä siellä tekisin? Sinnekin joutuisin menemään yksin. Pelottaa vaan muiden suhtautuminen minuun, en usko että kovin moni välittää yhdestä yksinäisestä tuntemattomasta ihmisestä. Siksi tuo ei tunnu luontevalta puuhalta. Ei se homma niin yksinkertainen ole että yhtäkkiä vaan taikaiskusta piristyisin.
Ei elämä koskaan noin mustavalkoista ole, voin sanoa. Miehillä tuntuu vallitsevan vahvasti se asenne, että kaikki tai ei mitään.
Itseni pitää hengissä tieto siitä, että maailmassa on paljon hienompia ja tärkeämpiäkin asioita kuin työ, opiskelu tai parisuhde. Paljon, paljon, paljon. Emme vain sitä täällä Suomessa ymmärrä. Meidät aivopestään ajattelemaan, että se on elämämme, ilman niitä olemme epäonnistuneita ja outoja, huonompia! Mutta ei, emme ole ja me voimme valita toisin. Minä ainakin haluan täyttää elämäni ainutlaatuisilla asioita, kuulua vähemmistöön valinnoissani. Ja ei, en ole minkään sortin uskovainen, vasta erosin kirkosta kun siihen tuli mahdollisuus. En kuulu myöskään seksuaalivähemmistöön. Ja olen myös henkisesti sekä fyysisesti terve.
Minä en ainakaan halua elää sitä peruselämää, minkä kaikki ikäisenikin vetäisevät läpi, tällä hetkellä he elävät rajua ryyppäysvaihetta ja kumppanin etsintää. Sama se kaikilla. Mikä nimen lisäksi heitä enää erottaa toisistaan? Ei mikään. Minusta he samalla voisivat aina uuden ikävaiheen vaihtuessa marssia kaikki yhdessä vaihtamaan nimensäkin samaksi, ikävaiheeseen sopivaksi. "Puli Ukko/Puli Akka" x Kaikki Suomen nuoret.
kun olisi rahaa ostaa oma mökki jostain luonnon keskeltä ja jättäytyä kokonaan pois "yhteiskunnasta" joka todellisuudessa on yksityiskunta. Kotoa käsin olisi mukava tehdä töitä, jolloin voisi keskittyä 100% ja olla ilman sitä ahdistavaa ihmisten työilmapiiriä, jonne kaikki purkaa henkilökohtaisen elämänsä pettymykset.
Helppo samaistua.
Mikä siinä on, ettei tunnu samanhenkisiä tyttöjä löytyvän?
Pojat ei oo ainoita, jotka pohtii tommosta, että ei löydy samanhenkistä ihmistä. Olen tyttö ja musta tuntuu, etten tule koskaan löytään sitä oikeaa poikaa. Röytän kohta 18 ja olisi kiva, että olisi oma kulta kainalossa.
Ja höpö höpö tytöt ja pojat! Katsokaa laveammin ympärillenne ja unohtakaa san "kaikki". Ei se elämä säännön mukaan mene, ensirakkaus voidaan yhtä onnellisesti löytää kolmikymppisenä äidin luona asuen kuin 18-kesäisenä.
Itsekin ajattelin nuorena noin erilaisistakin asioista kuten sairaudesta, että en koskaan parane ja löydä ketään..... Sitten aivoittelin itsekseni, että vuoden päästä voi olla toisin. Vaikka vuosia menikin kolme niin sitten asiat sattumalta muuttuivat.
Eihän kukaan voi vannoa, että rakkauskaan iänkaiken kestää, joten vuosi kerrallaan eteenpäin ja itse ryhdistäytymään. Ei kukaan kotoa hae, harvemmin ainakin. Ylös, ulos ja ainakin lenkille!
Itse olen samanikäinen tyttö, ja ajattelen toisinaan samoin. Minulla on ollut kavereita, ja pari hyvää ystävääkin, mutta kasvoimme erillemme. Heistä tuli niin erilaisia, loittonivat vähitellen kauemmas ja kauemmas...
Haaveita urasta ja perheestäkin oli, mutten enää usko selviäväni tulevaisuudesta, tai elämästä ylipäätänsä.
Olen myös lukiossa, enkä jaksa niitä pinnallisia, koko ajan hymyileviä, teennäisiä teeskentelijöitä, jotka puukottavat selkään ja juoruilevat, minkä kerkiävät. Päivääkään en ole viihtynyt koulussani, mutta ei ole muutakaan paikkaa, mihin mennä.
Nimimerkki 'voi että' mainitsi yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytymisen. Minä harkitsen asiaa ihan tosissani. Tulevaisuudessa siintää tosin yksi pikkiriikkinen valopilkku, ja sen turvin olen jaksanut eteenpäin...
Hei,olen 37-vuotias mies,yksinäinen.Ja täysin kyllästynyt kaikkeen,työhöni,itseeni,muihin ihmisiin.Ja olen huomannut,että suomalaiset naiset eivät ole minusta kiinnostuneita.Olen yrittänyt,huonolla tuloksella.Ja nyt töistä ollut pian kuukauden sairaslomalla.Nukun paljon,ja illat juon alkoholia,se tuo hetken mielihyvän.Silti en pidä itseäni alkoholistina.Vaikka juominen on lisääntynyt rajusti.Kavereita ei ole.Olen miettinyt,en jaksa enää kauaa,tälläisen elämän voi aivan yhtä hyvin lopettaa,kun vaan keksin sopivan tavan.Ei minua kukaan enää tarvitse.Kaikki omaisuus,mikä on,pitää huolehtia,ettei se joudu vääriin käsiin.Eli kuten aloittaja:Ei kiinosta elämä enää.
Minäkin olen luovuttamassa. Mieluiten tappaisin itseni, mutta pelkään sotkevani sillä liikaa muiden elämää. Ja onhan se kiva katsoa mihin tämä elämä vie.
Olen 18v tyttö, kavereita ei ole ollut vuosiin, en ole opiskellut peruskoulun jälkeen, en ole ikinä ollut töissä enkä ole läheskään työkuntoinen. Olen pahasti nettiriippuvainen ja muutenkin epätasapainoinen. Olen monesti yrittänyt päästä irti ja keskittää huomioni todellisuuteen, mutta ei sitä jaksa kauaa kun tajuaa ettei elämällä ole mitään tarjottavaa. Ihmissuhteiden suhteen olen jo luovuttanut. Tiedän olevani koko elämäni yksin ja ihan hyvä niin, ihmisten kanssa oleminen vie kamalasti energiaa. Mutta jos edes jaksaisi käydä töissä. En tiedä olenko siinä kunnossa ikinä. Taidan vaan elellä täällä vanhempien nurkissa siihen asti kunnes heitetään pihalle ja sitten vaikka tapan itseni jos jaksan. Ei kiinnosta tämä elämä. Tipuin kyydistä jo aikoja sitten eikä ole energiaa nousta takaisin.
Tuttuja unelmia. Minulla parikin ammattia yo-tutkinnon lisäksi. Olen osa-aikatöissä. Eivät ne tulot täysin riitä. Minulle on nyt ihan sama, että olen vähän töissä ja loput työttömänä. Oli minullakin vielä lukiossa ja vähän sen jälkeen suurempia unelmia.
Jätän työuran ja perhe-elämän yhteensovittamisen suosiolla muille. Pääasia, että rahat riittävät ja voi välillä tehdä jotakin mukavia hankintoja. Toinen pääasia on se, että on hyvä pössis vaikka onkin hieman ulkopuolella tästä yhteiskunnan normaalista kulusta.
Ajattelin noin, kun olin 15 v, etten saa naista, enkä työpaikkaa. Nyt olen 35-v ja en ole sitä naista ja työpaikkaa vielä saanut. Opiskellut olen kyllä koko ikäni esim. lukion, ammattikoulun, insinööriksi, DI:ksi ja lisensiaatiksi. Sitä vaan on, niin ruma ja paska, ettei kelpaa kenellekään naiselle saati sitten töihin. En sentään vanhempien luona asu, mutta mitäpä siitä tässä vaiheessa enää, kun kohta lasahtaa...
Luulisi tekniikan alalta tuolla koulutus- ja osaamismäärällä työtä irtoavan! Ja varmasti naisetkin alkavat pyöriä ympärillä kun on lompakossa paksuutta ja statusta.
voi itkun vvittu tappakaa jo ittenne hirveetä neiteilyä
Ethän sä saa asua vanhempiesi luona, kun ihmiselle on määritelty ihan toisenlaista läheisyyttä. Nämä ovat ympäristössämme ihan toisenlaisia elementtejä, kuten esimerkiksi mielenkiintoisia uskonnollisia kokemuksia alitajuntaisesti ja piilotajuntaisesti. Niiden pitää olla hallittuja tällaisella seksuaaliperusteisella vietti, vaisto ja normijärjestelmällä.
"Lopeta se puhe ja rupee kilpailemaan mun kanssa. Katsotaan sitten jaksatko tai jaksanko paremmin."
No turha kai sanoa, että piristy..
Mutta jotain vinkkiä:
Itse kiinnostun naisesta tietokoneen ruudulla ja ehkä kännissä: kun naista saan, kiinnostus loppuu, joten minun kanssa ei kannata perustaa perhettä.
Eli unohda naiset heti alkuun, pääset monesta stressistä jo siinä. Naiset "kypsyy" aiemmin, joten ehkä se perhe kiinnostaa sua 10-vuoden päästä :)
Juttelet mukavia kavereillesi, itse olin ylimielinen mulkero amis-aikana, nyt ottanut rennommin ja ei ole niin yksinäistä. Puhelin käteen ja soita yläastekavereille ja pyydä vaikka lenkille, baariin, leffaan..
Ketään ei kiinnosta auttaa ketään, siksi on aina oikeus onnistumisen elämyksiin perheellä ja vuosirenkailla.
"Ei, mulle"
"Katso myös sanat väestörekisteri, holhousrekisteri ja nuolevakuolemantuomio."
Sellainen on asianajotyyppinen psykiatriasi tällä hetkellä.
Milloin mä olen virkaan oikeutettu? En ole kuule edes ehtinyt kiinnostua. Kiire ei ole koskaan heitteillejätön takia mielenterveyssairaus...
Kiire, mielenterveyssairaus, heitteillejättö
Nämä ovat ongelmai joihin psykologi ei saa ottaa potilasta.
Tähänkin on protokolla.
"Et saa leikkiä turhan takia missään lahkoissa tai unohtaen elämyksiä perheestä ja vuosirenkaista."
Jooo, susta tuskin tulee mitään tuolla asenteella.
Sun itsetunto on jossain maanraossa. Sitä sanotaan että tuskin kukaan muu pystyy nostamaan sitä kissan häntää niin kuin kissa itse.
Olet varmaan masentunut, ehkä liikunnan ja vitamiinien puutosta. Asiat aina usein järjestyy jollain tavalla.
Kyllä ne järjestyy kaikki aikanaan, usko vaan..
Niinhän sitä minullekin sanottiin, että kaikki järjestyy lopulta, vaan eipä ole vieläkään niin tapahtunut ja asiat ovat menneet itse asiassa huonompaan suuntaan. Nyt ollaan jo niin syvällä, ettei ylös enää voi päästä.
Täällä on sekä miehiä että naisia toivottoman yksinäisiä, vaihtakaa ihmeessä osoitetietoja ja yksinäisyys on mennyttä elämää :)
olen nainen 22v uusimaa, laitoin uuden ketjun "Kesä Yksin"
-siellä tietoa minusta ja yhteystietoni jos kiinnostaa! :))
Hieno homma, paitsi jos alkasit ite seurustelemaan tuon masennuksen aikana, ja jos se päättyisi melkein heti alkuun, siitä ei voi kuin vetää johtopäätösken että tulee olo että ei pysty mihinkään, ja jos on tosiaan yksin nii mitä vitun väliä on millää. Itekki homehun kotona :)