mitä pitäisi tehdä seuraavanlaisessa tilanteessa. En yksinkertaisesti halua miestäni, kun olen hänen kanssaan sängyssä, tulee ns.'halpa, kuvottava' olo. On pakko laittaa silmät kiinni ja ajatella esim. jotakin toista kuin häntä, jos ylipäänsä haluaa saada itsensä kiihottumaan. Kun en eds haluaisi että hän koskisi...:(. Seksiä on kuitenkin 'pakko' harrastaa, sillä muuten alkaa kauhea riitely.
en halua miestäni
nainen
225265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Miksi et halua häntä tai siis miksi tulee kuvottava olo? Onko miehesi ulkonäkö muuttunut kuvottavaksi vai onko hän aina ollut samanlainen?
aina kun ehdotan jotain uutta sängyn ulkopuolelle, se ei käy. Esimerkiksi viimeksi sanoin että olisi mukava tehdä vaikka seisaallaan seinää vasten, niin ei. Toiseksi hän haluaa minulta suuseksiä, vaikka itse ei siis halua sitä minulle, hän haluaa vain että nainen on alla. Jotenkin tuntuu, että se on vain niin päämäärähakuista tämä hänen touhunsa. Tuntee itsensä ihan huoraksi jota nyt vain pannaan että lauetaan. Pitäisiköhän pyytää maksua :). Eniten haittaavat kuitenkin riidat, jotka syntyvät siitä jos minä en halua häntä. Suhteeen alkuaikoina minäkin halusin häntä, todella usein, mutta silloin jos häntä ei haluttanut hän katsoi oikeudekseen kääntää kylkeä ja sanoa että tyydytä itse itsesi. Miksei minulla ole samaa oikeutta, perhana!
Täytyy sanoa ettei ole ihme jos sinua ei oikein enää kiinnosta oman kanssa.hölmö mies!!!
Miksi yleensä olet sen äijän kanssa? Laita pihalle ja ota parempi!
Tiedän tunteen.
Minulla voi joskus mennä kylmät väreet, kun mies koskettaa mua halutessaan seksiä.
Silti mä haluan koko ajan, niin että mahaan sattuu.
Mutta, mä en halua vaan jostain syystä miestäni.
Pakon edessä ja perherauhan säilyttämiseksi puristan vaan silmät tiukkaan kiinni,
ja toivon että homma olis pian ohi.
Eihän hyvästä isästä,perheenpäästä, komeasta miehestä, työelämässä korkealla olevasta, kaikin puolin hyvästä miehestä,
ole mitään järkeä erota...
Vai saako, sitä varten erota, ettei vaan tykkää...
hei, kirjoitappa mulle, niin katsellaan, [email protected] oisin melko varma että keksimme pulmaasi ratkaisun.
...kuin aikaisempien viestiketjujen nimimerkki "minä".
Terv. minä
Oletkohan yksinkertaisesti kadottanut tunteesi häneen. Vain arki ohjaa elämäänne. Se on tuskallista, jos parisuhteesta loppuu rakkaus ja toisen kunnioittaminen. Valitettavan usein niin käy. Eikö ihmiset enää jaksa hoitaa ajoissa suhdettaan ja rakkaus hiipuu pikkuhiljaa. Monessa tapauksessa avioero on ainoea vaihtoehto, jos haluat pysyä "elävien" kirjoissa ja voi nauttia vielä elämästä.
siinä kai se on,
en tunne mitään miestäni kohtaan,
ehkä joskus suuttumusta,
ja jotain hyvin hiljaista sisarellista yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Ja kunnioittaminen on hiipunut yhteisten vuosien varrella,
jonnekin...
Ja vaikka se vanha fraasi onkin jo kulunut,
haluaisin silti käyttää, jotta olemme ehkä kasvaneet erillemme.
Ja se elämisenhalu,
miten sä ´elämisen´ löysitkin :o)
Se vaan kasvaa ja voimistuu
Mulla saattaisi olla vielä koettavaa...
Nautittavaa..
Mutta, sitä mä vaan mietin,
saako ´hyvästä´miehestä erota ?
Jos mä vielä osaisinkin rakastaa sitä miestä , joskus...
Tätä vaihetta on kestänyt nyt kolmisen vuotta.
Ensin luulin että kirjoitin itse tuon kirjoituksesi:) Sama täällä, ihan sama tilanne. Nii-in, miellyttävä, hauska, komea, hyvässä asemassa jne. on mieheni. Mutta ällöttää sängyssä. Tämä tapaus on vielä itsekäs tumpelo niissä hommissa.
Minulla on rakastaja. Olisin varmaan tullut hulluksi ilman ihanaa seksiä hänen kanssaan.
Hei !
No, ei voi sanoa, että hauska kuulla.
Mutta, silti lämmittää ajatus, ettei ole ainoa tyhmä maailmassa.
Että tuollainen ratkaisu.
Itsekin alan olla taipuvainen samaan ratkaisuun.
Ja muutama mukava ´ehdokas´ mulla olisi jo ollutkin.
Vaan , en ole vielä uskaltanut sitä askelta ottaa.
Nyt olen aikas lailla pahasti ihastunut ja tunne on molemminpuolinen,
ehkäpä minäkin...
Jos sun apusi ja ratkaisusi on sitä, mitä mä luulen,
niin,
mulla on jo sellainen auttaja tiedossa.
Kunhan nyt vaan saan sen päätöksen tehtyä, että sille tielle lähden.
Kiitos kuitenkin :)
Sähköpostiosoitteeni on [email protected]
Jos vaikka haluat keskustella lisää samankaltaisesta elämäntilanteestamme, (ja ehkä saisi uusia vinkkejäkin miten tilanne parantuisi kotona).
Sinä et rakasta miestäsi enää ???
Tiedän kokemuksesta.. haluja riitti, joskus tuntui suorastaan sietämättömältä, kun ei saanut..
samanaikaisesti oman aviomiehen kanssa ei haluttanut, ristiriita oli valtava. Ainoastaan,
jos sai viritettyä itsensä tietynlaiseen tunnelmaan, ns naimaan, se jotenkuten onnistui.
Mutta rakastelemisesta ei tullut viimeisinä vuosina juuri mitään, ei haluttanut suudella..
Eikä ole kysymys siitä, että miehessäni olisi ollut erityisesti vikaa. Hän on ihan kyvykäs
ja komea mies, mutta sehän olikin kiinni siitä,
ettemme rakastaneet enää toisiamme.
tuttuu...
Samaa täällä.
Alkuvaiheessa kun oltiin rakastuttu, seksi oli ihanaa ja kiihkeää. Halusin.
Nyt kun suhde on kestänyt jo 20 v into on poissa. Alkuajan rakastuminen ei muuttunut koskaan rakastamiseksi. Sellaista yhteyttä ei ole löytynyt jotta pitkässä parisuhteessa saatais seksiä tai tyydyttävää rakastelua aikaan. Kaikki on teknistä. Miehessä ei ole vikaa. Molemmat saa orgastmin kerran viikossa. Tämä on hiljainen kompromissiratkaisu aiempiin, liian vähän seksiä, tappeluihin.
"Ei vaan enää oo rakkautta, ei voi mitään".
Eikö rakkauden eteen enää viitsitä nähdä vaivaa? Ollaan vaan ja todetaan, että ohhoh, ei enää hotsita, ei muuta kun uutta miestä kehiin.
Kyllä sen uuden kanssa varmasti menee taas ihan mukavasti siihen asti, kun sekään ei enää nappaa.
Ja silloin kun naista ei enää nappaa, niin miestä aletaan kohdella kuin vanhaa lapasta. Kun sitten mies suojellakseen itseään vetäytyy kuoreensa, niin todetaan, että miehen syytä kaikki, eihän se edes juttele enää.
Täälläkin on paljon kirjoituksia, joissa nainen välttelee miestään kunnes tulee ero. Sitten eron jälkeen mies alkaakin taas kelvata. Miksi se ero siihen tarvitaan? Onko se jotain luontaista saippuaoopperaelämän kaipuuta? En tajua.
Eihän se niin ole mennyt, käsitit ihan väärin.
Yritetty kyllä on löytää vanhaan liittoon uutta
eloa, vaan kun ei onnistu .. eihän tässä kukaan
syyttänyt erityisesti miestä. Rakkaus katoaa,
vaikea sitä on väkisin vääntää uusiksi. Sitäpaitsi siihen liiton saneeraukseen tarvitaan
kaksi ja vielä yhtäaikaa. Kaipa on tervettä jossain vaiheessa myöntää, että loppu on.
Ei se ole niin yksinkertaista, anteeksi vaan. Parisuhteen hoitamisessa tarvitaan molempia. Varmaan sanomattakin on selvää, että suhteen monet kiemurat, tunteet, kiukun purkaukset ja murheet sekoittavat molempien ajatuksia. Kumppanin ja myös omat loukkaukset voivat olla hyvin pian arkipäivää, jos ei osata kunnioittaa toista ihmistä. Anteeksi pitää osaa antaa ja myös pyytää.
Selvittämättömät sotkut parisuhteessa aiheuttavat turhan pitkiä tyytymättömiä vaiheita ja pikkuhiljaa suhteen hoitamineen jää vai jostain syystä. Varmaan tässä vaiheessa olis viimeinen vaihe yrittää lähestyä kumppania. Itse vois joskus tehdä aloitteen huomioimalla sitä toista, ennen kuin se on myöhäistä ja huomaa, että tunteet on kadonneet.
Niin, jos itsekkään tietäis mistä kaikki johtuu. Mutta kun ei ole mitään ihmissuhdetaitoinen niin ei ole. Ei sitä nainenkaan voi kauhalla ottaa kun on lusikalla annettu.
Ehkä en osaa selittää rakastumisen ja pidempiaikaisen rakkauden eroa. Tai en ole kokenut kypsynyttä parisuhdetta niin en osaa siitä kertoa. Sen kyllä tiedän miten suhteen alussa on aivan huumaantunut toiseen.
Nää on vaikeita juttuja.
Sitä olen itsekin ihmetellyt miksi eron jälkeen sama mies voi tuntua ihan eriltä. Olimme nimittäin erossa puolisen vuotta ja sen jälkeen seksikin oli ihan toista vähän aikaa. En voi ymmärtää.
Sitä minä en allekirjoita, että omalla kohdallani tilanne paranisi vaihtamalla. Asia on niin että samoihin omiin ongelmiinsa törmää uudessakin suhteessa aivan varmasti. Ei itseään pakoon pääse paria vaihtamalla. Vakka valitsee jokatapakusessa kantensa. Eli uskon että itse pitäs kasvaa että seksi parisuhteessa onnistuisi. Mutta miten?
Ja kun miehen ulkomuoto jo ällöttää. Hän nimittäin lopetti hiustensa leikkuun ja pitää jotain oksettavaa ponnaria, kaikki tukka ei edes yllä kiinni vaan hapsottaa reunoilla. Hän kyllä tietää että pidän kaljusta sekä siilitukasta ja muutenkin olen lyhyen tukan kannalla miehillä. Hän siis protestoi jotain kai. Siihen en kuitenkaan puutu, ompahan on asiansa.
Jotenkin miehelleni on myös ollut kova pala itsenäistymiseni kun lapset ovat vähän kasvaneet. "Kun en enää ole kesää paksuna ja talvet ilman kenkiä", vaan haen jo omaa itsenäistäkin elämää tämän kodin ympärille. Ja se minulle kuuluu mielestäni. Kun minullekin tulee omia menoja, joita miehelläni on ollut koko yhdessäolomme ajan. Ja joista olin silloin aikanaan kateellinenkin ja silloin ajattelin että kunhan raaskin lapsia jätää niin minäkin käyn jossain. Se näyttää vaan niin vaikealta kun en ole jatkuvasti hänen kontrolloitavissaa tai kun koko elämä ei enää ole sitä. Muutokset näyttävät olevan tosi vaikeita. En kuitenkaan anna tässä asiassa periksi. Ja jos rahaa ois enemmän, toteuttaisin enemmän unelmiani liikkumiseni suhteen.
Oikeestaan nyt huomasin että olen tosi katkera miehelleni ensimmäisestä 10 vuodesta yhdessä. Silloin ajattelin että kunhan lapset kasvaa niin otan takaisin. Nyt kun vuosia on tullut 7 lisää ja voisin jo vähän irrottaakin ja ottaa takaisin ja mennä itsenäisesti itsekin niin mies alkaa vaatii että miksi ei tehdä mitään kahdestaan, mennä mihinkään kahdestaa. Voi että muistan kun pyytelin häntä minuna ja lasten mukaan näille pienille päiväretkille tai yleensä ottaan osaa elämään silloin kun lapset oli pieniä. Vastaus olis kutakuinkin että mitä hyötyä siitä on tai mitä mä siellä teen jos vaikka pyysin hän kävelylle kanssamme. Mutta omat työpaikan pippalot, ulkomaan reissut ym oli kyllä hyödyllisiä oletan. Nyt siis haluaisin ottaa takas ja miettiä sitten mitä miehen kans tehtäs. Ei vaan näytä tasa-arvoa olevankaan kun sitä tarvittas. Mieheni ei varmaan edes muistais omia reissujaan jos ei valokuvia joistakin ois todisteena. Yhdessäkin kuvassa joka nyt tuli mieleen mieheni seisoo työporukan kans jossain hiihtokeskuksen mökin edessä. Missäs minä olin silloin, ai niin kotona ja kahdeksannella kuulla raskaana odottaen toista lastamme. Eikä lapset siihen jääneet. Eikä reissut.
Ehkä olen erityyppinen kuin oma miehesi. En ainakaan tunnistanut itseäni kun kerroit hänestä. Voihan silti olla, että vaimoni tuntee minusta samoin kuin sinä miehestäsi. Olen yrittänyt miettiä pääni puhki, onko minussa tai tekemisissäni jotain vikaa. Vaimoni sanoo että minä vain koko ajan luulen, että minussa on vikaa. Hän ei kuitenkaan koskaan suoraan sano onko minussa vikaa, vai johtuuko kaikki hänestä vai molemmista vai jostain muusta.
Ei tätä voi mies ymmärtää. Jos miehellä on ongelma, hän pohtii miten se ratkaistaan ja sitten ratkaisee sen. Tässä asiassa olen ihan voimaton, ja se repii itsetuntoani kappaleiksi (joo tiedetään, hellanlettas minua ressukkaa ja niin edelleen... mutta silti tuntuu hiton pahalta). En vain mitenkään voi käsittää, mitä nainen oikein kokee, kun ei itsekään tunnu tietävän mitä haluaa, eikä halua sitä edes selvittää. Kaikki aina vain kuitataan sanomalla "ei kaikki ole niin yksinkertaista". Ihan kuin tuon lauseen jälkeen kellään ei olisi enää oikeutta sanoa tai tehdä mitään. Mitä jos alkaisin vetää viinaa, ja vaimoni yrittäessä saada minua tolpilleen toteaisin vain aina että "ei kaikki ole niin yksinkertaista" ja jatkaisin juomista? (en siis todellakaan ole aikomassa tehdä niin :)
vanha lapanen...itse mielestäni olen ainakin meidän suhteessamme pyrkinyt tekemään kaikkea mahdollista: olen houkutellut miestä tanssimaan, parisuhdekursseille ja muihin harrastuksiin.Seksin puolella yritän todellakin ehdotella kaikkea, tai siis YRITIN, pukeudun seksikkäästi, en vaivaa häntä kotitöillä ym. Mutta tiedätkö mitä: hän on tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, ja siihen MINÄ saan tyytyä. Käsittääkseni suhde perustuu siihen, että molemmat siitä jotakin saavat, tai sitten olen aivan hakoteillä. Sitäpaitsi, en ole pettänyt enkä pettämässä miestäni; se on periaatekysymys.