pakkoruotsi

on vanhaa jäämistöä ruotsinvallan alla olemisesta eli kun se on kaukaista historiaa. Länsirannikko ja suomenruotsalaiset ovat elävä museo ja Ruotsin valtion on maksettava siitä aiheutuneet kulut niin saavat pitää ruotsinkielen suomessa.
1357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Aivan väärin! Ruotsin oppiminen tuli kaikkien peruskoululaisten pakolliseksi oppinaineeksi vasta persukoulun myötä eli joskus 1970-luvulla koko maahan, kun viimeisetkin kansa- ja kansalaiskoulut sekä oppikoulut lakkasivat toimimasta ja tilalle tuli yhtenäiskoulu eli peruskoulu.

Sitä ennen kansakoulussa ja kansalaiskoulussa ei opetettu ruotsia ollenkaan, oppikouluissa ruotsin opetteleminen alkoi toisena kotimaisena kielenä ensimmäisellä luokalla eli oppilaiden ollessa 10 år gamla.

Äänestä

Pakkoruotsi tuli 60 luvulla ja tarkoitin, että suomi on ollut aikoinaan ruotsinvallan alla joskus 1800 luvulla. Ruotsinkieli on sillätavalla museoitavissa. Ruotsinkieli ääntämyksineen on ruotsin valtion kustannettava jos haluavat pitää live museon toiminnassa.

Äänestä
  • "Ruotsinkieli on sillätavalla museoitavissa. Ruotsinkieli ääntämyksineen on ruotsin valtion kustannettava jos haluavat pitää live museon toiminnassa. "

    Miten panet 300 000 ihmistä museoon? Eivät taida määrärahat oikein riittää. Pitäsikö Brittien sponssata meidän enkunopinnot?

    Itse asiassahan suomenkieli on toinen kotimainen. 1800-luvulla yläluokan hurrit nostivat sen viralliseksi ruotsinkielen rinnalle. Se oli valtava projekti, joka pitkälti liittyi venäläistymisen torjumiseen. Venäjän tsaarit (AII lukuunottamatta) kielsi suomenkieliset lehdet ja kirjat koska ei halunut että länsimainen liberaalihapatus leviäisi kansan syviin riveihin. Yläluokan hurri halusi suuntautua länteen ja hankki kansan puolelleen sivistämällä sen. Tämä tapahtuisi nopeammin jos heitä sivistetään omalla kielellään. Siksi meillä on myös toinen virallinen kieli - suomi.

    Äänestä

"on vanhaa jäämistöä ruotsinvallan alla olemisesta "

Ei ole nykyisenlaiseksi se säädettiin suomenkielisllä enemmistöllä 1969 kun peruskouluuudistusta rustattiin. Ennen sitä se oli pakollinen oppikouluissa ja lukioissa. Sekin päätettiin demokrattisesti suurella suomenkielisten enmmistöllä.

Vuoden 1969 jälkeen se on mutamaan otteseen ollut esillä ja äänestetty suurella suomnekielisellä enemmistöllä. Viimeksi loppusyksytä pakkoruotsi oli mukana tuntijakouudistuksessa, mutta koko uudistus kaatui siihenn että se olis tullut suhteettoman kalliksi pienissä kuniissa. Kepu kaatoi. Jos uudistus kokonaisuuten ei olisi ollut niin raskas niin se olisi mennyt läpi pakkoruotsineen.

Kyllä pekkoruotsi on sengen ajankohtainen ja nähtävästi tärkeälin. Lepäähän Persujenkin ylimitoitettu kielipoliittinen painopiste juuri siinä. PS on tällä hetkellä kaikista puolueista kielipoliittisin.

Soini puhui enemmän kielipolitiikkaa telkkarissa vaalien alla kuin Wallin. ja yleensä PS teemnat ovat aika köykäisiä: mamufobia, hurrifobia ja homofobia. Yllättävänkin suuri osa PS politiikassa pyörii noiden pikkujuttujen ympärillä. Jos PS menee hallitukseen niin nuo asiat joutuvat marginaaliin minne kuuluvatkin.

Äänestä
  • Television ajankohtaisohjelmassa haastateltu persu sanoi, että jos heitä vähän paremmin tunnettaisiin, ei heitä tarvitsisi pelätäkään.
    Mutta sama asiahan on persujen itsensä kohdalla, jos he tuntisivat vähän paremmin itsensä, ulkomaalaisia, maahanmuuttajia, ruotsinkielisiä suomalaisia ja myös homoja ja lesboja, ei heidän tarvitsisi pelätä niitä ollenkaan.
    Moni persu voisi tajuta, että hänen oma isänsä oli homo ja siksi niin paljon ylitöissä ja poissa kotoa. Tai että oma serkku tai veli voi olla homo ja vaimo aivan pahimmanlaatuinen lesbo, joka nalkuttaa juuri sen takia, ettei hän saa miehestään mitään tyydytystä.

    Äänestä

  • Ei se pakkoruotsi mikään marginalijuttu ole sen hinta on n. 2 miljardia euroo/v ja jos kokoomuskin uskaltaisi hakea säästöjä niin tässä olis yksi ja aika iso juttu.

    Onko muuten ahvenanmaalla pakkosuomi kouluissa???

    Kyllä ruotsinkieli on jäämistöä ruotsivallan alaisuudesta. Ruotsin kieltä on myös puhuttu kokoajan siitä asti kun venäjä nappas suomen alaisuuteensa. Sitten suomi itsenäistyi mutta ruotsinkieli säily länsirannalla.
    En pode näitä fobioita koska olen perus-suomalainen. Ja suvussani on homoja ja lesboja . Ahkera mamu on ok. Mutta parhaassa työiässä oleva laiska nuorimies mamu ei ole ok.

    Niilläkin kehitysapu rahoilla esim somaleille kunnon koulutus suomessa ( vaikka firman piikkiin). Ammatit ja polittiset taidot sekä sotilaallista koulutusta vapauttaa merirosvoista Somalia. Ykkös luokassa takasin maahansa laittamaan somalian asiat kuntoon.

    Äänestä

  • Jos tuntee, ei tarvi kirjoitti:

    Television ajankohtaisohjelmassa haastateltu persu sanoi, että jos heitä vähän paremmin tunnettaisiin, ei heitä tarvitsisi pelätäkään.
    Mutta sama asiahan on persujen itsensä kohdalla, jos he tuntisivat vähän paremmin itsensä, ulkomaalaisia, maahanmuuttajia, ruotsinkielisiä suomalaisia ja myös homoja ja lesboja, ei heidän tarvitsisi pelätä niitä ollenkaan.
    Moni persu voisi tajuta, että hänen oma isänsä oli homo ja siksi niin paljon ylitöissä ja poissa kotoa. Tai että oma serkku tai veli voi olla homo ja vaimo aivan pahimmanlaatuinen lesbo, joka nalkuttaa juuri sen takia, ettei hän saa miehestään mitään tyydytystä.

    "Tai että oma serkku tai veli voi olla homo ja vaimo aivan pahimmanlaatuinen lesbo"

    Nuo ei merkkaa mitään. Mutta kun ilmeneekin että oma lapsi....

    Siinä heltyy jopa Persu ja haluaa kuitenkin kaikkea hyvää lapselleen. Ja se alkaa siitä että pyrkii vaikuttamaan tunkkaisiin asenteisiin - koska ne ovat homojen pahin vihollinen. Meidän muiden asenteet!

    Päivi Räsäsellä on neljä skidiä. Tilastollisesti on hyvin todennäköistä että vähintään yksi niistä on homo tai lesbo. Tulee ihan varmasti toinen ääni kelloon. Siihen päättyy 2000 vuotta vanhalla tapakasvatuskirjalla päähän lyöminen kuin seinään veikkaisin. Eduskunnassa ollaan heti tasapuolistamassa kaikkia homoparien oikeuksia heteroparien vastaaviin.

    Niin se vaan on. Sellainen on äidinvaisto.

    Äänestä

  • onko pakko jos ei ha kirjoitti:

    Ei se pakkoruotsi mikään marginalijuttu ole sen hinta on n. 2 miljardia euroo/v ja jos kokoomuskin uskaltaisi hakea säästöjä niin tässä olis yksi ja aika iso juttu.

    Onko muuten ahvenanmaalla pakkosuomi kouluissa???

    Kyllä ruotsinkieli on jäämistöä ruotsivallan alaisuudesta. Ruotsin kieltä on myös puhuttu kokoajan siitä asti kun venäjä nappas suomen alaisuuteensa. Sitten suomi itsenäistyi mutta ruotsinkieli säily länsirannalla.
    En pode näitä fobioita koska olen perus-suomalainen. Ja suvussani on homoja ja lesboja . Ahkera mamu on ok. Mutta parhaassa työiässä oleva laiska nuorimies mamu ei ole ok.

    Niilläkin kehitysapu rahoilla esim somaleille kunnon koulutus suomessa ( vaikka firman piikkiin). Ammatit ja polittiset taidot sekä sotilaallista koulutusta vapauttaa merirosvoista Somalia. Ykkös luokassa takasin maahansa laittamaan somalian asiat kuntoon.

    "Ei se pakkoruotsi mikään marginalijuttu ole sen hinta on n. 2 miljardia euroo/v"

    Tuota on pähkäilty ja parhaat arviot kaksikielisyyden kutannuksista valtiolle ja kunnille pyörii 100.000 tietämillä. Tai siis pakkoruotsin kustannuksethan on hyvin lähellä nollaa, koska vastaava valinnaisen ainaan opiskelu maksaisi tasan yhtä paljon. Mutta tuo mainitsemani luku on koko kaksikielisyyden kustannus.

    Ja se on erittäin hyvin sijoitettua rahaa. Hyöty on moninkertainen.

    Miksi kaksikielisyys on siis niin halpaa? Siksi että koko ruotsinkielinen koneisto on ollut olemassa itse asiassa pidempään kuin suomenkielinen vastaava.

    Suomenkielisten veropaine ksvaisia jos luovuttaisiin kaksikielisyydestä. Myös yhteiskuntarauha järkkyisi, kun keinotekoisesti ja turhaan laitetaan kanstasuomalaiset kahteen eri kerrokseen. Myös kansinvälinen imagotappio olisi valtava. EU:a tulisi nootteja ja maamme etujen heikennyksiä.

    "Ahkera mamu on ok. Mutta parhaassa työiässä oleva laiska nuorimies mamu ei ole ok."

    Miksi laiska työtä vieroksuva suomalainen on yhtään sen parempi kuin työtön mamu? Työtön mamu saatta työllistyä jahka kotiutuu. Ja tehdä paskaduuneja joille ei laiska suomalainen loksauttaisi korvaakaan.

    Äänestä

Ei mikään pakko, vaan vaihtoehto, josta voi vaita. Näin minä muistelen Soinin sanoneen?

Eihän ruotsalaisetkaan ole pakotettuja suomenkieleen, miksi me?

Ja miksi ahvenanmaalaiset nauttivat EU:n ulkopuolella ilman sieltä tulevaa pakkopullaa ja maksuja ??

Siis Suomen rajojen sisällä ja eri edut?? Senkö vuoksi pitää RKP:tä pitää AINA hallituksessa ??

Onhan se tietty rikka rokassa porvaripuolueiden puolella !!

Äänestä

Pakkoruotsi poistuu äänestämällä persut hallitukseen :-D

Äänestä
  • Wanhan Miehityswallan aikuiset nimitykset on uudistettava ja poistettava österbotsi nimikkeet käytöstä

    Äänestä

Muuta venäjälle jos et halua oppia ruotsia

Äänestä

"Terveemmäksi" menee rankan viikonlopun jälkeen antipersun jutut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko pako jos ei hal kirjoitti:

on vanhaa jäämistöä ruotsinvallan alla olemisesta eli kun se on kaukaista historiaa. Länsirannikko ja suomenruotsalaiset ovat elävä museo ja Ruotsin valtion on maksettava siitä aiheutuneet kulut niin saavat pitää ruotsinkielen suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu