Poikani on nössö

Pojalla on heikko itsetunto. Hienoa, että harrastaa ja nauttii siitä. Kaiken sellaisen lisääminen, joka lisää perusturvallisuutta ja lisää sosiaalisia taitoja turvallisessa ympäristössä ikätovereittensa keskuudessa eli hän tarvitsee rutkasti itseluottamusta nimenomaan lapsiryhmässä: toimimista itse pienempien ohjaajana, joukkuelajeja tms. Itsepuolustuslajit toisaalta pitävät yllä hyökkäys/puolustusasemaa suhteessa toisiin, hän on siinä yksin taistelemassa toisia vastaan. Ja vielä tässä vaiheessa hän kuitenkin saattaakin tarvita aikuisten puuttumista ja taustatukea: ottakaa yhteyttä kouluun, pyytäkää palaveria kiusaajien vanhempien kanssa jos tällaisesta kysymys, mahdollisuuksien mukaan puuttukaa tilanteisiin. Jos asutte pääkaupunkiseudulla, hän voi osallistua kiusatuille tarkoitettuhin itsetuntokoulutukseen (ryhmätoimintaa). Entä kesäleirit (esim. seurakuntien /kristillisten) järjestöjen jollain toisella paikkakunnalla. Löytyisikö uusia kavereita kylään kutsuttavaksi, onko hänellä kavereita, sukulaisista kavereita? Vanhempina voitte luoda kannustavia tilanteita ja ohjata ystävyyssuhteissa. Tiedän muutaman, joilla itsetunto kohentunut 11-12-vuotiaana, kun taidot karttuneet ja ikää suhteessa pienempiin tullut lisää, ollaan koulun vanhimpia. Mutta näillä muuten elämänpuitteet olleet positiiviset:kavereita, tasapainoinen koti, harrastuksia, koulu sujuu.

Joo, itsetuntopuolella ongelmia varmasti on. Ehkä poika joku kerta lasauttaa jotain kunnolla kuonoon ja siitä se itsetunto kyllä kasvaa. TOivon vaan ettei tee silloin jo liian pahaa jälkeä.

Jokaisella ihmisellä on se luonne mikä on,itsetuntoa voi yrittää nostaa mutta se on valitettava tosiasia että nykymaailmassa sellaisilla ihmisillä on vaikeaa ketkä ei osaa olla nyrkit pystyssä-se on tosi ikävää.
Omatkin lapset on opetettu ottamaan muut huomioon mutta tuntuu että nykyaikana se on pahe ja itse saavat siitä kärsiä.

Ehkä hän ei vain halua vahingoittaa toisia

Ei kai se teidän poikanne vika ole, jos toiset lapset kiusaavat.

antaa tismalleen samalla mitalla takaisin! Ne taikasanat kyllä muuttaa kaiken! Muistan itse itkeneeni äidille joskus poikien kiusaamana ja äiti sanoi, että anna takaisin ja siitä lähtien olen sanonut suoraan jos joku vittuilee! Se toimii aina, Pojat olen päihittänyt monesti kuin myös muut sisareni.

"Jos joku lyö sinua toiselle poskelle, käännä hänelle toinenkin poskesi."

Poikasi on kuullut Jumalan kutsun ja hurskaana kristittynä ei halua turvautua väkivallan paheelliseen ja syntiseen viettelykseen.

Poikasi rienaajat ja lyöjät joutuvat vastaamaan teoistaan aikanaan Kaikkivaltiaan edessä.

Poikien ei saa antaa itkeä vaan jo nuoresta asti heitä tulee karaista miehuuteen johon ei turha hempeily kuulu. Nykyisin pojat paijataan piloille.

Miehen tulee kestää yksinäisyyttä ja fyysistä kipua sekä olla kykenevä puollustautumaan fyysisesti... miehet on luotu suojelemaan ei suojeltaviksi!

Olette kasvattaneet poikaa kuin tyttöä ja nyt hän heikomman sukupuolen tapaan odottaa että joku uros tulee pitämään hänen puoliaan. Poijat tulee opettaa yksinäisyyteen ja siihen että miehen osa on kulkea omia polkujaan vaikka olisi perhettäkin niin mies on lopulta aina yksin. Jos pojille ei tuota faktaa opeta tulee heistä nössöjä aikuisia.

Vastuu on vanhemmalla ja aikuisen tehtävä on puuttua kiusantekoon, ei lapsen!! Jos opetetaan ettei saa lyödä, niin miksi tilanteen pitäisi olla eri, jos toinen lyö? Eihän tuossa ole mitään järkeä!!

Itse olin joskus se poika joka tuli aina itkien äitin tykö että muut kiusaa. Homma ratkesi loppujen lopuksi sillä, että äippä sanoi ollessa noin ensimmäisellä tai toisella luokalla että "älä ole tollanen neiti, jos tulee haava niin sanot että 'perkele' ja jatkat touhuja". Seuraavalla kerralla nähdessäni sen aikaset kiusaajani sanoin että tapellaan ja siitä lähtien olen puoleni pitänyt. Seuraavat vuodet menikin sitten mukavasti tapellessa, kunnes aloitin itsepuolustus lajit ja kasvoin kaksimetriseksi. Eipä ollut enää halukkaita koittamaan onneaan.

Turpiin vaan ja onnea niille kiusaajille.... (Itseäni kiusattu aikoinaan 6 vuotta koulussa)

Ja höpönlöpöä! Miksi lapsi ei saa olla lapsi? 8v on sitä vielä ja pitkään..ja meitä on herkkiä ja monenluonteisia ihmisiä vielä aikuisenakin..Eräskin sotasankari oli hiljainen pienikokoinen mies mutta sodassa äärihyvä tarkka-ampuja ja teki pahaa jälkeä..tämä nyt ehkä huono esimerkki mutta rakkaudella lapsia kasvatetaan ja poikaa voi vahvistaa kehumalla häntä ja ohjata vaikka mitenkä toimii jos kiusataan.Voi sanoa takaisin-jos ei auta-poistu kertomaan opettajalle-ääritilanteessa jos ei muuta pysty-ja nimenomaan ääritilanteessa -anna takaisin fyysisesti(jos näin aloitetuttu) Kerro vanhemmilesi jos kiusaus jatkuvaa ja ottakaa asia koulussa puheeksi tai vapaa-ajalla niin että kiusaajat vanhempineen paikalla,ja asiat keskustellaan-toimii ylleensä aina!

Kerro pojalle, asia jonka hän jo taitaa tietääkin. Jos panet vastaan liian vähän, saat kuonoosi vain entistä enemmän ja jos panet vastaan riittävästi, saat syytteen pahoinpitelystä. Yritä nyt sitten luovia siinä välissä.....

Aloittajalle vaan sellaisia terveisiä että kotoota ne lapset sen rohkeuden saa. Ei vaikuta tekstin perusteella että lapsi olis mitenkään kunnioitettu kotona. Opeta muille lapsillesi että mitä seuraa muiden kiusaamisesta. Kiusaaan kotona ja koulussa. Itselläni juuri samanlainen koti. Voin sanoa että siitä ei mitään hyvää seuraa. Voin senkin ennustaa, että jossain vaiheessa tulee oppimisvaikeuksia, koska kaikki mikä liittyy kouluun, rasittaa ja väsyttää lasta. Mitä siitä seuraa vanhemmalla iällä. Ammatiin valmistuminen viivästyy, sosiaaliset suhteen jäävät tasan nollaan.

Onpas kapeakatseista juttua. Ongelmanahan ei ole se, että poika ei halua puolustaa itseään, vaan se että kiusaamista suvaitaan. Vanhemmat ihmiset vielä muistavat, kuinka se kuri oli koulussa ja silloin tuli seurauksia vääristä teoista. Nykyäänhän ei ole keinoja kiusaamisen lopettamiseen.

Ei me mitään eläimiä olla. Luonto on jo alistettu tahtoomme, miksi sitä pitäisi toisiaan vastaan tapella? Kiusaajila on jotain selvittämättömiä ongelmia, kuten huonot suhteet vanhempiin tai heidät on opetettu kilpailemaan muiden kanssa.

Juurikin näilä väkivaltaan kehottavilla henkillöilä on vikaa korviensa välissä, ei rauhanomaisila lapsila. Joillain ihmisillä ei ole mitään tietoa, kuinka kasvattaa lastansa ja tässä lopputulos.

Sellainen kysymys tulee mieleen, että millaista palautetta poika saa teiltä vanhemmilta? Oletteko hyväksyviä, annatteko ääneen positiivista ja kiittävää palautetta silloin kun on aihetta? Sanotteko, että hyvin tehty, kiitos, hyvä kun muistit, hyvin ajateltu jne?

Joskus tulee oltua äänessä vain silloin, kun on jotakin "valitettavaa" tai huomauttamista. Nuo kiittävät palautteet voivat tuntua turhilta tai itsestään selviltä asioilta aikuisen mielestä, mutta lapselle ne eivät ole turhia kommentteja.

Jotkut lapset saavat kuulla palautetta ainoastaan siitä, mitä he vanhempien mielestä voisivat tehdä toisin ja paremmin. Vaikka he (vanhempienkin mielestä) tekevät asioita myös hyvin, he eivät koskaan saa kuulla sitä ääneen ja palaute on pelkkää "älä, etkö voisi, mikset".

En tarkoita tällä sitä, että te olisitte antaneet vanhempina pelkkää negatiivista palautetta, kärjistin vain esimerkin vuoksi. Toinen asia joka tulee mieleen, on luonne. Synnynnäinen temperamentti, jota ei oikeastaan voi muuttaa ja jota ei pidäkään muuttaa. Ehkä poika on herkkä ja empaattinen, mikä on hienoa.

Yksi ihan selkeä kehumisen aihe on mielestäni se, että poika on treenannut itsepuolustuslajia, mutta ei ole käyttänyt fyysistä ylivoimaansa satuttaakseen ketään! Se on mahtavaa, ja toivon että olette sanoneet se hänelle. Ja niinhän siellä opetetaankin, että väkivaltaa (=tekniikoita) saa käyttää vain jos on aivan pakko.

Itkeminen voi olla jonkinlainen refleksi, joka ei ainakaan moittimalla mihinkään lähde. Ehkä kannattaisi olla kiinnittämättä huomiota koko asiaan. Yrittäkää löytää ne hetket, jolloin voitte sanoa "pärjäsit tosi hyvin". Siitä alkaa positiivisen kehityksen kierre.

Väkivalta on pahasta.

kyllä siellä oppii http://www.youtube.com/watch?v=O1zO10nadf0&feature=related

Joskus kauan sitten olin itse samanlainen.Ala-asteella kaikki härnäsivät, haukkuivat ja välillä tuli nyrkistä. Oikein kukaan luokkani pojista ei tykännyt minusta. No sitten kerran vaan tuli mitta täyteen ja annoin kunnon turpaanvedon
muutamalle kiusaajista. Tiesin että olin niitä voimakkaampi ja hiukan isompikin. Mulla kotona lapsen oli perheväkivaltaa joten opin kotona puolustamaan itseäni. Koulusssa olin sellanen hiljanen takapenkin poika, mut kerran vaan tuli mitta täyteen ja aloin puolustamaan itseäni. Eipä enään kiusattu kun annoin selkäsaunan parille tyypille. Se vaan on luonteesta kiinni ja itseluottamuksesta.

Ota kouluun yhteyttä jos poika ei itse uskalla nousta kiusaajia vastaan. Vanhempien tehtävä on tehdä loppu kiusaamisesta mutta kantsis kysyä pojalta ensin mitä mieltä itse on, otetaanko yhteyttä vai katotaanko vielä.. Just sellaset kiusaajien vanhemmat joita ei ole itseään kiusattu koulussa eivät tajua opettaa perusasioita lapsilleen että muita EI KIUSATA, Ja ennemminkin olla kaveria sellasen kans jota syrjitään. Se on jännä miten joistakin vanhemmista lähes näkee päällepäin kun hetken tutustuu että ketkä ovat järkeviä ja ketkä ei piittaa paskan vertaa, tenava saa tehdä ihan mitä vain.
Lapsille pitää selittää aina mikä on oikein ja mikä väärin ja perustella!!! Silloin on oikea suunta kasvatuksessa.

Pojallanne on kaikki kohdallaan
Hänen kavereiltaan puuttuu omatunto ja se taas on yksinomaan nykykasvatustieteilijöiden syy.
Koviksella on hyvä itsetunto ja se on tämänkin tapauksen taustalla

Ikävää,että tuollainen tapahtuu. Meidän perheessämme kävi samoin, asiantuntijan mukaan ylikiltti esikoispoikamme oli koko alasateen vähillä kavereilla, muiden hyljeksimänä ja kiusattuna. Kun tuli aika siirtyä yläasteelle, ja kouluun tuli muistakin ala-asteista uusia lapsia, pojastamme on tullut suosittu, koska hän ei tee pahaa kelleen. Nyt on jo aika lähteä jatko-opintoihin

Pikkuveli on aivan erityyppinen, rasavilli ja urheilullinen. Jaksakaa tukea hiljaisen poikanne erillaisia harrastuksia, hänestä kasvaa vielä hyvä mies. Jos menee aivan mahdottomaksi, vaihtakaa koulua, ja poika saa uuden alun, jossa kukaan ei tiedä kiusaamishistoriaa.

Korostakaa, että hyvä voittaa aina pahan, älkääkä väkisin ohjatko lasta hänelle epätyypilliseen harrastukseen, sillä se on pahaksi hänen henkiselle kasvulleen. Muistakaa kertoa aina, kuinka ylpeitä olette hänestä sellaisena kuin hän on. Älkää väheksykö kiusaamista, ja pitäkää puolenne!

Olen nykyään parikymppinen nuori nainen. Ala-asteella olin kaveriporukassa ihan keskiverto, yläasteella, lukiossa ja jatko-opintopaikassa minua kiusattiin henkisesti ja fyysisesti. Potkittiin, tönittiin, päälle räkimistä/sylkemistä tapahtui, heiteltiin roskilla, varastettiin ja piilotettiin tavaroita, uitettiin tavaroita wc- pöntössä, eristettin porukasta, haukuttiin jne. Tuollaista käytöstä jatkui noin 7 vuotta, jonka jälkeen vaihdoin pariin otteeseen maata ja paikkakuntaa. Kiusaamista ei noteerattu missään koulussa, vaikka vanhempani yrittivät tuoda sitä esille ja kaikki näkivät sen.

Kaikki alkoi siitä, kun en halunnut olla samaanmuottiin puristettu, kuten kaikki muut. Minua ei kiinnostanut tupakointi, ei kiinnostanut kotibileet, kaljan kittaus, poikaystävän vaihtaminen (kuin sukan vaihtaminen), varastelu tai muu, mikä kaveriporukkaani kiinnosti. Minulla oli usein uusia vaatteita ja saatoin harrastaa kalliita harrastuksia, he eivät tähän pystyneet. Minua kiinnosti edetä harrastuksessa ja minulle oli jo täysin selvänä, mikä minusta tulee isona. Muutama läheinen ystäväni sanoikin "Et sovi joukkoon, koska olet ulkoisesti 14 vuotias, mutta sisäisesti 40 vuotias." Päätin tuona päivänä, ettei minusta tule samanlaista, kuin heistä. Samapa se olinko kiltti tyttö henkeen ja vereen vai en, mutta niin alas en ollut valmis menemään.

Vuodet kuluivat, samoin minä. Jossakin vaiheessa minulla ei ollut yhtään ystävää samalla paikkakunnalla vaan muutama ystävä, jotka minulla vielä oli, asuivat satojen kilometrien päässä, osa ulkomailla. Kiusaamisen vuoksi sairastuin ortoreksiaa, menetin itsetuntoni ja itseluottamukseni. Nauravaisesta ja iloisesta tytöstä tuli hiljainen, väritön, mauton ja tunnoton, kovan kuoren sisään painautunut tyttö, joka ei näyttänyt maailmalle, kuinka rikki sisältään on. Vanhempani ovat aina olleet kiireisiä liikemiehiä ja matkustelleet ympäri maailmaa ja sisarukseni nuorena vallattomia pikku rikollisia (aikuisena tosin hekin parantaneet tapansa). Loin itselleni roolin ja kovan kuoren. Lopulta en tuntenut enää itseäni vaikka katsoin peilistä. En halunnut lähteä ulos enkä tavata ihmisiä, koska pelkäsin ihmisten arvostelevan minua. Samaan aikaan minulle läheisiä ihmisiä kuoli ja erosin pitkä aikaisesta parisuhteesta. Silloin tajusin itse, etten voi elää niin. Kävin keskustelemassa ammatti-ihmisten kanssa. Muutin toiselle paikkakunnalle ja aloitin kaiken alusta.

Nyt on kulunut muutama vuosi siitä. Olen saanut itsetuntoa ja itseluottamusta takaisin. Olen alkanut nauraa ja hymyillä sydämestäni. Olla sosiaalinen ja nauttia elämästä, ottaa sen kaiken takaisin (tuoda minut takaisin). oppia huomaamaan, ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen riittävä tai voidakseen rakastaa itseään ja muita. Silloin on täydellinen, kun on omaitsensä. Olen alkanut Nauttia siitä, että olen nyt opiskelemassa ammattiin, josta olen aina haaveillut, olen loukkani priimus oppilas, minulla on tällä hetkellä ihana työ, paljon ystäviä, rakastava perhe ja ihana mies rinnallani. Pyrin elämään elämääni niin, että tekisin ennen kaikkea lähimmäiseni onnellisiksi ja välittäisin heille joka päivä sen, kuinka rakkaita ja tärkeitä he ovat. Rakastamalla itseään ja olemalla tyytyväinen omaan elämäänsä, voi alkaa nauttia elämästä ja muista ihmisistä.

En kadu mitään ratkaisuja elämässäni ja koen, että kiusaaminen kasvatti minua ihmisenä vahvemmaksi henkisesti. Nyt osaan arvostaa elämääni enemmän, en ole ylimielinen ja osaan olla onnellinen pienistäkin asioista joka päivä, kun tiedän ettei mikään ole itsestäänselvää.

Olen antanut kiusaajilleni anteeksi, antanut itsellenikin anteeksi ja lopettanut itseni syyttelyn. Se on saanut minut hehkumaan ja nauttimaan elämästä, olemaan onnellinen. Tekisin vieläkin samat valinnat, kuin silloin, olisin oma itseni, koska sellaiseksi minut on luotu. Minua on jälkeenpäin tultu iskemään baarissa (kiusaajani, jotka eivät ole tunnistaneet minua), olen vain tyytynyt sanomaan " minä tiedän kuka sinä olet, harmi ettet sinä huomannut aiemmin, millainen minä olen. "

Olen sitä mieltä, että tekemällä hyvää, voi saada vastaan pahaa, mutta jossakin vaiheessa hyvä nakertaa pahan ja saa takaisin hyvää. "poikani on nössö"- otsikolla kirjoittaja, anna poikasi kulkea omaa tietään, tehdä omat valintansa ja elää elämää joka tekee hänet onnelliseksi. Kyllä se vielä palkitaan, tavalla tai toisella.

Vähän vaikea uskoa. Pikkasen hakemalla haettua. On iso ja vahva ja vielä taistelulajeja harrastaa. Lapsesta saakka tullut oltua taistelulajien parissa ja se mitä on ensimmäisenä tullut huomattua, että niissä se itsetunto on noussut niillä kaikkein arimillakin. Niitä jotka noita lajeja harrastivat ei kouluaikoina kiusattu fyysisesti ainakaan. En oikein osaa uskoa tuohon paistaa liikaa läpi sellainen huomion hakuisuus. Anteeksi jos olen väärässä ihan liikaa vain tällä palstalla on törmännyt lööperin puhujiin.

Lainaus ylhäältä

"Väärin, koviksella on huono itsetunto, ja hänen on pyrittävä alistamaan toinen voidakseen kokea olevansa parempi."

Näin sanoo nykykasvatustiede ja tuloksena on varmasti kiusaamisen lisääntyminen. Kovis on tunteiden tasolla heikko ja kun hän sen ymmärtää hän NOUSEE muiden kavareidensa tasolle.

Kehu aina, kun on kehuttavaa. Käske lyödä takaisin yhtä lujaa. Ei lujempaa. Opeta häntä pälpättämään entistä enemmän. Suullisesti hoitamaan negatiivisia tilanteita. Ja myös positiivisia.

Isääni oli kiusattu n. 10-12 vuoden iässä. Se oli loppunut, kun hän oli lyönyt vihdoinkin takaisin.

Ja puhu opettajan ja vanhempien kanssa.

Terv. JK

Kannattaa jutella pojan kanssa asiasta ja yrittää saada hänet ymmärtämään. Kannattaa myös miettiä eri vaihtoehtoja, että mitä voi tuollaisessa tilanteessa tehdä esim:

- voi lähteä pois, jos leikkiminen ei ole enää hauskaa tai jos kiusataan
- voi sanoa, että säännöt eivät ole nyt reilut, joten tehdään niin kuin alunperinkin on sovittu
- voi mennä aikuisen luokse ja sanoa, että kiusataan
- joku muu vaihtoehto
- voi mennä jonkun toisen kaverin luokse ja olla hänen kanssaan
- voi sanoa, että tää ei nyt suju, tehdäänkö jotain muuta

Yleensä aikuiselle sanominen aiheuttaa kielikellon maineen. Lisäksi siinä on se, että lapsilla on yksilökohtainen ärsyyntymiskynnys. Jossain määrin lasten pitää itse hoitaa välejään, koska aikuisten väliintulo vain siirtää ongelmanratkaisua ja luokan ns. nokkimisjärjestystä. Kannattaa vanhempien tukea sitä, että omilla lapsilla on kavereita esim. kavereiden synttäreille kannattaa aina mennä, jos kutsu tulee ja esim. harrastusten parista on hyvä etsiä kavereita. Jos kotona ollaan aina vaan perheen parissa, niin ei ihme, jos lapsi ei pärjää omanikäisten kanssa, jos omanikäistne kanssa olemisesta ei ole muuta kokemusta kuin suunnilleen esikoulu luokkatunnit.

Itsetunto kasvaa onnistumisten myötä ja siitä, että tietää, mikä on sallittua ja mitkä on ne omat rajat, joista pitää kiinni. Liian moni alistuu kiusaamiseen ja siitä lähtee helposti tie koulukiusatuksi ja syrjytyksi.

Ebin assburger :DddDd

Jos 8 vuotias saa nyrkistä, niin tuo on jo aika vakava rikos. Yleensä tuontyyppinen asia käsitellään vakavana pahoinpitelynä. Vanhempien pitäisi kantaa vastuu, eikä laittaa lastaan syylliseksi.

Poikasi on Buddha. Hän on saapunut tähän maailmaan oivaltaakseen itsensä. Dharma ruumiillistuu hänessä jo varhaisessa vaiheessa, myöhemmin Dharma puhuu hänen kauttaan. Hän on. Tietoisuus Itse. Todellisuus Itse.

Voi hyvänen aika, eihän tässä lapselle kaivata keinoja hoitaa kiusaaminen vaan vanhemmille!

Typerintä mitä kiusatuksi ja toisten lasten taholta pahoinpidellyksi tulleelle lapselle voi sanoa on "lyö takaisin, sillä se loppuu". Ei kiusaaminen ja väkivalta kiusaamisella ja väkivallalla lopu. On vain hienoa, ettei lapsesi lyö takaisin, silloinhan hän vain alentuisi kiusaajiensa tasolle. Ja mitä sitten jos 8v-pikkupoika itkee kun kiusataan ja lyödään? Eikö se ole ihan normaali reaktio? Älä ainakaan ala asiasta hänelle negatiiviseen sävyyn huomauttelemaan, parempi että tuo tunteensa julki kuin patoaa ne sisälleen.

Sinun tehtäväsi äitinä on puuttua kiusaamiseen, eikä jättää sitä lapsen harteille, ota yhteys kouluun, kiusaajien vanhempiin, mihin ikinä tarvitsee, mutta puutu asiaan ja tee selväksi ettet sinä hyväksy kiusaamista ja että sen on loputtava välittömästi! Näin opetat lapsellekin, että asiat ratkotaan puhumalla, ei väkivallalla.

Ja miten ihmeessä pikkuveli saa kiusata ja lyödä isoveljeään? Eikö lapsen pitäisi ainakin kotonaan olla turvassa tältä? Tehkääpä siis nuoremmallekin säännöt selväksi. Kiusaamisesta ja lyönnistä jäähylle tms. ja anteeksipyyntö isoveljelle.

mua kiusattiin 8-12 vuotiaana, alaasteella. kun olen kiltin ja rauhallisen oloinen, lisäksi maanviljelijän poika. kaikenlaista nälvimistä, tönimistä, tavaroiden hukkaamistä ja rikkomista, oli tosi raskasta kulkea 5 kilometrin päästä joka päivä käydä kiusattavana. yläasteella tuli sitten mitta täyteen raskailla töillä tehty vuosien voimaharjoittelu, maatilalla ei lapset ole mitään vapaamatkustajia vaikken mikään isokokoinen olekaan. niin pistin yhden kiusaajan kunnolla itkemään annoin samalla mitalla takaisin. nykyään hoidan menestyvää maatilaa. ikää 35 vuotta, kiusaamisesta tulevat ikävät muistot jää loppuelämäksi, vaihtoehtoina on kasvaa tai katkeroitua. itse puran vihan kovaan työntekoon ja menestymiseen. olen oppinut antamaan takaisin samalla mitalla eikä minua kukaan enää kiusaa varmasti. olen itse oman elämäni herra. menestys on paras kosto, siitä nauttii itsekin. asiallisesti kohtelen kiusaajia jos niitä joskus nään, muuten en välitä mitään heistä, pärjään hyvin ilmankin.

laita poika karateen tai vastaavaan nii saa itseluottamusta

Jopas on vastauksia saapunut.
Kerrompa itsestäni koulukiusattuna.
Olin juuri tuollainen lapsena ja se kiusattuna oleminen oli tressaavaa ja kärsimystä.En ajoittain uskaltautunut edes kouluun mennä.Lintsasin siis
kun tiesin ,että on mm.voimistelutunti ja saan muutaman hyypiön kimppuuni.
Nyt kerron aikuisena siitä,että miten olen muuttunut.
Minulla on kostonhenkinen mieliala näitä kiusaajia kohtaan.
Olen muutaman näistä ko.henkilöistä lyönyt seinäävasten ja kysellyt menneitä.
Vihan ja kostonhimon hurmiossa tuon olen tehnyt.
Pari puhelua silloisen koulukiusaajan vaimolle ja perheelle olen soittanut ja kertonut,että kuinkahyvä iskä heillä on.
Viimeisin kosto oli minua eniten tyydyttävä ,että sain henkilön konkurssin partaalle niin henkisesti kuin fyysisesti.
Elikkä ottakaa lapsenne asia pian hoitoon,että nämä ja näiden kiusaajien tulevaisuus jotenkin perheineen on turvattuna.
Lapsestanne tulee varmasti samanlainen mustaenkeli kun minustakin ,joka kostaa kaikki jälkeensä katsomatta tavalla jos toisella koston takia!

Yleensä lapsen huono itsetunto on rakkauden puutetta kodissa. Se kyllä heijastuu sinun kirjoituksestakin.

Minun poikani oli myös "nössö", minun mielestä, silloin kun hän oli 7-vuotias. En tiennyt, että häntä kivitettiin koulumatkalla,ennenkuin lastenhoitaja,jonne hän meni aina koulun jälkeen, kertoi mulle. Tämä lastenhoitaja oli mennyt koululle ja kertonut opettajalle, että poikaani ahdistellaan koulumatkalla.Nämä pojat otettiin kuulusteluun.Siihen loppui se, mutta kotipihalla, kerrostalossa, poikaani kiusattiin. Joku poika kuulemma ajoi hänen päällensä pyörällä. Sanoin pojalleni, että anna takaisin, muuta en minä voi, koska jos äiti menee pihalle räyhään, saat kahta kauheammin takaisin, jossakin vaiheessa.Niimpä poikani meni ulos, hyökkäsi nurkan takaa tämän pojan kimppuun ja siihen kuulemma loppui kiusoittelu. Kyllä hän oli ylpeä saavutuksestaan, vaikka näin, että häntä vähän hävettikin.
Nyt hän on 33-vuotias, kiusattu, melkein koko kouluajan. Ysiluokankin lopetti kesken, kun hän oli erilainen kuin muut.
Valmistu maisteriksi, perhanan kova mies, ihana monen mielestä, minunkin ja koko suvun,kovia kokenut.Kokemuksesta sanon sinulle. Anna rakkautta pojalle ja hyväksy hänet sellaisena kuin hän on. Opeta hänelle maailman kovuus ja kerro kaikki suoraan. Kyllä siitä vielä mies tulee. Hyväksy lapsen luonne, heikot pääsee pitkälle ja muista. Anna rakkautta. Hyväksy hänet sellaisena kuin hän on.

minusta kuulostaa hieman oudolta, että kiusaamiseen ratkaisu olisi se, että poikanne antaisi takaisin samalla mitalla!??

ehkä poikanne on vain fiksu, ja on opetettu ettei saa lyödä..(ainakin koulussa jos ei kotona?)
ja hän näkee fyysisen väkivallan vääränä. niinkuin se onkin.

Eikö teidän ennemmin täytyisi puuttua KIUSAAMISEEN ja siihen että KIUSAAJAT tekevät väärin, eikä niinpäin että poikanne tekee jotain väärin!

ja ainakin minun korvaan kuulostaa, että poikanne kokee olevansa mielestäsi huono ja surkea kun ei puolustaudu. Sano ennemmin hänelle, että hän on fiksu, kun ei lyö! ja että kiusaajat ovat niitä typeriä.

Käsittääkseni juuri myös itsepuolustuslajeissa opetetaan, että väkivalta on pahasta?! miksi poika siihen silloin turvautuisi, kuin äärimmäisessä hädässä vain?
Ja ehkä hänen taitonsa eivät vielä ole niin hyvät, että niitä uskaltaisi käytännössä kokeilla vaikka tarve olisikin.

Kummallista kerrassaan, että fiksua poikaa (minusta hän siltä kuulostaa), noin yritetään muuttaa "väkivaltaiseksi".

Mieleni tekisi sanoa hänelle että hän on tosi fiksu ja hieno poika. Toivottavasti te vanhemmatkin sen ymmärtäisitte hänelle sanoa!

oot varmaan jotenkin päästäs sekasin. Se on lapsi.... hmmm, musta tuntuu, että säkiin oot vielä.

Pitäskö sun antaa se viisaampien kasvatettavaks... ettei vaan tulis, ko mitä susta on tullu.

Punttisali tuo itsevarmuutta ja tyttöjen ihailu sitä itsearvostusta palkintona, mutta nyt vuoden verran käyneenä potkunyrkkeilyssä, voin kertoa, että vasta fyysisyys ja henkisyys on kunnolla puhjennut kukkaan! Harmittaa, ettei tullut jo 20 kybäsenä mentyä johkin Taekwon-doon, mitä harkitsin kovasti, oli vaan liikaa ennakkoluuloja taistelulajeihin. mm.ssa oman notkeuden suhteen, mitkä kaikki on osottautuneet vääriksi.

Todella monipuolisesti kehittävä laji on potkunyrkkeily, eikä mitenkään kallis harrastuskaan ole (Varusteet n.250-350€ ja 3kk.kausikortti n. 60€) ja naisten keskuudessakin suht suosittu (1/3 naisia). Yleiskuntoa kasvattava laji on, kehittää koordinaatiokykyä, sekä lihasta tulee ilman saliakin lihaskuntopiirien kautta, sekä jonkin verran lihaskiinteyttä. Hauska laji on, Suosittelen lämpimästi kaikille kiusatuille! :)

Ei muuta kuin poika karatekurssille.

Ei kilttiä lasta saa painostaa "pitämään puoliaan" Häntä pitää tukea ja suojella julmalta maailmalta. Kiusaamista ei saa vähätellä vaan siihen pitää puuttua, ongelmista keskustelemiseen pitää kannustaa.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jotakin on tehtävä ja pian. Jossakin vaiheessa nimittäin päreet palaa ikävin seurauksin. Itseluottamuksen parantamiseen on keskityttävä ja itsepuolustuslaji on askel oikeaan suuntaan, mutta muutakin tarvitaan. Kysyisin kyllä joltakin lastenlääkäriltä tai vastaavalta neuvoja.

voin vain neuvoa että judo harastus on itse puolustusta se ei ole väki valtaa mutta pikku hiljaa siellä oppii puolustamaan itseään huomaa että pärjää muille oli vaan luokalla kaveri joka harasti oli hilajainen ala asteella mutta judo teki hänestä itseensä luottavan ja toimii nykyään vartiana t:janne :-)

En tiedä, onko teillä samaa, mutta miettikää tarkasti...
Omat vanhempani olivat vahvoja ja hallitsevia, mitä minunkin olisi pitänyt siis olla, aina ja jokapaikassa. Kyllä-sinä-osaat on tietty kannustus, mutta kun kaikki pitää aina osata ja kaikki jaksaa ja itkeä ei saa ja puolensa pitää ja ties mitä, kasva vain vahvojen varjossa heikoksi. Olen siis kyllä ollut reipas ja pärjäävä ja pakottanut itseni ja pitänyt väkisin puoleni... Nykyään olen usein masentunut, koen itseni epäonnistuneeksi liian usein, jne. enkä ole aikuisena jaksanut enkä osannut puolustautua miltään oikealta... Enkä oikein lapsenakaan. Kun vanhemmat ovat ylivahvoja, oppii lapsi vain sen, että muut pärjää minä en. Itsetuntokin minulle olisi saattanut kasvaa, jos olisin kelvannut minuna. Mutta en, minä kelpasin ehdolla että. Minun olisi pitänyt olla kuten he ja minä olen minä.
Lisäksi se painostus ja kaikki johti siihen, että en tunnista vaaralliseksi ihmisiä ketä pitäisi.

Hän varmasti ymmärtääkin. Vaan ehkäpä hän ei halua! Olettekos ajatelleet, että ehkäpä teidän pitäisi myös pitää lapsenne puolia, että hän tajuaisi että hänessä on jotain puolustamisen arvoista?Jopa perheessä kotona ei tarvitse herkempää arvostaa, vaan pikkuveli saa poruuttaa ilmeisesti herkempää veljeään koska teidän mielestä lapsen pitää osata itse pitää puolensa. Voisiko hän saada kasvaa siihen? Omana itsenään?
Voisiko puoliaan pitää jollain muulla tavalla kun vetämällä toisia turpaan?

Joten miettikää miten puhutte lapselle, vai oletteko vain yksiä kiusaajia lisää, jotka painostaa ja pakottaa lasta olemaan jotain mitä hän ei ole. Otsikko viittaisi tähän aika vahvasti.
Ehkä teidänkin pitää opetella toisenlaisia tapoja olla ja kommunikoida, sekä keksiä toinen tapa vahvistaa herkkää ihmistä.

Minä en silti koskaan ole ollut nössö, sellaisten vanhempien kanssa kasvaminen vaatii vahvuutta, mitä heillä ei ole. Ja mitä he eivät ymmärrä.
Omassa harrastuksessaan viihtyy, koska siellä saa olla vapaa, ja se mitä on.

Pojastas tulee varmaan nössö myöhemmälläkin iällä, kiusataan yläasteellakin... Asiaan kannattaa puuttuu viel ku voi... Itse en kannata väkivaltaa, mut jos rupeaa fyysiseksi niin sit. Käske poikaas vetämään päähän kiusaajia. Ja rohkase sitä ettei alistu tollaseen. Kun kerran vetää kiusaajalt leegot kunnol kurkkuun niin eiköhän muutkin jätä poikas rauhaan.

Kasvattajan moka! Kun pienestä pitäen vaaditaan lasta uskomaan, antamaan periksi vanhempien auktoriteetin edessä niin kouluun mennessä lapsi on oppinut, että aina kun sanotaan hänen on uskottava.

Itsepäisyys opitaan pienenä ja itsepäinen lapsi on hankala mutta myöhemmin pitää kyllä puolensa.

Kun vanhenee niin johtajalapset määräävät hänen ottamaan huumeita ja muita päihteitä. Hän taas tottelee, kun on opetettu tottelemaan.

Ikävä lukea totuutta mutta minkä voit.

Opettamalla hänet vielä tekemään valintoja hänestä voi tulla ehkä vieläkin jotain mutta sun ei saa uudistaa hänen valintaansa niin monta kertaa, että hän valitsee mielestäsi oikein.

Eli, kaikki muutos pitää lähteä siitä, että muutat itseäsi ensin ja se onkin niin vaikea temppu, että unohda koko asia. Meissä kasvattajissa ei ole koskaan vikaa. Lapsi on kohdussa kehittynyt jo vinoon.

Noi viisaat valehtelee, että lapsi on syntyessään valkoinen arkki johon kasvattaja alkaa kirjoittamaan.

Ainut keino on muuttaa sosiaalisia rakenteita, poika on opetettu "pehmeäksi".

Kaikista ihmisistä löytyy "taistelija" joka nousee epäoikeudenmukaisuutta vastaan, varsinkin kun se koskee itseään. Pointti on missä vaiheessa raja löytyy ja mitkä ovat seuraukset.

Pahimmassa tapauksessa hän nauttii kostamisesta ja vesselistä saattaa tulla todella sadistinen "bad-ass", koska tietää millaista on olla ns.pöydän toisella puolella eli pelkäämässä.
Toisaalta jos ei koskaan tunnu oppivan tuota ominaisuutta, vesseli tulee olemaan kynnysmattona kaikille koko elämän. Vesseliä tullaan aikuiselämässä "panemaan perseeseen" opiskeluissa, ihmissuhteissa, työelämässä, harrastuksissa, etc ...

Oli sitten niin tai näin, tuo tasapaino kannattaa alkaa löytymään.
Tasapaino on avainsana, äärimmäisyyksistä seuraa vain katastrofi.

Ihminen on raadollinen olento ja luonteen heikkous näkyy ns.kilometrin päähän. Ihmiset hyvin hanakkaasti "panevat perseeseen" niitä jotka itseään eivät puolusta, varma voitto. Ne jotka itseään puolustavat ja ego näyttää muille että pidän puoleni, älä edes yritä, heitä vastaan ei kovinkaan herkästi haluta vastaan käydä ja kunnioitus on luonnollista.

Pojalle sellaaset terveiset että kannattaa alkaa valitsemaan haluaako olla "perseeseen nussittava" kynnysmatto vai haluaako kasvattaa luonnetta ja saada kunnioitusta kanssaihmisiltä ... valinta on vapaa.

Tarkoitus ei ollut masentaa tai loukata, näin tämä maailma vain on ja elää.
Pehmeyttä ei tarvitse kadottaa vaikka kovuutta löytyy, tasapaino on avainsana.

Tuossahan se tuli, itsepuolustus on itsepuolustusta eikä sitä harjoiteta esim. pienmpiä sisariaan kohtaan, vain tosipaikan tullen, siis tilanteessa kun tosissaan pitää itseään puolustaa esim. isompi ihminen käy päälle. Olisit ylpeä lapsestasi.

Sekä kiusaajan, että kiusatun itsetunto voi olla huono. Kiusaaminen ei aina johdu huonosta itsetunnosta, mutta usein taustalla voi olla ongelmia tai huolta itsensä suhteen tai perheessä. Itseäni kiusataan koulussa. Pojat huomauttelevat kaikkea ikävää. En osaa puolustautua, koska en keksi mitään nokkelaa vastaansanottavaa. Jos sanon jotain, niin siitäkin huomautellaan, samoin siitä, jos en ole ymmärtänyt jotain asiaa ja kysyn opettajalta. Sen takia en uskalla useinkaan kysyä opettajalta asiaa, jota en ymmärtänyt. Kiusaaja kiusaa sen takia, että kiusaaminen on hauskaa, omaa tyhmyyttään (ei tajua että toinen kärsii) tai hän tuntee itsensä huonoksi ja alentaa muita käytöksellään. Kiusaamiseen päätyy usein kuin itsestään ja tavasta on vaikea päästä eroon varsinkin ryhmänpaineen alla. Kiusattu päätyy kiusatuksi samalla tavalla. Hänen itsetuntonsa kärsii siitä että häntä alennetaan tai hänen kustannuksellaan pidetään hauskaa. Näistä kiusaajan ja kiusatun rooleista on hankala päästä eroon. Kiusaamista on vaikea lopettaa opettajan väliin tulemisella, koska sillä tavalla kiusattua ja kiusaajaa ei saada kunnioittamaan toisiaan. Heidän pitäisi itse selvittää välinsä, jotta asia ratkeaisi "luonnollisella" tavalla. Äitiäni on kiusattu lapsena. Hänen kiusaamisensa loppui siihen kun hänen isoveljensä kävi laitamassa pari kiusaajapoikaa puuta vasten. Sen jälkeen kiusaajat eivät olleet enää uskaltaneet kiusata. Kysy pojaltasi, että pitääkö hän kiusaamisesta. Jos vastaus on ei, hänen täytyy tehdä asialle jotain. Joskus ystävällinen ele kiusaajaa kohtaan voi auttaa. Kiusaajan/kiusaajat voi kutsua kylään, jolloin he voivat hämmentyä niin paljon että lopettavat kiusaamisen tai heistä voi jopa tulla ystäviä.

Mua oltaisiin kiusattu jos mulla ei olisi ollut ala-asteella niin hyviä ystäviä. Hanki pojalle edes yksi hyvä luotettu ystävä, jonka kanssa voivat puolustautua yhdessä.

Aloittajalle. Syy pojan heikkoon itsetuntoon löytyy,kun katsot itseäsi peilistä. Vanhemmat ovat jo pienestä pitäen latistaneet lastaan,siksi hän ei uskalla pitää puoliaan. Se ei tarkoita sitä,että pojan pitäisi puolustaa itseään väkivaltaisesti,vaan jo pojan olemus ja itsevarmuus rauhoittaisi riehakkaita kavereita. Hyviä itsetunnon kohottajia on,esim,joukkuepelit,mutta silloin kun poika pelaa esim,jalkapalloa,vanhempien on syytä pitää turpavärkit supussa ja antaa lapsen pelata itsenäisesti.

Kiusaamiseen tulee puuttua välittömästi. Sitä myöten mitä kiusatun itseluottamus laskee, sitä mukaan kasvaa myös jatkossa kiusatuksi tulemisen mahdollisuus. Kiusattu toimii kiusaajien silmissä nolosti tai muuten epäsopivasti, ja hänestä täytyy tehdä pilkkaa. Jos kiusaamiseen ei puututa ajoissa, se jatkuu loputtomasti ja lopulta lapsesi on elävä kuollut masentunut "muumio" joka ei viitsi tehdä mitään.

Minulla on itselläni kokemusta kiusaamisesta yhdeksän vuoden edestä. Aivan, koko peruskoulu. Eihän siinä itseluottamus säily, mutta ainoastaan vahvimmat pystyvät pitämään itsensä koossa.

Ehdottomasti heti yhteyttä kiusaajien vanhempiin ja todella raju rangaistus kiusaajille. Jos kiusaaminen ei lopu, täytyy kiusaajat laittaa pakkolomalle koulusta tmv.

Niin usein kiusattu on se, jonka täytyy vaihtaa paikkakuntaa. Se on taas eräänlainen luovutusvoitto kiusaajille.

Kiusaaminen täytyy loppua.

Halvin selkein ja toimivin juttu on ottaa uudelleenkäyttöön lastenkasvatuksessa OMATUNTO
Se useamman tunnin ja esimerkin avulla terveesti herätetään koulun yhtenä oppi -aiheena. Kasvattajille on ohjeet neuvolasta saadussa vihkosessa.
Kun omatunto on hereillä ei päivän aikana tehtyjen ilkeyksien vuoksi uni tule.
Mutta opetettu on,että kun seutraavana päivänä käy sopimassa pahat tekonsa muuttuu olo jälleen rauhaisaksi ja voi hyvillä mielin paneutua levolle.
Käsittämätöntä on että muuttua kasketään vain sen joka on esimerkillinen lapsi tai nuori.
Ei tule ihmetellä että koko yhteiskuntamme muuttuu entistä kovemmaksi ja menestyäkseen tulee lähelläolijat nitistää.
Kasvattuksen suunnannäyttäjillä olisi kurssin muutoksen paikka.

Kyse tuskin on itsetunnon tai rohkeuden puutteesta. Oma poikani ei kiusaa eikä kurnuta ketään, ei tappele eikä puolustaudu. Ei halua! Eikä ole kiinnostunut yleensäkään kontaktilajeista. Hän on yksilösuorittaja. Tykkää kyllä karatesta, laskettelusta ja lukemisesta. Koulu menee hyvin. Itsetunto on hyvä. Kavereitakin riittää. Nyt 10-vuotiaana on tapellut ekan kerran (tai ehkä vain kerran lyönyt kiusattaessa, hän ei oikein muistanut miten asia meni, kuulin tapauksesta muuta kautta). Kotona kyllä pitää useinmiten puolensa sisarusparvessa isompiaan vastaan, mutta ei edelleenkään aloita riitaa. Suuttuu tosi harvoin, mutta silloin tosissaan!

Kasvatuksella tai sen puutteella tuskin voi asiaan vaikuttaa, luonne kun on erilainen meillä kaikilla. Toiset vain ovat luonteeltaan kilttejä. Kaikki eivät suinkaan nauti toisten kiusaamisesta ja ärsyttämisestä.

Itse olen lapsena tapellut kerran koulussa ja se riitti. Kotona sisarusten kanssa kylläkin riittävästi. Myöhemmin vaikka minua koulukiusattiinkin, en silti halunnut puolustautua. Enkä vieläkään halua edes vastata ilkeästi takaisin. En kerta kaikkiaan halua käyttäytyä yhtä moukkamaisesti. Ilkeilystä tulee varmastikin itselle huonompi olo kuin vastustajalle.
Mieheni on lapsena tapellut kerran ja toisen kerran nuorukaisena ja silloinkin puolustanut hakattua kaveria.
Isäni on tapellut kerran elämänsä aikana.
Kyllä tässäkin maassa on ihan riittävästi vaimon hakkajia ja kaikenlaisia hulluja, olkaa vain tyytyväisiä lempeäluonteisesta pojastanne. Elämässä selviää ihan hyvin hyvälläkin käytöksellä ja sitä paitsi puhtaalla omalla tunnolla tulee aina hyvät unet.

Mutta siihen kiusaamiseen pitää puuttua heti. Kiusaaminen ei ole poikanne syy, vaan kiusaajat on pantava kuriin! Aikuisten tehtävä on lopettaa se heti alkuunsa.
Itse puutun kiusaamistilanteisiin aina niitä nähdessäni. Kiusaajatkin tuntuvat yleensä huojentuneilta kun tilanne laukeaa aikuisen toimesta. Lapsia on ihan turha pelätä, vaikka isoiltakin näyttäisivät. Aikuisen puuttuminen tuo turvallisuuden tunnetta niille kiusaajillekin, että joku välittää mitä tapahtuu.

Ehkä ainut neuvoni lapselle olisi, että jos tilanteesta ei sillä hetkellä pääse millään pois, niin ettei ainakaan näyttäisi kiusaajille itkuaan. Mutta helpommin sanottu kuin tehty...

Oma on ongelmansa jos ei ole selkärankaa puollustaa itseään.

Jos nuorempi velikin osallistuu kiusaamiseen ja äitinä katsot että syy on vanhemman veljen nössöydessä on viestisi provo tai et kerro kaikkea.

Jokainen olemme erilaisia ja joillekin toisen loukkaaminen niin fyysisesti kuin psyykkisesti on vaan liian vastenmielistä. Tärkeintä on jutella pojan kanssa, osoittaa kaikin tavoin, että poka on vanhemmilleen tärkeä, toivottu ja arvokas. Se, mitä toiset hölmöt pojalle tekevät, ei ole pojan syytä, sekin on selvitettävä moneen kertaan. Edelleen poikanne on hyvä tietää, että kiusaajat purkavat kiusaamalla toisia omaa pahaa oloaan saraalla tavalla lähellä oleviin.

Itsetunto ei tarkoita fyysistä paremmuutta ja karate- tai muuta taitoa, vaan sitä, että arvostaa itseään niin paljon, ettei ole valmis antamaan toisten tehdä itselleen mitä tahansa. Pokanne ei selvästi halua puolustaa itseään fyysisesti. Opettakaa hänelle taito käyttää sanoja. Hän saattaa olla hyvinkin lahjakas selviytymään kiperistä tilanteista puhumalla. Vanhempien arvostus ja tuki on tässäkin avain onnistumiseen. Kertokaa hänelle kaikin tavoin, että rakastatte häntä juuri sellaisena kuin hän on. Kyllä se itsetunto alkaa pan kohentua.

Poikasi on herkkä ja kaunis sielu. Nähkää hänessä kaikki hyvä, älkää kiinnittäkö huomiota toisarvoisiin asioihin. Se, minkä näette heikkoutena on hänen vahvuutensa. Miksi yrittää tehdä herkästä väkisin kovaa? Arvostakaa poikaanne sellaisena kuin hän on. Hyväksykää hänet ja antakaa hänen itkeä jos itkettää. Jos jatkuvasti annatte hänelle viestiä, että hän on jollain lailla vääränlainen, ette auta häntä. Vain ehdoton rakkaus ja hyväksyntä auttaa, ei nössöksi nimittely. Ihmeitä tapahtuu.
Kokemus rakastetuksi tulemisesta, hyväksymisestä ja arvostamisesta nostaa itsetunnon kohdilleen. Ei myöskään ole mitään pahaa siinä, ettei hän lyö takaisin, jos häntä lyödään. Väkivaltaan ei pidä rohkaista eikä varsinkaan painostaa missään tilanteessa. Kyllä hän selviää omalla tavallaan. Hän tulee myöhemmin elämässään opettamaan omalla esimerkillään kanssaihmisilleen rauhan ja väkivallattomuuden merkitystä, ellei häntä pilata sitä ennen ohjaamalla häntä väärään suuntaan. Tappelijoita on maailmassa ihan tarpeeksi ilman hänen panostaan. Olkaa ylpeitä pojastanne, minä ainakin olisin. Kehuisin häntä joka kerta, kun hän olisi vastaamatta kiusaamisiin.
Olette tottakai huolissanne, että häntä kiusataan enemmän ja enemmän. Totta, niin kiusataankin, jos puhutte pojallenne noin. Vaihtakaa näkökulmaa kokonaan. Keskittykää hyvään. Kiusaaminen loppuu kyllä.

kuvauksesi perusteella lapsesi on herkkä ajattelija. älä yritä muuttaa sitä ihanaa lasta, joka hän on. kusipäitä ja muita riittää aina, paljon erityisempää olla muu kuin vittumainen peruspallero, joita kyllä riittää..
tue lastasi sellaisena kuin hän on.
tosiaan on totta, että kiusaaminen ei lopu, ennen kuin vastaa itse samalla mitalla tai yli (omaa kokemusta on). tähän puoleen en osaa valitettavasti antaa ratkaisua! jos hän itkee surkeuttaan, ni kouluun yms. vois olla yhteydessä asiasta silleen, että lasta ei nolata.

Kuule pikkuveli", sanoo kuusivuotias, "mä luulen jotta me ollahan sen
ikääsiä, jotta aletahan kiroolemahan".
Nelivuotias nyökkää hyväksyen. Isoveli jatkaa:
"Kohta ku mennähän aamiaaselle, mä sanon jotaki josson 'saatana' ja sä
sanot jotaki josson 'vittu'."
Pikkuvelikin alkaa innostua ideasta.

Äidin saapuessa keittiöön ja kysyessä mitä kuusivuotias haluaisi
aamupalaksi tämä vastaa:
"No muroja, saatana."

LÄISKIS - poika lentää tuolistaan lattialle, ryömii keittiön poikki,
nousee ylös ja juoksee yläkertaan äiti kintereillään läpsien poikaa
persuuksille joka askelmalla.
Hän lukitsee pojan huoneeseen ja huutaa: "Soot siälä niin kauan että
oot ihimisiksi!!"

Palattuaan keittiöön äiti kysyy tiukkaan sävyyn nelivuotiaalta:
"Ja mitä sais nuaremmalle herralle olla?
"En tiälä", nelivuotias sopertaa itku kurkussa,
"mutta en ainakaan niitä vitun muloja ota".

Minä olen 8. luokkalainen poika jota kiusattiin. Kerroin aina vanhemmille, Ja jouduin kestämään kiusaamista eskarista kutoselle jolloin vaihdoin koulua. Silloin päätin etten enää antais kenenkään tulla kiusaan. Jos joku tönäs niin löin takas, en ikinä pelänny että mut hakattas, vaan seurauksia. Silloin jälki-istuntoja, nyt taas sitä että jos tappelen ja hakkaan yhen, ni vastassa on 10 tyyppiä. Multga kysytään että miks en tappele, ni vastaan että sit ne on joukol mun kimpus. Sen lisäksi olen nähnyt mitä tarkottaa jos joku oieesti hakataan siihen tilaan että se haetaan ambulanssilla. Ja näin vain seuraukset. Nykyään minua ei paljoa kiusata, siksi että minua kunnioitetaan ison kokoni puolesta ja rennon suhtautumiseni ansiosta.

kun minua kiusattiin, äiskä sanoi että saa vetää pataan. Sitten puolustin itseäni lyömällä. Ei ole jäänyt traumoja, ja ihan hyvin toimi ... kähähä. Tosin sain tappelupukarin maineen. Parempi se on, kuin olla kynnysmattona. Lapset on aika raakoja. Aikuisetkin olisivat, mutta pelkäävät että se voi sattua omaan nilkkaan ;) Paremmasta empatiakyvystä se ei ainakaan yleensä johdu. Sen osoittaa kahvipöydässä pahan puhuminen selän takana ihmisistä jotka eivät ole paikalla (ja eivät siis pysty vastaamaan).

En nyt halua olla mitenkään vittumainen ja tämä on vain MINUN MIELIPITEENI NÄILLÄ TIEDOILLA MITÄ OLEN SAANUT.

Ei tarvitse ottaa hermoa eikä mitään mutta uskoisin että vika on siinä että olette "alistaneet" poikaanne. Alistus on vähän huono sana. Mutta siis olette määräilleet häntä ja ette anna hänen pitää päätänsä. Joten hän ei osaa myöskään pitää päätänsä.

Voi olla myös että se on vain poikanne luonne.

EI TARVITSE OTTAA HERMOA

Hei, huolestunut.
Olen itse tyttärem kin äiti ja hän oli samanlainen pienenä,ojattelin että maailmassa on paljon pahaa ja ei tarvi väkisin sitä lisätä.kyllä poikasi antaa takaisin kun on aoka ja kyllä hän "kypsyy" saavan osaansa,vanhemmille se tietysti on paha juttu.Yrittäkää ettette reagoi saatuihin kolhuihin ,korkeintaan kohahdutaatte hartoita,sanomalla niin.
Lapsi on vaikea asia,tiedän.
"Naarastiikeri"

Kannattaisi nyt kuitenkin miettiä mitä tänne suoleen omasta pojasta tuo ilmi. Kaikki lukijat eivät ole ymmärtäväisiä ja voipi siinä sivussa muutama narsistikin hymyillä kun jollakulla menee huonosti.
Ei tämä maailma ole niin sininen kuin joistakin voi tuntua. Päinvastoin: maailma voi olla julmakin paikka ilman ystäviä ja heiden tukea. Toiset pärjäävät kuitenkin hyvin ilman sen suurempia ystäviä, mutta jos lähes kaikki ulkopuolinen energia on negatiivista voi vikaa löytyä myös lapsen huoltajiista. Ja tälläisessä tapauksessa vanhempien tulisikin miettiä oman käytöksen epäkohtia tarkoin.

Ja jos lasta ei ole kannustettu kohtuudella vain lähinnä arvosteltu kaikesta tekemisiistään pienestä pitäen (miltä minusta tuntuu) voi siinäkin olla yksi, valtava parantamisen paikka.

Toivottavasti viaton lapsenne saa parasta mahdollista tukea herkimmällä iällään!!!!

Anteeksi spekuloimiseni.

Eiköhän hän itse opi vielä pitämään puoliaan, jos oppii.

Meillä myös on ns. kiltti poika. Hän on aina ollut ikäisiään fiksumpi ja kypsempi, ihan syntymästään. Hän ei ole mikään neiti, mutta inhoaa kaikenlaista riehumista ja päätöntä kohellusta, joksi hän kuvaa useimpien yläkouluikäisten poikien toimintaa. Hän ei myöskään ole mikään joukkueurheilutyyppi, vaan inhoaa niitä, joten niistä ei ole itsetunnon kohottajaksi. Hänen itsetuntonsa on huonontunut vuosi vuodelta koulun mukana. Hän ei ole kuten muut. Hän on erilainen ja erilaista kiusataan.

Liikuntatunneilla kiusaaminen korostuu: tunari, nössö, pelle jne nimittelyt jäävät mieleen. Ja todellakin näitä "koviksia" tytöt ihailevat. Ja sehän on pojalle kova isku, kun tytöt ei tykkää. Onneksi pojallamme on pari hyvää kaveria kuitenkin, joiden kanssa on kutakuinkin samalla aaltopituudella. En oikein usko, että aina se ongelma on kotona. Meillä on 4 lasta ja kaikkia on kohdeltu kutakuinkin samalla tavalla ja kaikilla on samat säännöt. Ja ennenkaikkea rakastamme lapsiamme valtavan paljon ja myös sanomme sen heille usein. Pyrimme myös viettämään paljon aikaa lastemme kanssa, ihan tavallista kotielämää, harrastuksia jne. Muilla lapsillamme ei näitä ongelmia kuitenkaan ole.

Poikaa kiusataan myös siksi, ettei hän saa pelata K-18 pelejä eikä surffailla yöllä netissä ties millä sivuilla. Emme ole silti mitään tiukkisvanhempia, kyllä meillä pelataan ja viikonloppuisin saa valvoa myöhään ja oikein kannustetaan lapsia menemään kavereille ja discoon. Mielestämme meillä eletään normaalia perhe-elämää. Olisiko sittenkin niin että se vika löytyykin kiusaajien kotoa? Miksi lapset saavat valvoa kouluviikolla öitä, surffata pornosivuilla ja pelata hillittömiä väkivaltapelejä jne? Kyllä sitä on vaikea ymmärtää!

Ja mitä opettajat sanovat? Ei heillä ole keinoja...ei se ole mitään vakavaa, sellaisiahan pojat ovat, läpällä vaan, täytyy vaan koittaa kestää. Jos poika valvoo öitä kun jännittää mitä seuraava koulupäivä taas tuo tullessaan ja on sitten aina väsynyt ja kärsii päänsärystä, niin terkan neuvo on: ota särkylääkettä aamulla, että voit tulla kouluun. Väkisinkin tulee mieleen, että kotiopetus voisi olla viisas vaihtoehto...

Hei!
Oma poikani oli arka ja joutui koulukiusatuksi.
Asia hoitui sillä, että hän meni judoon,asia tuli toistenkin tietoon ,joten hän sai olla rauhassa ja uskalsi liikua missä halusi,
kertoi muuten minullekkin ,että judon alkeet olisi hyvä kaikille niin ei olisi vaaraa kaatumisesta.
SIIS JUDOA JA ITSETUNTOA.

Hmm sanoisin että pojalla on huono itsetunto, jota voi edesauttaa esim liika hyysääminen tai tuen puutte/painostus. Jos sinulla on esimerkiksi tietty malli siitä millainen pojan kuuluu olla ja hän ei sovi siihen. Tai sitten huolehdit liikaa etkä jätä tilaa itsenäiselle toiminnalle. Lapsi tarvitsee kuitenkin paljon tukea ja puolustusta, mutta myös omaa tilaa toimia omatoimisesti ja oppia tekemään myös omia päätöksiä. Tiestysti itsetuntoo vaikuttaa myös kaikki muukin ympäristö, mutta tuossa joitain ajatuksia mitä.

On se opittu että hyökkäys on paras puolustus. Ilmeisesti kuka tahansa saatuaan tarpeeksi iskuja voi ärsyyntyä niin paljon että vetää kunnolla pataan. Itte en halunnu satuttaa, mutta rajansa kaikella. Kyseinen kiusaaja oli just sellanen luuseri alkoholistiperheestä. Alkoholissa on syy. Kusipäitä koko vitun sakki, tuskin oli sillä kovin turvallinen koti. Huomion tai jonkin vuoks kai halus vielä loukkaantua kunnolla, ihan sairasta.

Pointti oli kuitenkin se että on oltava periaatteessa valmis taistelemaan kuolemaan saakka ja tällä tavalla mahdollistaa hyökkäyksen kannattamattomuus. Sama periaate kuin Suomen puolustusvoimilla, ei olis mitään mahdollisuutta ryssiä vastaan, mutta kun on niin vittumainen vastustaja, niin ei kannata suurten tappioiden takia alkaa koittamaan onneaan.

Kiusaaminen loppuu vasta kun on ansaittu se kunnioitus juuri sillä että puolustaa itseään. Se vaan vituttaa sellanen kun itku tulee ennen suuttumusta. Voi kuulostaa kornilta yksinkertaistukselta, mutta kirjotan kokemuksesta. Tietäsitte itte jos olisitte joutunu pelkäämään ja miettimään miten suhtautua ylivoimaiseen vastustajaan. Jos lyöt saat entistä pahemmin turpaan. On vaan kaikella uhalla oltava valmis taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan, niinkun Suomi viime sodissa. Periksi ei kuitenkaan annettu, vaan pistettiin kampoihin loppuun asti.

Maailma on paska paikka, vanhemmat on kaikki lapsia, aikuisia ei ole olemassakaan, lapset nokkii niinkun kanat toisiaan. Niillä on porukassa se yksi jota ne piinaa, se heikoin niistä. Ja opettajat ei välitä. Itsen on pidettävä huoli itsestään.

Joskus vieläkin vituttaa etten vetäny paremmin turpiin, ehkä se haluttomuus tapella tuli myös siitä että kotona veli sai ilman mitään sanktioita kiusata miten halus, eikä mua uskottu eikä se muka mitään pahaa koskaan tehny. Ei suostuttu näkemään vai voiko muka olla niin sokea ja pitää aina toisen puolta. Ihan sairasta. En halunnu lyödä mutta ajattelin että kun mä kasvan isoks niin se saa kunnolla turpaansa. Mut ei se muodosta enää mitään fyysistä uhkaa enkä mä sitä vihaa.

Ihmiset on yks saatanan apinalauma. En suoraan sanottuna yhtään ihmetelly noita kouluammuskeluja vaikka en sellasta tekis enkä tietenkään hyväksy. Mutta se mikskä ihmiset kasvaa se lähtee kotoa. Jokaisella on se koti jonka pitäs olla turvallinen ja rakastava. Ja opettaa välittämään kaikista muistakin. Ihmiset ei osaa tulla toimeen keskenään ja sitten ne vielä tekee lapsia, sellaseen väkivalta- ja alkoholihelvettiin. Kai se sitten pitäs olla luvanvarasta.

Kilpaileminen, ahneus, kateus, ylpeily on maailman saastaa. Vain vähän on tarpeen. Ollaan tyytyväisiä vähempään tavaraan ja rakastetaan toisiamme. Ei me täällä kukaan olla kauaa eikä saada rojuja mukaan. Kukaan ei ole toista arvokkaampi vaikka kuinka olis olevinaan. Ei meillä ole muuta kun toisemme, ollaan ystäviä toisillemme.

Mielestäni tämä menee nyt vähän väärin. Ei -- lasta ei saa missään nimessä kiusata,ei henkisesti eikä fyysisesti. Mutta mielestäni ei sinun kuuluisi silti toivoa,että lapsesi mottaisi takaisin toista lasta. Nyrkillä ei paljoa mikään parane. Ja tiedän että tuossa iässä lapsi ei ehkä osaa vielä tokaista sanoin / kiusaaja ei itse ymmärrä mitä hänelle sanotaan. Poikasi ei ole nössö,hänellä on herkkä ja haavoittuva luonne. Vaikka hän kuinka harrastaakin itsepuolustusta,ei se tarkoita,että hän voisi ns. "kostaa takaisin". Monen itsepuolustuslajin periaate onkin nykyään muistuttaa ettei näitä juttuja käytetä salin ulkopuolella.
Siinä olen kuitenkin samaa mieltä,että tuollaiseen täytyy saada loppu,tavalla tai toisella. ~ Ja tämän viestin ei ole tarkoitus olla millään tavalla päällepäsmäröivä yms. :)

Loukkavaa on muiden halu loukata, ei itse töniminen. Poikasi itkee koska loukkaantuu siitä että muut haluavat loukata häntä.

Kiusaamiseen pitää puuttua myös aikuisten.

Niin pitkä viestiketju, ettei jaksanut kaikkia lukea. Ensimmäisen viestiin vastatakseni: pojallanne ei ole mitään itsetunto-ongelmia. Hänellä ei ole huono itsetunto. Se, että hän itkee helposti kun kiusataan, ei tarkoita sitä, että hänellä olisi huono itsetunto. ITSETUNTO TARKOITTAA TUNTOA ITSESTÄ! Se tunto itsestä ei katoa siitä jos itkee muiden haukkuessa. Itku on vain REAKTIO siitä, että joku pääsee liian lähelle, mutta omanarvontunto ei vähene, jos joku niin tekee. Teitte te vanhemmat mitä tahansa (toivottavasti ette kehota vetämään turpaan) poikanne ITSETUNTO pysyy samana ja vahvistuu ajan myötä niin, että lopulta hän itse ymmärtää mitä on tehtävä. Joskus on ihmisen sietokykyä väännettävä niin kauan että hän itse oppii tekemään sen mikä on tehtävä. Se voi kestää kauan. Mutta kun hän ITSE sen oppii, se oppi on pysyvä.

Katsokaa jumalauta itseänne. Te tarjoilette kiusaajille vapaata maailmaa.

Puolet sanoo : "Keskustelkaa". Jos lapsen kanssa "keskustelee" hän myös "keskustelee" kiusaajansa kanssa. Arvatkaa toimiiko?

No ei toimi.

Toinen puoli sanoo : "Opettakaa passiivisuutta, poistumista, väistämistä". Joo, ja tämähän heitä auttaa elämässä eteenpäin? Kuinka kauan te itse aiotte väistellä, poistua? Kuinka kauan teitä saa ryöstää ja riistää?

Ei toimi sekään.

Aikuinen on viisaampi ja ymmärtää että kiusaaminen on väärin. Aikuisella on myös suorat keinot puuttua tilanteeseen nopeasti, tarkasti, täydellisesti ja ottaa tilanne haltuun. Tämä on ESIMERKKI JOTA LAPSI KAIPAA. Tämä on myös esimerkki jota ihan koko yhteisömme kaipaa, suoraa puuttumista vääryyksiin ja niiden korjaamista toimivilla tavoilla. Ei vastuun pompottelua, vaan aktiivista toimintaa ongelmien ratkomiseksi.

Kiusaaja on väärässä ja hän on asettunut asemaan jossa hän pyrkii vääryydellä alistamaan jonkun joka ei ole häntä millään tavalla uhmannut tai tehnyt mitään väärää kiusaajaa kohtaan. Seuraus: Aikunen vääntää kiusaajalta nenän niskaan ja kertoo että jos pikkunilkki koskee kehen tahansa lapseen niin sama tulee toistumaan.

Kuka kuviossa kantaa oikeaa vastuuta ja näyttää omalle lapselleen esimerkkiä jossa väärin toimiva saa heti arvonsa mukaan ja oikeus tapahtuu? Keskustelija, ongelman sivuunkatsoja vai se joka ottaa ja hoitaa ongelman?

Milloin hoksaatte että teitä kohdellaan kaikenlaisen kasvatuspedagogiikan kautta kuin lampaita ja teille uskotellaan että maailma on reilu ja asiat toimii - kun jo ihan arkitasolla on selvää että "nykyaikaiset kasvatustavat" ovat luoneet äärimmäisen tuhoisan ja välinpitämättömän systeemin jossa kiusaajien toiminta on nimenomaan tehostunut ja raaistunut?

Lopettakaa uskomasta harhakuvitelmiin siitä että asioita voi ratkaista loputtomiin "keskustelemalla" joka ei merkitse keskustelusta alistamiseen siirtyneelle hevonvittuakaan tai "poispäin kääntymisellä" joka johtaa lopultakin umpikujaan.

Kohti ongelmaa, kohti kiusaajaa, sekä omaa harkintakykyä että oman lapsen asemaa arvostaen. Mallia oikeudenmukasiesta taistelijasta omalle jälkikasvulleen näyttäen. Lapsestasi ei tule kiusaajaa jos kehoitat häntä antamaan jokaiselle kiusaajalle nenään ja hakemaan vaikka aikuisen mukaan turpajuhlaan.

Ellei fyysinen radikaali puuttuminen ole metodilistallanne olette kieltäneet yhden toimivan työkalun vanhemmuudestanne.

Miten olette kostaneet koulukiusaajillenne ja miten pitkän ajan takaa?

Miksette te vanhemmat tee mitään? Jos kerta jatkuvasti lasta kiusataan, niin syy on teidän. Teidän siihen pitää puuttua.

Eipä kiusattu enää erästä poikaa, kun vanhemmat puuttuivat asiaan. Lähtivät jenkkipellillä ajelemaan ja pyysivät (huom! pyysivät) tämän kiusaajan ajelulle. Kiusaaja oli hyvin ylpeä, kun pääsi jenkin kyytiin. Kiusaaja istui takapenkillä parin korston välissä. Ajelivat metsätiellä tunnin ... pari ja juttelivat henkeviä.

Eipä ollut pojalla enää haluja jatkaa ajelua. Ei ollut sen jälkeen kyllä haluja kiusatakaan.

Kyllä se siitä, itse otin kanssa vastaan nyrkkiä ja muuta paskaa pentuna.. nyt minulla on 2 pahoinpitelysyytettä. vitusti vihamiehiä ja kaikkia vastaan olen kova ku kasanova.. elämä opettaa

En ole kostanu, mutta joskus kun olen nähny tyypin niin on tullu sellanen eläimellinen olo, vähän pelokas ja vähän agressiivinen. Sellanen että tuus koittaa niin tiiät mitä käy. Joskus olen nähny vielä yli kymmenen vuoden jälkeen unia jossa yritän fyysisesti puolustautua, mutten saa oikein mitään aikaan. Tuskin kovin hyvää lepoa. Olen mielessäni yruttäny antaa anteeks, mutta kuten edellä mainitusta ilmenee, todellisuus voi olla muuta..

Samaa mieltä olen siitä, että vanhempien on puututtava kiusaamiseen kun sen näkevät. Ja sen nähdäkseen on tarkkailtava entistä enemmän lapsensa elämää.

Varmaankin juuri se kiusaaminen on tehnyt pojastasi alistuvan. Ihmisen reagointi uhka- ja stressitilanteissa riippuu paljon aikaisemmista kokemuksista. Ei ole helppoa kumota tahdonvoimalla näitä opittuja malleja.

Eikä ihmisen mieli myöskään toimi sellaisen yksinkertaisen kaavan mukaan että kuin kehutaan niin itsetunto nousee ja sitten oppisi pitämään puolensa.

Valvovien aikuisten tehtävä on puuttua kiusaamiseen aina kun mahdollista. Miksi annatte pikkuveljen "poruuttaa" häntä? On hyvä osata antaa takaisin mutta se ei ole mahdollista aina ja kaikille.

En tiedä miten lasta voi opettaa pitämään puolensa, mutta ainakaan mahdollisuudet siihen eivät parane, jos koulussa ja kotona annetaan kiusata. Roolit vaan vahvistuvat sekä kiusaajilla että kiusatulla.

Hyvä itsetunnon lähde voi olla jokin harrastus mitä voi tehdä itsekseen.
- Tukee tunnetta yksityisyydestä ja saa rauhassa keskittyä mielipuuhaan

Millä opetatte lapsenne pitämään puoliaan?
- Tukemalla lapsen niitä puolia missä hän on hyvä

Sitten kannattaa ostaa pojalle lenkkitossut : pääsee pakoon nopeasti
Kunto kasvaa

Missään nimessä tappelutilanteisiin ei kannata jäädä ottamaan selkää...
Tarjokaa keino paeta tai opettakaa kuinka paetaan

Vaikuttaa siltä, että tämä tilanne on siitä osasta Suomea missä pelataan pesäpalloa. Helppo ratkaisu. Vedät sitä kusipäätä pesäpallomailalla niin, että sen aivot on tuhannen päreinä pitkin lakeuksia. Vittu teillä on ihme ongelmat. Pysykää siellä ja äänestäkää Keskustapuoluetta.

Kyllä tuossa itsepuolustuksen kynnys ylittyy joten niitä itsepuolustustaitoja(?) voi kyllä käyttää väkivaltaisten kiusaajien taltuttamiseen. Mitä lajia hän harrastaa? Suosittelen jotain melko tehokasta ja realistista kuten thainyrkkeily, potkunyrkkeily tai nyrkkeily, jokin judo tai aikido ilman muita taitoja ei oikein toimi "kadulla" ellei ole niissä todella hyvä.

Itselläni karate nosti itsetuntoa sen verran että koulukiusaaminen loppui enkä koskaan joutunut taitojani käyttämään. Samoin vapaa-ajalla olen välttynyt tappeluilta kun en ole näyttänyt pelkoa jonkun kännisen riidanhaastajan edessä. Pelko vetää kiusaajia ja riidanhaastajia kuin magneetti. Viime kädessä kysymys on itsetunnosta.

Itse olin aikoinani koulukiusattu.Se alkoi ala-asteella ja kesti koko yläasteen, kunnes jatko-opinnot alkoivat.Sielläkään en ollut mikään suosikki,mutta varsinaista kiusaamista ei ollut. Tosin puoltani en osannut pitää ja vasta nyt nelikymppisenä ukkona tiedän pystyväni antamaan tarvittaessa takaisinkin.

Mutta kyllähän kiusaaminen jätti omat jälkensä.Itsetunto on ohuen langan varassa ja ei tarvita paljoakaan sen katkeamiseen.Olen naimisissa ja pari pientä lastakin on. Toivon,ettei heidän tarvitsisi ikinä kokea samaa kuin mitä itse on joutunut kastämään.Toivon,että heissä olisi luonnetta enemmän,kuin nössö isässään.En tosin toivo heistä mitään kiusaajiakaan.

Teillä on fiksu poika kun ei ala tappelemaan muiden kanssa.

Itsetunto on ehkä kodin ansiota. Kannustatteko lasta tarpeeksi ja oletteko tukena.

Parasta olisi jos poika oppisi kuittaamaan vitsillä härnäämisen, eikä ottaisi itseensä.

Pojassa ei ole niin mitään vikaa. On hieno taito olla käyttämättä väkivaltaa, vaikka itse tulisikin kiusatuksi. Poikanne on älykäs eikä mene mukaan semmoiseen. Nämä asiat eivät siis johdu huonosta itsetunnosta. Jos pojalla oikeasti olisi huono itsetunto hän olisi se tappelupukari, joka kiusaisi muita, eikä se joka haluaa välttää tappelut.

Kiusaaminen täytyy laittaa kuriin vanhempien ja koulun voimin. Se pitää loppua. Pojan vanhempien pitää puuttua asiaan ja tehdä selväksi, että väkivalta ei ole ok. Koko ei ratkaise tappelutilanteita, järki ja auktoriteetti ratkaisee. Siihen, että pojan pikkuveli kiusaa isompaa veljeänsä, pitää puuttua kotona. Pojille pitää tehdä selväksi, että he ovat veljeksiä, joka tarkoittaa, että heidän pitää pitää toistensa puolia tuli mitä tuli. Vaikka he eivät koskaan parhaita kavereitaan olisivatkaan, teidän vanhempien pitää pitää huolta siitä, että perheessänne kaikki voivat hyvin ja veljekset ovat samalla puolella, jos joku ulkopuolinen kiusaaja härnää.

Älkää syyttäkö kiusaamista pojan huonosta itsetunnosta. Ei ole pelkuruutta olla lyömättä takaisin.

VANHEMPIEN TULEE KANNUSTAA JA ROHKAISTA LASTA, MIKSI OLETTE MOLLANNEET? Jo nyt on kele...

En lukenut ketjua, vastaan vain otsikon perusteella. Oma (nyt 16v) poikani oli pienenä hyvin samankaltainen. Nyt empaattinen, sosiaalinen, tyttöjen kanssa hyvin toimeentuleva ;)). On oma-aloitteinen, eikä tarvitse aina kaveriporukkaa mukaan joka asiaan vaan uskaltaa itse.

10 vuotias tyttäreni on luonteeltaan hyvin erilainen. Hän pitää tarvittaessa puolensa eikä itkeskele helposti. Molemmilla on vahvuutensa ja heikkoutensa kuten meillä kaikilla. Muistan hyvin ajat jolloin pahoitin mieleni tuon pienen poikani puolesta, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna hän oli se normaali, toisten tunteet huomioiva lapsi niiden häiriintyneiden seurassa. Tsemppiä ja hyvää kesälomaa ;).

Meillä oli kans tilannetta joskus tarha aikoina ekan kerran. Oma poika oli 5v. ja on kiltti. Sen ns. paras kaveri sitte tarhassa käytti sitä sillein et teki jotain, kuten löi ja alko sitte itte itkemään. Eli tiesi tehneensä väärin mutta itkulla vyörytti syyn mun poikani niskoille. Kotona sitte selvitin omalle pojalleni et ei se kaveri lopeta kiusaamista jos et laita sille vastaan. Eli näillä sanoilla -Vedä sitä turpaan ni oppii! Seuraavana päivänä menin poikaani jälleen hakemaan hoidosta ja portilla huomasin kun täti sieltä lähti vaappumaan kohti, ilmeellä jotain on tapahtunnu. Ja oikeessa olin. Täti kerto että poika oli nappassu kaveriaan nyrkillä. Johon totesin et -mitähän oikeen sitte odotit? Luuletko että poika antaa itteään kiusaa loputtomiin? Samalla hetkellä alko tarhapihan nurkassa kaveri kova äänisesti poikaani härkkimään ja tönäsin poitsuni kumoon jollon se löi päänsä takana olleeseen puomiin ja itku tuli. Kiusaaja lähti paikalta itku huutaen mutta, nytpä ei enään menny läpi tämä homma. Totesin tarhan tätille et noin..nyt näätte miten se homma menee.. Mut oottakaa vaan ni joku kaunis päivä poitsun mitta tulee täyteen jollonka minä en vastaa seurauksista miten kiusaajan käy! Ja antohan se takasin jollonka se kiusaaminen loppu.
Eli ootappa vaan ni kyllä se sinunki pojan mitta joskus täyttyy ja yllättäen ;) Ja jos ei tayty niin sillon pitää olla lehmän hermot =)

Ai että 8-vuotias on harrastanut 3 vuotta jotain itsepuolustuslajia? No, jos näin on, olette erikoisessa asemassa, sillä yleensä mm. karateseurat eivät ota alkeisopetukseen alle 7-vuotiaita. (Tietämykseni mukaan sama pätee kaikkiin itsepuolustuslajeihin, koska yksikään niistä ei ole pelkästään fyysinen laji, vaan niihin liittyy myös oma filosofiansa ja ajatustapansa, joiden jonkinlaista ymmärrystä vaaditaan kaikilta oppilailta ennen kuin voi alkaa opettelemaan mitään.)

Entä sitten sellainen pointti, että kaikissa itsepulustuslajeissa opetetaan, ettei itsepuolustustaitoja saa käyttää toisen vahingoittamiseen, eikä niitä saa käyttää sellaiseen henkilöön, joka ei myös osaa kyseistä lajia. Lapsesi on hyvin vaikean dilemman edessä, kun opetetaan ettei taitoja saa käyttää, mutta turpaan tulee jos tekee niinkuin on opetettu. Jos lapsenne kerta harrastaa lajia, miten ette vanhempina tiedä, mitä filosofiaa opetetaan lapsille? Vastustajan kunnioittamista ja alleviivataan sitä, ettei taitoja ole lupa käyttää dojon ulkopuolella kuin poikkeustapauksissa.

Tässä on kolme vaihtoehtoa; (1) joko lapseltanne puuttuu täysin omanarvontunto ja hänellä on heikko itsetunto,(2) tai itsepuolustuslajin opettaja on hänelle niin suuri auktoriteetti, että hän noudattaa opetuksia kirjaimellisesti, eikä siksi puolusta itseään (3) tai sitten puhut täyttä paskaa ja aloitus on tuulesta temmattu ja keksitty juttu.

Minäkin olin jo alakoulussa erilainen. Sanokaa pojallenne,että kysyy kiusanhengiltä ,MIKÄ SINUA VAIVAA,onko kotona kaikki hyvin.......
Minä ajattelen nyt aikuisena ,että kiusaajilla ei ole kaikki asiat hyvin.Ovat itse pelkureita. Sellainen rauhallinen poika kuin teidän poika,saa jotenkin esiin kiusaajissa vaivaantuneisuuden. Voisitte ihan hyvin poikanne opettajalle soittaa ja neuvotella luokan kanssa asiasta. Tässä tällainen kuva riemastuttava,katti mainio http://officeimg.vo.msecnd.net/en-us/images/MH900437555.jpg
HYVÄÄ KEVÄÄN JATKOA!

Kun tämä keskustelu on noussut pinnalle niin päivitetäänpä vähän tilannetta.

Poika on siis käynyt judossa 3 vuotta. Jokunen viikko sitten hän ilmoitti päättäväisesti ettei mene sinne enää. Vaikea oli pakottaakaan.

Tilanne on muuttunut sen jälkeen. Pari eniten iholle tullutta poikaa on lopettanut härnäämisen kun olivat kuulemma saaneet takaisin.

Poikani avasi logiikkaansa. Judosalilla oli selkeästi sanottu, että judo kuuluu salille eikä sitä saa harrastaa muualla. Myös osa kiusaajista on vedonnut siihen ettei saa käyttää itsepuolustustaitojaan. Hän on noudattanut tätä valmentajien ohjetta ja nyt kun ei enää käy harjoituksissa niin ohje ei häneen päde...

Ongelmat ovat pojan kertoman mukaan loppuneet ja meillä näyttää nyt olevan paljon tyytyväisempi lapsi.

Sääliksi käy kun ei olla tajuttu, minkälaisten ristiriitojen kanssa hän on ajatuksissaan kamppaillut.

kirves käteen, ja muutama kuutio pökkelöitä hakattavaksi. kyllä itsetunto siitä nousee kun näkee mitä käsillään voi tehdä. karate ja muut väkivalta harrastukset ihan varmasti ruokkii väkivaltaa itseään. kunnioitus on saavutettavissa kiusaajien silmissä monella perinteisellä tavalla, joita ei kyllä ihmispaskalta haisevissa kaupungeissa voi harrastaa. itku on myös merkki epätasapainoisesta elimistöstä, vois ne hampurilaiset ja muut herkut jättää pois ja alkaa syömään oikeaa ruokaa, eikä pullamössöä. sitä niistä äpäröistä tulee mitä vanhemmatkin on, pullamössöä.

Meillä oli vähän samanlaista kiusaamista poikaa kohtaan joka ei suostunut puolustamaan itseään. Syyksi sanoi, että sitä toista sattuu jos hän tempaisee sitä. Mieluummin kärsi kiusaamista kuin olis alkanut tappelemaan. Itsetunnon puutteesta ei ollut kyse. Jotkut on vaan liian kilttejä toimiakseen.

Itse olen kokenut melko samanlaista kiusaamista pienenä jonka takia itseluottamus on laskenut roimasti ja kostautunut sitten myöhemmin elämässäni, mutta minun mielestäni poikanne tekee oikein kun ei lähde tappelemaan saati hastamaan riitaa, ehkä hän saattaa vaikuttaa nössöltä mutta hän on se ainoa joka tekee oikein! Ja niinkuin muissa kommenteissa sanotaan, kasvuympäristö vaikuttaa asiaan todella paljon, en sano että vanhemmat olisivat muka tehneet väärin mutta ei silti tarvitse vaipua epätoivoon että poika olisi joku nössö, viimeiset sanani ovat : Kannustakaa poikaa enemmän ja sanokaa että jos kiusaamista alkaa tulemaan, käännä selkä ja kävele pois eikä tarvitse välittää asiasta, kiusaajat ovat ne nössöt ei se joka kävelee pois tai ei ryhdy haastamaan lisää riitaa, ajan myöten ne kiusaajat lopettavat jos ei niistä välitä! Kokemuksesta puhun!

Todennäköisesti poikasi on vanha sielu, henkisesti erittäin korkealle kehittynyt. Fyysinen ja psyykkinen kiusaaminen on hänelle täysin vierasta, se ei kuulu hänen toimintatapoihinsa, siksi hän ei 'anna takaisin'. Tukekaa poikaanne ja hänen itsetuntoaan, arvostakaa tätä hänen hienoa ominaisuuttaan. Hän ei alistu samalle tasolle muiden kanssa. Keskustelkaa ja miettikää hänen kanssaan, mitä hän voi sanoa toisille noissa kiusaamistilanteissa.
Oma poikani oli pienenä samanlainen, katsoi ihmeissään, kun toiset löivät ja 'kurmuuttivat', ei antanut takaisin. Aikuisena hän sanoi, ettei viitsinyt tuhlata energiaansa toisarvoiseen. Miten hieno ihminen hän onkaan, lämmin ja viisas, laajalti hyvin pidetty.
Kaikkea hyvää perheellenne ja pojallenne rakkaita terveisiä.

Kiitos, voitin vedon työkaverini kanssa. Koko aloitusviestin juttu oli keksitty.

Hyvä silti että asiasta keskustellaan, mutta neuvojen antamisen voitte lopettaa.

Olisit aloittaja onnellinen. minusta lapsen pitää pärjätä ilman väkivaltaa. Itselläni poika kovasti samanlainen ei ikinä ole lyönyt ketään ja on nyt jo 14 vuotta. V

iime talvena kun hermostui nappas kiusaajaa kauluksesta ja piti paikallaan. saman tien kiusaajan vanhemmat oli ovella mistä oli helppo lähettää vanhemmat kalppimaan kun omansa tuntee ja heidän pojan joka nyt hakkaa joka päivä jotakuta... On muuten vanhemmilla pokkaa..:)

Ei se ole huonoa itsetuntoa tai jotain sellaista vaan rautaiset hermot jollaisia ihmisiä on suomessa aivan liian vähän..

Katsokaa nyt vaikka jääkiekkoa on sellaisia jotka on pienestä toisten päälle käymässä ja niitä jotka täysin viilipyttymäisesti ei nosta toista vastaan kättänsä vaikka miten koukitaan. Kumpi menestyy --> kyllä se viilipytty yleensä palkitaan

Minun isäni on hermostunut kerran. Äiti 100 kertaa päivässä. Isän hermostuminen muistetaan ja sellaiset jää parisuhteessa valitettavasti ottavaksi osapuoleksi..:)

Eron jälkeen muutimme pienelle paikkakunnalle, jossa yh oli varsin tuntematon käsite. Ajattelin ennen tyttären pieneen kyläkouluun menoa, että hänellä pitää olla jotain eväitä mahdolliseen kiusaamistilanteeseen.

Harjoittelimme erilaisia kuvitteellisia kiusaamistilanteita koko kesän. Minä leikin kiusaajaa ja hän kiusattua. Sitten keksimme yhdessä tapoja ohittaa tilanne. Esim. kun haukutaan, kohautetaan olkapäitä sanomatta mitään tai sanotaan vaikka: -Mitä sitten.

Ja jos otetaan jokin tärkeä tavara, vastavuoroisesti otetaan kiusaajalta tavara, jota ilman hän ei voi olla (lapseni otti minulta lompakon). Sitten vasta luvataan antaa se takaisin, mikäli kiusaajakin antaa ottamansa tavaran takaisin.

Lapseni alkoi nauttia näistä harjoituksista ja ratkaisujen keksimisestä niin paljon, että hän pyysi vähän väliä: -Leikitään taas sitä kiusaamista!

Uskon, että pelkästään harjoituksilla oli itsetuntoa vahvistava vaikutus. Ensinnäkin tyttäreni ei ollut yksin vaikean asian kanssa, vaan teimme yhdessä töitä. Toiseksi häntä ei ikinä kiusattu, koska hän oli henkisesti varautunut selviämään tilanteesta kuin tilanteesta ja se näkyy ulospäin.

Fyysinen väkivalta on tietysti vaikea asia. Mutta väkivallalla väkivaltaan vastaaminen ei ole koskaan oikea ratkaisu. Koska poikanne on fiksu, hän keksii varmaan itsekin ratkaisuja. Mutta hän tarvitsee siihen sinun ja mahdollisesti opettajan tukea.

On se vaikeaa tässä maailmassa hyvän ihmisen alun elää. Näyttää siltä että täällä iso osa ihmisistä on luolaihmisen tasolla. No ymmärrän hyvin että evoluutio on hidasta ja varsinkin henkinen kehitys. Tässä on jälleen mahtava esimerkki miten jotkut ihmiset on sisimmässään niin hyviä etteivät halua toista vahingoittaa.

Kovaa vauhtia opetetaan nuorille että väkivalta on ok kunhan se on vain puolustamista. No siinä on hyvä puolustella sitten että oli sille kusipääkiusaajalle aivan oikein kun kallo halkes kun meidän pikku jaska vain tönäs takasin tai kiusaaja uusii purukalustoaan kuukausia kun kiltti karateharrastaja veti hienon mavan päin näköä.

On se ihme juttu miten taas vatvotaan miten nössöjä nää kiusatut on ja miten niille vois opettaa tapoja. Herätkää sekopäiset ihmiset ja miettikää pitäisköhän mennä sinne kiusaajan pakeille ja perheen kanssa vatvoa itse ongelman alkulähdettä eikä lähestyä asiaa lääketieteen tavoin että hoidetaan lääkkeillä vain oireita eikä sairautta.

Vai onko ratkaisu että laitetaan kaikki lapset tappelukursseille heti 3-vuotiaasta lähtien ja sanotaan että vahvimmat on elossa vielä teini-iässä.

Hyvää päivää vain kaikille vanhemmille, kyllä me tätä menoa saadaan niitä Auvisia lisää jos ette itse ensin korjaa omia asennevammoja.

kuulostaa täysin itseltäni pienenä. olin lihava, koulukiusattu jne.
ite aloitin kamppailulajit.
salilla opitaan kuria, itsensäpuolustusta, ja siinä sivussa itsetuntokin kasvaa. ja kamppailulajien parissa tuskin pääsee pojallakaan nousee "kusipäähän" koska salikuri estää sen.
itse en ole kertaakaan "taitojani" käyttämään salin ulkopuolella.
painia, judoa,nyrkkeilyä, jujutsua... valkkaa vaan mieleisensä :)

nyt kannattais ettiä sellainen harrastus kun judo tai taekwondo.siinä voi noin nuoret oppii puolustamaan itteään ja hyvin...

Jeps, no itse olin tyttö jota kiusattiin ja hakattiin (suurin osa poikia hakkaajista) ja vanhemmat totesi vain opettajan kanssa että "Pidä puolesi".
Aseen kanssako sitä olisi siis pitänyt mennä jo ekaluokalla kun tuskin takaisin antokaan olisi auttanut, vai? Voisiko nämä "opi puolustautumaan" vanhemmat selittää hieman näkemyksiään, kun en ymmärrä?

Itselläni on on myös herkkä lapsi, joka on sosiaalinen, ystävällinen ja hyvin käyttäytyvä. Myös minun lapseni tuli usein itkien kotiin, että toiset kiusaa. Ensinnäkin, minulla on kiusaamisen suhteen ihan nollatoleranssi (ja onneksi koulussa myös) eli puutuin kiusaamiseen ja sitten keskustelimme yksityiskohtaisesti tilanteista eli annoin neuvoja miten toimia siten ettei tarvitse itse alentua väkivaltaan vaan osaa puolustaa itseään verbaalisesti ja napakasti. Ja kun se tuotti tulosta, nousi lapseni itsetunto roimasti. Ja sitten myös tuo ikä tuo sellaisen itsetuntonotkahduksen. Meillä tosin ilmeni myös opettaja melkoiseksi sadistiksi, joka vei myös lapsen itsetuntoa. Eli ota asia vakavasti ja tutkaile, onko joku asia pielessä ja koita selvittää lapseltasi missä mennään, miksi hän antaa itseään näin kohdella. Kaikkea hyvää ja tsemppiä!

Opeta hänet sanavalmiiksi. Se auttaa paljon. Hän voi selvitä ilman tappeluja helposti sitten.

Mun mielestä lapsesi on täysin oikeassa. Ei tuossa tilanteessa kannata missään nimessä lyödä. Ottaa iskun vastaan, mutta mun mielestä vanhempien osa on tässä vaiheessa kertoa, että väkivalta ja tappelu ei kannata. Opettakaa mielummin lapsenne rauhanomaiseksi ja tätä kautta kasvattakaa itsetuntoa, jos noita ongelmia edes on. Maailma on parempi paikka rauhaa rakastavalla ihmisellä, kuin ympäristöönsä kyynistyneellä ihmisellä.

On ihmisillä jännät kasvatusmetodit.
Onko väärin, jos poika haluaa pysyä poissa ikävyyksistä? Hän itse ymmärtää sen, että se ei ole ratkasu, vaa se on askel lisä ongelmiin.
Mitä jos poikas laittaisikin vastaan / pitäisi puoliaan ja hän löisikin vastapuolen kaveria ja nauttisi siitä ja hakkaisi vaa, eikä osaisi lopettaa. Siitä vasta ne ongelmat alkavat. Ja monilla nuorilla, se on askel huonompaa suuntaan.

Isäni opetti mulle, jos tulee ongelmii, nii lähe vaa kävelee tilanteesta pois.
Mutta toki pamautin takas, jos joku löi minua.

Väkivalta ei ole ikinä ratkasu, se on vaa askel lisäongelmiin.

RAUKKA! eikö teijjän mielestä pitä surra? oottepa ällykkäitä muute mul on tänää synttärit et tiioks ovaa eikö pitäs onni tellä? no pakko sanooo et se oli rumasti sanottu et ootte tosi älykkäitä mut te ootte kivoja mä oon kaheksan 19.5.2011 eli tänäää! heippa

Kuinka joku olettaa, että 8v lapsi ratkaisee vuorovaikutustilanteet täysin itse. Teidän arvomaailma näkyy jo otsikossa, nössö ei ole mitään. Lasta tulee ohjata tilanteista selviämiseen eli tarjota ohjeita miten tilanne voidaan ratkaista. Konkretiaa; mitä teet kun toinen tulee tuuppimaan tai lällyttämään? Esim. väistä ja lähde pois toiseen suuntaan äläkä välitä.Lasta ei tarvitse opettaa tuuppimaan tai lyömään takaisin. Toinen juttu; itsepuolustuslajeissa siellä opetetut harjoitteet tehdään vain siellä ei salin ulkopuolella. Koulussa voi ja pitää hakea välituntia valvoja opettaja avuksi ratkaisemaan tilanteita,jos niistä ei itse selviä. Sitä varten ne opettajat siellä ovat. Kai te ojennatte pikkuveljeä hänen kiusatessaan isoveljeä vai saako poika ratkaista senkin itse? Eikä teidän poika mikään raukka ole, paremminkin arka ja herkkä . Se on myös vahvuus jos se sellaiseksi sallitaan. Ja kaikki ei halua tapella. Olisitte siitä ylpeitä.

Hmmm...

Siis pojan pitäisi oppia, että on väärin että häntä lyödään, mutta hänen pitäisi oppia se lyömällä takaisin. Pojan pitäisi siis myös oppia, että se kiltteys hänessä on väärin ja oppia olemaan suulaampi/voimakkaampi/isompi.
8-vuotiaasta asti pitäisi ymmärtää, että hänen persoonallisuutensa on väärä ja käytös myös. Mutta sitten ristiriitaisesti laki/koulu/uskonto ym tahot opettavat että väkivalta on väärin ja että muille ihmisille pitää olla nätisti että täällä pärjätään.

Herkillä ihmisillä ei ole mitään jakoa, elleivät sitten satu tulemaan vaikkapa kuulusiaksi taiteilijaksi, jolle tuollainen ominaisuus on sallittua. Herkkyys/hiljaisuus/ujous ei ole mielisairaus tai persoonallisuushäiriö. Sitä vastaan ei tarvitse taistella. Ei tarvi tulla karatekaksi (ellei sitten itse halua) ollakseen ihmisenä arvokas.

Poikannehan käyttäytyy juuri niin kuin pitääkin. Jos joku monottaa niin siitä tilanteesta pitää mennä pois. Jos joku lyö sinua vaikka baarin ulkopuolella naamaan niin kuuluuko sinun lyödä takaisin? Jo lainkin mukaan sinun pitää olla menemättä mukaan. Siis täysin mallikas yhteiskunnan jäsen jo 8-vuotiaana!

Toivottavasti poikanne löytää ajan kuluessa ympärilleen ihmisiä, jotka arvostavat häntä juuri sellaisena kun hän on. Teidän hommanne vanhempana on antaa tukea lapselle ja puuttua asiaan.

Hei!

Itse olin samanlainen lapsena. Kun kasvoin nuoreksii tuli mittaa 197cm ja painoa 100kg. Ikää oli 17v. Harrastukset olivat voimailupuoleta. Pieksin kirjaimellisesti kaikki kiusaajat, jotka olivat tätä minulle tehneet vuosia. Tuntui helpottavalta pätkiä hampaita sisään.

Eipä ole enää kiusattu. Sitä niittää mitä kylvää.

homo mikä homo, ei mee kauaa ku teiän homo poika kiikuttaa ensimmäisen poikaystävänsä näytille...

Itsekään en aluksi osannut antaa takaisin kun minua kiusattiin. Sitten eräänä päivänä kaikki aggressio purkautui ja kahdelle kiusaajalle tuli tikit päähän ja luokan kalusteet lensivät ulos rikkomastani ikkunasta kostoksi siitä, että opettaja ei ollut auttanut minua.

Minulla on poika joka ala-asteelta asti joutui kiusatuksi. Yläasteella häntä kiusattiin nimenomaan henkisesti. Hän on isokokoinen ja itsekseen viihtyvä, ollut aina sellainen. Muutaman kerran hän antoi takaisin ja otti rinnuksista kiinni jos liian liki kiusaaja tuli. Se auttoi heihin, mutta tuli uusia kiusaajia. Poika kasvoi ja tein sen virheen etten kuunnellut kun minua neuvottiin hakemaan apua. Sotkuja tuli, ei mitään hirveän isoja, mutta kiusallisia. Haluaisin sanoa sen, että koettakaa saada apua lastenneuvolan kautta. Pyytäkää lähete psygolokille ja antakaa pojalle apua nyt kun hän on pieni. Vanhempana on vaikea nähdä tarpeeksi kauas. Poika kasvaa ja ongelmat kasaantuvat. Poika voi herätä puolustamaan itseään, mutta voi tehdä sen pahimmillaan väärällä avalla. Itse en ollut viisas, mutta toivon että poikanne saa apua ammattilaisilta, jotka kartoittavat pojan mieltä. Saattaa olla että taustalla on jokin oire (esim. alkava Asperger-oire, tms.) Toivottavasti lapsene ei joudu kärsimään vuosia kiusaamisesta. Koulussa toiset lapset ovat kuin "hyeenoita". Ei heihin mikään koulun säännöt tai rangaistukset tehos, sen me olemme nähneet. Vain oman lapsen itsetunnon ja tasapainoisen eään löytyminen, asenteiden ohjaus ja itsesuojeluvaiston ohajus auttaa pidemmällä tähtäimellä.

teidän "opi puolustautumaan !!! mene karatekurssille" juttujanne, ei ihminen pärjää usealle kiusaajalle tuossa iässä kuin Jackie Chan elokuvissa ellei sitten ole huomattavasti nopeammin/paremmin kehittynt kuin kiusaajansa.

Yhdelle tai kahdelle voi pärjätä mutta siinnä kehittymisessä menee useita vuosia.

Hauskaa kun täällä isot miehet kehuskelevat että kun minusta kasvoi kolmemetrinen ja kaksisataakiloinen niin sitten menin ja pieksin ne paskaksi. No kaikki eivät ole isokokoisia, eivät lapsena eikä aikuisena. Siinä on vähän enemmän haastetta mennä päätä lyhyempänä niitä kiusaajia "ojentamaan". Painosarjathan ne on kaikissa kamppailulajeissakin, joita täällä suositellaan.

Omalla ala-asteella muistan kun yksi pienempi kiusattu rohkaistui lähtemään tappeluun isomman kiusaajan kanssa. Kyllä siinä tappio tuli pienemmälle eikä varmaan jääny ihan kauheen voittajafiilis. Aina ei käy kuin elokuvissa.

Isoilla pojilla on koulumaailmassa aika paljon helpompaa. En tosin nyt tarkoita lihavia. Heitähän kyllä kiusataan loputtomiin.

Sinuna hakkaisin sen pojan kirveellä pieniksi palasiksi ja kantaisin palaset järveen :-DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Tunnistan itseni tuosta tarinasta. Minua ei mitenkään kasvatettu hyppimään takaisin silmille vaan ohjattiin olemaan välittämättä ja kestämään. Oli aivan perseestä mutta nyt minulla on kylmän rauhallinen luonne ja osaan ajatella että "omaa tyhmyyttäsi räksytät". Kiusaajat hakevat juuri reaktioita. Nykyään vasta ymmärrän että tulevaisuudenkin kannalta on paras jättää turpaan antamiset sikseen. Tästä on tosin tuloksena se, että elän yksin enkä oikein luota ikätovereihin saati välitä jos he siitä loukkaantuvat. Rehelliset ja henkisesti vahvat ihmiset tunnistaa ajan mittaan, ja heistä olen saanut pari tosiystävääkin.

Mutta kerro pojallesi terkkuja pyyhi tuo "nössö" helvettiin otsikosta, se antaa vain epäillä oman arvomaailmasi kuntoa.

Hei.
Olen 14 v. poika 165cm ja 60kg ja minua on koulukiusattu kolmannelta luokalta. Asia harmittaa usein, koska en tee asialle mitään. KOlmannella luokalla minua ruvettiin haukkumaan läskiksi ja sama on jatkunut tähän päivään asti. Vittumaisinta, oma isä sanoo läskiksi. Partiolaisuuttani on arvosteltu PALJON. Nyt juon paljon energiajuomia ja minua kutsutaan JOnneksi ja puhutaan kun oikeiden kavereiden kanssa on otettu lakkovetoja, että olisin taas juonut es:ssää.
Minua on koulussa myös kiusattu väkivallalla, kaikki, jotka sitä tekee ovat minua pituudessa ja painossa pienempiä, joten en IKINÄ ole lyönyt takaisin. Mielestäni väkivalta ei ole koskaan mikään ratkaisu. Kiusaaminen on mielestäni väärin ja myös se, että poikaa nimitetään nössöksi ja itsetunnottomaksi siitä, että hän ei lyö takaisin. Väkivalta on aina huono ratkaisu riitojen selvittämiseen. Olen vertaissovittelija ja tukioppilas, joissa hommissa olen oppinut kaikenlaista. Joten arvoisa ketjun aloittaja, älä vaan opeta poikaasi lyömään kiusaajia, vaan neuvo kertomaan asiasta opettajalle, koulukuraattorille yms.


Toivon, että kertoisit pojallesi, että kiusaamista ei saa ratkaista ikinä väkivallalla.

Mitä ihmettä aloittaja tarkoittaa sillä, että hänen lapsensa ei osaa pitää puoliaan? Ei kai hän sentään halua lapsensa käyttävän voimakeinoja. Jos lapsellasi on kaveri, joka kiusaa, niin hänen kanssaan ei kannata kaveerata. Kannattaa hakea fiksumpaa seuraa. Niinhän aikuisetkin tekevät.

Jos lastasi kiusataan jopa kotona, niin vika on silloin vanhemmissa. Tällaiselle käytökselle on sanottava ehdoton ei ja rajojen asettaminen on vanhempien tehtävä.

"se opettajalta ole pois jos joku huligaani rikkoo koulun omaisuutta."

On se opettajaltakin pois jos sinne lentää kaikki opettajan henkilökohtaiset tavarat.

"Nykyään on niinkin, että pari vuotta nuorempi ja yli 20kg kevyempi pikkuvelikin poruuttaa isoveljeänsä mennen tullen."
Tälläistä kun tapahtuu perheessä ja vanhemmat vielä "keskustelevat" kiusatun kanssa, miksi on niin herkkä, on turha enää ihmetellä miksi itsetunto on niin alhaalla! Olette lapsen kasvattajia ja esimerkkejä. Näyttämällä lapselle ettette hyväksy kiusaamista perheessä ja siihen puututaan myös ulkopuolella, kasvattaa lapsen itsetuntoa. Lapsen on tiedettävä että hänellä on aina joku tukenaan, jolloin pystyy paremmin puolustamaan itseään! Asetappas itsesi lapsesi asemaan. Jos kotona sallitaan kiusaaminen ja puhutteluun joutuukin kiusattu, niin ei varmaan teidänkään itsetunto siitä kauheasti nouse! Lapsi kokee tehneensä väärin, vaikka onkin väärinkohdeltu. Jos omin voimin ette pysty asennetta perheessä muuttamaan, suosittelen ammattiapua, joka tukee koko perhettä! Tekstistä saa kuvan että sallitte kiusaamista, jos ei kykene puolustamaan itseään, (kenties itse ollut koulukiusaaja?)vaikka puolustaminen on juuri vanhempien tehtävä!

Jokaisella ihmisellä on tietty raja, minkä verran jaksaa katsella apinamaista käytöstä muiden taholta. Olin koulukiusattu, ja kun viimein pieksin kiusaajani, niin kaikki olivat kuin puulla päähän lyötyjä opettajaa myöten. Olin ymmälläni kiusaamisesta, koska en tajunnut miksi toiset lapset ovat niin ääliöitä että jaksavat tuhlata aikaansa sellaiseen. Sellaisten idioottien kaveri en halunnutkaan olla, joten turhahan siinä on alkaa riehumaan. Mutta viimein pinnani paloi. Parempi olisi, että asiat eivät menisi siihen pisteeseen, että poikanne kilahtaa kunnolla ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa pysyvää vahinkoa jollekulle. Mutta on aika lapsellista, jos vanhempi ensin kieltää että muita ei saa lyödä, ja sitten ihmettelee kun lapsi ei puolustaudu. Eikös tässä nyt ole ongelmana ne kiusaajat, eikä teidän poikanne? Se on kahdeksanvuotiaalle aika kova paikka joutua hyljeksityksi, ja sitten jos vielä vanhemmatkaan eivät tue poikaansa niin hänellä ei ole maailmassa yhtäkään turvallista paikkaa.

Tämä tapauksenne on hyvin tyypillinen: kilttiä lasta ei kasvateta mitenkään, vaan vanhemmat huomioivat vain silloin jos lapsi tekee jotain väärin. Olin itsekin sellainen, ja vanhemmat olivat tyytyväisiä kun minusta ei ollut harmia, eivätkä tajunneet että minäkin olisin tarvinnut vanhempien ohjausta, joten olin lapsena aika epäitsenäinen ja arka.
Ne kiltit lapset vaativat kasvatusta ihan siinä missä villimmätkin. Ei lapsen itsetunto rakennu tyhjästä, vaan teidän on vanhempina annettava mahdollisuudet siihen. Terve itseluottamus ja itsensä kunnioittaminen lähtevät siitä, että lapsella on perusturvallisuus kunnossa, hän tuntee että vanhemmat rakastavat ja että hän saa tehdä asioita itsenäisesti ja onnistua niissä. Antakaa hänelle tilaisuus oppia uusia taitoja ja kannustakaa häntä niissä asioissa missä hän on hyvä, niin itsetunto kasvaa kuin itsestään.

Yleensä väkivaltaiset persoonat eivät hakeudu harrastamaan itsekuria vaativia itämaisia lajeja. Enemmän siellä on juuri ihmisiä, ketkä harrastavat saadakseen edes jostain itseluottamusta.

Meillä oli aikoinaan vastaavanlainen tilanne. Itse en ole ikinä kehoittanut tappelemaan, vaan oikeastaan vetäyttymään tilanteesta pois ja selittänyt kiusaajan motiiveja ja pahaa oloa. Me vanhempina puutuimme tilanteeseen aika alussa ja otimme yhteyttä kouluun. Asia käsiteltiin koulun johdon kanssa ja kiusaaminen loppui siihen. Samalla ilmeni, että myös muita oli kiusattu, joten asiaan puuttumisesta hyötyi moni muukin. Noin nuori lapsi tarvitsee vanhempien tukea ja turvaa vielä paljon.

joo poikasi on joku fas-lapsi,muuta syytä ei ole.vie läpsesi neurologisiin testeihin tai älykkyys testiin sit tiedät vastausken siihen mikä hän oikeasti on.

Lapsesi on idiootti.

Mun poika on taas ihan eri maata kuin sun. Mun poika on taas yli kova. Joten mun ongelma onkin, miten sen saa nössömmäks? :D

Hahaa, kids in nowdays...