Ei taida tulla

Demareilta tiukat ehdot Kataiselle

Sdp vaatii, että Suomen kanta Portugalin tukipakettiin ratkaistaan koko eduskunnan käsittelyssä.

Sdp ei ole siten tällä tietoa valmis hyväksymään kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen ajamaa marssijärjestystä, jossa eduskunnan suuri valiokunta ratkaisisi Suomen kannan ennen toukokuun 16. päivän Ecofin-kokousta.

Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan Sdp ei myöskään peräänny kannastaan, jonka mukaan myös pankit ja sijoittajat on laitettava vastuuseen. Jos se ei käy, Sdp ei ratkaisua tue.

Urpilaisen ja Sdp:n ryhmäpuheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan Kataisen on myös selvitettävä, onko Suomi sitoutunut asiassa johonkin, ja missä aikataulussa asiat etenevät.

Jos Katainen myös haluaa, että Portugalin kysymys ratkaistaan hallitusneuvotteluissa ensimmäisenä, sitten tehdään niin.

- Uuniin voi laittaa pullia ihan missä järjestyksessä tahansa, mutta missä järjestyksessä ne paistuu, niin se voi sitten olla jo vähän eri asia, Heinäluoma filosofoi.

Demarijohto heittäytyi ryhmäjohdon tiedotustilaisuudessa kovin tietämättömäksi asioiden kulusta viime päivinä.

- Kyllä me lehtiä luetaan, mutta kun teillä on joka toinen päivä uudet uutiset, Heinäluoma murjaisi.
1061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Heinäluoma ei tiedä mistään mitään.

Eilen sanoi että ei tiedä Kreikan todellista tilannetta mutta väitti kivenkovaa että Kreikka ajautuu velkajärjestelyyn.

Kertoi myös että Irlannin ja Portugalin talouden tietoa hänellä ei ole mutta NE Ei selviä veloistaan.

Heinäluomalla on jäänyt vaurioitunut levy päälle.

Joutuu velkasaneeraukseen...joutuu velkasaneeraukseen...joutuu velkasaneeraukseen...

Sijoittajat vastuuseen...sijoittajat vastuuseen...sijoittajat vastuuseen...

Niin kuin Urpilaisella. Ensin haluan kiittää...ensin haluan kiittää... ensin haluan kiittää....

Äänestä

Mikähän tuostakin tulee

Äänestä

Jos olisin Kataisen tilalla, ilmoittaisin ,että hoitakaa koko paska, ja muodostakaa hallitus. Siinähän laittavat pankit ja sijoittajat vastuuseen.

Samalla kannattaa muistuttaa, että pankeilla on kyllä konstit tappioidensa perimiseen. Eivät ne niitä ehkä sieltä Portugalista sitten enää saa. Mutta onhan niitä velallisia muuallakin. On asuntovelkaisia, on velkaa yrityksillä, eikä vähiten muilla valtioilla. Niille vain korkoa lisää.

Siinä sitä sitten Suomikin on taas totuuden edessä. Taitaa Urpilaisenkin leuka loksahtaa pian politiikassa viimeisen kerran.No, eipä tuu meikäläsen ikävä.

Katainen sanoi Yhdysvaltojen pankkikriisin alkuaikoina, ei vaikuta meihin. Katainen oli silloin täysin väärässä. Hän on läksynsä oppinut. Silloin kansa irvaili Kataiselle, etteikö muka vaikuttanut. Nyt taas kansa irvailee Kataista kun muka pitää auttaa.

Kuinka tälläisten ihmisten kanssa voi kukaan toimia.

Voipi olla kovat leikkaukset ja lomautukset edessä jos jääräpäät saavat päänsä pitää. Kuinka koko Euroopan asiat voivat olla yhden Kataisen niskoilla.

Äänestä

Portugalin paketista neuvotellaan

Suuri kysymys neuvotteluissa on myös Portugalin tukipaketti ja vakausrahastopäätökset.

- Se on varmaan aika vaikea kysymys, mutta mielestäni [perussuomalaisten puheenjohtaja Timo] Soini on ilmoittanut että siitä ei ollenkaan tingitä, Ruohonen-Lerner sanoi.

Soini sanoi torstaina eduskunnan tiedotustilaisuudessa, että Euroopan velkakriisiin liittyvistä päätöksistä neuvotellaan nyt.

- Siitä asiasta neuvotellaan niin kauan että siinä jonkin näköinen ratkaisu on, koska ei ole mitään mieltä lähteä paljon eteenpäin ennen kuin se on [olemassa], Soini sanoi torstaina eduskunnassa.

Kuusi ministerinpaikka?

Jääskeläinen ja Ruohonen-Lerner eivät vielä viime sunnuntaina uskaltaneet arvioida, ketkä olisivat ministerikandidaatteja.

- Täytyy katsoa se kokonaisuus, että jokainen saa sellaisen paikan, joka on itselle sopiva tai omaa osaamista ja asioiden hallintaa vastaava, Ruohonen-Lerner arvioi.

Jääskeläinen arvioi, että vaalituloksella perussuomalaisten pitäisi saada joka kolmas ministerinpaikka, jos hallituksen takana on 125 kansanedustajaa eli hallitus muodostuisi kokoomuksesta, SDP:stä ja perussuomalaisista. Se tarkoittaisi siis kuutta ministerinpaikkaa perussuomalaisille, jos koko hallitus koostuisi 18 ministeristä.

Äänestä

Aines pelottaa.
Mitä sitten kun ei osata.

Asiat vaan tahtoo ollaa niin monimutkaisia.

Mitä tehdään esim. Hassin 350 000 eurolle, joka jäi yli kulukorvauksista omaan taskuun, verotta. vain 5 v aikana.
Kun vain istui lentokoneenssa 4-5 krt kuussa Brysseliin.
"pisteet" jotka jäi käyttöönsä mm Tulimaan (17500 km ) uintireissuihinsa.

Kyllä kansa tietää.
Niin paljon mälsää.

Äänestä

Aina eliitti varastaa valtion kassasta

Äänestä

PerusSuomalaiset ovat jo todenneet, että jonkinlainen ratkaisu syntyy aivan varmasti.

Keskusta on oppositiossa 35 edustajallaan ja kantaa vastuun oppositiossa.

Aivan varmasti demarit pääsevät sopuun Kokoomuksen kanssa, sillä kyllä hallituksella olisi 118 edustajan enemmistö ilman RKP tai vihreitä, joka taas ei mahdu hallitukseen PerusSuomalaisten kanssa.

Kristillisdemokraattien 6 edustajaa taas saattavat mahtua samaan hallitukseen PerusSuomalaisten kanssa.

Kyllä aivan varmasti muodostuu hallitus 118 tai 124 tai jollain muulla kansanedustajan enemmistöllä.

Äänestä

Kyllä.
Onhan vaihtoehtoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lasta ei paskaa kirjoitti:

Demareilta tiukat ehdot Kataiselle

Sdp vaatii, että Suomen kanta Portugalin tukipakettiin ratkaistaan koko eduskunnan käsittelyssä.

Sdp ei ole siten tällä tietoa valmis hyväksymään kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen ajamaa marssijärjestystä, jossa eduskunnan suuri valiokunta ratkaisisi Suomen kannan ennen toukokuun 16. päivän Ecofin-kokousta.

Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan Sdp ei myöskään peräänny kannastaan, jonka mukaan myös pankit ja sijoittajat on laitettava vastuuseen. Jos se ei käy, Sdp ei ratkaisua tue.

Urpilaisen ja Sdp:n ryhmäpuheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan Kataisen on myös selvitettävä, onko Suomi sitoutunut asiassa johonkin, ja missä aikataulussa asiat etenevät.

Jos Katainen myös haluaa, että Portugalin kysymys ratkaistaan hallitusneuvotteluissa ensimmäisenä, sitten tehdään niin.

- Uuniin voi laittaa pullia ihan missä järjestyksessä tahansa, mutta missä järjestyksessä ne paistuu, niin se voi sitten olla jo vähän eri asia, Heinäluoma filosofoi.

Demarijohto heittäytyi ryhmäjohdon tiedotustilaisuudessa kovin tietämättömäksi asioiden kulusta viime päivinä.

- Kyllä me lehtiä luetaan, mutta kun teillä on joka toinen päivä uudet uutiset, Heinäluoma murjaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu