Uutinen väistyvän kansanedustajan Petri Pihlajaniemen (kok) lähtemisestä eduskunnasta 13 antiikkikaapin kanssa herätti IS:n lukijoissa närää.
Pihlajaniemi kertoi STT:n haastattelussa maanantaina ottavansa eduskunnasta pakettiautolla mukaan 13 vanhaa kirjakaappia, jotka hän oli hankkinut eduskunnan huutokaupassa.
Lukijakommenteissa taivasteltiin, miten kansanedustaja on onnistunut haalimaan mahdollisesti arvokkaita antiikkikaappeja tavalliselta kansalta suljetussa huutokaupassa. Nyt Pihlajaniemi vastaa IS:lle muutamaan lukijoita askarruttaneeseen kysymykseen.
Mistä kaapit ovat peräisin?
– Vuosi sitten oli eduskunnassa sisäinen huutokauppa. Silloin ostin silloin sieltä näitä kirjakaappeja. - - Se oli julkinen huutokauppa eduskunnan henkilökunnalle. Silloin ostin nämä alkuperäiset, käytöstä poistetut kirjakaapit, joita pitää vähän kunnostaa, Pihlajaniemi vastaa.
– Ne olivat käytöstä poistettuja, eivät priimakuntoisia. Kukaan muu ei ollut niistä kiinnostunut. Mulla on tämmöinen hotelli, niin ne meni sinne tällaiseen hyötykäyttöön.
Kuulostaa siltä että halvalla sait, jos ketään ei kiinnostanut?
– Noo, ei ollut kukaan kiinnostunut, ehkä juuri siksi että niissä on laittamista.
Voisitko paljastaa tätä hintaa?
– (Pitkän jankkauksen jälkeen) No en nyt muista maksoinko mä niistä 400 vai 500 euroa koko kasasta. Niistä (yht. 13:sta) on saatu viisi tai kuusi kasattua, kun osasta puuttui jalkoja ja osasta ovia.
Olisiko tällaisen huutokaupan pitänyt olla avoin kaikelle yleisölle?
– En tiedä kuka sen on päättänyt. Siellä oli valtava määrä väkeä eduskunnasta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.