Kuulin vanhalta sukulaismieheltä puhelimitse kuulumisia.
Kummeksutti kovasti, kun hän kertoi kuulleensa yhdeltä kyläläiseltä -joka oli kuullut ambulanssimieheltä- että eräs henkilö (ihan tunnettu kyläläinen) oli viety huonossa kunnossa sairaalaan.
Asian teki vieläkin oudommaksi se, että kyse on mielenterveysongelmista.
Jonkun jalan katkeamisen hyvin summittaisen kertomisen olisi vielä jotenkin tajunnut, mutta tuollainen "herkuttelu" potilaan asioista tuntuu kummalta...siis jos asia pitää paikkansa.
Toivon todellakin, että vanhan sukulaiseni asioita eivät ainakaan ambulanssimiehet juoruile, jos hän joutuu joskus sairaalaan. Sinnehän saatetaan lähteä kummallisestakin tilanteesta ja ihan missä tahansa vetimissä.
Jotenkin haluaisin uskoa että kyse on erehdyksestä. Haluaisin uskoa, että ei ole kyse niin tollosta käytöksestä. Tuntuu kummalta, jos jonkun ihmisen mielenterveysongelmat tiedetään jo satojen kilometrien päässä ambulanssimiesten takia...
Kummeksutti kovasti, kun hän kertoi kuulleensa yhdeltä kyläläiseltä -joka oli kuullut ambulanssimieheltä- että eräs henkilö (ihan tunnettu kyläläinen) oli viety huonossa kunnossa sairaalaan.
Asian teki vieläkin oudommaksi se, että kyse on mielenterveysongelmista.
Jonkun jalan katkeamisen hyvin summittaisen kertomisen olisi vielä jotenkin tajunnut, mutta tuollainen "herkuttelu" potilaan asioista tuntuu kummalta...siis jos asia pitää paikkansa.
Toivon todellakin, että vanhan sukulaiseni asioita eivät ainakaan ambulanssimiehet juoruile, jos hän joutuu joskus sairaalaan. Sinnehän saatetaan lähteä kummallisestakin tilanteesta ja ihan missä tahansa vetimissä.
Jotenkin haluaisin uskoa että kyse on erehdyksestä. Haluaisin uskoa, että ei ole kyse niin tollosta käytöksestä. Tuntuu kummalta, jos jonkun ihmisen mielenterveysongelmat tiedetään jo satojen kilometrien päässä ambulanssimiesten takia...
Vastaukset 188
Vanhimmat
Ongelmaa on. Terkkarin juorutäti on onneksi jo eläkkeellä.
Edellisen tiedon perusteella ei juoruja pitäisi siis olla lainkaan
Juoruja Kuullut Myös,
Jos omalla kylällä on tiedossa tuollainen juoruilu, niin siihen kannattaa puuttua.
Kukaan meistä ei halua joutua nolosta tilanteesta juorukellon kyytiin...
Lääkintämiehet, ambulanssimiehet ym. ovat aina vaitiolovelvollisia asiakkaidensa suhteen. Jos tällaista on tapahtunut, niin kaiketi se on virkavalan väärinkäyttöä, josta seuraa rangaistus!! Eli jos sinusta tältä tuntuu, laita haaste eteenpäin. Suomessa on vaitiolovelvollisuus, joka koskee mm. sairaalahlökuntaa tai siihen rinnastettavia ihmisiä!! Muunmuassa!!
On myös omakohtaisia kokemuksia, ettei tämä ns. salassapitovevollisuus toteudu. Mitenkäs sitten pitäisi toimia??
HIV- Ketelän sairastumisen kaikki tietävät ja varovat tyyppiä
Korona on vaarallinen tauti!
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston eli VALVIRAn sivuilta löytynee menettelyohjeet.
Otappa siitä tärppi!!
Täällä näköjään joku varasti nikkini jo..
Mutta kyllä, samaa mieltä. Kannattaa Valviran sivuilta katosa toimintaihjeet.
Poliisille rikosilmoitus. Potilaslakien mukaan toimittava.
Nykyään jopa huoltomiehet ja esimerkiksi parturi-kampaajat ovat lain mukaan salassapitovelvollisia asiakkaiden asioista. Ja hyvä näin.
Taitaa olla vaikeampi keksiä ammattia, jonka ammattitutkinnossa ei käytäisi kyseistä asiaa läpi.
Tuntuu pöyristyttävältä, että terveydenhoitoalalla oleva voi juoruilla.
Ei minua ainakaan niin pahasti haittaa jos parturi juoruaa alkavasta kaljustani tai asiasta jonka olen itse vapaaehtoisesti kertonut hänelle siinä tuolilla istuessani (itse otettu riski), kuin se että ambulanssi mies lärpättää asiat kylällä...
Koskaanhan juoruilu ei ole fiksua, mutta erityisen typerää se on tuollaisessa ammatissa.
Ajatelkaahan nyt jos tuolla pikku-kylällä joku jättää ambulanssin tilaamatta sen takia että joku hyypiö ei osaa pitää suutaan kiinni. Taksilla ei välttämättä kerkiä enää sairaalaan, jos kiire on.
aja omalla autolla jos kiire on
Kännissä ajamisesta pääset taas Kylmäkoskelle.
Onko se toinen koti Jarmolle?
lempinen vai koskela
Pihlava
Vai Hoikkala?
kova ikävä homo-ketelällä on alfauroksen seuraan kun satoja kertoja nimeä
toistelee
Olen huomannut aivan saman. Miksi tämä poikkeava jauhaa homo-ketelää? Eikö Ikaalisista löydy enää sopivia partnereita jarmolle
feikki ai po viikosstkut taksihommistapotkut
mode on mukana keskusteluissa ja mainitsee alfaurokseeän nimeä
Onko hän nyt ylennyt alfaurokseksi kun hänet on todettu heteroksi?
Feikkiprofiilit ovat silti ihan hauskoja
Juoruilee.
Eipä paremmaksi voisi muuttua, kun taksin tilaaminen. Ennen kuin olet saanut edes itse tiedon sairaudestasi, on tieto jo koko kylällä. Jos taksissa avaat suusi tai teet jotain mistä voi levittää juttua niin ennen kuin olet kotona, se tiedetään jo siellä. Juoruakat istuu kuskina, usko se.
Juoruakka=ugala bugala
feikki ajeli kellohhame yllääntaksia homeenkyrössä
Pääasia että hän oli pukeutuneena. Eräs asiakas riisui itsensä ilkosilleen kesken taksikyydin.
feikki riisui asiakkaan mies seksi mielessään, aisankannattaja oli puutteessa, onneksi
asiakas pääsi karkuun
Jarmo korjattiin kylläkin Paulin toimesta putkaan.
Takavarikoitiinko myös lisähappisäiliöt
miksi raiskausta yrittänyttä karkuun päässyt vietiin putkaan
Sen takia ettei tämä kajoaisi samana iltana pikkupoikiin.
tuolla perusteellaP homo ketelä pitäisi sitoa piiskurin paaluun viikoksi kerrallaan
ja antaa hänelle piiskaa. Kauneinta olisi jos rauno työntäisi häneen kynttilän uudelleen.
Kokenut senkin,
juu tiedossa on että taksiasemat ovat oikeita juorupesäkkeitä.
Pointti nyt olikin siinä, että terveydenhoitoalan ihmiset saavat käsiinsä sellaistakin tietoa ja ei ole oikein jos ambulanssikuskia tai lääkäriä pitää pelätä lärppäsuuksi.
Kurjaahan se juoruilu on aina ja fiksu ihminen ei kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa mölötäkään muille.
Vähemmän minua kuitenkin häiritsee jos taksari juoruaa vaikkapa känniläisistä kuskattavistaan jollekin, kuin se että ambulanssikuski kertoo arkaluontoisia asioita kylällä..
skitso-ketelästä pitää tiedottaa etenkin pekan vm 64 hiv positiivisuudssta
Kaikkia asioita tulee käsitellä positiivisesti.
helevetin hyvä et näihin puututaan. ulkopaikkakuntalainen on usein pistänyt
piikkinsä täyteen edellisellä paikalla. Sitten haluaa kehittyä ja saapuu
viisautensa kanssa?????
23 §
Vaitiolovelvollisuuden rikkominen
Joka rikkoo 12 tai 15§:ssä säädetyn vaitiolovelvollisuuden, on tuomittava, jollei muualla laissa ole säädetty ankarampaa rangaistusta, yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa säädetyn vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta, ellei asianomistaja ole ilmoittanut tekoa syytteeseen pantavaksi.
Sinä kuulit vanhalta sukulaismieheltä, joka oli kuullut kyläläiseltä, joka oli kuullut ambulanssimieheltä. Kai se jo riittää tuomioon, ei muuta kun linnaan.
Vaitiolovelvollisuus on kaupan henkilökunnalla, terveydenhoitoalalla, sairaalan vastaanotossa, poliisilla, päiväkotien henkilökunnalla, sosiaalitoimistossa,palomiehillä,virkamiehillä,opettajilla. Vähän jokaiseta ammattikuntaa sitoo vaitiolovelvollisuus, jossa ollaan ihmisten kanssa tekemisissä. Ei myös firman sisäisiä asioita saa levitellä. Jos on työntekijänä.
Mutta harvemmin sitä tulee ajatelleks sitä vaitiolovelvollisuutta... Mutta, jos kuulisi esim. kyliltä omista verikokeistaan ja niiden tuloksisat tai jostain sairaudesta, mistä ollut sairaalassa tai esim. toimeentulotuen määrästä, mitä sai tai lapsen hoitopaikan täti olisi levittänyt perheen sisäisiä asioita tai opettaja kertonut oppilaansa yksityisasioita eteenpäin...niin, jos itse saisin kuulla kylältä esim lääkärissä käynnistäni ym... niin käräjille vetäisin... vaitiolovelvollisuuden rikkominen on vakava rikos... että kannattaa pitää turpansa kii...toisten yksityisiä asioita ei saa levitellä... ei ees taksikuskit... niilläki on vaitiolovelvollisuus asiakkaistaan...laki on asiakkaan puolella...
Minä olen tässä tuumaillut että vienkö oikeuteen palveluohjaajan vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta. Terkkarin käytävillä ei ole soveliasta päästää suustaan asiakkaalleen mitä sattuu. Nyt entinen asiakas, enkä koskaan hänelle enään suostu menemään.
myllykartun taksikuski postinjkakaja uutisoi jakamastaan postista koko kylälle
Hoikkalan jarmo jakaa postia keskustassa
No vie oikeuteen. Näillä hokkeleilla on selainen käsitys et toisista saa
puhua mitä satuu. Tee se tai tää jatkuu seuraavat 10 v.
Pistä itses vaan likoon. Niin sinulla on oikeus siihen. Ollaanhan ny oikeus
valtios??? Sanon vaan et voi vittu jos palvelujohtajakin kusettaa ????
Pistäs ny peli vaan pyöriin. Möyritään oikeen kuras ja paskas porukalla.
Olen samaa mieltä!
Kun tulee pari varoittavaa esimerkkiä salassapitovelvollisuuden rikkomisesta, niin loppu porukka on tarkempana siinä mitä suustaan päästelee.
en usko näin käyneen.
Ei tämä mikään uskonasia olekkaan vaan valitettavasti täyttä totta, ja terveyskeskuksessa oli paljon ihmisiä tätä todistamassa.
Fiksut ihmiset eivät toisista juoruile, hyvä kun selviävät omasta elämästään päivä kerrallaan. On henkilö missä tahansa töissä, hänellä on aina vaitiolovelvollisuus kaikista asioista.
Siis kunnoita lähimmäistäsi, joskus jopa verivihollistasi, no se on erijuttu.
Niin, ei taida ainakaan meidän palveluohjaajamme tietää mitä tarkoittaa lähimmäisen kunnioittaminen, saati sitten asiakkaansa kunnioittaminen.
TT, ylilääkärin juttusille sitten vaan!
Uskoisin että esimies mainitsee asiasta alaiselleen..
Höpö, höpö!
Kysykää taksikuskeilta, ne tietää asiat paremmin.
silloin vanhalla tiejärjestelyllä, eräs ambulanssisuhari tapasi aina jouduttaa kolmostielle pääsyään laittamalla hälytyspillit ja hälytysvalot päälle. sillä tavalla menettelemällä suharin ei tarvinnut odotella jonossa kiireettömiä työajoja tai henkilökohtaisia ajoja ajellessa.
Olen joskus nä'hnyt että poliisiauto laittaa risteyksessä pillit päälle ja sitten pois.
Mitä tos nyt on. Poliisilla on silloin kohtalainen kiire. Älä puhy hälytys ajosta jos et niistä mitään tiedä.
Tuo on ihan normaalia poliisi toimintaa. Pikku kylissä ei poliisitkaan ymmärrä ettei pidä huudella asioita kylällä
poliisit eivät tiedottaneet mistä ostivat sahtinsa ja pontikkansa mutta vajakki
eväsvuoto tiedotti ja käry kävi ja talo ulosmitattiin
Juttu ei mennyt ihan noin. Huhtasalon taloa ei ulosmitattu martin puheiden takia. Hoikkala kertoi vaikeuttaneensa huhtasalojen lainanmaksua silloin kun hän vielä työskenteli osuuspankissa. Edes väärä toristus ei auttanut hoikkalaa huhtasalojen kaatamisyrityksessä.
miten virkailiija vaikeuttaa lainanmaksua voudilla on omat tilinsä
Virkailija teki vääriä todistuksia ja nappasi lainojen lyhennykset omalle tililleen.
siinä taas skitso-ketelää tileistä
Tileistä vai tiileistä? Jambe on ollut lukemassa tilien päitä.
mitä niissä lukee pekka hiv ketelä vissiin tietää
Eikö niissä tehdä rekisterikilpiä?
Miksi Osuuspankin luotto-osastolla toiminut virkailija toimi tuolla tavalla?
Turhaa suun soittoo kaikki tuo edellinen.
Milenkiintoisinta olis jos kaikki ampulanssi ja taksikuskit kirjoittais tänne kaikki mielenkiintoiset havainnot heti keikan jälkeen.samoin sairaala henkilökunta.Olis hianoo tiätää heti verekseltään kuka sai infartin,kuka ulosti housuun,kuka sekosi ja niin edelleen.
entäs sitten kun sattuu tiato vallan omalle kohdalle onks sittenkin sallittua paljastukset h häh???????
"On henkilö missä tahansa töissä, hänellä on aina vaitiolovelvollisuus kaikista asioista."
Lisäisin tähän vielä että myös töiden loputtua vaitiolovelvollisuus firman asioista on ja pysyy.
Koskeeko tuo Ikaalisten taksikuskeja ?
Mielestäni taksikuskeilla pitää olla oikeus kertoa asioista, joita on tapahtunut heidän takseissaan. Mielenkiintoista on tietää, kuka laski alleen taksissa tai kuka riisui itsensä alastomaksi taksissa ja jäi tämän jälkeen hankeen makaamaan, josta vanhempi konstaapeli Rantala poimi kiukuttelijan putkaan.
Ja mikähän mahtoi olla syy ettei Jarmo suostunut nousemaan hangesta ilman Paulin apua?
Eipä se hääppöistä hommaa ole raahata jotain yltä päältä ulosteissa olevaa karva noppaa koppiautoon.....tällä kyseisellä kerralla noppa teki vielä uudelleen kakkakasan maijaan...sitten viedä noppa laitokselle ja pestä sekä noppa että auto painepesurilla nopan jätöksistä.....niin että ruskea lokavesi nuolee poliisisaappaita....
Epäkiitollista tuo on.Jonkun on vaan sekin tehtävä kun siittäkin tulis oma porunsa jos jättäis vaan sen karva nopan paskoissansa hankeen makaan.
Joku raja siinäkin pitäs kyllä olla . Jos jambe on ihan yltä päältä paskassa niin sen pitäis saada jättää vaan siihen. On epäinhillistä siirrellä tuollaista tyyppiä yhtikäs mihkään.
Kuka sen Jamben yltäpäältä paskoi ja milloin ?
sehän paskoo ihan itte.oli paskannu jo taksiin ja sotkenut ittensä sitten se paskas viä poliisi autoon ja kukas muu paskat siivos kun pauli
eväsvuoto panee omat ruikkunsa muiden syyksi ja skitso-ketelä houruu vuosikaudet
aisankannattaja kuski yritti kääntää riisumaansa asiakasta mahalleen
skitso- ketelä kertoo kakka fantasioistaaan
kova olet eväsvuodon jambea kohtaan
feikki kuski ruikkusi asiakkaan häntä riisuessaan
Asia on aina ajankohtainen!
Asiakas lääppi kuskia ja riisui sitten itsensä. Lopulta hän päätyi putkaan.
Maailma on karu paikka. Onneksi Leväsluodot ovat hyviä ihmisiä.
poliisiko nuo edelläolevat skitsolle tiedotti
kuski antoi ymmä rtää muttei ymmärtänyt antaa
Hanski on kertonut asiasta hauskalla palstallamme jo vuosia sitten.
Aika ymmärrettävää, kun huomioi Jamben mahdolliset riskit.
kylmäkoskella istuessaan hyviä
Hoikkalan kanssa samassa paikassa?
jos antaaa pontikkapulon eväsvuodoille niin kantelee hyvyyttään
Nyt kyllä olet melkoinen kakkasuu!
sopii hyvin paulille
Hoikan ulosteiden kanssa ei pidä pelleillä.
feiki oli vieressä tappk ourassa
Jarmo vain kiukutteli kun hänen lähentelynsä torjuttiin.
palstan mode jatkaa hoikkalan vainoomista
Moden tehtävä on toimia juuri sillä lailla.
Missä kaikissa vankiloissa Jarmo on istunut?
feikki siinä lähinnä oli teki nnaiin kuin kotonaan
naapurien tavarat löytyvät eväsvuotojen rakennuksista
koska hoikvaalat oli vienyt ne sinne
Tärkeintä on että hänen päälleen on sonnittu ja kynttilä pyllyyn työnnetty
feikki vartosi tilaisuutta vieressä
eli jokin epätodellinen ihminen.
Paljoko Jampelta tulee kerralla sitä paskaa? Kun se tuntuu jatkuvasti paskovan?
Sitä on kysyttävä Kukkalalta koska hän pitää hattuaan alla
strategisella hetkellä.
Se on sitä ruikkua ja yksi annos on noin puol litraa.Hienoo!!!!!
Onko tuolle sairaudelle latinankielistä nimeä jotta
ymmärtäisimme paremmin Rouva Kakkalaa hänen
kiinnostuksestaan kakkaan ja spermaan ?
Eiköös sillä Herra HO ikkalalla olekkin vielä kovempi kiinostus samoihin tuotteisiin ?
Rouva on täysin terve. Ihan turha epäillä jotain muuta!
rouvana esiintyy kylähullu skitso ruikku- ketelän pekka vm 64 kirkkokadulta Lailan
puustelllista
hoikkalana kirjoottelee kylähullu oiva poliisin pekka poika vm 64 Kirkkokadulta
Eihän hän ole edes yhtään naismainen kuten esim. Jarmo?
Onko siis hoikkala jotenkin estynyt kirjoittamasta tänään? Putkassako?
kyllä skitso ketelän pekka vm 64 syö oman ilmoituksensa mukaan kaiken
pekka käy ahkerasti tyttöilemässä Mixeissä Tampereella peruukki päässään ja naama
maalattuna istuu baarituolissa
Myös taksien penkeistäkö?
Salomaa asuu etupäässä Tampereella. Hän saa käydä siellä, missä itse tahtoo.
skitso hiv ketelällä jumittaa taksi ja ruikku
Sekä sierran repsikan penkki.
Hei! On ollut sanomattakin selvää, että mikäli olet pappi tai joku muu seurakunnan työntekijä, mikäli oot poliisi taikka lääkäri, terveydenhoitaja taikka mikä virkamies hyvänsä, ei se alaasi ja toimeasi katso, sinulla on vaitiolovelvollisuus, kun olet kirjoittanut nimesi työsopimukseen ja se jatkuu myös työsuhteesi päätyttyäkin,
Sillooin kun Kirkkokatu 24 peräkammarista ruikuissa tahriintunut pekka vm 64
viedään lataamoon niin saadaan hybridi josta voi tiedottaa
Ollilan Pekkako ?
Juuri hänestä on kysymys.
skitso-ketelä syyllistää naapuriaan
Ai Haapavuortako?
PM-K kaappisi ovi on auki
Hieno homma ettei ole lukittuna kaappiin pesäpallomailan isku ohimossa, nippusiteet ranteissa ja kynttilä pyllyssä.
vm29
Hoikkkalalle tapahtui lehtijutun mukaan juuri noin.
Aino on ehdottomasti paras palstan kirjoittajista. Voi kumpa saisimme tänne enemmän juuri hänen aatoksiaan Ikaalisten asioista.
Ainona tyttöilee skitso-ketelän hiv positiivinen homopekka vm 64
Hänhän on nimeltään hokkanen.
postia taksilla jakanut pariskunta tiedotti kirjepostin lähettäjästä
Myllyskartun alueella ne vajakit jakoivat postia
taas taksi pajastui juoruiluistaan
Taksimiehillä on täysi oikeus jakaa tietoa Hoikkalan edesottamuksista taksikyytien aikana.
jakoivat postia myllykartun jakoalueellaja rikkoivat postisalaisuutta vuosikaudet
Myllykartun postit ei kiinnosta tällä palstalla. Täällä käsitellään hoikkalan tekemisiä!
ahkera tiedottaja postiasioissa tuo pariskunta
kylähulllu skitsoK etelä joutuu istuaan jatkuvasta hoikkalan vainoomisesta
Oletkos sinä joku hintarien puollustaja?
Parjanen jakaa postia Hämeenkyrössä.
postinjakaja ei voi ottaa kyytiläisiä
palstan mode kylähullu pekka mäki-ketelä on varannut palstanhoikkalan vainoomiseen
noin kyselee hiv-ketelä mode
Eli hänellä ei ole hoikkala-riskiä.
Palsta on juuri sopiva tähän hommaan. Kiitos tästä palstasta.
mies tuhkamuna ja vaimo pitkästäniemestä
mode ilmooittaa nneutuko täpalstan mut älkäät vaivautuko tänne
jos haluatte pitää henkenne
Eineen larkka on Pirkanmaan arvostetuin ambulanssi kuski autossa tehdään kirurgiset toimenpiteet nukutukset sekä kasvojen kiristys leikkaukset ainut Suomessa vaitiolo on Larkan tae.
Myös Inkulan sillalta hyppääminen onnistuu lääkehappipullon kanssa.
Ambulansseja ei pidä sotkea ja ne pitää olla aina steriilissä kunnossa. Jarmohan pääsi vanhan Osuuspankin ulkorakennukseen, jossa ambulanssia säilytettiin. Rakennuksen ovi oli heikkoa tekoa. Hyväksi onneksi mies ei päässyt sotkemaan autoa sisältä. Lattialla ja auton kyljissä oli tosin sitä ihtiään...
skitso- ketelältä on lääkkeet ottamatta kun noita näkee osuuspankilla
Hänet erotettiin osuuspankista aikoinaan. Äijön ja Leppäsen pyynnöstä.
Luin koko ketjun läpi. Voi vain todeta, olette Ikaalisissa sairasta porukkaa KAIKKI.
mikä persereikä lieneekään mistä olette kotoisin.
Mikä kommenteissa ei miellyttänyt lukijaa?
Ongelman ydin on Jarmo Hoikkalan kirjoituksissa ja kommenteissa. Ne vievät yleensä keskustelun aivan "uusiin ulottuvuuksiin". Ymmärrystä hänelle. Peace&Love
poliisi oivan skitso pekka p oika ne kaikki kirjoottelee yksin peräkammarissa kela elätti
skitso-ketelä on Kauhjoelta lähtöisin, laukkuryssän jälkeläinen
Hän laatii tosi fiksuja asiallisia avauksia eri tieteen ja taiteen aloilta.
Kauhajoki on Suomen toiseksi ihanin paikkakunta.
olemattomat tullipalot ovat hulllujen mielestä fiksuja
Tullintorilla ei ole palanut mitään. Vaittisen mökin polttaminen ei ollut fiksua.
KAIKKI on skitso -ketelän houruuta muut on ssuljettu
Modella on valta päättää mitkä kirjoitukset näkyvät ja mitkä eivät.
mäki homolan perhe on kauhujoelta kotoosin
ja ovat kaupungin varakkain suku
Antakaa hänen vain kirjoittaa! Kirjoittaminen on parasta terapiaa. Parempi kuin kirjoittaa, eikä tee pahojaan!
vaikka ruikku ketelä kirjoottelee niin perä vuotaa lailan peräkammarissa
Tuleeko kura pyllystä? Se oli hanskin hieno nimimerkki.
sven erik sen hoon hasioteasi hotellilla
hasiksen sijaan on nyt tullut peukku
Hoikkiksen kirjoitukset on palstan suola!
palsta elää sen aivo pieruista
sillon tooosi hauska seksuaalinen suuntautuminen.
Jos hän olisi aivan tavis, hauskuus loppuisi lyhyeen.
jos olis normaali ni tylsää olis
hiv-ketelä yrittää kovasti levittää suuntautuisensa seurauksia eteenpäin
Hoikkalan suuntautuminen on pop!
Hei kertokaas miten hoikkalasta tuli hiv-ketelä?
samalla kai kun siittä tuli ruikku ketelä ?
skitso-ket4eläneljresten ongelmat pitää kertoa kaikille varoituksena
myullykartun alueen postinjakaja uutisoi heti koko kylälle mistäkirjeet tulivat
Hoikkkalan jarmo oli kans kova poika jakeleen erilaisia lähetyksiä. Älkää ihmetelkö jos postilaatikkoonne ilmestyy jotain outoa matskua. :D