oiken kävi

Tuossa vaan kävi oikein kun keskusta hävisi humputelessaan Suomen varoja pitkin maailmaa huomioimatta oman maan kansalaisia. Liikaa herrapuolueeks meini,nytkin puoluejohtaja näkyy vastuutaan pakevan.
Eihän keskusta muuta kuin aja omaa etuaan puolueen etu niihän tämä kestoesiintyjä pohoisen poika V selitti.
Huomasivat että siellä osataan ajatella omilla aivoillakin eikä puolueen aivoilla.
Jos valitsevat pressa ehdokkaaksi kumman hyvään V:n tai tämän rahojen hummaajan eu:n johtoportaasta niin huonosti menee.
Mutta mitäpä tuosta juna kulkee,muutamat jäävät asemalle.
Hyvä on katsella kompassista välillä missä mennään,politiikassa suunan näytää kansa toivon mukaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hande-56 kirjoitti:

Tuossa vaan kävi oikein kun keskusta hävisi humputelessaan Suomen varoja pitkin maailmaa huomioimatta oman maan kansalaisia. Liikaa herrapuolueeks meini,nytkin puoluejohtaja näkyy vastuutaan pakevan.
Eihän keskusta muuta kuin aja omaa etuaan puolueen etu niihän tämä kestoesiintyjä pohoisen poika V selitti.
Huomasivat että siellä osataan ajatella omilla aivoillakin eikä puolueen aivoilla.
Jos valitsevat pressa ehdokkaaksi kumman hyvään V:n tai tämän rahojen hummaajan eu:n johtoportaasta niin huonosti menee.
Mutta mitäpä tuosta juna kulkee,muutamat jäävät asemalle.
Hyvä on katsella kompassista välillä missä mennään,politiikassa suunan näytää kansa toivon mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu