Hei.
Elämässäni on pari kertaa ystävät pettäneet ja jättäneet ja se tuntui kyllä pahalta.
Tuo heidän pettäminen tapahtui kai siksi, että minun elämässäni oli vaikea tilanne, mutta jotenkin tuntuu vielä pahalta, kun ajattelee tuota asiaa.
Muistuttaisin, että jos olet ns. suosittua ja sinulla menee lujaa ja on paljon ystäviä, niin kaikki voi muuttua hyvin nopeasti eri syistä ja sitten oletkin täysin yksin, ilman ystäviä.
Eli tarkoitan, että mielestäni kenelläkään ei ole varaa morkata yksinäisiä ihmisiä, sillä kaikkeen on aina joku looginen syy, ja kuka tahansa voi joutua yksinäiseksi, eri asioiden johdosta.
Yksinäisiä ihmisiä on suomessa kuulemma tosi paljon, eli et ole yksin jos olet yksinäinen, siis kohtalossasi.
Paradoksaalista on, että kaupungissa kerrostalossa voit olla täysin yksinäinen, sillä monta kertaa on sellaisia naapureita, jotka eivät edes moikkaa kun tulee vastaan.
On tämä Suomi kyllä toisaalta melko ahdistava paikka, kun täällä ihmisten on monesti vaikea edes katsoa silmiin ja tervehtiä toisinaa, kun tulee vastaan.
Jossain toisessa maassa, tuollainen olisi ennenkuulumatonta ja sellaista ihmistä joka ei tervehtisi vastaantulijaa, tai naapuria, pidettäisiin vähintäänkin hyvin outona, tai kenties mielisairaana.
Ärsyttää vain tämä suomen henkinen ilmapiiri, monet ovat ahdistuneita ja yksinäisiä, mutta silti ollaan yksin ja jurotetaan, eikä saada sanaa suusta selvinpäin.
Elämässäni on pari kertaa ystävät pettäneet ja jättäneet ja se tuntui kyllä pahalta.
Tuo heidän pettäminen tapahtui kai siksi, että minun elämässäni oli vaikea tilanne, mutta jotenkin tuntuu vielä pahalta, kun ajattelee tuota asiaa.
Muistuttaisin, että jos olet ns. suosittua ja sinulla menee lujaa ja on paljon ystäviä, niin kaikki voi muuttua hyvin nopeasti eri syistä ja sitten oletkin täysin yksin, ilman ystäviä.
Eli tarkoitan, että mielestäni kenelläkään ei ole varaa morkata yksinäisiä ihmisiä, sillä kaikkeen on aina joku looginen syy, ja kuka tahansa voi joutua yksinäiseksi, eri asioiden johdosta.
Yksinäisiä ihmisiä on suomessa kuulemma tosi paljon, eli et ole yksin jos olet yksinäinen, siis kohtalossasi.
Paradoksaalista on, että kaupungissa kerrostalossa voit olla täysin yksinäinen, sillä monta kertaa on sellaisia naapureita, jotka eivät edes moikkaa kun tulee vastaan.
On tämä Suomi kyllä toisaalta melko ahdistava paikka, kun täällä ihmisten on monesti vaikea edes katsoa silmiin ja tervehtiä toisinaa, kun tulee vastaan.
Jossain toisessa maassa, tuollainen olisi ennenkuulumatonta ja sellaista ihmistä joka ei tervehtisi vastaantulijaa, tai naapuria, pidettäisiin vähintäänkin hyvin outona, tai kenties mielisairaana.
Ärsyttää vain tämä suomen henkinen ilmapiiri, monet ovat ahdistuneita ja yksinäisiä, mutta silti ollaan yksin ja jurotetaan, eikä saada sanaa suusta selvinpäin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos ystävä pettää niin mitä se ystävyys on pettäneelle merkinnyt? Ajattelen, että ei se silloni voisi olla sellaista syvällisempää ystävyyttä, että on vaikka valmis mitä tahansa toisen puolesta tekemään. Enemmänkin tulee mieleen, että on vain käyttänyt ihmistä omiin tarkoitusperiinsä. Ei sellaista vilpittömyyttä.
Eilen katsoin myöskin tuolla silmällä tätä tervehtimisä. Kävelin tuolla omakotitalo-alueella niin huomasin, kun toinen naapuri meni juttelemaan tien toiselle puolelle toiselle naapurille. Tulin tähän kerrostaloni pihaan niin kaksi naapuria eivät edes moikanneet kun tuossa istuskelin vaikka itse päätä nyökytin. Toisaalta pari sellaistakin naapuria on jotka jäävät aina tuossa ulkona juttelemaan, kun siinä törmätään. Jutut on kyllä enemmän millainen sää on, mutta juttelua kuitenkin.
Pienemmässä kaupungissa saatetaan tietää toisen kauppakassin sisältökin. Ei sekään ole niin mukavaa. Välillä kuitenkin sitä jotain sellaista haluaa, että voisi mennä vaikka naapurilta lainaamaan sokeria tai kahvin ajaksi rupattelemaan. Yksi sellainen naapuri oli täälläkin kaupungissa jolta vuoroin vieraissa lainailimme kahvia ja tupakkaa, mutta hänkin muutti jo pois kaksi vuotta sitten. Tilalle muuttanutta en ole edes kertaakaan nähnyt.
On "pettäneet". Mutta ei ne oikeita ystäviä ollut, kavereita vaan. Se on totta että kun menee hyvin tai näyttää ulospäin että menee hyvin niin kavereita riittää jotka koittaa peesata siivellä.
Joo. Minulla oli joskus kouluaikoina kaveri, jolle kaikki vittuilivat. Hän sanoi minua joskus parhaaksi kaverikseen, eikä minullakaan ollut, kuin pari kamua hänen lisäkseen, joita heitäkin tuli nähtyä harvakseltaan. Minä pidin hänen puoliaan, olihan hän kaverini. Tämän seurauksena minäkin rupesin saamaan osani vittuiluista. Yläasteella tämä kaverini sai uusia kamuja tupakkaporukasta. Hän sitten rupesi pyörimään näiden vanhempien kovanaamojen seurassa, eikä porukat sitten enää viitsinyt aukoa päätään hänelle. Noh, parivaljakosta jäin minä jäljelle ja nyt nämä kaikki keskittyivätkin vittuilemaan minulle. Tämä kaverini, jota aina puolustin ja minkä takia minustakin tuli sitten "suosittu", hyppäsikin näiden vittuilijoiden kelkkaan, ja minusta tuli se, mitä hän oli ennen. Tässä vaiheessa ne pari muuta kamuakin olivat muuttaneet toiselle paikkakunnalle, joten jäin yksin ja sitä olen tuosta lähtien ollutkin.
Ilmeisesti jotkut ihmiset unohtavat heti millaista on saada paskaa niskaan, kun elämä rupeaa hymyilemään. Vai onko se sitten niin mahtipontinen tunne, kun ei yhtäkkiä olekaan hylkiö, vaan voikin ikäänkuin korostaa sitä omaa "normaaliuttaan" sillä, että rupeaa vittuilemaan jollekin, jota ei itse ole?
Tuo mitä sanoit noista vastaantulijoista. Kertoo paljon, että jos kävelet kadulla ja itket, ei siinä ole mitään kummallista, mutta jos satut nauramaan yksin kävellessäsi, sinua pidetään pöpinä.
Joo, minullekin on käynyt tässä juuri niin, että kun kaverit ovat saaneet uusia kavereita ja uutta meininkiä elämään, niin yllättäen minut on unohdettu. Ehkä taas sitten minutkin huomioidaan, kun tarvitaan olkapäätä itkemistä varten.