Perussuomalainen

On se niin väärin! Olen ollut 8 vuotta työttömänä. Ei tullut noita kouluja aikanaan käytyä. Olen suunnitellut jo monta vuotta yrittäjäksi ryhtymistä. Ei siitä tullut mitään, kun yksi puoli vuotta sitten maahan muuttanut turkkilainen perusti kaupungin reunalle kebabkioskin. Vei minulta leivän! Ei ole alkuperäiskansalla mitään oikeuksia.

Kaukaa ihailin yhtä vähän itseäni nuorempaa Riittaa. Kaunis nainen ja aina niin laitettu. Parturi. Todella hyvän tuoksuinenkin. En tälle Riitalle koskaan oikein uskaltanut rakkauttani tunnustaa. Sitten aika ajoi asian ohitse. Yksi tanssikoulun pitäjä, myanmarilainen liukasletti, tämän Riitan vei. Minulle jäi vain lehdet ja autoerotiikka.

Kyllä minua on elämässä kiusattu ihan tarpeeksi. Koulussakin pakotettiin ruotsinkieltä lukemaan. Vaikka en oikein osaa suomeakaan. Eikä ulkomaan kieliä tarvita kuin ulkomailla. Siellä en ole käynyt. Muitakaan kieliä en juuri sen takia opetellut. Minua kun ei ole tuolla lukupäällä siunattu. Eipä se matematiikkakaan sujunut. Eikä liikunta, sillä olen vähän ylipainoinen ja kömpelö luontojani.

Nyt olen kivoissa porukoissa. Perussuomalaisissa ei matematiikkaa tarvita! Ei sitä täällä muutakaan osaa. Tunnen itseni tasavertaiseksi! Olo on kuin kotona! Meidän jengi laittaa valtiontalkouden kuntoon ilman mitään turhanpäiväisiä taulukkolaskentoja. Mitä ne sitten lieneekiin..

Jussi ottaa turkkilaisilta kioskit pois ja lopettaa rasvalettien tanskoulut! Timppa lopettaa ruotsinkielellä kiusaamisen! Pietari järjestää avustukset kaikille. Nii-in, ihan kaikille! Näin on luvattu. Kyllä valtiolta rahaa löytyy, kun vähän kaivellaan. Nythän kaikki tuet menevät rikkaille. Ne mitään työtä tee. Varastavat vaan köyhän kansan rahat. Yhdessä maahanmuuttajien kanssa.
1064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onhan perussuomalaisissa monenlaisia ihmisiä. Fiksuja ei ole yhtään. Halla-aho punottaa kun pikkulapsi, kun vähän vanhoiusta kirjoituksista kysytään. Äijä elää vaimonsa siivellä ja on suojatyöpaikassa. Jkainen somalikin tuottaa tälle maalle enemmän hyvää kuin slaavilaisten kielten tutkija.

Äänestä
  • Vai on kielenkääntäjät suojatyöpaikoissa? Ilmankos Halla-aho suomentaa venäläistä kirjallisuutta ja laatii tarvittavia sanakirjoja.

    Suojatyöpaikkoja tarvivat myös ruotsin taitajat. Kaikki keski-ikäiset ovat lukeneet ruotsia, ja silti heitä on paljon työttömänä. He voisivat suomentaa vaikka mitä upeaa ruotsalaista kirjallisuutta. Ja sanakirjojakin tarvitaan jo peruskoulussa.

    Ja voivathan nämä harvinaisen ruotsinkielentaitoiset mennä yliopistoihin tuntiopettajiksi, jos ei muuta työtä pysty tekemään!

    Äänestä

  • valheet ihania kirjoitti:

    Vai on kielenkääntäjät suojatyöpaikoissa? Ilmankos Halla-aho suomentaa venäläistä kirjallisuutta ja laatii tarvittavia sanakirjoja.

    Niin, siis tältä vaimonsa asunnossa asuvalta yhteiskunnan elätiltähän on ilmestynyt monia yhteiskunnan kannalta tärkeitä julkaisuja. Tässä niistä yksi:

    "Muinaiskirkkoslaavin käsikirja ja lukemisto, 2006"

    Samaa luokkaa yhteiskunnan rakennuksen kannalta, kuin imaamin rukoushetket. Eipä ainakaan yli. Eikö se Halla-aho ihan oikeasti kykene mihinkään tuottavaan työhön?

    Äänestä

  • valheet ihania kirjoitti:

    Vai on kielenkääntäjät suojatyöpaikoissa? Ilmankos Halla-aho suomentaa venäläistä kirjallisuutta ja laatii tarvittavia sanakirjoja.

    Suojatyöpaikkoja tarvivat myös ruotsin taitajat. Kaikki keski-ikäiset ovat lukeneet ruotsia, ja silti heitä on paljon työttömänä. He voisivat suomentaa vaikka mitä upeaa ruotsalaista kirjallisuutta. Ja sanakirjojakin tarvitaan jo peruskoulussa.

    Ja voivathan nämä harvinaisen ruotsinkielentaitoiset mennä yliopistoihin tuntiopettajiksi, jos ei muuta työtä pysty tekemään!

    "... ja laatii tarvittavia sanakirjoja."

    RUAH-KHÄH-HHÄ-HÄÄ-

    voi hyvä jumala, alla anna mun kuolla nauruun!

    Äänestä

JATKAKAA VAAN PARJAUSTA...SEHÄN KERTOO SIVISTYSTASON

Äänestä
  • Noi sun isot kirjaimes kertoo myös aika paljon...

    Äänestä

Elukkaihmiset tukevat soinismia, ei muut.

Äänestä
  • Luin aluksi, että "sionismia" ja meinas mennä kahvi väärään kurkkuun. Onko näissä perussuomalaisissa muuten avoimesti juutalaisvastaisia henkilöitä. Aika vastenmielisiä rotuoppejahan ne viljelee.

    Äänestä

"On se niin väärin! Olen ollut 8 vuotta työttömänä. Ei tullut noita kouluja aikanaan käytyä. Olen suunnitellut jo monta vuotta yrittäjäksi ryhtymistä"

Katsopas kun juttu on niin, että olet suunnitellut mitä suunnitellut ihan liian monta vuotta. Tästä syystä perseesesi on isketty koodinumero 0900 joka tarkoittaa täydellistä luuseria, josta ei ole yhtään mihinkään. Ne maahanmuuttajat kun tulevat maahan ne perustavat sen yrityksen, eikä jää vuosikausiksi unelmoimaan siitä.

Äänestä
  • Hienoa, että uhoat niin tosissasi! Mistä näitä työläisiä oikein sataa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Persuministeri kirjoitti:

On se niin väärin! Olen ollut 8 vuotta työttömänä. Ei tullut noita kouluja aikanaan käytyä. Olen suunnitellut jo monta vuotta yrittäjäksi ryhtymistä. Ei siitä tullut mitään, kun yksi puoli vuotta sitten maahan muuttanut turkkilainen perusti kaupungin reunalle kebabkioskin. Vei minulta leivän! Ei ole alkuperäiskansalla mitään oikeuksia.

Kaukaa ihailin yhtä vähän itseäni nuorempaa Riittaa. Kaunis nainen ja aina niin laitettu. Parturi. Todella hyvän tuoksuinenkin. En tälle Riitalle koskaan oikein uskaltanut rakkauttani tunnustaa. Sitten aika ajoi asian ohitse. Yksi tanssikoulun pitäjä, myanmarilainen liukasletti, tämän Riitan vei. Minulle jäi vain lehdet ja autoerotiikka.

Kyllä minua on elämässä kiusattu ihan tarpeeksi. Koulussakin pakotettiin ruotsinkieltä lukemaan. Vaikka en oikein osaa suomeakaan. Eikä ulkomaan kieliä tarvita kuin ulkomailla. Siellä en ole käynyt. Muitakaan kieliä en juuri sen takia opetellut. Minua kun ei ole tuolla lukupäällä siunattu. Eipä se matematiikkakaan sujunut. Eikä liikunta, sillä olen vähän ylipainoinen ja kömpelö luontojani.

Nyt olen kivoissa porukoissa. Perussuomalaisissa ei matematiikkaa tarvita! Ei sitä täällä muutakaan osaa. Tunnen itseni tasavertaiseksi! Olo on kuin kotona! Meidän jengi laittaa valtiontalkouden kuntoon ilman mitään turhanpäiväisiä taulukkolaskentoja. Mitä ne sitten lieneekiin..

Jussi ottaa turkkilaisilta kioskit pois ja lopettaa rasvalettien tanskoulut! Timppa lopettaa ruotsinkielellä kiusaamisen! Pietari järjestää avustukset kaikille. Nii-in, ihan kaikille! Näin on luvattu. Kyllä valtiolta rahaa löytyy, kun vähän kaivellaan. Nythän kaikki tuet menevät rikkaille. Ne mitään työtä tee. Varastavat vaan köyhän kansan rahat. Yhdessä maahanmuuttajien kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu