Minkä puolueen edustajissa on eniten lestadiolaisia? Entä maajusseja? Kerola ja Tölli ainakin on lestoja kepussa ja Töllihän on kai jussukkatukipussukka myös? mutta on kai niitä nyt muitakin, onko kepu ainoa, jossa on lestoja? Kokoomuksessa varmaan on muutama myös?
Kertokaapas
Röh röh Anttila
662
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä Lohi on 38v ja sillä on 8 lasta. Että noinkohan...
Valtaosa lestadiolaisista kansanedustajista ja kunnallisvaltuutetuista toimii joko Keskustassa tai Kokoomuksessa.
[muokkaa] Kulttuuri
Asia kiinnosti, niin vilkaisin lestadiolaisten omia sivuja:
http://lestadiolaisuus.info/politiikka/eduskunta.php
Mielenkiintoinen lista. Silmääni ei osunnut yhtään viime eduskunnan Kokoomuslaista edustajaa, joka olisi lestadiolainen. Löytääkö joku muu?
Yllätys oli tuo Kekkonen, Urho Kaleva, joka lestadiolaisten itsensä mukaan kuului heikäläisiin. Tuoreemmista Salovaara, Pertti oli yllätys.
En ole asiaa aiemmin tuolta kantilta ajatellutkaan: Suomen Keskustan kansanedustajista iso osa on lestadiolaisia.
Tiesivätkö he pedofilian harrastamisesta? Aika laajahan se lestadiolaisten keskuudessa on ollut.
En olisi uskonut Kyösti Karjulan olevan lestadiolainen.
Onkohan tuo tosikaan?
Markus Lohi. Hän on mukava ja maltillinen mies.
http://www.markuslohi.fi/
Asiallisen oloinen kaveri. Ei pahaa sanottavaa. Hyvä, että pääsi läpi.