15.4.2011 21:38
Wikipedia:
"Pravda (ven. Правда, Totuus) oli Neuvostoliiton johtava sanomalehti ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean äänenkannattaja. Lehti ilmestyi 1912–1991."
Helsingin Sanomien sijasta käytetään lehdestä yhä useammin kutsumanimeä Pravda.
Ehkä Hesarissakin olisi jo pikkuhiljaa aika miettiä, mistä johtuu mokoma. Ei sillä, että Pravda olisi jotenkin huono lehti ollut. Oikeastaan Hesarin nimittäminen Pravdaksi ei tee oikeutta Pravdalle.
Pravda nimittäin ilmaisi linjansa etusivulla, mutta Hesari ei. Tai no, on kai Hesarin etusivulla monesti jokin mainos. Vaikkapa Mersedes-Benzin sellainen. Ehkä tämä kertookin lehdestä kaiken oleellisen; eliitin äänitorvi. Pankkiirien ja sellaisten.
Nato-myönteisyydenhän päätoimittaja on jo myöntänyt, mutta Euroopan liittovaltioittamisesta, palvelujen ja resurssien yksityistämisestä, tai kulttuurin rikostuttamisesta ei mitään.
Ilmastonmuutos- ja antisemitismi-syyllistämisellä pannaan kansa kyykkyyn ja nöyräksi. Me olemme pahoja. Hesari kertoo sen meille. Sivitynyt ihminen ei tunne vihaa.
Vastakkaisia mielipiteitä ei julkaista kuin vain sen verran, mikä on kuvitellun uskottavuuden kannalta merkityksellistä.
Linjaa kuitenkin rukataan vuosittain, tai ehkä useamminkin, enemmän agendan mukaiseksi.
Puolivuotta on varmaan sopiva aika, suunnilleen ihmisen mediamuisti. Luulisin.
En lue Hesaria enää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Janne Virkkunen, joka on myöntänyt eurottuneisuutensa, ei ole enää töissä. Mikael Pentikäiseltä ei ilmeisesti ole suuria tunnustuksia herunut.