ovat raatelevia susia, jotka eivät laumaansa säästä.
Apt. 20:29
"29. Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä"
Apt. 20:29
"29. Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä"
Vastaukset 9
Vanhimmat
Haluaisin tulkinnan tästä raamatun kohdasta esim Trim Catilta.
Asiallinen varoitus.
Tekstissä Paavali muistuttaa, että "omien" joukossa ON susia, eli pettureita, laumaa hajoittavia ja raatelevia petoja ja vääriä oppeja.
Ehkä merkittävin sanoma on havaita, että nämä väärät sudet ovat laumassa lampaiden keskellä ja odottavat tilaisuutta raadella lampaita.
Jeesus muistutti, miten Hänen lampaansa tuntevat paimenensa äänestä.
On siten aina ollut selvää, miten lampaiden joukossa pedot odottavat tilaisuutta hyökkäykseen.
Viimeaikojen hyökkäykset menevät aivan ennustusten mukaan.
Lähihistoriassa ns. henkioppi nousi myös omien (seurakunnan opettajien) keskeltä, aivan, kuten Apt. 20:30 kertoo, "ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa."
**Viimeaikojen hyökkäykset menevät aivan ennustusten mukaan.**
Näin on. Kyllä vl-pedofiilit pitäisi jättää rauhaan.
Tässä on paimenen ääni:
"Joh. 11:25
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut .
Näin tapahtuu, vaikka ei olisi ikinä kuullutkaan vl:istä.
Voitko vielä selittää, mitkä hyökkäykset menevät ennustusten mukaan?
Lähihistorialla tarkoittanet 70-80 luvulla olevaa kososlais ym hässäkkää? selitä hiukan henkioppi käsitystäsi?
Kiitos!
selitystäkaipaan 24.4.2011 15:11:lle
"Voitko vielä selittää, mitkä hyökkäykset menevät ennustusten mukaan?"
Ensinnäkin kirkko on luopumassa nopeasti Jumalan Sanan mukaisesta opista, kuten naispapit, homoparit yms.
Toiseksi, laki kääntymässä uskonnonvapautta vastustavaksi.
Kolmanneksi abortit yms. poistumassa/poistuneet rikoksien tunnusten alta. (maailmanlaajuisesti)
Neljänneksi, Jumalanpilkka-laki..!
Viidenneksi, seurakunnan korostamine jopa Raamatun rinnalle jne.
En halua tänne tuoda pessimististä ilmapiiriä, jokainen voi havaita ajan merkit katselemalla ympärilleen.
Näitä tietoja kun ei ole tarkoitettu ennustamiseen.
Tässä pari ketjua, joissa olen ollut mukana keskustelemassa ns. henkiopeista.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8997713/43640680
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9424085
Heittiä kiinnostaa vain alamaisten lukumäärä, eli mahollisimman paljon, ja että pysyvät iänkaikkisesti alamaisina, nöyrinä johdolle ja saarnamiehille, itse itsensä valitsemalleen ukko- köörille.
"Jeesus muistutti, miten Hänen lampaansa tuntevat paimenensa äänestä."
Tämä onkin tärkeää, että Hänen omansa tuntevat paimenensa äänestä, eikä vain sokeasti kuunnellen jonkin mahdollisen asian kohdalla SRK:n langenneen tai väärinymmärretyn kannan äänestä, joka on mahdollisesti pantu palvelemaan vain liikkeen mainetta ja valtaa.