2 lisäksi oli siinä, itsellä sellainen kyynärpään leikkaus, että piti puuduttaa koko käsi kokonaan, sitten ei saanut avattua mitään voinappiakaan leivänpäälle...
Tuo olisi kai hyvä että sitten voisi laittaa telkkarin äänettömälle päälle jos tulee joku hyvä elokuva vaikka siitä.
..nuorimies ei pysty käyttämään toista kättäänkään ollenkaan, niin syvä leikkaus kyynärpäässä...
ärsytti silloin kun se telkkari oli säädetty jollekin vanhalle isännälle, ja ei pystynyt katsomaan hiihtokilpailujakaan siitä..
ei ollut pitkää aikaa, seuraavana päivänä pääsin jo pois.
Minä olin isoss leikkauksessa..
5
83
Vastaukset
- Mikä kirjoittelu?
Onko ajatukset ja järki kokonaan joltakin loppuneet?
- 6+6=54765837486574
Hoitajilta kai.
- hoitajatäti**
Jaa että poika oli kyynärpääleikkauksessa ja kaverina oli potilashuoneessa pari muutakin. Niin, voinappejahan (margariinia) on sairaalassa.
Vai oli puolikuuro vanhaisäntäkin ja telkkari piti olla kovalla. Oli sinulla kärsimistä.
Paranemisiin,jotta pääset taas mopoilemaan. - -----------
Minä taas olin viime vuonna 4 kuukautta sairaalassa.
Muutaman kerran piti vaihtaa huonetta. Joka ainoa kerta huomeen telkkari oli säädetty korviahuumaan suurelle volyymille, vaikka huoneen entinen asukas ei ollenkaan seurannut koko toosaa.
Lisäksi koskaan ei ollut kaukosäädin tallessa.
En ollut ainoa osastolla, jota asia suuresti häiritsi.
Muutenkin, olen sitä mieltä, että sairaalat saisivat ottaa takaisin määrätyt vierailuajat.
Ovatko sairaalat tarkoitettuja potilaiden parantamiseen, vai vierailijoiden viihdyttämiseen?
Kysyn vain.
Aikoinaan äitini huonekaverille tuli vieras jokainen aamu, aikaisin, ja virkkasi villalangasta, joka ärsyttti äitini allergiaa. Kun äitini uskaltautui mainitsemaan asiasta hoitajalle, tämä oli ehdottanut, että äiti vietäisiin päiviksi kansliaan.
Samoilla käynneillään vierailija oli tietämättään haukkunut äitini sukulaisen, samalta pieneltä paikkakunnalta kun oli.
Noista on kulunut vuosikymmeniä, mutta koskaan ei unohdu. Voihan on epäterveellistä,kaiketi huomioivat sen osastolla.
Olihan pojalla kauheaa,ja joku vielä ihmettelee järjenjuoksua.
Enhän minäkään mikään järjenjättiläinen ole,mutta toi uusavuttomuus on nykyaikaa ja sille asialle me normaalit voimme vain nauraa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162700
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432567Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737