Elämäni on lopussa

Oletko koskaan kuullut mitään AA:sta?

Jos et, niin nyt kerron, että AA on auttanut ja auttaa tänäänkin tuhansia suomalaisia pysymään erossa alkoholijuomista. Toivottomia tapauksia ei ole.
Huomenna palaveriin, niin siitä se lähtee. Sinulla on sama mahdollisuus kuin meillä, jotka jo olemme luovuttaneet taistelun alkoholia vastaan ja avanneet palaveripaikan oven

Voimia paljon....mene AA han, ole kiltti, itse samassa jamassa ja pääsiäisen retkahdus minullakin..samalla sai perhe kuulla kunniansa ja järkyttävä moraalinen krapula...
minusta tuntuu että AA on minulle ainoa vaihtoehto...ei luovuteta....
voimia!

Voit soittaa oman paikkakuntasi AA:n auttavaan puhelimeen ja kertoa tilanteesi.

http://www.aakokoukset.net/auttava.html

Oman kotikunnan terveyskeskus ja sosiaalitoimisto ovat myös sinua ja perhettäsi varten. Samoin lähin A-klinikka.

Toimi. Kukaan ei täältä verkon läpi pysty auttamaan nyt tämän paremmin. Itse olen Al-anon -yhteisön jäsen ja nähnyt satojen ns. toivottomien tapausten raitistuneen ja päässeen kiinni hyvään tavalliseen elämään. Voimia!

Hei!
Olen sinua pari vuotta vanhempi nainen ja ollut tuossa samassa tilanteessa.
Join 16 vuotiaasta lähtien koko ajan lisääntyvään tahtiin.
Minulla on myös lapsia, nyt jo aikuisia, ja he saivat kärsiä juomisistani. Vaikka en juonutkaan silloin kun he olivat läsnä (muutamia poikeuksia lukuunottamatta), he huomasivat kyllä krapulani, olin kiukkuinen, en jaksanut mitään ym.
Yritin kuitenkin sinnitellä ja ryhdistäytyä, aina välillä onnistuinkin ja sitten taas ratkesin. Juomiseni ole lähinnä viikonloppujuomista, suuria määriä kerrallaan. Ei joka viikonloppu vaan yleensä silloin kun lapset olivat isällään.
Tunsin syyllisyyttä ja inhosin itseäni. En nähnyt tulevaisuudessa mitään hyvää.
Ystäväpiirinikin muodostui juopottelevista ihmisistä.
Kerran sitten kävi niin että lapset olivat viikon lomalla isällään ja vedin kaksin käsin sitä viinaa, tällä kertaa yksin kotona. Itkin ja join. Viikon päästä olo oli sellainen että halusin kuolla.
Mietin mitä helvettiä voisin tehdä ja sitten soitin "katkolle". Sain paikan sinne ja lapset jäivät isälleen hoitoon.
Menin sinne kaameassa humalassa ja sitten seuraavana päivänä istuin siellä tupakkahuoneessa kankkusessa, heräsin jotenkin, että tässä jamassa sitä nyt ollaan. Tunnustin oikeastaan vasta silloin itselleni että olen alkoholisti.
Olin hoidossa viikon ja hakeuduin heti seuraavaksi alkavalle 5 viikon kuntoutusjaksolle koska mulla oli seinä vastassa.
Sieltä sain alun, pienen langanpään josta ottaa kiinni ja pääsin kotiin jo hiukan paremmin varustautuneena.
Kävin AA:ssa useita kertoja mutta se ei ollut minun juttuni.
A-klinikalla kerran viikossa juttelin päihdetyöntekijän kanssa ehkä vuoden ajan.
Pikku hiljaa alkoivat jalat kantaa. Opettelin olemaan yksin. Se oli suuri asia elämässäni. En sitä aiemmin osannut.
Kyllä minäkin retkahdin muutamia kertoja, mutta aina sieltä jaloilleni nousin kun hain apua.
Kerroin lapsilleni rehellisesti mikä minua vaivaa ja asiasta puhuttiin paljon.
Jätin entiset kaverini kokonaan.
Meni monta vuotta tähän projektiin, mutta nyt olen jotakuinkin tyytyväinen elämääni.
Kannan edelleen syyllisyyttä joskus siitä että lapset saivat kärsiä, mutta olen oppinut olemaan armollisempi itselleni.
Edelleen elämässäni on tyhjä aukko, se jonka viina oli täyttänyt, mutta sen kanssa voi elää.
Lapseni ovat jo kotoa muuttaneet, minulla on koira josta huolehdin, tulee ulkoiltua ja viinanhimo on poissa.
Yritän elää päivä kerrallaan, en suuria haaveile, pidän elämäni mahdollisimman "pienenä".
Ei minulla ole yhtään enempää rahaa nytkään, eikä kyllä miestäkään rinnallani, mutta uskon että nämä asiat joskus järjestyvät.
Olen toisinaan yksinäinen, en osaa sille asialle vieläkään paljoa tehdä, on vaikea löytää uusia ystäviä vanhojen tilalle. Koirani on paras ystäväni tällä hetkellä.
Älä sinäkään jää kotiin murehtimaan, hakeudu hoitoon, se on alku. Et ole ainoa nainen joka kamppailee samoje asioiden kanssa, sen tulet huomaamaan ja tietoisuus siitä lievittää tuskaasi. Pääset jakamaan asioita vertaistesi kanssa.
Ota se askel rohkeasti ja hae apua. Minua ja monia muitakin se on auttanut, uskon että myös sinä saat elämäsi järjestykseen. Puhelin kouraan ja yksi soitto, se on alku.
Onnea matkaan, toivoo kohtalotoveri.

Jos sanon näin:

Hienoja juttuja ja kauniita sanoja voisi tietysti luritella pitkäänkin, mutta lyhyestä virsi kaunis. Sinulle kävi pääsiäisrepsahdus, joka on liki yleisin jos tilastollisesti katsoo. Pitkät pyhät ja "voihan sitä vähän viiniä ottaa..." -valhe iskee päälle varsin monella. Lukuisalle muullekin käynyt samoin, sinä olit vain yksi. Vapun yli nyt kun tuosta pääset (oikeastaan aika hyvä jos on päällä kova pääsiäismorkkis, että vappu on noin pian. Ei ehdi vielä tulla mitään uutta fiilistä, että jaahas eikun radalle taas ja ketutus unohtunut edellisestä kerrasta jo, jos vaikka liki kuukausi jäisi väliin kuten joskus kalenterillisesti), niin sitten suurimmat juhlapyhähoukutukset ovat jo menneetkin ja mahdollisesti pahn harmistuskin.

Turha nyt antaa muita neuvoja, mutta olet edelleen näemmä siinä kuosissa että pystyt kirjoittamaan järkevästi ja selvästi, joten apuna nyt voi sanoa vain ettei toki kannata jatkaa tuosta pidemmälle. Korkki kiinni (tai ilmeisestihän onkin jo) ja vapuksi on sitten jo ok olo olla muksujen kanssa. Älä ole sitä sakkia joka ajattelee, että kun vappu on jo noin lähellä niin kipataan vielä nyt senkin yli sitten ja lopetetaan ajallaan..

Hienoa että jaksoit tilata lääkäri ajan. Tietojen jääminen on toissijainen asia, eikä niitä tietoja sinänsä kukaan väärin voi eikä haluakkaan käyttää.
Vaitiolovelvollisuus sitoo kuitenkin.
Itsellänikin on kirjoissa ja kansioissa kaikenlaista tietoa, mutta myös paranemisesta. Ja se on suuri asia josta voi iloita, siis jos ja kun toivut.
Usko lujasti itseesi, älä anna takapakkien lannistaa sinua, ne kuuluvat sairauden luonteeseen. Pienin askelin eteenpäin, ilman häpeää. Me naiset jotka olemme juoneet, yleensä tunnemme sitä häpeää ja syyllisyyttä ja se saattaa olla jopa esteenä tervehtymiselle.
Ota voimaa sieltä mistä saat iloa, lapsista, luonnosta, krapulattomasta aamusta.
Varaudu tyhjiöön jonka viinan juonnin lopettaminen useille aiheuttaa, se on normaalia ja on hyvä tiedostaa etukäteen että niin voi käydä. Silloin voi valmiiksi suunnitella millä tyhjiötään täyttää.
Oikein olet ajatellut, päivä kerrallaan, joskus huomaat että niitä raittiita päiviä on kertynyt taakse pitkä lista.
Itse en ole laskenut kauanko olen ollut juomatta, ehkä n.5 vuotta. Unihäiriöt mulla jäi kaiketi pysyväksi koska niiden olisi pitänyt hävitä jo kauan sitten.
Silti elämä on parempaa nyt, vaikkakin pientä ja vaatimatonta, mutta löydän iloa todella pikkuasioista, joita en ennen edes huomannut.
Lapsetkin ovat antaneet anteeksi niin paljon kun pystyvät, eivätkä ole katkeria minulle. Kaiken paljastuttua eli kun kissa nostettiin pöydälle, välit lapsiin lähenivät ja nykyään he ovat ylpeitä minusta ja minä heistä.
Toki hekin apua hakivat ja sitä myös saivat.
Kyllä tää elämä kantaa, vaikka vieläkin tulee uskonpuute joissain asioissa, ne vain menevät ohi nopeammin kun en juo.
Pidän peukalot ja varpaat pystyssä että jaksat yrittää ja hommaa todella sitä vertaistukea.
Hyvää kesän odotusta sinulle!

Laitampa tähän ketjuun kysymyksen oletteko kokeileet korva-akupunktiota ja onko auttanut? Minulla oli vaikean elämäntilanteen vuoksi alkoholiongelmia jonkun aikaa, käytin myös lääkkeitä eli sekakäyttäjä. Kävin terveyskeskuksessa juttelemassa jollai muka psykoterapeutilla, mutta sitten menin A-klinikalle. En pystynyt juomistani lopettamaan, mutta sieltä avun sain. Olin "parantolassa" 6 vk, sain maksusitoumuksen ja osan maksoin itse. Sain siellä 2-3 kertaa/vk akupuntiota korviin ja sieltä pois päästyäni jatkoin sitä A-klinikalla kuin myös keskustelukäyntejä siellä. Jos nyt vähän kärjistetysti sanotaan, en aikonut lopettaa kokonaan juomista, mutta niin se vain loppu. Kohta tulee 10 v. täyteen. Olin silloin voimaton alkoholin suhteen, mutta en mikään alkkis. Onko teillä kokemusta akupunktiosta? Sekö lopetti sen mun juomisen kokonaan vai lähtikö se minusta itsestäni. Kokeilkaa, jos mahdollisuus. Kaikkea kannattaa yrittää, jos oma motivaatio riittää.

Minua akupunktio ei auttanut. Mutta en käynyt terapiassakaan samaan aikaan. Pääsiäisen tienoilla oli Aamulehdessä juttua A-klinikasta, kuinka aina pitkien pyhien jälkeen tulee ruuhkaa kun pitää selvitä töihinkin.
Mainittiin akupunktiostakin. Sekä lääkäri että terapeutti sanoi, että akupunktio ei auta alkoholismiin vaikka niin luultiin. Mutta koska sitävarten on mentävä aina A-klinikalle, ihminen saa juomisensa poikki joksikin aikaa.
Jos akupunktio auttaisi, kaikki halukkaat raitistuisiva heti!

Kävin akupunktiossa A-klinikalla ehkä kymmenisen kertaa. Korvat tulivat kipeiksi, enkä kyllä huomannut juuri muuta vaikutusta.
Ehkäpä siellä ei ollut riittävää ammattitaitoa neulojen sijoitteluun, paikkahan on äärimmäisen tarkka, ei niitä neuloja mihin vaan voi hutkia, en tiedä.

Minäkään en tiedä mikä minut lopulta sai raitistumaan, ei ainakaan AA-kerho, siellä koin ainoastaan ahdistusta.

5 viikon hoitojakso oli alkusysäys, ehkä siellä sai keskittyä omaan elämäänsä rauhassa ja päätös pikkuhiljaa kypsyi.
Oikeastaan ei voi edes puhua päätöksestä, luulen että jokainen raitis päivä vahvisti minua ihmisenä ja huomasin jossain vaiheessa etten tarvitse alkoholia.

Kyllä minä pariin otteeseen retkahdin, mutta se ei onneksi lannistanut, päinvastoin, krapulan taas koettuani sain uutta halua jatkaa kohti viinatonta elämää.

Alkoholismi on niin monimutkaista, siihen kun liittyy masennusta , itsetunnon alenemista ja kaikkea mahdollista. Terapia on varmaan melko tärkeässä asemassa, samoin läheisten tuki ja ymmärrys.
Ja onneakin tarvitaan, valitettavasti kaikki eivät onnistu vaikka kuinka yrittävät.

Paras keino minulle on ollut kaiketi juuri se että sain taakseni riittävästi raittiita päiviä, joiden aikana pääni parani ja ajatusmaailmani muuttui.
Viinanhimo unohtui, ainakin minulta. Krapulan tunnetta en halua koskaan unohtaa, enkä tuskaa mitä juominen tuotti. Niitä muistelemalla vahvistan haluani olla raittiina.
Jokainen tietysti tavallaan, mikä sopii minulle, ei ehkä toimi muilla.

Morkkis on, se menee ohi. Kankkunen on, se menee ohi. Elämä alkoholistina menee ohi. Kokemusta on, taistelen samaa pirua vastaan. Hain eilen Antabukset, päivä kerrallaan kohti parempaa huomista. Voimia.

Moi kevät kukkanen.

Taistelu viinaa vastaan ei tietystikään ole helppoa eikä pidäkään olla koska miten muuten pystyisi oppimaan uusia tapoja. Tarkoitan tietysti kantapääopetusta mutta siihen tarvitsee Voimaa.
Positiivista on ettet ole lopettanut kapinointia alkoa vastaan.

Morkkis voi olla niinkin paha että miettii jo itsemurhaa mutta unohda se ja aloita alusta (been there almost done that).
Lainaus sinulta:
"Välillä on kausia milloin menee paremmin sitten taas tulee romahdus,nyt pääsiäisenä se taas tapahtui."
Kuulostaako tämä tutulta? Olet ollut kuukauden, pari ilman alkoa ja sitten huomaat että elämä on helvetin depistä ja selvä aika on kärvistelyä?

Mitä jos ennakoisit nuo vaikeat ajat ja yrittäisit psyykata itsesi tuohon kärvistelyyn esim. pitämällä päiväkirjaa ja otat kaiken avun vastaan kuten aa (minulla ei ole kokemusta aa:sta mutta kokeile), ja uusi antabus-respa sekä voisit mennä psykologille,, siis että joku ammattilainen näyttää sinulle uusia näkökulmia ja saat neuvoja enkä tarkoita pelkästään Alkoa.

Minun mielestä ongelma on aina se, että TÄTÄKÖ tämä selvä elämä on ja retkahdus on silloin ajan kysymys kun iskee depis ym. mutta se vaatii aikaa että tottuu siihen alku"synnytykseen" ja takaan että kun pääset sen yli niin opit pitämään hauskaa ilman alkoa.
Lainaus sinulta:
"Juuri kun saan itseni parempaan kuntoon,jaksan tehdä töitä ja lapset nauttivat elämästä se tapahtuu."
Anna itsellesi aikaa kun aivot ei hetkessä parane riippuvuudesta ja se on eräänlainen aivomyrsky alussa joten ota ennakkoa vaikeisiin aikoihin.

Pärjäile:
ex-tissuttaja

ps. sinä jaksat

Minäkin olen täällä tahollani miettinyt miksi join. Elämä selvinpäin tuntui tylsältä ja tyhjältä.
Kun lopetin, olin ensin kuin huumassa, suorastaan rakastunut raittiiseen oloon, mutta se tunne meni ohi nopeasti.
Sitten oltiin taas peruskysymysten äärellä, voi paska, tätäkö tää elämä on. Tylsää puurtamista päivästä toiseen.
Nyt vuosia myöhemmin, sitkeän tylsän puurtamisen jälkeen olen tajunnut. Elämä on tylsää toisinaan, itseasiassa hyvin usein. Mutta, olen oppinut ensin sietämään tylsyyttä ja nyt saan siitä jo nautintoa. Tylsyys on nykyään sama kuin turvallisuus.
Pystyn ennakoimaan paremmin elämäni tapahtumia ja se tuo turvallisuuden tunnetta ja hyvää oloa.
Olen myös löytänyt luonnon uudestaan. Näen vuodenajat, eläimet, kasvit, kaiken taas vähän samoin kuin pikkulapsena.
Menkää metsään, se rauhoittaa.
Hienoa olisi myös löytää uusia ystäviä vanhojen ryyppykamujen tilalle, se on tuottanut vaikeuksia ainakin minulle. Yksinäisyys on varmaan suurin ongelmani tällä hetkellä. Sen olen ratkaissut toistaiseksi keskittymällä koirani koulutukseen. Sitä ennen minulle oli kissa, jotenkin sain lohtua ja rauhaa myös sen seurasta. Iltaisin kun oli kaikkein vaikeinta, oli mukavaa kun kissa tuli syliin kehräämään. Myös huolehtiminen eläimestä täyttää päivää ja tuo vastuuta.
Nämä ovat asioita jotka minua vievät eteenpäin, kaikille ei tietysti nämäkään sovi.
Jos joku odottaa että raittiina eläminen olisi jotenkin helppoa ja ihanaa, silloin odotukset ovat väärät. Vastoinkäymisiä tulee ihan varmasti, ne vaan oppii kestämään selvänä ja se hyöty siitä on ettei tule sitä krapulaa ja morkkista niiden vastoinkäymisten lisäksi.
Ystäviä kaipaan ja jos niitä vaikka täältä löytyisi, en laittaisi hanttiin.