Uskokaa tai älkää, mutta narsismi on tarttuva persoonallisuushäiriö.
Jos isä tai äiti on narsisti niin lapsella on geneettinen alttius sairastua epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön. Lisäksi sanonta: "seura tekee kaltaisekseen" pitää myös paikkansa.
Narsisti tuhoaa heikompiensa itsetuntoa, ja nämä alkavat vähitellen alistaa muita alentuneen itsetuntonsa takia. Henkisen väkivallan kierre jatkuu näin noidankehässä vailla loppua. Haalitaan valtaa, ihailua ja huomiota.
Mikä on tulos?
Nykymaailma, jossa on suositeltavaa omata narsistisia piirteitä.
Kaikki avuttomuus, heikkous ja herkkyys on pelottavaa ja halutaan peittää viimeiseen asti. Paradoksaalista on, että juuri oman heikkouden hyväksyntä parantaisi ihmisen ja ihminen voisi tämän jälkeen kehittyä henkisesti.
Suurin osa ihmisistä elää kuitenkin omassa kieroutuneessa minä-minä maassa, jossa on tiukat kriteerit sekä kategoriat ja tästä seuraa masennusta, ahdistusta ja katkeruutta.
Kun vapautta ylä/alapäänsä kieroutuneista kahleista niin jopas elämä alkaa maistua ja pullat uunissa paistua!
Jos isä tai äiti on narsisti niin lapsella on geneettinen alttius sairastua epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön. Lisäksi sanonta: "seura tekee kaltaisekseen" pitää myös paikkansa.
Narsisti tuhoaa heikompiensa itsetuntoa, ja nämä alkavat vähitellen alistaa muita alentuneen itsetuntonsa takia. Henkisen väkivallan kierre jatkuu näin noidankehässä vailla loppua. Haalitaan valtaa, ihailua ja huomiota.
Mikä on tulos?
Nykymaailma, jossa on suositeltavaa omata narsistisia piirteitä.
Kaikki avuttomuus, heikkous ja herkkyys on pelottavaa ja halutaan peittää viimeiseen asti. Paradoksaalista on, että juuri oman heikkouden hyväksyntä parantaisi ihmisen ja ihminen voisi tämän jälkeen kehittyä henkisesti.
Suurin osa ihmisistä elää kuitenkin omassa kieroutuneessa minä-minä maassa, jossa on tiukat kriteerit sekä kategoriat ja tästä seuraa masennusta, ahdistusta ja katkeruutta.
Kun vapautta ylä/alapäänsä kieroutuneista kahleista niin jopas elämä alkaa maistua ja pullat uunissa paistua!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Heikot kaatuu ja vahvat pärjää, nopeat syövät hitaat.
Vanha viidakon laki.
" Paradoksaalista on, että juuri oman heikkouden hyväksyntä parantaisi ihmisen ja ihminen voisi tämän jälkeen kehittyä henkisesti. "
Missä mättää, kun ihmiset eivät halua parantua tai edistää omaa hyvinvointiaan?
Varmaankin siinä ympäristössä. Oikeastihan tuo olisi .. Niin mitä? Nykyajan satu onnellisella lopulla? Oikeasti niitä avuntarvitsijoita harvemmin autetaan. Puhutaan avun hakemisesta ja auttamisesta ja ennaltaehkäisystä ja kaikesta, mutta - SULPLISE- mikään ei oikeasti toimi niin kuin näissä juhlapuheissa annetaan ymmärtää että toimis, että olis vain siitä kiinni, että hakis sitä apua..
Ja saa olla heikkko, avuntarpeessa, pieni ja riittämätön. Saako oikeasti? Ihan ihan ihan ihan oikeasti?
Saako avun hakija tarvitsemansa avun - vai joutuuko vain jonoon, johon huonolla onnella kuolee? Riemuitseeko ympäristö ihmistä, joka seisoi jonossa ja haki apua? Vai osoitteleeko sormella ja kuiskuttelee ja pyörittelee silmiään toisen huonommuutta ja omaa paremmuuttaan?
Ihmiset eivät halua joutua pyöritykseen eivätkä yleisen halveksunnan kohteiksi. Siksi he eivät hae apua. Ihmiset eivät hae apua, koska he eivät usko, että he saavat apua. Ihmiset eivät halua ottaa vastaan sitä ilmaiseksi annettua asennetta, että he apua hakiessaan eivät ole ihmisarvon omaavia ihmisiä. Siksi ihmiset eivät hae apua.
"Ihmiset eivät halua joutua pyöritykseen eivätkä yleisen halveksunnan kohteiksi. Siksi he eivät hae apua. Ihmiset eivät hae apua, koska he eivät usko, että he saavat apua. Ihmiset eivät halua ottaa vastaan sitä ilmaiseksi annettua asennetta, että he apua hakiessaan eivät ole ihmisarvon omaavia ihmisiä. Siksi ihmiset eivät hae apua."
Niin...pitäisikö minun ny ajatella tuosta sinun mielipiteestäsi...että myös itse ajattelet noin...että apua hakiessaan ihmiset joutuvat yleisen halveksunnan kohteiksi...että tuo on henk. koht. mielipiteesi...omakohtaisesti koettua...
Vai mihin/mille perustat mielipiteesi...syistä mikseivät ihmiset hae apua...
No joo...
Mutta ollaan narsismipalstalla...ja monesti täällä toisten tarinoita lukiessa siitä miten huonosti se narsisti on kohdellut tulee mieleen sellainenkin ajatus...
Että ikäänkuin se toinen/narsisti olisi se avun tarpeessa oleva...hänen pitäisi muuttua/olla toisenlainen...kaikkien ongelmien syy on vain siinä toisessa/muissa ihmisissä/yhteiskunnassa..
Niin osaako/ymmärtääkö silloin ihminen itse noin ajatellessaan...hakea apua itselleen...vai hakeeko hän vain apua siihen...millä saisi toisen/maailman muuttumaan joko omien toiveidensa kaltaiseksi...tai todistettua kaiken itse ulkopuolella olevan yksin syyllinen siihen että itsellä on paha olla, elämä ei ole sellaista kuin toivoisi/haluaisi...
En tiedä...voisin ajatella, että kyllä ihminen saa apua jos tunnustaa oman pienuutensa/omat ongelmansa ja hakee apua/ratkaisuja nimenomaan itselleen kohentaakseen omaa hyvinvointiaan...välittämättä siitä mitä muut ihmiset ajattelevat...tärkeämpää on se mitä itse itsestään ja omasta elämästään ajattelee...kuin se mitä muut hänestä ajattelevat...
No avuntarvitsijoita on monenlaisia ja on sellaisiakin jotka odottavat/toivovat että pöytä katettaisiin heille valmiiksi...ilman että itse tarvitsisi tehdä mitään...
Tuo asenne voi olla myös syy...miksi apua ei haeta...tai tarjottu apu ei kelpaa/auta mitenkään...kun oli apu ny minkälaista tahansa...niin se ei kuitenkaan kata kaikkea, poista sitä ihmisen omaa vastuuta itsensä ja oman elämänsä suhteen...
Terapiasta saa välineitä, mutta varsinaisen työn joutuu tekemään itse...
Ei, sinun ei pitäisi ajatella minun mielipiteestäni niin, että ajattelen itse noin, vaan tuo on se, mitä olen haalinut kokoon ihmisten puheista ja asenteista mihin on törmätty/miltä on tuntunut.
Ja onhan tuostakin jokin tutkimus olemassa, että Suomessa se ihmisen auttaminen on ensisijaisesti enimmillään sitä, että avun antaja antaa avuntarvitsijan ymmärtää tämän olevan suoranaisesti syyllinen siihen tilanteeseen, johon hakee apua.
Ei nähdä sitä, että se tilanne on se, että se avuntarvitsija on varmasti tietoinen omasta syyllisyydestään omaan tilanteeseensa, ylittänyt kynnyksen, hakenut sitä apua ja saakin sitten osakseen käsien levittelyä, asennetta ja paikan jonossa.
" mitä olen haalinut kokoon ihmisten puheista ja asenteista mihin on törmätty/miltä on tuntunut."
Niin jos kokee avun hakemisen häpeälliseksi...niin eikös se ole mielipide...joka koskee silloin kaikkia avunhakijoita...
Mitä taas tulee tarjottuun apuun...niin sen pitäisi olla aina lähtöisin asiakkaan omista tarpeista/realistista lähtökohdista...
Mikään apu ei saa liikuntakyvytöntä liikkumaan...vaikka miten tahtoisi auttaa...ja se olisikin ratkaisu ongelmiin...että joutuu apua hakiessaankin asettamaan tavoitteet/odotukset ns. realistiselle tasolle...
Että mieluusti autetaan ihmistä tulemaan toimeen niillä resursseilla mitä ihmisellä itsellään on...että pitäisi keskittyä niihin ihmisen omiin vahvuuksiin kuin heikkouksiin...
Täältä narsismipalstaltakin löytää joskus helmiä...
"Jokaisen on maalattava sateenkaarensa käytettävissä olevilla väreillä. Jos joku väri paletista puuttuu, sutii sitten muita enemmän"
mieleeni on erityisesti jäänyt tuokin muinoin lukemani lause...olikohan ketjussa jossa puhuttiin pers. häiriöisten parisuhteista...että epätäydellisenäkin voi ja saa iloita elämästä, kokea olevansa arvokas ihmisenä...
Mutta joo...se on kyllä totta, ettei hoitoa/apua ole tarjolla kaikille...
What?
Sekoiletko vai luetko huonosti. Seleventäisitkö kun en ihan vissiin ymmärrä, että mitä mahdat tarkoittaa tällä:
"Niin jos kokee avun hakemisen häpeälliseksi...niin eikös se ole mielipide...joka koskee silloin kaikkia avunhakijoita..."
Mitä on häpeä? Sehän on sosiaaliseen sidottua yksilön kokemaa. Näkee itsensä ulkopuolisen silmin ja mahdollisesti jopa "huonossa valossa". Tällaisen ylitse on päässyt se, joja hakee apua.
Ja kuinkas sitten kävikään? Kun ne kertomukset ja kokemukset ovat ihmisillä olleet vähän siihen suuntaan, että apua ei ole saanut ja jos sitä on saanut, sitä on saanut sellaiseen asiaan johon sitä apua ei alun perin hakenut.
Eri asia taas ne - terapiatyypit. Jotka tykkäävät vatvoa ja ihmetellä ääneen ja pyöritellä suuntaan ja toiseen vuosikausia ja sitten ehkä tarttua toimeen.
Minä olen avunantamisesta sitä mieltä, että jos ihminen hakee apua - se mitä luultavimmin tarvitsee sitä ensisijaisesti siihen mihin asiaan sitä hakee ja toissijaisesti voidaan alkaa ihmettelemään sitä, että onko mahdollisesti joitakin syitä, jotka ovat tilanteeseen johtaneet, joita kannattaisi tarkistella ja korjata ja nimenomaan niin, että sitä apua annettaessa todellakin tehdään jotakin sen ihmisen tilanteen parantamiseksi.
Ei niinpäin, että nokanvartta pitkin luodaan pitkiä katseita, hymistään epäselkeästi, evätään apu ja tarjotaan vaihtoehdoksi jotakin käsittämätöntä. Enkä viitsi edes kirjoittaa tähän minkälaisia käsittämättömyyksiä ihan tavalliset ihmiset joutuvat kokemaan hakiessaan sitä apua, jonka hakemisen toitotus ja ennaltaehkäisyn nimiossä jaksetaan niitä juhlapuheita pitää jalkalasit kourissa ja juhlapuku päällä silmät kiiltäen liikutuksesta - kun on valatkunnassa niin hyvä tahto.
Hyvä jos jollakulla on positiivisia kokemuksia mutta huono, jos valtaosan mielipide on se, että se avuntarvitsija ei olisi oikeasti sitä hakemaansa apua vailla, kun se vaan haluu et kaikki kannetaan kultatarjottimella nokan eteen, ettei vaan ite tarttis tehä mitään ( - asenne, joka on YLEINEN)
Suomessa. Ihminen on oman onnensa seppä - Jos takoo huonosti, ei auta muuta kuin purra se takomansa paskarauta.. ja niellä. Muualla vissiin se käsitys siitä ihmisyydestä on hieman laaja-alaisempi ja ihminen on toisinaan myös elämän ja tapahtumien armoilla, joihin ei välttämättä voi itse vaikuttaa. Täällä täysin tuntematon käsite -> rankka yleistys, mutta valitettavan tosi.
No, ihan esimerkkinä elävästä elämästä, (joka ei ole suoraan tunnistettavissa), ihminen, joka kuolee syöpään, koska lääkäri on sitä mieltä, että ihminen on masentunut, määrää lääkkeet ja ehdottaa sitä terapiaa muutaman kuukauden lääkekokeilun jälkeen mikäli eivät auta. Varmaan häpesi tolkuttaa itseään paremmin koulutetulle, että kärsii oikeista kivuista ja haluaa ne tutkimukset sen kivun takia, ei oman päänsä takia, mutta alistui (?) uskomaan, että lääkäri tiesi hänen valittavan turhasta ja olevan vähintäänkin sekaisin päästään. Näitä tiedän kaksi. Toinen onkin sitten jo tunnistettavissa, koska tarina ja lääkärin diagnoosi poikkeaa hieman, mutta lopputulos on tasan sama, peruuttamaton.
"Hyvä jos jollakulla on positiivisia kokemuksia mutta huono, jos valtaosan mielipide on se, että se avuntarvitsija ei olisi oikeasti sitä hakemaansa apua vailla, kun se vaan haluu et kaikki kannetaan kultatarjottimella nokan eteen, ettei vaan ite tarttis tehä mitään ( - asenne, joka on YLEINEN)"
Noh...ehkä pikkusen provosoin, mutta joa ajattelen itseäni...niin minä esim. avioliittossani...hain apua puolisolleni...en itselleni...taustalla kaiketi kuvitelma että tulisin onnelliseksi, kaikki olisi hyvin jos puolisoni vain lakkaisi juomasta...
Noh...noiden asioiden tiimellyksessä "jouduin" sattumalta terapiaan...ja kappas...siellä ei pohdittukaan enää puolisoni ongelmia/eikä synkkää menneisyyttäni vaan keskityttiin minuun...mitä minä ITSE voisin tehdä...itseni ja oman elämäni hyväksi niillä resurseilla mitä itselläni oli/on...
tämä keskustelu täällä...on vain pintaraapaisu aiheesta ...ja voin kuullostaa provosoivalta...mutta joskus kun täällä lukee toisten tarinoita...niin tuntuu siltä, että sen toisen/jonkun muun/yhteiskunnan tms. pitää muuttua/parantua...ikäänkuin kaikki muut olisivat avun tarpeessa...mutten minä...
"Muualla vissiin se käsitys siitä ihmisyydestä on hieman laaja-alaisempi ja ihminen on toisinaan myös elämän ja tapahtumien armoilla, joihin ei välttämättä voi itse vaikuttaa."
Niin tiedän...aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat kaikkia...on paljon asioita joihin ei vaikuttaa, joita ei itse valinnut...
Mutta yhtäkaikki on jotain minkä voi valita...ja se on suhtatumistapa...olen periaatteessa sitä mieltä, että täällä voi ja saa elää hyvnkin erilaista elämää...on myös lupa olla "sairas", heikko, epätäydellinen...olla jopa lupa ottamatta tarjottua apua vastaan...ja siltikin kokea olevansa tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä ja kokea olevansa arvokas ihminen...
Elän tälllä hetkellä aikas pienellä paikkakunnalla...ja tietyllä lailla täälllä on huomattavissa juurkin se, että kaikki "kyllähullut" kuuluvat kuitenkin yhteisöön...heitä tervehditään, heille puhutaan, heidät kohdataan sellaisina kuin he ovat...ilman tarvetta "parantaa/muuttaa" heitä...
että mieluusti kyllä itse allekirjoitan jonkun mielipiteen siitä, että yhteiskunnan sivistyksen mittapuuna voidaan pitää sitäkin, miten se kohtelee heikompiosaisiaan...
Olin itseni kanssa ongelmissa vähän aikaa, kun tunsin olevani täysin yksin. Kuulemma olen erittäin harvinainen persoonallisuustyyppi. Minä vetäydyin kuoreeni. Kaikki näytti niin etäiseltä. En ollut koskaan kuitenkaan narsistinen. Nyt menen sillä mitä on annettu ja en yritä mennä muottiin.
On sellainen ongelma, että ihmisten kemiat ei mene yhteen. Ei sille voi mitään. Sen sijaan kannattaa tehdä pesäeroa näihin hylkiviin kombinaatioihin ilman, että leimaa ketään mielenterveysongelmaiseksi.
Esimerkiksi joku myyntitykki-persoona saa vereni kuohahtamaan pitkässä juoksussa. En siedä sellaisia ihmisiä pitkään. En tarkoita, että alkaisin nostamaan meteliä asiasta. En koe olevani tämän suhteen missään mittavissa ongelmissa, mutta yhteensopivuusongelma on olemassa. Hyväksyn nämä ihmiset toki ihmisinä, mutta lähikontakti on liikaa.
Sääli, että monesti aletaan roikkumaan toisissa väkipakolla. Se ei tule päättymään hyvin. Psykologista silmää saisi moni harjoittaa.