Impivaaran

tilalle saatiin uusi Impivaara eli peruspölvästit. Kepulainen arvokonservatismi koko omassa puolueessa tappion ja äänestäjät pakenivat vanhalta ja tutulta tuoksahtavaan, missä "terveet" arvot ovat edelleen kunniassa.

Kepu on tietysti puolueena vahvempi, kun sillä on pitkät perinteet ja hiotut toimintamallit. Vaikea onkin uskoa, että persujen ote pitää loppuun saakka. Laanisella on jo rekisteröintilomakkeet valmiina sitä varten, että persujen vaalipetokset kirjataan ylös. Hyvä niin.

Tulossa on taistelu maaseudun sieluista. Tämä eriseuraisuus repii sekä kepulaista ja perussuomalaista voimaa. Tässä suhteessa persujen nousu on hyvä asia, vaikka muutoin puolue vaikuttaa tietysti vielä monta astetta Kepuakin kamalammalta vaihtoehdolta. Kaikkia kansanedustajien kirjoituksia ei heidän osaltaan voi edes hyvällä tahdolla pitää terveen järjen tuotoksina. Mutta ehkä kaikkein pöhköimmät jäävät ns. takarivin taaveiksi, joten heistä ei kannata välittää.
14100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

tulevat vielä yhdistämään voimansa. Silloin Kokoomus ja SDP vapisee...

Äänestä

kuitenkin kaltaisesi pääkaupunkiseudun mulkut rahastetaan ja kunnolla ;)

Äänestä

Kirjataan sinne Demareidenkin petokset.

Äänestä

Takinkäännön maailman mestaruuskisoissa ei ole tapahtunut moneen päivään mitään,

Tilanne on edelleen Persuille 4-3.

Etkä sinäkään pysty vaikuttamaan siihen että Demareilla alkaisi tapahtua jotakin. Ne häviää muuten nuo kisat.

Äänestä

Kannattaa muistaa, että kepun aika alkaa olla ohi! Miksi? Vuosikymmeniä on jokaisessa puoluekokouksessa karjalaiset kansallispuvuissaan hehkuttanut sitä samaa. Virolaisen ym aika on ohi. Uutta ei ole tulossa ja loppu häämöttää! Meidän rakennemuutos on niin suuri, että jää nähtäväki ketkä poliittiset ryhmät jäävät eloon? Nokia on lähdössä Suomesta tavalla taikka toisella, puu, metalli ja papreiteollisuus on jo alasajettu.. Ja loppua ei näy! Kun mennään v 2015 eduskuntavaaleihin, niin Kepun, vihreitten, KD ja Vasemmistoliiton asema alkaa olla melko heikoissa lähtöasetelmissa.

Äänestä
  • heidän ylitseen ja heitä ei enää ole...

    Pääkaupunkiseudulla toisen polven somalinuorukaiset nussivat porvareiden lutusia tyttäriä ja täyttävät puoli valtakuntaa. Samalla toki tyhjennetään porvaripapan taskutkin.

    Maaseudulla punaniskat sikiävät keskenään ja muodostavat kansakunnan kovan ytimen.

    Törmäyskurssi on vakaa ja väistämätön...

    Äänestä

  • Tuuli käy kirjoitti:

    heidän ylitseen ja heitä ei enää ole...

    Pääkaupunkiseudulla toisen polven somalinuorukaiset nussivat porvareiden lutusia tyttäriä ja täyttävät puoli valtakuntaa. Samalla toki tyhjennetään porvaripapan taskutkin.

    Maaseudulla punaniskat sikiävät keskenään ja muodostavat kansakunnan kovan ytimen.

    Törmäyskurssi on vakaa ja väistämätön...

    Oikeastaan suunta on tämä etelän isoissa kaupungeissa.

    Äänestä

Onpas ylimielinen kirjoitus. Joku markkinaliberaali globaalikapitalisti varmaan kirjoittelee noin ylimielisiä juttuja.

Äänestä
  • pääkaupunkiseutulainen juristi. Eläkkeellä nauttimassa myöhennettyä palkkaansa, kuten tämä kusipää on monet kerrat todistanut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    En ole markkinaliberaali enkä globaalikapitalisti. Näitä kumpaakin ilmiötä olen kirjoituksissani pääosin arvotestellut. Se ei kuitenkaan johda siihen, että pitäisi olla toisen ääripään eli sisäänpäin lämpiävän impivaaralaisuuden kannattaja. Kannatan pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia, missä osin säännelty ja vastuutaan kantava markkinatalous tuottaa sen kakun, jota jaetaan. Suomi menestyy vain kilpailukykyisen vientiteollisuuden turvin. Maamme tulee virittää palvelemaan tätä menestystekijää varten ja silloin esim. haja-asutuksen suosiminen on menestykselle myrkkyä. Puolueistamme Kokoomus ja SDP ovat parhaiten oivaltaneet tämän menestyksen perusedellytyksen Suomessa.

    Äänestä

Olet Mielipidepankki kaikista muista poiketen pitänyt perussuomalaisia aina vasemmistopuolueena, joten pidähän toki linjasi, äläkä yritä tunkea heitä kepulaiseen ajatusmaailmaan.

Tosiasia kuitenkin on, että kaikissa puolueissa on konservatiivista ajattelua ja juuri siitä persut kannatuksensa imivät. Kepun kentästä osa ei ole vieläkään kunnolla sulattanut Suomen liittymistä Euroopan Unioniin lähinnä maatalouden takia, demarien kentästä osa pelkää teollisuuden globalisoitumista sekä maahanmuuttajia ja kokoomuksen kentästä osa haikailee vanhoja kunnon maanpuolustuksellisia ja kristillisiä arvoja.

Kokoomukselle ja demareille persujen mukana olo hallituksessa voi olla tiedossa olevista ristiriidoista huolimatta hyväkin asia. Puolue, joka on imennyt kannatusta näiden puolueiden konservatiiveilta, tuo näiden arvoja mukaan hallituksen toimintaan samalla kun se on joten kuten kontrollissa, vaikka osa ääriaineksista ei malttaisikaan pysyä takarivin taaveina.

Kepulle oppositio on surkean vaalituloksen jälkeen suoranainen välttämättömyys. Kannatuksen nostattaminen yli 40 kansanedustajan onnistuu jo seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä toisin kuin 1970-luvulla, jolloin Kekkonen pakotti kepun jatkamaan vastoin tahtoaan hallituksessa.

Äänestä
  • Aloittaja

    PS on monessa suhteessa vasemmistopuolue. Se pitää paikkansa. Se sijoittunee siinä johonkin demarien ja vasurien väliseen välimaastoon. Persut on myös arvokonservatiivinen puolue, mikä erottaa sen näistä kahdesta muusta vasemmistopuolueesta ja lähentää Kepuun. Toinen loitonnus tulee maaseutupolitiikasta, missä PS on jo hyvin lähellä kepulaista aatemaailmaa.

    Kepun lähitulevaisuus riippuu monista tekijöistä. Ennen kaikkea se riippuu siitä, saadaanko maahan toimiva enemmistöhallitus, joka kykenee noudattamaan vaaliohjelmaansa koko vaalikauden. Siihen on kyllä vaikea uskoa tuolla kokoonpanolla eli se on kyllä plussaa Kepulle. Kepun ongelmana tulee kuitenkin olemaan se, että joutuu nyt taistelemaan äänistä myös omalla kotikentällään PS:n kanssa. Se taas tekee kaupunkien valloituksen entistäkin vaikeammaksi, minkä vuoksi mihinkään veret seisauttavaan Kepun uuteen tulemiseen on tällä erää vaikea uksoa.

    Pahin mahdollinen skenaario olisi se, että Kepu ja PS päättäisivät löytää toisensa ja muosdostaisivat arvokonservatiivisen impivaaralaisen blokin muita vastaan. Tosin se yhdistäisi myös Kokoomusta ja demareita, jotka ovat kansainvälisyyteen ja avoimuuten pyrkiviä puolueita.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    >>>Pahin mahdollinen skenaario olisi se, että Kepu ja PS päättäisivät löytää toisensa ja muosdostaisivat arvokonservatiivisen impivaaralaisen blokin muita vastaan. Tosin se yhdistäisi myös Kokoomusta ja demareita, jotka ovat kansainvälisyyteen ja avoimuuten pyrkiviä puolueita.

    Äänestä

Enpä nyt aivan noinkaan ajattelisi. Pannaan asiat tärkeysjärjestykseen. Kepu sai turpiinsa, kiitos siitä kuuluu einten perussuomalaisille. Kyllä muu tämän jälkeen lutviintuu niin kuin pitääkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

tilalle saatiin uusi Impivaara eli peruspölvästit. Kepulainen arvokonservatismi koko omassa puolueessa tappion ja äänestäjät pakenivat vanhalta ja tutulta tuoksahtavaan, missä "terveet" arvot ovat edelleen kunniassa.

Kepu on tietysti puolueena vahvempi, kun sillä on pitkät perinteet ja hiotut toimintamallit. Vaikea onkin uskoa, että persujen ote pitää loppuun saakka. Laanisella on jo rekisteröintilomakkeet valmiina sitä varten, että persujen vaalipetokset kirjataan ylös. Hyvä niin.

Tulossa on taistelu maaseudun sieluista. Tämä eriseuraisuus repii sekä kepulaista ja perussuomalaista voimaa. Tässä suhteessa persujen nousu on hyvä asia, vaikka muutoin puolue vaikuttaa tietysti vielä monta astetta Kepuakin kamalammalta vaihtoehdolta. Kaikkia kansanedustajien kirjoituksia ei heidän osaltaan voi edes hyvällä tahdolla pitää terveen järjen tuotoksina. Mutta ehkä kaikkein pöhköimmät jäävät ns. takarivin taaveiksi, joten heistä ei kannata välittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu