PS-Suomen teekutsuliike.

357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo, siellä sanotaan hyvin, että me Persut muistutamme kansainvälisiä toimijoita Suomen eristäytyneestä asenneilmastosta......

Hyvä me! Eristäydytään lisää ja käperrytään itseemme, suljetaan ovet ja sammutetaan valot ja mennään kyykkyyn pelkäämään sitä, että joku vaikka sanoo jotain ruotsiksi....

Äänestä

- Samalla tavoin kuin Yhdysvaltojen teekutsuliike heijastaa maan vanhaa poliittista juonnetta, perusuomalaiset muistutavat maan eristäytyneestä perinnöstä, Barber vertaa.

Onko sinulla ollut paha-asua Suomessa...kun mitataan onnellisuus v.1970 jälkeen ei ole enää tullut mitään joka lisäisi ihmisin onnellisuutta. Näin tutkimukset kertovat. Sen jälkeen ihmisten pahoinvointi on lisääntynyt.

Äänestä

TÄHÄN ETTEI KUKAAN PÄÄSE VÄÄRISTELEMÄÄN.



Perussuomalaiset osoittavat todeksi länsieurooppalaisen trendin, jossa tavallisen kansan huolet ja mielipide on ohitettu liian pitkään kansallisen politiikan tasolla. Suomalaiset ovat huolissaan siitä, että rikas pohjoinen maa on joutunut lypsylehmäksi etelän huolimattoman politiikan vuoksi.

Tätä mieltä on Financial Timesin Euroopan politiikkaa seuraava kolumnisti Tony Barber. Hän kuvailee suomalaisten vaalienjälkeisiä tunnelmia tänään julkaistussa kolumnissaan.

- Perussuomalaiset räjäyttivät suomalaisen politiikan suurimman pommin sitten kansakunnan itsenäisyysjulistuksen vuonna 1917, Barber kirjoittaa.

Tony Barberin analyysin mukaan euron kriisi ja Portugalin kaatuminen ulkomaiden hätärahastojen syliin takasi perussuomalaisille voiton viime sunnuntain vaaleissa.

Hän uskoo, että puolueen voitto heijastelee yleisempää eurooppalaisten populistipuolueiden nousua ja kansalaisten kyllästymistä kansainvälistymispolitiikan kaukaisuuteen.

- Samalla tavoin kuin Yhdysvaltojen teekutsuliike heijastaa maan vanhaa poliittista juonnetta, perusuomalaiset muistutavat maan eristäytyneestä perinnöstä, Barber vertaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iki-PS. kirjoitti:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/111525-he-ovat-suomen-teekutsuliike-ft-”suurin-pommi-sitten-itsenaisyyden”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu