Itsekkyyden aika

Jos heittäydytään itsekkäiksi niin kuin Soini tahtoo, maataloustukia huikeasti tärkeämpi säästökohde on automaattisesti valtion kassasta maksettujen kehitysyhteistyömäärärahojen lopettaminen. On aika siirtyä tällä saralla joka kerralla erikseen päätettävään täsmätukeen kuten Soini on ehdottanut. Taas säästyy miljardeja eikä ketään muita harmita kuin Suomen veronmaksajien rahoilla maailmalla liehuvia ja kehitysmaille rahaa kylväviä empaattisia kukkahattutätejä.

Näin se menee - on aika lopettaa kehitysmaavouhotus. Siitä on tavallan tullut sokea piste johon hassataan vielä enemmän kuin maataloustukiin jotka sentään jäävät kotimaahan. Maataloustuet, joista suuri osaa EU:sta, jäävät siis melkein kokonaisuudessaan rikastuttamaan omaa maatamme. Kyllä niistä suuri osa kiertyy lopulta kaupunkilaisten bisnesmiesten kukkaroihin. Eivät maataloustukia saavat kaikilla rahoillaan osta toisiltaan voita ja muita maataloustuotteita.

Kyllä näihin uudistuksiin Keskustakin taipuu koska Soinin mukaan kansa niin haluaa. Vaalitappio osoitti tämän Keskustalle joka vielä ennen vaaleja puolusti allekirjoitettuja kansainvälisiä sopimuksia. SDP on jo taipunut koska se on muuttunut täysiveriseksi populistipuolueeksi.

Ihan linjassa on siis näinä kohoavan kansallisen itsekkyyden aikoina on sanoutua irti kaikista solmituista kehitysyhteistyötä koskevista sopimuksista. Kyllähän siitä tietysti ulkomailla arvostellaan mutta vähät siitä, ”kyllä tähän maailman porua mahtuu mutta jätkä sen kun porskuttaa”, kuten Soini on joskus rehevästi sutkauttanut
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


EiArmoa kirjoitti:

Jos heittäydytään itsekkäiksi niin kuin Soini tahtoo, maataloustukia huikeasti tärkeämpi säästökohde on automaattisesti valtion kassasta maksettujen kehitysyhteistyömäärärahojen lopettaminen. On aika siirtyä tällä saralla joka kerralla erikseen päätettävään täsmätukeen kuten Soini on ehdottanut. Taas säästyy miljardeja eikä ketään muita harmita kuin Suomen veronmaksajien rahoilla maailmalla liehuvia ja kehitysmaille rahaa kylväviä empaattisia kukkahattutätejä.

Näin se menee - on aika lopettaa kehitysmaavouhotus. Siitä on tavallan tullut sokea piste johon hassataan vielä enemmän kuin maataloustukiin jotka sentään jäävät kotimaahan. Maataloustuet, joista suuri osaa EU:sta, jäävät siis melkein kokonaisuudessaan rikastuttamaan omaa maatamme. Kyllä niistä suuri osa kiertyy lopulta kaupunkilaisten bisnesmiesten kukkaroihin. Eivät maataloustukia saavat kaikilla rahoillaan osta toisiltaan voita ja muita maataloustuotteita.

Kyllä näihin uudistuksiin Keskustakin taipuu koska Soinin mukaan kansa niin haluaa. Vaalitappio osoitti tämän Keskustalle joka vielä ennen vaaleja puolusti allekirjoitettuja kansainvälisiä sopimuksia. SDP on jo taipunut koska se on muuttunut täysiveriseksi populistipuolueeksi.

Ihan linjassa on siis näinä kohoavan kansallisen itsekkyyden aikoina on sanoutua irti kaikista solmituista kehitysyhteistyötä koskevista sopimuksista. Kyllähän siitä tietysti ulkomailla arvostellaan mutta vähät siitä, ”kyllä tähän maailman porua mahtuu mutta jätkä sen kun porskuttaa”, kuten Soini on joskus rehevästi sutkauttanut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu