Mitkä ovat mielestänne kaikkien Sims-pelien parhaat lisäosat ja pahimmat pettymykset?
The Sims
Paras lisäosa: Jostain kumman syystä pitää sanoa, että Livin' it up. Tiedän, että se oli monien mielestä huonoin lisäosa, mutta jostain syystä 12-vuotias minä innostui siitä kaikista eniten. Lähes ykkösiä olisivat voineet olla myös Hot Date ja House Party.
Huonoin lisäosa: Lomalla. Lomapaikat olivat tylsiä, ja lomailu kallista. Lomakohteissa ei useimmiten ollut juuri ketään, ja oli melko kolkkoa lomailla suuressa hotellissa yksin. Iso miinus vielä karuista maskoteista, kuten Marky Sharkysta!
The Sims 2
Paras lisäosa: En oikein osaa päättää Lemmikkien ja Yliopiston väliltä. Sims 2:n Lemmikit on huomattavasti parempi kuin alkuperäisen Simsin. Yliopisto taas tuo aivan uuden vaiheen simien elämään, ja yliopistosta valmistuneet simit ovat huippusimejä, mutta yliopisto kestää aivan tajuttoman kauan.
Huonoin lisäosa: Vapaa-aika. Jos aloitti jonkun harrastuksen, ei simejä enää mikään muu kiinnostanutkaan kuin kyseinen harrastus, ja sitä piti harrastaa pakkomielteisesti vähän väliä. Lisäksi on jotenkin huvittavaa, että jos simi sattuu kerrankin maalaamaan puoli tuntia, joku taidekerhon johtaja tulee vaikka keskellä yötä kutsumaan simin taidepiireihin.
The Sims 3
Minulla ei ole vielä muita osia kuin Iltahuvit, ja se on mielestäni hyvä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.