Halut kateissa?

Meillä menöö mieheni kanssa muuten erittäin hyvin, paitsi tässä parin kuukauden aikana naimishaluni ovat olleet hakoteillä.
Halut eivät ole olleet täysin kadoksissa, nimittäin haluan kyllä seksiä, mutta ongelmana onkin se että orkkuni saan vain miähen kielipelillä tai masturboimisella. Ihan kuin paikat olisivat menettäneet herkkyyttään, kun ihan perusasennotkaan eivät vie itseäni sinne maaliin asti, mieheni kyllä vievät! Eli voisiko sanoa näin että haluttomuuteni johtuisi toosani tuntoherkkyyden heikkenemisestä?

Itse epäilen e-pillereitä, jotka jätin sivuun samoihin aikoihin kun tätä "haluttomuutta" rupesi ilmaantumaan. Onko se mahdollista että pillereiden tuomat hormoonit lisäsivät tuntoja ja ne pois jätettyään, kroppani oli vain tottunut säännölliseen hormonien saantiin, ja sitten kaikki pysähtyi kuin seinään?
Olen miettinyt myös sitä vaihtoehtoa, että omat hormoonitasoni olisivat päin persettä ja pitäisi käydä verikokeissa katsomassa jos vika löytyisi sieltä.

Raastavan turhauttavaa itselle ja miestäni kohtaan, kun oli asento mikä hyvänsä, niin helvetinmoista kikkailua, että saisi edes VÄHÄN tuntumaan, mutta lopputulos aina sama. Tuskin sekään on mahdollista että oma kuiluni olisi syventynyt 5senttiä tai mieheni mulkkuloinen lyhentynyt saman verran.
Ja pökköä pesään lisää se että mieheni syyttää alati itseään tästäkin, vaikka hänen vikansa se ei todellakaan ole.
1369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juttusi oli, kuin meidän avioliitosta. Sitä se on ollut koko ajan jo 23v. En saa vaimoa laukeamaan, kun kielellä tai sormella. Ja erittäin harvoin. Tiskit pitää olla tiskattu, imuroitu ja kaikki muutkin ok. Sit saattaa onnistua... Ai sitä syyllisyyttä ja miehisyyden puutetta mitä olen kokenut. Vaimo ei ole koskaan moittinu, kyllä tämä minulle riittää, sanoo vain.
Nyt en enää kiihotukkaan, ja koko touhu melkein jätettykin, antaa olla. En moiti vaimon muutamaa liikakiloa, vaan uni tuntuu paremmalta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ämmä kirjoitti:

Meillä menöö mieheni kanssa muuten erittäin hyvin, paitsi tässä parin kuukauden aikana naimishaluni ovat olleet hakoteillä.
Halut eivät ole olleet täysin kadoksissa, nimittäin haluan kyllä seksiä, mutta ongelmana onkin se että orkkuni saan vain miähen kielipelillä tai masturboimisella. Ihan kuin paikat olisivat menettäneet herkkyyttään, kun ihan perusasennotkaan eivät vie itseäni sinne maaliin asti, mieheni kyllä vievät! Eli voisiko sanoa näin että haluttomuuteni johtuisi toosani tuntoherkkyyden heikkenemisestä?

Itse epäilen e-pillereitä, jotka jätin sivuun samoihin aikoihin kun tätä "haluttomuutta" rupesi ilmaantumaan. Onko se mahdollista että pillereiden tuomat hormoonit lisäsivät tuntoja ja ne pois jätettyään, kroppani oli vain tottunut säännölliseen hormonien saantiin, ja sitten kaikki pysähtyi kuin seinään?
Olen miettinyt myös sitä vaihtoehtoa, että omat hormoonitasoni olisivat päin persettä ja pitäisi käydä verikokeissa katsomassa jos vika löytyisi sieltä.

Raastavan turhauttavaa itselle ja miestäni kohtaan, kun oli asento mikä hyvänsä, niin helvetinmoista kikkailua, että saisi edes VÄHÄN tuntumaan, mutta lopputulos aina sama. Tuskin sekään on mahdollista että oma kuiluni olisi syventynyt 5senttiä tai mieheni mulkkuloinen lyhentynyt saman verran.
Ja pökköä pesään lisää se että mieheni syyttää alati itseään tästäkin, vaikka hänen vikansa se ei todellakaan ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu