Tavaratori, huh huh!

sinihilkka

Käväisin ensimmäistä ja viimeistä kertaa tuolla Tavaratorilla. Puistatuksia aiheutti lähinnä se "kirpparipuoli" joka oli aivan karmaiseva, kuka helvetti sen on suunnitellut?! Eikö olisi järkevämpää pitää kirpputori sellaisessa muodossa kuten yleensä (mm.Kansantori) eli jokaisella on yhden selkeät myyntipaikat, eikä niin että yhen henkilön myymiä rojuja ja runtteja on missä sattuu! Jotenkin oli nuhjuisen ja sotkuisen näköistä ja myynnissä oleva tavarakin ala-arvoista. Joku oli raahannut sinne ison kasan puhkikäveltyjä korkkareita - kuka sellasia ostaa joissa korot on kuluneet kokonaan auki!!! En ymmärrä miksi jotkut tuovat kirppareille kaatopaikkatavaraa, ei edes kierrätystori hyväksy moista roinaa.

34

28232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uusi asiakas

      Minä taasen kävin keskiviikkona ensimmäistä kertaa Fidan kirpparilla ja tykästyin! Tavara, varsinkin vaatteet olivat tosi hyväkuntoisia ja siistejä.
      Pieni tinkiminen kassalla tuotti tulosta eli hinnatkin olivat sopivat tavaran laatuun nähden!
      Kaikki on kuulemma lahjoittua ja liekö se vaikuttamassa tavaroiden hyvään kuntoon, vai laitetaanko siellä lumput suoraan roskiin? Paljon mahdollista.

      • Mie

        Fida ottaa vastaan ehjiä, siistejä vaatteita. Ja lajitteluakin ilmeisesti harrastetaan. Ja tuotto menee hyväntekeväisyyteen, ainakin osaksi, jos olen oikein käsittänyt.

        UFF Joensuuhun! Lisää kirppareita. ;)

      • Kokenut asiakas
        Mie kirjoitti:

        Joensuuhun! Tällä järjestöllä on niin paljon epäselvyyksiä asioiden hoidossa ja nimenomaan järjestön johtajalla.
        Kannatan ehdottomasti suomalaisia järjestöjä, jotka, kuten Fida ja muut tunnetuimmat, ovat luotettavia, valtion avustusta saavia tuttuja ja jo vuosikymmeniä toimineita järjestöjä.
        On hyvä ottaa selvää, minne rahasi menevät, vaikka ne olisivatkin vain pennosia/senttisiä.

      • sinihilkka
        Kokenut asiakas kirjoitti:

        En ymmärrä koko Uffe-ketjua, mielestäni hinnoittelevat vaatteet ylihintaisiksi laatuun nähden.

      • Hanna

        Missä tämä Fidan kirppari sijaitsee? Ensimmäistä kertaa kuulin.

      • minäpäminä

        Fidalla otetaan vastaan siistejä ja hyväkuntoista tavaraa. Mutta loput myyntikelvottomat (vaatteet ja kengät jms) lajitellaan ja lähetetään konteissa itään.

      • Asiasta jotain tietävä
        minäpäminä kirjoitti:

        Fidalla otetaan vastaan siistejä ja hyväkuntoista tavaraa. Mutta loput myyntikelvottomat (vaatteet ja kengät jms) lajitellaan ja lähetetään konteissa itään.

        Myyntikelvottomat eli likaiset ja rikkinäiset vaatteet, kengät yms. Fida toimittaa kaatopaikalle.

      • Halooooooo
        sinihilkka kirjoitti:

        En ymmärrä koko Uffe-ketjua, mielestäni hinnoittelevat vaatteet ylihintaisiksi laatuun nähden.

        Mietipäs mihin se sun kallis rahasi menee? Jollekin jolla on vähemmän kuin sulla.

    • kirpparit kirppareina

      mikäs se kirpputorin idea on?? Jos haluaa uusia hienoja vaatteita niin senkun suuntaa mukavaan tavarataloon. Nykyään tämä kirppari-idea on täysin unohdettu.. tai onko sitä tiedossa monilla sit edes ollutkaan.. ken tietää. Jotenkin ihan laittaa naurattamaan kun kirpparilla näkee täysin uusia vaatteita ja tavaroita ja entäs se hinta...:) Huhhuh..

      • sinihilkka

        Nimimerkki "Kirpparit kirppareina" saa mun puolesta rauhassa kannattaa kirppareiden huonoa tasoa. En tarkoittanut että kirpputoritavaran pitäisi olla uutta tai muutenkaan tiptop-kunnossa, mutta ei sinne kirpparille roskaakaan tarvitsisi tuoda. Vai kiinnostaako itseäsi ostaa repaleisia t-paitoja ja puhki käveltyjä kenkiä?

      • kirpparit kirppareina
        sinihilkka kirjoitti:

        Nimimerkki "Kirpparit kirppareina" saa mun puolesta rauhassa kannattaa kirppareiden huonoa tasoa. En tarkoittanut että kirpputoritavaran pitäisi olla uutta tai muutenkaan tiptop-kunnossa, mutta ei sinne kirpparille roskaakaan tarvitsisi tuoda. Vai kiinnostaako itseäsi ostaa repaleisia t-paitoja ja puhki käveltyjä kenkiä?

        Kyllä. Kyllä ostaisin, olen ostanutkin, esim. repaleisia vaatteita ja muuta vastavaa kirpparilta. Olen saanut tavaraa ja vaatetta teatteri toimintaamme ja joku onnellinen on päässyt niistä lumpuista eroon ja kaatopaikka on säästynyt edes muutamalta ryysyltä! Lopuksi lumppu vaikka matonkuteeksi, oikeassa olit.. :)Ja kirpparin idea säilyy..

      • Kokenut asiakas
        kirpparit kirppareina kirjoitti:

        Kyllä. Kyllä ostaisin, olen ostanutkin, esim. repaleisia vaatteita ja muuta vastavaa kirpparilta. Olen saanut tavaraa ja vaatetta teatteri toimintaamme ja joku onnellinen on päässyt niistä lumpuista eroon ja kaatopaikka on säästynyt edes muutamalta ryysyltä! Lopuksi lumppu vaikka matonkuteeksi, oikeassa olit.. :)Ja kirpparin idea säilyy..

        Mutta se, että lumppuja lahjoitellaan hyväntekeväisyys-kirppareille (esim. Fida ja Pelastusarmeija) on suorastaan sikamaista.
        Tuollainen "antaminen" työllistää vain lisää entisestäänkin paljon vaivaa näkeviä järjestöjä.

      • kirpparit kirppareina
        Kokenut asiakas kirjoitti:

        Mutta se, että lumppuja lahjoitellaan hyväntekeväisyys-kirppareille (esim. Fida ja Pelastusarmeija) on suorastaan sikamaista.
        Tuollainen "antaminen" työllistää vain lisää entisestäänkin paljon vaivaa näkeviä järjestöjä.

        Aivan! Kun kirjoitin kirppareista tarkoitin ihan tätä perinteistä kirppari-ideaa.. en "hyväntekeväisyys-kirppareita". Kun itse sen paikkansa maksaa(nykyään sekin vielä aivan tajutonta!) ja käy paikkansa siivoamassa niin mikäs siinä..? Pääasia että se paljon puhumani idea säilyisi! On sekoitetttu nämä tavaratalot, hyväntekeväisyys ja kirppari-idea täysin. Nyyh:(

      • rattorkattor
        Kokenut asiakas kirjoitti:

        Mutta se, että lumppuja lahjoitellaan hyväntekeväisyys-kirppareille (esim. Fida ja Pelastusarmeija) on suorastaan sikamaista.
        Tuollainen "antaminen" työllistää vain lisää entisestäänkin paljon vaivaa näkeviä järjestöjä.

        Juu, ne repaleiset tai ei sopivat vaatteet saa konemiehet noutaa SPR:n takaa lumpuiksi. Kaikki ei kelpaava nimittäin revitään ja pussitetaan tarvitsijoille. Itse olen hyödyntänyt näitä lumppupusseja pajallani öljyrätteinä jo parin vuoden ajan. Yleensä ne ovat vielä hyvää puuvillaa tms joka oikein imee öljyn pois traktorin tai muun koneen pinnalta. Harmi vain, miten paljon tämä tekee ylimääräistä työtä spr:llekkin.

      • Asiasta jotain tietävä
        rattorkattor kirjoitti:

        Juu, ne repaleiset tai ei sopivat vaatteet saa konemiehet noutaa SPR:n takaa lumpuiksi. Kaikki ei kelpaava nimittäin revitään ja pussitetaan tarvitsijoille. Itse olen hyödyntänyt näitä lumppupusseja pajallani öljyrätteinä jo parin vuoden ajan. Yleensä ne ovat vielä hyvää puuvillaa tms joka oikein imee öljyn pois traktorin tai muun koneen pinnalta. Harmi vain, miten paljon tämä tekee ylimääräistä työtä spr:llekkin.

        Joensuun lajittelukeskuskuksella ja Kontissa on kymmenittäin ilmaisia työntekijöitä, joilla on aikaa repiä lumppuja. Toisin on monilla muilla kirppareilla, Fidalla esimerkiksi, joka Joensuussakin kuulemma pyörittää toimintaa 3-4 vakinaisen työntekijän voimin (heistäkin kai vain 1 on kokoaikainen). On siinä eroa! Tuskin he kaipailevat lumppulahjoituksia?

    • -wannabe-

      mielestäni tämä "uusi" Tavaratori(muuttanut uuteen liikehuoneistoon) on paljon selvempi, kuin se entinen. Tosin sotkuinen on vieläkin!!

      • vanhasta uutta korjaamalla

        -enpä ole törmännyt epäkohteliaampiin ja asioista tietämättömämpiin myyjiin kuin joensuun tavaratorilla.---ja ne hinnant ne hinnat--ensinnäkin siellä taitaa olla sääntö.että rakennuspuolelta et sitten osta mitään yksittäistä tavaraa vaan ostat koko sarjan---mikä laki siihen velvoittaa--ja se epäsiisteys--niin tavaroissa kuin myyjissäkin----kuka siitä touhusta ylipäätään vastaa ja millä koulutuksella sinne työntekijät on valittu---ja pitäneekö paikkansa--jos ole t myyjän tuttu tai sukulainen--saat kantaa tavaraa ulos niin paljon kuin autoon mahtuu---maksamatta--"kun onhan ne ilmaiseksi saatukin sinne jne.---huh huh

      • sdfwerge
        vanhasta uutta korjaamalla kirjoitti:

        Täysin päinvastainen kokemus myyjistä. Kävin 22.9. iltapäivällä/illalla Tavaratorilla ensimmäistä kertaa elämässäni katselemassa työkaluja ja miesmyyjä jonka apua pyysin oli mukava, asiantunteva, puhelias ja antoi kysymättä alennukset kaikista tuotteista (vaikka en ostanut kuin 150 eurolla suunnilleen). Kantoi vielä raksapuhaltimen kysymättä autoni takakonttiin. Terveisiä vaan Tavaratorille että pitäkää kiinni tuosta sällistä, oli meinaan parasta asiakaspalvelua Suomen rajojen sisäpuolella pitkään pitkään aikaan!

      • hemmo*
        sdfwerge kirjoitti:

        Itse olin tavaratorin vakioasiakas, mutta nyt en ole enää. Olin ostanut lompakon viime viikolla ja siitä oli hälytinkin poistettu. Mutta siinä oli vielä toinen hälytin ja se piippasi kassan ohi kävellessä, myyjät tuli ja heti oli tuomio, että varastit sen varmasti. Vaikka en ollut, minulla ei ollut kuittia näyttää. Poliisit tuli ja sama jatkui, poliisitkin alkoivat inttää, että varastit sen.

        Asia menee käräjille, ja toivottavasti, oikeus voittaa. Miten selittää tavaratori sen toisen hälyttimen uupumisen, kun sen voi ottaa pois VAIN kassalla, ja se on kaikissa tavaratalon myytävissä lompakoissa! Ja minun lompakossa ei ollut sitä!

        Kassa vaan oli unohtunut ottaa pois sen toisen hälyttimen, ja minä sain syyt niskoilleni.

        Tavaratorin tavara on ala-arvoista, itse olinkin ostanut lähinnä sellaista merkkitavaraa kuten lorealin shampoota. Tavaratorilta ei kannata ostaa vaatteita, kerran ostin t-paidan niin se kutistui pesussa kolme-neljä kokoa! Kaverini osti auto stereot tavaratorilta ja ne kesti noin viikon!

        Tavaratori antoi minulle ikuisen porttikiellon tavaratorille, onko laillinen, noh kyllä Suomesta saa tavaraa muualtakin.

        Tavaratorilla ei ole edes web sivuja, sekin kertoo jotain yrityksestä, kyllä web sivut kuuluu yrityksellä olla!

        En suosittele tavaratoria kenellekään!

      • Kassa Kuittinen
        hemmo* kirjoitti:

        Ostit lompakon ja se piippasi kassan ohi käveltyäsi? Eikö kuitti säilynyt tuota hetkä ja eikö myyjäkään enää "muistanut" myytitilaisuutta? Outoa.

        Lorealin shamppoo, hmmm... Merkki lienee kaikissa, tuskin sen parempaa, saahan korkin siitäkin irti ja aineen laimennettua tai vaihdettua. jos joku vilunkia tekee.

        T-paita kutistui pesussa 3-4 kokoa: Eikö olut paitaa pesty kertaakaan ennen tavaratorille tuontia? Likaisia paitojako myivät vai ihanko upo-uusia? Ja kovinpa oli kummallinen autostereo, kun oli viikon viritetty kestämään. Tuskin sellaista osaa kukaan tehdä. Uudet autostereot maksavat halvimmillaan muutaman kympin ja takuu tulee mukana. Turha säästää ja riskeerata elektroniikassa.

      • jobbari
        Kassa Kuittinen kirjoitti:

        Kyllä mä uskon, että tavaratorin stereot on kestänyt vain viikon, jos vehkeen tekee niin huonoista ja halvoista osista, niin se ei voi kestää kauaa. Ja siitä tavaratorin takuusta, itse ostin ruohonleikkurin tavaratorilta ja se kesti vain noin viikon, kunnes ei enää lähtenyt käyntiinkään, tavaratori ei korjannut vikaa takuuseen vaan antoivat korjaamon numeron jossa voi korjata leikkurin, siis tavaratorin takuu on käytännössä takavalo takuu, kun asiakkaan takavalot häviää näkymästä niin takuu raukeaa.

        Monikin osaa tehdä semmoisia vehkeitä, mitkä leviää melkein heti oston jälkeen, esim. tiedän muutamien kollegoiden harrastavan autoilla juuri tätä, auto laukeaa pian oston jälkeen, kun siihen tehdään vippaskonsti korjaus, esim. laitetaan motor uppia moottoriin, moottori korjaantuu vain muutamaksi päiväksi. Kananmuna jäähdyttimeen niin se tukkii jäähdyttimen reijät noin vikon ajaksi. Lista olisi loputon mutta en kehtaa kertoa kaikkia vippaskonsteja täällä.

        Itse ostin kanssa niitä euron t-paitoja, heti ekalla käytöllä tuli reikijä, ja tosissaan paita kutistui napapaidaksi pesussa, mutta osin ymmärrän paitahan on vain euron paita.

        Ai niin kerran ostin taskulampun tavaratorilta sekin kesti vain muutaman kerran käyttää!

        Ohjeeni on halvalla ei saa hyvää, ja tavaratori myy halvalla, kiinalaista paskaa!

      • niinpä..
        jobbari kirjoitti:

        sanontahankin kuuluu:köyhän ei kannata ostaa halpaa :)

      • DFGHasd
        niinpä.. kirjoitti:

        sanontahankin kuuluu:köyhän ei kannata ostaa halpaa :)

        siellä haisee ihan paskalle dsiellö kirppispuolela

      • ghöioj
        Kassa Kuittinen kirjoitti:

        Ostit lompakon ja se piippasi kassan ohi käveltyäsi? Eikö kuitti säilynyt tuota hetkä ja eikö myyjäkään enää "muistanut" myytitilaisuutta? Outoa.

        Lorealin shamppoo, hmmm... Merkki lienee kaikissa, tuskin sen parempaa, saahan korkin siitäkin irti ja aineen laimennettua tai vaihdettua. jos joku vilunkia tekee.

        T-paita kutistui pesussa 3-4 kokoa: Eikö olut paitaa pesty kertaakaan ennen tavaratorille tuontia? Likaisia paitojako myivät vai ihanko upo-uusia? Ja kovinpa oli kummallinen autostereo, kun oli viikon viritetty kestämään. Tuskin sellaista osaa kukaan tehdä. Uudet autostereot maksavat halvimmillaan muutaman kympin ja takuu tulee mukana. Turha säästää ja riskeerata elektroniikassa.

        tossahan lukee että oli ostanut lompakon viime viikolla!!

      • kun halvalla sain...
        hemmo* kirjoitti:

        Itse olin tavaratorin vakioasiakas, mutta nyt en ole enää. Olin ostanut lompakon viime viikolla ja siitä oli hälytinkin poistettu. Mutta siinä oli vielä toinen hälytin ja se piippasi kassan ohi kävellessä, myyjät tuli ja heti oli tuomio, että varastit sen varmasti. Vaikka en ollut, minulla ei ollut kuittia näyttää. Poliisit tuli ja sama jatkui, poliisitkin alkoivat inttää, että varastit sen.

        Asia menee käräjille, ja toivottavasti, oikeus voittaa. Miten selittää tavaratori sen toisen hälyttimen uupumisen, kun sen voi ottaa pois VAIN kassalla, ja se on kaikissa tavaratalon myytävissä lompakoissa! Ja minun lompakossa ei ollut sitä!

        Kassa vaan oli unohtunut ottaa pois sen toisen hälyttimen, ja minä sain syyt niskoilleni.

        Tavaratorin tavara on ala-arvoista, itse olinkin ostanut lähinnä sellaista merkkitavaraa kuten lorealin shampoota. Tavaratorilta ei kannata ostaa vaatteita, kerran ostin t-paidan niin se kutistui pesussa kolme-neljä kokoa! Kaverini osti auto stereot tavaratorilta ja ne kesti noin viikon!

        Tavaratori antoi minulle ikuisen porttikiellon tavaratorille, onko laillinen, noh kyllä Suomesta saa tavaraa muualtakin.

        Tavaratorilla ei ole edes web sivuja, sekin kertoo jotain yrityksestä, kyllä web sivut kuuluu yrityksellä olla!

        En suosittele tavaratoria kenellekään!

        Tyhmät ostavat halpaa krääsää ja sitten valittavat kun se hajoaa käsiin. Tyhmät juntit ostavat halvinta mahdollisinta madeinchina-roskaa pelkästä krääsän keräämisen ilosta ja sitten vielä ilkeävät itkeä kun saavat ihottumaa tai tehtaat muuttavat sinne halpamaihin. Tyhmät köyhäläiset itse ylläpitävät globaaleja krääsämarkkinoita ja syyttelevät päättäjiä ja tehtaanomistajia työpaikkojen häviämisestä.

        Köyhällä ei ole varaa olla materialisti.

      • MRSAMRSA
        kun halvalla sain... kirjoitti:

        osta mitään käytettyä..tiedä mita pöpöä on kantanut edellinen... hyvä kun uuttakaan kehtaa ostaa..tiedä millainen mrsa sitä on näplänny kaupoissa.. ostaisko ollenkaan mitään...

        yököttää tämä avohoiti ja vastuuttomuus...

      • wamba
        MRSAMRSA kirjoitti:

        osta mitään käytettyä..tiedä mita pöpöä on kantanut edellinen... hyvä kun uuttakaan kehtaa ostaa..tiedä millainen mrsa sitä on näplänny kaupoissa.. ostaisko ollenkaan mitään...

        yököttää tämä avohoiti ja vastuuttomuus...

        Sanonta "köyhän ei kannata ostaa halpaa" on kyllä muuttunut niin että KÖYHÄ EI VOI OSTAA MUUTA KUIN HALPAA.
        Joku kertoo että tinkiminen Fidassa kannattaa, itse en kehtaa tuollaiseen hyväntekeväisyysjärjestön paikkaan mennä tinkimään, vaan usein päin vastoin - pyöristän summan ylöspäin ja laitan pöydällä olevaan lippaaseen loput. Ja mitä tingittävää on vaatteissa jotka maksavat pääsääntöisesti 0.10e-2.00e? Jos ei ole varaa maksaa edes sitä niin kannattaa hakea rytkyt suoraan Pelastusarmeijalta.
        Hälytintarran voi jokainen poistaa itsekin lompakostaan, kuinka sen yleensä sait ulos ostaessasi jos siinä kerran oli häly kiinni? Vaikuttaa vahvasti keksityltä tarinalta, hälytysportti on oven edessä, ei siitä mennä ohi jos lompakossa on hätytin kiinni, edes ostopäivänä.
        Tavaratorilla ja Wihosella ovat myyjät erittäin asiallisia ja jos eivät jotain asiaa tiedä, selvittävät sen kyllä. Tokmannilla muutama nainen on paskan tärkeä ja purkaa omaa pahaaoloaa asiakkaisiin, varsinkin yksi rillipäinen eläkeikää lähestyvä kassaneiti on selvästi väärälä alalla.
        PS. Taitaa olla jobbari&Hemmo sama kaveri, valitse jatkossa kauppasi paremmin jottei tarvitse täällä valehdella.

      • 1+1=2
        hemmo* kirjoitti:

        Itse olin tavaratorin vakioasiakas, mutta nyt en ole enää. Olin ostanut lompakon viime viikolla ja siitä oli hälytinkin poistettu. Mutta siinä oli vielä toinen hälytin ja se piippasi kassan ohi kävellessä, myyjät tuli ja heti oli tuomio, että varastit sen varmasti. Vaikka en ollut, minulla ei ollut kuittia näyttää. Poliisit tuli ja sama jatkui, poliisitkin alkoivat inttää, että varastit sen.

        Asia menee käräjille, ja toivottavasti, oikeus voittaa. Miten selittää tavaratori sen toisen hälyttimen uupumisen, kun sen voi ottaa pois VAIN kassalla, ja se on kaikissa tavaratalon myytävissä lompakoissa! Ja minun lompakossa ei ollut sitä!

        Kassa vaan oli unohtunut ottaa pois sen toisen hälyttimen, ja minä sain syyt niskoilleni.

        Tavaratorin tavara on ala-arvoista, itse olinkin ostanut lähinnä sellaista merkkitavaraa kuten lorealin shampoota. Tavaratorilta ei kannata ostaa vaatteita, kerran ostin t-paidan niin se kutistui pesussa kolme-neljä kokoa! Kaverini osti auto stereot tavaratorilta ja ne kesti noin viikon!

        Tavaratori antoi minulle ikuisen porttikiellon tavaratorille, onko laillinen, noh kyllä Suomesta saa tavaraa muualtakin.

        Tavaratorilla ei ole edes web sivuja, sekin kertoo jotain yrityksestä, kyllä web sivut kuuluu yrityksellä olla!

        En suosittele tavaratoria kenellekään!

        Kerrot että hälyttimen saa pois vain kassalla. Tarkoittanet sitä perinteistä mustaa hälytintä, jonka saa pois vaikka liikkeessä myytävillä sivuleikkureilla tai linkkuveitsellä. Ja jos kärsivällisyys riittää niin vaijerin saa poikki myös käsin tarpeeksi kauan taivuttelemalla. Tämän tietää myös käräjäoikeus. Kannat viikon vanhaa lompakkoa tyjänä taskussasi eikä hälytinportit ole soineet missään muussa liikkeessä tämän viikon aikana??? Ihmettelen hieman ja ymmärrän täysin myyjän, poliisin ja oikeudessa tulevan tuomion.

    • ikuinenvamma

      Tavaratoria haukutaan tällä palstalla jonkun kirpputorin perusteella. Eikö kenenkään, vallan tämän sivustosta vastaavan mieleen ole juolahtanut, että 2004 vuodesta vanhoillisimmankin firman asiat ovat muuttuneet, tai se on tehnyt konkan.
      Olen asioinut Varkaus-Kuopio-Joensuu alueella erinimisissä halpistavarataloissa ja Joensuun Tavaratorissa palvelu on ollut ylivoimaisesti parasta. Se, että he ovat seonneet kirppistouhuihin on oma lukunsa, enkä asiakkaana tiedä sen asian motiiveja.
      Yhteenveto; miten on mahdollista, että 2004 tapahtumien otsikko on edelleen faktaa, kun satunnainen netissä poukkoileva kuluttaja sivuilta ostopaikkaa setvii?

    • Anonyymi

      Mitä lie nykyisin sen tilalla?

      • Anonyymi

        On lopettanut kokonaan joensuussa jo vuosia sitten.

    • Anonyymi

      Tohmajärvellä pitäisi olla yksi.

      • Anonyymi

        Tohmajärvi on ok.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2980
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1706
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1587
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1401
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      403
      1400
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1119
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1067
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      334
      908
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      258
      875
    Aihe