LEIKKURI ISKEE HETI

Yksityisistä sairaanhoitopalveluista maksettavat sairausvakuutuskorvaukset saattavat olla vaarassa vastaisuudessa.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä pohtinut työryhmä esittää raportissaan, että kunnallisen rahoituksen piiriin siirrettäisiin heti ensi vaiheessa sellaiset sairausvakuutuksesta rahoitetut palvelut, jotka sisältönsä puolesta vastaavat kuntien järjestämisvastuulla olevia palveluja. Sairausvakuutuskorvaukset tulevat Kelalta.

Raportin mukaan tällaisia olisivat lääkärin palkkiot, tutkimuksen ja hoidon korvaukset sekä hammashuollon korvaukset.

Terveyspalvelualan liitto jätti tähän raportin kohtaan eriävän mielipiteensä. Muutoin keskiviikkona peruspalveluministeri Paula Risikolle (kok.) luovutettu esitys oli yksimielinen.

–Esityksen muotoilu tarkoittaa yksiselitteisesti nykymuotoisen sairausvakuutuksen sairaanhoitokorvausten lopettamista. Se johtaisi entistä suurempaan epätasa-arvoon terveyspalvelujen saatavuudessa, kritisoi liiton toimitusjohtaja Pia Pohja.

Raportin mukaan sairausvakuutuksen rahoituksen siirtäminen kuntien valtionosuuksiin ei sinänsä muuttaisi yksityisten terveyspalvelujen tuottajien asemaa, sillä ihmiset voisivat edelleen valita yksityispuolen omalla kustannuksellaan.

STT
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KOK KKYYKYTTÄÄ kirjoitti:

Yksityisistä sairaanhoitopalveluista maksettavat sairausvakuutuskorvaukset saattavat olla vaarassa vastaisuudessa.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä pohtinut työryhmä esittää raportissaan, että kunnallisen rahoituksen piiriin siirrettäisiin heti ensi vaiheessa sellaiset sairausvakuutuksesta rahoitetut palvelut, jotka sisältönsä puolesta vastaavat kuntien järjestämisvastuulla olevia palveluja. Sairausvakuutuskorvaukset tulevat Kelalta.

Raportin mukaan tällaisia olisivat lääkärin palkkiot, tutkimuksen ja hoidon korvaukset sekä hammashuollon korvaukset.

Terveyspalvelualan liitto jätti tähän raportin kohtaan eriävän mielipiteensä. Muutoin keskiviikkona peruspalveluministeri Paula Risikolle (kok.) luovutettu esitys oli yksimielinen.

–Esityksen muotoilu tarkoittaa yksiselitteisesti nykymuotoisen sairausvakuutuksen sairaanhoitokorvausten lopettamista. Se johtaisi entistä suurempaan epätasa-arvoon terveyspalvelujen saatavuudessa, kritisoi liiton toimitusjohtaja Pia Pohja.

Raportin mukaan sairausvakuutuksen rahoituksen siirtäminen kuntien valtionosuuksiin ei sinänsä muuttaisi yksityisten terveyspalvelujen tuottajien asemaa, sillä ihmiset voisivat edelleen valita yksityispuolen omalla kustannuksellaan.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu