Ostin kultasadepensas taimen.
Milloin se kukkii? Olen jostain kuullut että sitä on vaikea saada kukkimaan. Minkälaiselle paikalle se kuuluisi istuttaa. Minulla on se nyt
paikalla, jossa paistaa kokopäivän aurinko.
Hallasta se kyllä otti vähän nokkiinsa. Osa lehdistä on käpristynyt.
Kultasadepuu/pensas
4
2272
Vastaukset
- Mamma
Kukkii kun on täysikasvuinen. Se on kukkiessaan maailman kaunein puu. Puu kukkii aivan keltaisenaan, kukkatertut heiluvat tuulessa kauniisti. En oo nähnyt mitään vastaavaa, olen aivan ihastuksissani. Olen kasvattanut sen siemenestä. Siinä meni 10 v. Nyt on uusia taimia juurella. Olen antanut myös siemeniä työkavereille.
- Putte Puutarhuri
Kultasade on tosiaan hyvin kaunis, mutta yksi erittäin tärkeä asia. Se on myrkyllinen kasvi. Eikä edes lievimmästä päästä. Kukinta riippuu hieman siitä missä päin Suomea olet. Kukkii yleensä vain Etelä-Suomessa.Pori - Tampere - Lappeenrata linja on pohjoisimpia aueita jossa kukkii vuosittain.
- Halikko
Kävin just Visbyysä ja siellä Kultasateet kukki juuri nyt aivan upeasti. Suurimmat olivat viisimetrisiä...! Upeaa.
Oma kultasateeni Halikossa kuoli parin talven pakkasiin. Uutta en ole laittanut.- sari
Omassani on nyt paljon nuppuja, ei ihan vielä aukea, mutte ehkä viikon päästä on kauneimmillaan.Se on ainakin 20 vuotta vanha ja kukkii joka toinen vuosi komeasti.Nyt taas on 'kukkavuosi'. Asun III-vyöhykkeellä, täällä sen ei edes 'pitäisi' kukkia.
Tekee paljon siementaimia. Se on todella UPEA ,niinkuin sanoit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2592737Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391944- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois971605Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 261149
- 511110
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083