Renny Harlinin Mannerheimia on "tehty" kolmatta vuotta, mutta mitään ei ole edes kuvattu, vaikka Elokuvasäätiö (lue: veikkausvoittovarat) on tukenut sitä lähes puoli milj. euroa.
Jari Halosen Kalevala on "kuvattu" jo kolme vuotta sitten, mutta missään ei ole näkynyt eikä kuulunut siitä yhtään mitään, vaikka Yleisradio tuki sitä miljoonalla eurolla.
Antti Jokinen "tekee" myös Kalevala-aiheista Hollywoodelokuvaa, mutta hän kai omilla (lue: Lappilaisten) rahoilla.
Kuka tietää mitä muita "suurtotantoja" ollaan suomessa suomesta suomalaisten rahoilla "tekemässä"?
Missä mahtavat olla nämä elokuvat ja rahat ja mitä saa veronmaksaja ja televisioluvan maksaja?
Suomalaisten elokuvien rahat
2
138
Vastaukset
- Leffalesa
Entäpäs ohjaaja Pekka Lehdon Palsa-elokuva, joka on valmis, mutta jota ei esitetä!
Ja sama mies sai elokuvasäätiöltä aikoinaan 10 donaa Pekka&Pätkä homoina -leffan suunnitteluun.
Kyllä menee kummallisiin hankkeisiin julkisia rahoja...- Tukipäätöksistä
Helsingin sanomia (Hs.fi kulttuuri 28.1.2011) mukaan:
"Katsojamenestykseen suhteutettuna Broidit on tämän vuosituhannen tuetuin kotimainen näytelmäelokuva. Sen jokaista teatterikatsojaa elokuvasäätiö tuki 667 eurolla. Esa Illin ohjaama elokuva ilmestyi vuonna 2003.
Toiseksi tuetuin elokuva on ollut Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin nenetsitarina Sukunsa viimeinen, jota säätiö tuki 278 eurolla katsojaa kohden.
Kymmenen tuetuimman elokuvan listalta löytyy kolme Lehmuskallion ja Lapsuin elokuvaa.
"Harva elokuva on lopulta vähän katsottu. Elokuvateattereissa vähemmän yleisöä keränneet elokuvat voivat televisiossa kerätä huikeita katsojalukuja", elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn muistuttaa.
Katsojamenestyksen perusteella edullisin elokuva on ollut Aleksi Mäkelän Pahat pojat, jota säätiö tuki 1,25 eurolla katsojaa kohden.
Toisena tulee Ere Kokkosen Hurmaava joukkoitsemurha.
Tukipäätöksissä on 2000-luvulla korostunut suurten ja yleisömagneeteista tunnettujen tuotantoyhtiöiden asema. Jos huomioon otetaan kaikki ensi-iltansa saaneet pitkät fiktioelokuvat, eniten tukea ovat saaneet tuotantoyhtiöt MRP Matila Röhr Productions (12,1 miljoonaa 17 elokuvaan) ja Solar Films (10,1 miljoonaa 15 elokuvaan)."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2415525Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki883491PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1343336Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423063Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722939Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv932764Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest172450Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032317- 1731880
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91440