Minulla on diagnosoidu vaikea masennus, sen vuoksi olin koko viime syksyn sairaslomalla, söin nappeja ja yritin koota itseäni. Lääkärille menin vasta silloin kun itkua en pystynyt hillitsemään edes työpaikassa. Noh, toisten edessä yritän edelleen olla se tapaus joka parantui masennuksesta. Ongelma on, ettei se ole ainoa ongelma.
Olen kärsinyt syömishäiriöstä jo n.2 vuotta. Eli ahmin ja oksentelen. Minulla on vaiheita missä olen ollu monta viikkoa jossa en ole tehnyt näin, mutta nykyään pieni aisa saa minut ahduístumaan ja heti alkaa kierre joka voi kestää muutamista päivistä viikkoihin.
Syy miks mä ny kirjoitan tähän palstaan on se, että kun kävin lääkärillä ja psykiatrilla (työterveys) niin en ole maininnut syömis ongelmista ollenkaan. Hävettää ja koko ajan kerron itselleni et kyllä minä pääsen itse yli, mut nyt taas pääsiänen meni hienosti ja maanantaina ahdistiun ku olin vkl syönny vähä liikaa ja en liikkunu juuri ollenkaan, ni heti piti alkaa ahmimaan ja nyt en oo voinnut lopettaa. Silloin jää rakas urheilu harrastus joka lisää ahdistusta, näytän turvonneelta ja verisuonit rikki kasvoissa joten kaveritkin jää näkemättä ja nyt jopa olen ollut 'flunssassa' eli pois töistä, puhumattakaan rahatilanteesta joka on ihan päin puuta. Tämä on pakko loppua, mut enhän minä voi mennä takaisin lääkärille ja sanoa et hei, sori, oon valehdellu koko tämän hoidon aikana....oikeasti mul on ihan helvetillinen ongelma joka alkaa aiheuttaa itsemurha ajatuksiakin. Itkettää, suruttaa, hävettää. Onko kellään mitään neuvoja, jotain mistä voisin jotenki ottaa pientä lohtua ja uskoa että ehkä minä pystyn vielä joku päivä elämään ilman näitä hölmöjä ajatuksia ja tekoja.
Aurinkoista kevättä.
Olen kärsinyt syömishäiriöstä jo n.2 vuotta. Eli ahmin ja oksentelen. Minulla on vaiheita missä olen ollu monta viikkoa jossa en ole tehnyt näin, mutta nykyään pieni aisa saa minut ahduístumaan ja heti alkaa kierre joka voi kestää muutamista päivistä viikkoihin.
Syy miks mä ny kirjoitan tähän palstaan on se, että kun kävin lääkärillä ja psykiatrilla (työterveys) niin en ole maininnut syömis ongelmista ollenkaan. Hävettää ja koko ajan kerron itselleni et kyllä minä pääsen itse yli, mut nyt taas pääsiänen meni hienosti ja maanantaina ahdistiun ku olin vkl syönny vähä liikaa ja en liikkunu juuri ollenkaan, ni heti piti alkaa ahmimaan ja nyt en oo voinnut lopettaa. Silloin jää rakas urheilu harrastus joka lisää ahdistusta, näytän turvonneelta ja verisuonit rikki kasvoissa joten kaveritkin jää näkemättä ja nyt jopa olen ollut 'flunssassa' eli pois töistä, puhumattakaan rahatilanteesta joka on ihan päin puuta. Tämä on pakko loppua, mut enhän minä voi mennä takaisin lääkärille ja sanoa et hei, sori, oon valehdellu koko tämän hoidon aikana....oikeasti mul on ihan helvetillinen ongelma joka alkaa aiheuttaa itsemurha ajatuksiakin. Itkettää, suruttaa, hävettää. Onko kellään mitään neuvoja, jotain mistä voisin jotenki ottaa pientä lohtua ja uskoa että ehkä minä pystyn vielä joku päivä elämään ilman näitä hölmöjä ajatuksia ja tekoja.
Aurinkoista kevättä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En mä ainakaan osaa oikein muuta sanoa sulle ku sen, et kerro vaan lääkärille. Ammattitaitonen lääkäri tajuaa, että bulimia on sairaus, jota salaillaan, ja näin ollen lääkärin pitäis ymmärtää miks oot ollut asiasta hiljaa tähän asti. Bulimiasta äärimmäisen vaikea parantua yksikseen, ei se todennäkösesti tuu onnistumaan ennenkun kerrot siitä jollekin, joka voi sua auttaa. Surullista, mutta totta. Voimia.