Mitä minä teen!?!

en tahdo kertoa

Minulla on diagnosoidu vaikea masennus, sen vuoksi olin koko viime syksyn sairaslomalla, söin nappeja ja yritin koota itseäni. Lääkärille menin vasta silloin kun itkua en pystynyt hillitsemään edes työpaikassa. Noh, toisten edessä yritän edelleen olla se tapaus joka parantui masennuksesta. Ongelma on, ettei se ole ainoa ongelma.

Olen kärsinyt syömishäiriöstä jo n.2 vuotta. Eli ahmin ja oksentelen. Minulla on vaiheita missä olen ollu monta viikkoa jossa en ole tehnyt näin, mutta nykyään pieni aisa saa minut ahduístumaan ja heti alkaa kierre joka voi kestää muutamista päivistä viikkoihin.
Syy miks mä ny kirjoitan tähän palstaan on se, että kun kävin lääkärillä ja psykiatrilla (työterveys) niin en ole maininnut syömis ongelmista ollenkaan. Hävettää ja koko ajan kerron itselleni et kyllä minä pääsen itse yli, mut nyt taas pääsiänen meni hienosti ja maanantaina ahdistiun ku olin vkl syönny vähä liikaa ja en liikkunu juuri ollenkaan, ni heti piti alkaa ahmimaan ja nyt en oo voinnut lopettaa. Silloin jää rakas urheilu harrastus joka lisää ahdistusta, näytän turvonneelta ja verisuonit rikki kasvoissa joten kaveritkin jää näkemättä ja nyt jopa olen ollut 'flunssassa' eli pois töistä, puhumattakaan rahatilanteesta joka on ihan päin puuta. Tämä on pakko loppua, mut enhän minä voi mennä takaisin lääkärille ja sanoa et hei, sori, oon valehdellu koko tämän hoidon aikana....oikeasti mul on ihan helvetillinen ongelma joka alkaa aiheuttaa itsemurha ajatuksiakin. Itkettää, suruttaa, hävettää. Onko kellään mitään neuvoja, jotain mistä voisin jotenki ottaa pientä lohtua ja uskoa että ehkä minä pystyn vielä joku päivä elämään ilman näitä hölmöjä ajatuksia ja tekoja.
Aurinkoista kevättä.

1

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      En mä ainakaan osaa oikein muuta sanoa sulle ku sen, et kerro vaan lääkärille. Ammattitaitonen lääkäri tajuaa, että bulimia on sairaus, jota salaillaan, ja näin ollen lääkärin pitäis ymmärtää miks oot ollut asiasta hiljaa tähän asti. Bulimiasta äärimmäisen vaikea parantua yksikseen, ei se todennäkösesti tuu onnistumaan ennenkun kerrot siitä jollekin, joka voi sua auttaa. Surullista, mutta totta. Voimia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe