Minulla on 10 kk vanha urospentu, joka naapurin mukaan ulvoo ja haukkuu ollessaan yksin. Pentu joutuu olemaan arkisin 6 tuntia yksin ja ongelma on ilmeisesti tullut lähiviikkoina, koska aiemmin valituksia ei ole tullut. Koiran elämässä ei ole muuttunut mikään, emme ole esim. muuttaneet uuteen asuntoon. Pentu on myös alusta asti yksinollessaan ottanut pöydiltä tavaroita ja tuhonnut ne. Tämä on tosin viime aikoina vähentynyt. Ollessani kotona pentu käyttäytyy kuin enkeli, ei esim. varastele ruokaa pöydiltä tai hauku rappukäytävän äänille.
Pennulla on yksinollessaan pari kongia, aktivointipyramidi - ja pallo sekä luita. Lelut on tyhjennetty palatessamme kotiin, joten pentu syö (ja myös juo) ollessaan yksin. Joskus, kun utlen kotiin, pentu on myös nukkumassa. Ollessani kotona pentu pyrkii usein lähelle, mutta jos menen toiseen huoneeseen ja laitan oven kiinni, se ei ole ongelma. Käymme kaksi kertaa viikossa koirakoulussa, ulkoilemme paljon ja harjoittelemme päivittäin koirakoulussa opittuja asioita ja leikimme (piilotan nameja ym). Aktivointia pitäisi siis olla riittävästi.
En huomioi pentua noin 15 min, kun lähden pois ja kun palaan kotiin. Teen myös kaikki lähtövalmistelut hyvissä ajoin ennen lähtöä (nostan tavaroita pois pöydiltä ym) ja käytän pentua ulkona ennen lähtöä noin 20 min. Yksinollessa myös radio on päällä puhekanavalla. Pennulla on yksinollessa nukkumapaikka ja tila on rajattu keittiöön ja eteiseen. Ostin myös dap-haihduttimen, mutta ainakaan vielä siitä ei ole ollut apua.
Onko muilla ollut samanlaista tilannetta ja miten haukkuminen ja ulvominen on saatu loppumaan? Olen nyt ajatellut aloittaa yksinoloharjoitukset kokonaan alusta, mutta kaipaisin lisää vinkkejä ja kokemuksia. Pitääkö minun harkita jopa pippuri/ultraäänipantaa, jotta naapurisopu säilyy? Onko kenelläkään ollut apua niistä? Tiedän kyllä, etteivät ne ole ratkaisu varsinaiseen ongelmaan, mutta olen valmis kokeilemaan mitä tahansa, jos siitä vain voi olla apua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eroahdistusta, kannattaa alkaa harjoittamaan sitä yksin oloa ennenkuin tuosta tulee tapa, sitten se vasta onkin hankala saada pois.. Googlaa koiran eroahdistus niin tulee paljon tietoa..
Olette varmaan pennusta lähtien harjoittaneet yksin oloa, vai? Meillä koirat on opetettu pennusta asti silleen että, laita koiran esim toiseen huoneeseen, kun koira rauhoittaa eikä enään ulise/hauku tai mitään, aukaiset oven ja kehut kovasti yms.. Sitten kun tuo alkaa sujumaan, et huomioi koiraa vähään aikaan, jätät koiran yksin, esim menet ulkooven toiselle puolelle ja kohta takas.. Näin koira oppii ettei sitä hylätä vaikka joutuisikin olemaan yksin vähän aikaa.. Ja mitään valmisteluja koiran yksinoloon ei saisi tehdä kun olet lähtemässä kotoa, eli esim siivousta, ovien pönkkäystä sun muuta.. näistä vain koira stressaantuu enemmän. Ja kun koira on yksin kotona ja sittenkuin sinä saavut, et saa huomioida koiraa mitenkään ennenkuin rauhoittuu.. Jos heti alat lässyttämään koiralle ja leikkimään sen kanssa, yksin olessa koiran elämä on vain sitä että odottaa sinun saapumista..
Tulipa sekavaa tekstiä taas vaihteeksi.. Tosiaan kato googlesta enemmän tietoa ja tarkat neuvot saat sieltä. Itselle tuli toinen koira reilu puolivuotiaana, sitä ei ollu totutettu olemaan mitenkään yksin ja eroahditus oli valtava, pikku hiljaa sekin saatu kitkettyä pois ja nyt ei enään mitään ongelmaa :) Aikaa ja hermoja se ottaa, mutta kyllä se siitä..