Itse olen funtsinut aina vaan sitä Navzteq kauppaa. Eli, eli Kallasvuo lähti sotaan USA:ta vastaan ja jotain oli pakko tehdä, jotta edes säilytettäisiin nykyiset asemat. Meren takaa olisi pitänyt saada se USA:n oma matkapuhelintknikka cdma ja silloin olisi avautunut iso uusi markkina. Rahaakin oli runsaasti käytettävissä, miljardikaupalla. No ostetaan se hemmetin cdma. Lyödään tiskiin kuusi miljdia euroa, kyllä sen sillä saa. Joo, tehtiin kaupat ja saatiin uutta tekniikkaa. Saatiinko se hemmetin cdma. Ei perkele, astuttiin suoraan jenkkien miinaan ja saatiin navigointi- ja paikannustekniikkaa. H9nta oli semikä lehdistössä julkistettiin.
No,mihin tää navigointi- ja paiknnustekniikaka perustuu. Parhaimmillaan paikannus onnistuu globaalisti metrin tarkkuudella. Tekniikka on nimeltään GPS (Global Positioning System) ja se käyttää hyväkseen satelliitteja, joita on parikymmentä maailmanlaajuisesti. USA:sta löytyy sateliitien omistaja ja toi avaruustekniikka onkin ollut perinteisesti USA:n heiniä. GPS signaalia on myyty myös U:n ulkopuolelle, mutta tällöin signaaliin on lisätty häirintää ja saavutetaan vain kymmenen metrin tarkkuus.
Eli tarkin paikannustekniikka perustuu USA:n halinnoimiin satelliitteihin. Ja Nokia osti sitten kallista paikannustekniikkaa, joka parhaimmillaan perustuu USA:n satelliitteihin. Elisun pitää saada käyttöön myös noi satelliitit. No, mikäs sen helpompaa, maksetaan tavittavat royaltit ja homma skulaa. Nythän se käy kätevästi Nokialtakin, kun on jenkki peräsimessä. Eurooppalsillakin on käytössä EutelSat, mutta silä ei taida olla kaupallista käyttöä.
Benefonhan toimi aikoinaan myös paikannustkniikan parissa, mutta olisi tarvinnut varmaan lisää, niin potentiaalia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.