Olen seurannut pienellä ihmetyksellä kyseisen firman ympärillä käytyä julkista keskustelua. Yhtiötä haukutaan huijariyritykseksi!. Tämä ei pidä paikkaansa vaan kyseessä on täysin rehellisesti toimiva puulaaki. Väitteet perustuvat väärinkäsityksiin joita jotkin ihmiset, jotka ovat ymmärtäneet myyjien esitelmät asiasta väärin.
Tai sitten yksittäinen myyjä on syyllistynyt epärehellisyyteen myyntitilanteessa.
Energiayhtiö ei voi myöskään vastata myyntitoimistojen toiminnasta joille on ulkoistanut myyntitoimintansa.
Kehoittaisin ihmisiä edelleen luottamaan tähän yhtiöön.
Kuuden kuukauden hintatakuu ei suinkaan ole huijaus, vaan liitymistarjous.
Hinnan mahdollisesti noustessa takuujakson jälkeen ei yhtiö suinkaan ole syyllistynyt huijaukseen. Hinnat noudattavat markkinoiden "sääntöjä"
Kauppa, joka puhelimessa tehdään on kauppa ei suinkaan tilaisuus jossa lähetetetään myyntiesite. Tämä tehdään asiakkaalle selväksi äänikuitin teon yhteydessä.
Kaupan perumismahdollisuus on olemassa 14 vuorokautta kirjallisen tilausvahvistuksen saavuttua kotiin. Kuten kuluttajansuojalaki vaatii.
Tahdon oikaista näitä käsityksiä koska mielestäni aivan rehellistä toimintaa vääristellään nettikirjoituksissa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Just just Mutta niin. Tuohan onkin se yleisin ongelma tämän tyyppisesti toimivien huijareiksi miellettyjen firmojen kanssa.
""Kaupan perumismahdollisuus on olemassa 14 vuorokautta kirjallisen tilausvahvistuksen saavuttua kotiin""
Kun yrittää perua kerrotaan ettei se ole mahdollista vaan täytyy odottaa postitse tilausvahvistusta. Mutta kun sitä tilausvahvistusta ei tule saapuvaksi. Sen jälkeen firmat sanovatkin, ettei asiakas ole perunut tarpeeksi ajoissa ja että tilausvahvistus olisi firman mukaan tullut jo ajat sitten. Vaikka asiakkaat eivät mitään vahvistuksia koskaan ole saaneet
Kauppa on täysin perutavissa soittaessasi asiakaspalveluun. Tilausvahvistus tulee vuorenvarmasti kotiin me pidämme huolen asiasta. Yhtiömme asiakaspalvelu numero löytyy viestin yhteydestä. Kiitämme muuten ketjun aloittajaa, joka nosti asiasta kissan pöydälle.
Olen kyseisen yhtiön palveluksessa toimiva henkilö ja tiedän asiasta riittävästi vastatakseni. Mitään pakkoa odottaa tilausvahvistuksen saapumista kotiin ei ole vaan sopimuksen voi peruuttaa ilman sitäkin. Kyseessä on pelkkä paperinpala jota ilmankin voi kaupan peruuttaa. Taitaa edellinen vastaus olla kilpailijan toimihenkilön kirjoittama.
0207-78 91 50
Totta on, mitään ongelmaa ei Suomen energiayhtiön kanssa ole, jos kuuntelee mitä myyjä sanoo. Ja tietää käyttöpaikkansa kulutuksen. olen Varma, että suurin osa niistä asioista joita ilmoitetaan pitämättömiksi lupauksiksi kaupan toteuduttua johtuu asiakkaan tietämättömyydestä. Kaupan yhteydessä ilmoitetaan AINA että kuuden kuukauden hintatakuu ja ilmainen kuukausi eivät toteudu mikäli asiakkaan käyttöpaikan vuosikulutus ylittää 10.000 kilovattituntia vuodessa. Jos asiakas ei myyntitilanteessa tiedä käyttöpaikkansa kulutusta ei se ole myyjän syytä. Asiakas ottaa tietoisen riskin ottaessaan sopimuksen milloin ei tiedä käyttöpaikkansa kulutusta. Tuo kilovattitunti määrä tosin toteutuu ainoastaan omakotitaloissa joissa on sähkölämmitys ja neliömäärä ylittää noin 130 neliötä. Tavallisessa kerrostaloasunnossa tyo määrä ei ylity.
En pidä siitä, että ko.yhtiön myyjiä syytetään huijareiksi, olen tullut Suomen energiayhtiön kamssa hyvin toimeen ja kunnioitan heidän myyjiensä työtä. Kuten kaikkien muyidenkin työpanosta millä tahansa alalla.
voi pyhä yksinkertaisuus. Täälläkö toteutetaan teidän kilpailu strtegiaa.
On heeikoissa kantimissa. Tai sitten se oma elämä puuttuu..
Täälläkö Teidän markkinat toimii. (Jos niin on se kertoo tasosta paljon)
Kiitos suosituksesta...
Nimi on mielessä ja pysyy. Saat olla varma, että en tule häiritsemään, en vapaa- enkä työaikana!!
"Tilausvahvistus tulee vuorenvarmasti kotiin me pidämme huolen asiasta."
Eipä ole näkynyt vielä 5 kuukauden jälkeenkään...
Tai sitten yksittäinen myyjä on syyllistynyt epärehellisyyteen myyntitilanteessa.
Energiayhtiö ei voi myöskään vastata myyntitoimistojen toiminnasta joille on ulkoistanut myyntitoimintansa.
Yritys on aina vastuussa alihankkojpoistaan......
Mikä ihmeen juoksupoika täällä nyt puhuu puutaheinää.
Menee tosiaan huonosti (Suomen energiayhtiö ) jonka oikeaa nimeäkään, ette esittäneet. Kun täällä pitää mainostaa ja vielä kyseen alaisesti!
Vai onko kyse turhauteesta vailla omaa elämää.