Ennen vaaleja elämöinyt Soini on kääntynyt Kataisen linjoille.
Iltalehden mukaan Soinin takinkääntö on nyt tapahtunut.
Soini hyväksyy EU:n tukirahastot mukaanluettuna Portugalia varten jo tehdyt tukisitoumukset.
Soinin vastaus toimittajalle joka arvelee jonkun ilkeämielisen voivan ajatella tästä päälaelleen keikahtaneesta uudesta kannasta, että kyseessä on takinkääntö:
"Ei semmoinen ole mahdollista, että otetaan asento, mikä oli ennen vaaleja".
Heh-heh, niin siinä sitten kävi. Soini teki vuosisadan huijauksen ja luulee onnistuvansa selittämään sen kansalle parhain päin. Jos Soini onnistuu nyt saamaan koko kansan Portugalin ja Kreikan tukipakettien taakse, on hän paikkansa Kataisen luottomiehenä ansainnut.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Oletko pöpi? Päätökset ensi viikolla.
Tämän päiväinen Iltalehti, sivu 6, otsikko "Sävy muuttui". Siinä se takinkääntö on präntättynä ihan selvällä suomella.
Soinin päätös on siis jo tehty.
Tiistaina tiedetään.Kaikkea voi kirjoitella. Päätökset ratkaisee..
olla Soini-uskovainen. Siinä tapauksessa tulet varmaan ensi viikolla ylistämään Soinin täydellistä takinkääntöä. Se on samalla vuosisadan vaalipetos. Ei minkään puolueen puolueen johtaja pääsee lähellekään Soinin tekemää vaalikuprua. Se ylittää röyhkeydessään kaikki ikinä itsenäisen Suomen historiassa tehdyt vaalipetokset.
Mikä hinku sinulla vännetä asioiden edelle?Katsotaan ensi viikolla.
Mitään ei ole tapahtunut.
että Soini muuttaa mielensä uudestaan. Tuskinpa, kyllä hänen tulee olla juuri sitä mieltä mitä Katainen häneltä vaatii. Muuten ei ole asiaa ministeriksi. Siinä mielessä ainoa oikea päätös Soinilta tuo takinkääntö ja samalla vuosisadan vaalipetos.
Mitään ei tapahtunut!
Alustaja on joku pölijä. Katainen itse?
saavat karun herätyksen viimeistään ensi viikolla. Soini nielee Kataisen Portugal-tukipaketin luineen-karvoineen.
Ensi viikolla nauramme typerille!
Ihan sama mitä Timo Soini puhuu, tuli yksinkertaisesti luvattua ennen vaaleja ettei Perus Suomalaiset MENE hallitukseen joka hyväksyy potugalin väliaikaisen tuen takaukset.
Tämä tosiasia asia ei pala tulessakaan.
Näin se vaan menee että ennen vaaleja saa valehdella suut ja korvat täyteen ja PERSUT SENKUN PORSKUTTAA. Tämä on lähinnä naurettavaa kansan höynäyttämistä, sori vaan persumaalaiset, vaaleja tulee vielä ja asiaan palataan valehtelijoiden clubilla.
Et voi tietää ensvikon päätöksiä. Olet täys pölö!
Oletko sokea ja kuuro suunnattoman tyhmyyden lisäksi?
Iltalehden voi haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta jos on väännellyt Soinin sanoman päälaelleen. Tuskinpa Iltalehti uskaltaisi keksiä sanoja Soinin suuhun.
Jos siis Soini ensi viikolla ei hyväksy Portugalin tukipakettia ja jättäytyy pois hallituksesta, Iltalehti on valehdellut.
On itsestään selvää, ettei Katainen voi antaa periksi asiassa jonka taakse on itse EU:ssa asettunut. Portugalin tuklpaketin hyväksyminen on siis Kataiselle ehdoton kynnyskysymys. Soinin on pakko taipua ja siksi hän on nyt päästänyt julkisuuteen ensimmäisiä merkkejä kantansa muuttamisesta ikään kuin pehmentääkseen shokkia.
Totuus ei siitä kummene - Soini on pettänyt äänestäjänsä lupaamalla toista ja tekemällä toista.
Onneksi perussuomalaisissa on vankkaa talousosaamista. Kyllä nyt on luottavainen mieli tulevaisuuden suhteen, kun raha-asioista on päättämässä tupa täynnä Hakkaraisen, Halla-Ahon ja Hirvisaaren kaltaisia talousneroja. Enää pitäisi tietää osaavatko herrat myös laskea vai kiinnostaako heitä vain mustien miesten jahtaaminen.