Äänenlaatu kuntoon

Dark Passion Play maksoi kutakuinkin 500 000 euroa, josta suurin osa taisi mennä Lontooseen. Eli ei ihan miljoonista kuitenkaan taideta puhua. :)

Tuskin siinä dynamiikan puutetta on ollut. Jos rock-tyyppinen levy taltioidaan hyvin laajalla dynamiikalla sitä voi kuunnella vain hiljaisissa olosuhteissa kotona. Dynamiikassa ei voida mennä ylöspäin koska siinä tulee laitteiden rajat vastaan. Dynamiikkaa on laajennettava alaspäin, jolloin hiljaiset kohdat häipyvät lähes kuulumattomiin jos kuunteluympäristössä on melua.

....silti äänenlaatu on aivan kelvoton" Missään nimessä ei masteri lähde särölle ajettuna siitä olen 100% varma, kyllä vika on jossain muualla. Jos en väärin muista DPP on saatavana myös HI-Fi ihmisille tarkoitettuna. Tämä ei sovi; autoon, radiosoittoihin ja pieniin Mp3 soittimiin, laajemman dynamiikan vuoksi.

Dynamiikka säädetään ihan sillä kompressorin asetuksella. Se ei vaikuta kustannuksiin.

Neumannin "Nimeni on Neumann" on yksi hienoimpia levyjä mitä tulee dynamiikkaan ja pieneen säröön. :)

"Nemo no name"
Pertti Niemisen tuotanto on pikkasen eri kun Nightwish. Trubaduuri vs. sifonia orkesteri lisättynä metallibändillä, painii teknisesti vähän eri sarjassa. En oikein usko että Karmila päästää Nightwishin masteria kuralle. Ongelmana lienee materiaalin paljous ja sen sullominen jonkinlaiseen balanssiin.

...mutta mies on, joten laitteistossa löytyy. Voin vakuuttaa, että stereona DPP:n sinfoniaorkesterin pauhu höystettynä Nightwishilla on täysin balanssissa noin 20000 euron vehkeillä. Omistan myös 5.1 - versiot sekä Oncesta että DPP:stä, mutta siellä on kyllä menty metsään, kuorot ja monet muutkin jutut on haudattu johonkiin tynnyriin maan alle. Valitettavasti tällaisia moniäänikanavamokia löytyy paljon muiltakin äänitteiltä.

"Ongelmana" hyvissä musiikkilaitteissa on se, että ne paljastavat armotta mahdolliset virheet (mm. laulussa). Näitä ei DPP:ltä löydy, mutta joiltakin aikaisemmilta Nightwish-levyiltä kyllä. Anetten laulu ja Empun kitara kuulostavat erityisen hyviltä.

Ja vielä: itselläni ei ole mitään ongelmaa kuunnella rupisia live-juutuubiesityksiäkään, mikäli meininki on hyvä.

Itse olen kuunnellut monenlaista musiikkia mm. Sennheiserin (käsittääkseni!) korkealaatuisilla kuulokkeilla. Olen pannut merkille, että sekä Amorphiksen ja Nightiwishin levyt (ainakin ne viimeisimmät) kuulostavat äänimaisemaltaan vähän "tukkoisilta" ja "latteilta" moniin muihin levyihin verrattuna.

Vertailukohtia voisin sanoa paljonkin, mutta sanotaan nyt vaikkapa Linkin Parkin koko tuotanto (esim. viimeisin A Thousand Suns) tai vaikkapa Coldplayn tuotanto (esim. X&Y tai Viva la vida), joissa niissäkin on taatusti mahtava määrä ääniraitoja päällekkäin. Silti ne onnistuvat kuulostamaan paljon "ilmavammilta" ja kerroksellisemmilta. Äänimaisematermein ilmaistuna kolmiulotteisemmilta.

Sitä en osaa sanoa, mistä ero johtuu, miksauksesta, masteroinnista vai molemmista.

Linkin Parkilla ja Coldplaylla on tietysti laitettavissa fyffendaalia tuotantoon sattuneista syistä hiukkasen enemmän ja käytettävissä taatusti alan parhaat osaajat, mutta luulisi, ettei ero pelkästä tekniikasta voi johtua. Miksaajan taidoista ja näkemyksestäkö sitten?

Ei voi mitään, mutta ainakin minua on Nightwishin viimeisimpiä levyjä kuunnellessa jäänyt harmittamaan äänimaiseman tasapaksuus. On tuntunut siltä, että sinfoniaorkesterin käyttö menee osin hukkaan, jos lopputulos kuulostaa tasapaksummalta kuin viimeisemmän päälle sävykkäästi syntikalla tuotettu tausta...

Ja tässä kirjoittelee siis henkilö, joka kuuntelee samoilla vehkeillä myös klassista sinforniaorkesterimusiikkia, joten senkin puolen vertailukohtaa samoilla vehkeillä kuunneltuna on.

Levy-yhtiö ei suostunut maksamaan huippustudion maksuja --> levy tehtiin harrastelijastudiossa?