voi tehdä sen johtopäätöksen, ettei todella yksinäiset oikeasti halua päästä yksinäisyydestä eroon, koska päivästä toiseen täällä voivotellaan, notta kuinka on kurjaa ja kukaan ei soita.
Eiköhän vaan olisi parempi alkaa totuttelemaan ajatukseen, että tätä elämä tulee olemaan seuraavat vuodet katkeraan loppuun saakka...Ei kukaan tule teitä sieltä kotoa hakemaan.
Eiköhän vaan olisi parempi alkaa totuttelemaan ajatukseen, että tätä elämä tulee olemaan seuraavat vuodet katkeraan loppuun saakka...Ei kukaan tule teitä sieltä kotoa hakemaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä ainakin olen kokoajan yrittänyt päästä eroon tästä yksinäisyydestä. Jatkossa lähden urheilemaan ja katselen jonkun uuden harrasteen jossa ihmisiin pääsee tutustumaan. Katsotaan miten käy.
sehän se pelottaakin, et ei sais enää ikinä ystäviä. sen takia haluis vaan tehdä itsemurhan. mutta haluun elättää toivoa, että oon joskus viel onnellinen ja mul on ystäviä
Kaikki kaverit joihin on tutustunut on ollut loppupeleissä täysiä paskoja pettureita ja takinkääntäjiä ilman mitään kunnollista syytä. Hanki siinä sitten kavereita.
Pitääkö siis yksinäisesn lähteä joka kissanristiäisiin ja haalaripellejen sekaan vappua juhlimaan, jotta saisi kirjoittaa tänne ja ilmoittaa olevansa yksinäinen?
Pitääkö yksinäisen tyytyä jokaiseen kaveriin, joka ehdottaa yhteistä tekemistä? Eikö yksinäinen saa valita seuraansa?
Pitääkö yksinäisen ihmisen AINA itse soittaa ensin tuttaville, häiritä päivittäin ja jankuttaa yhteistä aikaa?
Mieluummin sitten yksin kuin pakkohauskaa pitämässä typerien pellejen kanssa! Minä haluan fiksuja ystäviä ja laadukasta, mielekästä yhdessäoloa, en typeriä juhlia ja kännisiä ihmisiä!
Ilmeisesti jos _kehtaa_ puhua yksinäisyydestä, pitäisi ensin todellakin _väkisin_ tyytyä jokaisen vastaantulijan seuraan?!
On sitä jo tottunutkin ajatukseen että yksinhän sitä on kuolemaan asti.
Kun viimeinenkin toivonripe on mennyt ei jäljelle jääkään muuta kuin yksinäisyys.
Tahtoisin kyllä päästä eroon yksinäisyydestäni, mutta kun en yrityksistä huolimatta onnistu siinä. Olen sosiaalisilta taidoiltani surkea ja kärsin huonon itsetunnon lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelosta, minkä takia jään kaikissa harrastuksissa ulkopuoliseksi. En vaan uskalla ottaa muihin tarpeeksi kontaktia enkä saa suustani tarpeeksi järkevää sanottavaa. Vietän kotona ehkä pari iltaa viikossa, muuten käyn harrastuksissa ja ties missä tilaisuuksissa... ja olen silti yksin. Ei se ole kiinni tahdosta vaan siitä, että mulla on liian paljon ongelmia.
Eikö se voivottelu ole pikemminkin merkki siitä, että yksinäisyydestä nimenomaan halutaan eroon?