Maaseutuohjelma

5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Maatalous
1. Pellon kiinteistöverot on torjuttava.
2. Hallintobyrokratiaa on vähennettävä. Maatilojen valvonta on oltava oikeassa suhteessa väärinkäytöksiin. Pienistä takaisinperinnöistä on luovuttava.
3. Maatalousväestölle turvattava muita väestöryhmiä vastaava tulotaso ja eläke-edut.
4. Valkuais- ja öljykasvien osalta on pyrittävä omavaraisuuteen, vapauttamalla tukijonossa olevia peltoja niiden viljelyyn. Jalostus ja kauppa edistämään valkuaisomavaraisuuden lisäämistä rehuntuotannossa. Sokeriomavaraisuutta ei saa alentaa.
5. Pienet tilat on vapautettava jokavuotisesta tukihakemusbyrokratiasta. Näille tiloille valmisteltava mahdollisuus kevennettyyn veroilmoitusmenettelyyn.
6. Geenimuuntelusta vapaa Suomi. GMO-merkinnät on otettava viipymättä käyttöön. GMO- kokeet on lopetettava ja geenitekniikan lautakunnalta koelupien myöntövaltuudet on siirrettävä valtioneuvostolle. GMO:n tuonti on esitettävä kiellettäväksi.
7. Eläinten kloonausta ei tule sallia. Kloonieläinten tuonti on kiellettävä.
8. Luomutuotannon laajentumiselle ja kehittämiselle riittävät puitteet. Luomukoulutukseen pitää panostaa ja luomututkimus tulee elvyttää.
9. Tilojen kriisivalmiutta on parannettava. Maatiloilla tapahtuva energiantuotanto ja polttoaineiden tai elintarvikkeiden varastointi on nähtävä osana Suomen kriisivalmiutta.
10. Artiklojen 141 ja 142 tukitasot on säilytettävä ja rahoitus turvattava.
11. Maaseudun keksintöjen ja palveluiden kehittämiseen on löydyttävä riskirahaa.
12. Peltotuet tulee olla vapaasti siirrettävissä tilan sisällä.
13. Suomalaisen elintarvikekaupan keskittymiskehitys on pysäytettävä. Suomessa tuotetaan Euroopan halvinta lihaa ja viljaa, joista jalostetaan kalleimpia elintarvikkeita.
14. Maanomistusoikeutta ei saa nakertaa. Kelkkareitit tai maisemakaavat tulee toteuttaa vapaaehtoisuuteen perustuen.
15. Maatilan tai yrityksen sukupolvenvaihdoksia tulee edistää lainsäädäntöä yksinkertaistamalla. Luopujan eläke ei saa riippua asuinpaikasta tai tuotantoa jatkavan tilan sijainnista.
16. Maatalouslomittajien koulutusta, oppisopimusta ja työn houkuttelevuutta on parannettava. Eläinlääkäreitten koulutuksessa tarvitaan mieskiintiöitä.
17. Tukiehtoja tulee suoraviivaistaa niin yksiselitteisiksi, että viljelijät ja virkamiehet ymmärtäisivät ne. Suomessa ei saa vaatia monimutkaisempia ehtoja kuin EU vaatii.
18. Kotieläinten jättiyksiköille on asetettava rajat. Kotieläintaloudelle asetettavat vaatimukset on koskettava myös kotieläintuotteiden tuontia.
19. Haja-asutusalueen jätevesistä ravinteet peltoon ja metsään – ei monopolipuhdistamoille.
20. Tilojen yritystoiminta ja liitännäiselinkeinot on laskettava mukaan elinkelpoisuusarvioissa. Pientenkin tilojen sukupolvenvaihdokset on oltava mahdollisia.

Äänestä

Metsätalous
21. Metsän kiinteistöverot on torjuttava.
22. Metsätalouden organisaatioita on kevennettävä. Hallinnosta ja neuvonnasta on karsittava ja siirrettävä säästyneitä varoja uusien innovaatioiden kehittelyyn ja menekinedistämiseen.
23. Metsänhoitomaksusta vapautumisen koulutusvaatimuksia on helpotettava omatoimisten metsänomistajien osalta.
24. Metsätuholaisten, kuten ruskomäntypistiäisen, aiheuttamien tuhojen estämiseksi ja korjaamiseksi tarvitaan alueellisia kokonaissuunnitelmia sekä resursseja myös terveyslannoituksiin.
25. Hirvieläinten kantoja ei saa kasvattaa metsätalouden kustannuksella.
26. Energiaveroja, laivarahtiveroja tai jäteveroja ei saa lisätä metsäteollisuuden haitaksi.
27. Yksityistiemäärärahat niin tiestön ylläpitoon kuin perusparantamiseenkin on turvattava. Niitä ja metsäautotieavustuksia on tarvittaessa korotettava.
28. Suomalaista metsänhoitoa perusteettomasti mollaavilta järjestöiltä on otettava avustukset pois.
29. Suomessa tuotetun metsäenergian lisäksi turpeen, biokaasujen, kasviöljyjen, jätteiden sekä muidenkin uusiutuvien energialähteiden hajautettua energiakäyttöä on lisättävä.
30. Uusiutuvista kotimaisista luonnonvaroista valmistettujen biopolttoaineiden liikennekäytön esteitä on poistettava.
31. Kotimainen energia korvaamaan fossiilienergian lämmöntuotannossa. Yhdistetystä sähkön- ja lämmöntuotannosta sekä biokaasulaitoksista saadaan turvaa energiahuoltoon.
32. Kestävän metsätalouden rahoituslain (KEMERA) tukien hallinnointia on vähennettävä ja tukien riittävyys on turvattava.

Äänestä

Riista- ja petopolitiikka
33. Porotalouden elinkelpoisuutta ei saa rajoittaa liian tiukoilla eläinsuojelu- ja hygieniasäännöksillä.
34. Petopolitiikkaan on saatava tolkku. Kaatoluvat on päätettävä paikallisesti.
35. Metsästysharrastuksen aloittamista on helpotettava metsästysaselainsäädännön lieventämisellä.
36. Suomalaista tuoretta kalaa on saatava kauppoihin. Hygieniamääräykset pilaavat suomalaisen kalan.
37. Kalavedet on pidettävä tuottavina. Harmaahylkeiden määrä on sopeutettava kalastuksen ehdolla.

Äänestä

Maaseudun hallinto, asuminen ja yrittäminen
38. Maa- ja Metsätalousministeriö ja Ympäristöministeriö on yhdistettävä Luonnonvaraministeriöksi.
39. Jätevesiasetus on kumottava. Ravinteita on kierrätettävä paikallisesti.
40. Lämpölaitoksia kylille ja keskuksiin.
41. Autoveron ja energiaverojen korotuksista on luovuttava. Ajaminen ja asuminen halvemmaksi.
42. Maaseudun palveluja on tuotettava yli sektorirajojen: lähikoulusta kylän sydän.
43. Viranomaisten palveluja on saatava syrjäseuduillakin. Poliisin tai ambulanssin odottelussa tunti on pitkä aika.
44. Kyläkoulujen toimintaedellytyksiä ei saa rajata uusilla vaatimuksilla eikä maaseudun uudisrakentamismahdollisuuksia saa hankaloittaa kaavamääräyksillä.
45. Arvonlisäverollisten toimijoiden on voitava vähentää tieyksikkömaksujen sekä muidenkin verottomien toimijoiden, kuten vesi- ja jäteosuuskuntien maksuissa oleva piiloarvonlisävero laskennallisesti.
46. Pienien elintarvikejalostajien toimintaa ja markkinoillepääsyä on helpotettava. Pk-yritysten on voitava osallistua julkisiin kilpailuihin.
47. Nuorten liikkumista, harrastuksia ja työharjoittelua on helpotettava. Ajokortti- ja työsuojelusäännöksiin on saatava joustoa. Nuorten on voitava harjaantua maatilan töihin.
48. Pienyrittäjän on voitava päästä huonoina aikoina joustavasti sosiaaliturvan piiriin, lopettamatta koko yritystä. Puolison yritystoiminta ei saa estää toimeentuloturvaa, koska tulojakaan ei saa jakaa.
49. Ekologinen kalankasvatus Suomessa on varteenotettava elinkeino, samoin hoitokalastus.
50. Jäämerelle on rakennettava rautatie.

Äänestä

Tuosta voisi päätellä. että maaseutuohjelma on melko maaseutuhenkinen ja hajauttamista kannattava.

Yhteistä Suoemn Keskustan ja MTK:n kanssa on ainakin se, ettei maa- tai metsämaata pidä kiinteistöverottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapioneva kirjoitti:

Perussuomalaisten maaseutuohjelma
http://www.perussuomalaiset.fi/getfile.php?file=1536

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu