Oma kokemukseni:
Tapasin miehen sokkotreffeillä. En ollut kovin innokas, mutta mies vaikutti niin innostuneelta minusta, joten tapasimme uudelleen hänen luonaan. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen jäi vähän outo maku suuhun. Joitakin pieniä omituisuuksia, joita en osannut selittää. Jossakin kohtaa mietin, että onkohan tuo vähän hullu, mutta häpesin heti ajatustani. Tapasimme lauantaina ja seuraavana kertana perjantaina ja se torstain ja perjantain välinen yö kului minulla nähden painajaisia ja ollen suuren osan aikaa myös valveilla. Oloni oli todella pelon sekainen. Alitajunta ehkä yritti kertoa jotakin. Kenties, että jätä leikki kesken. Mutta jotenkin koin, että en halua tehdä hänelle sitä. Hän vaikutti niin ihastuneelta, kiltiltä ja herkältä.
Perjantaina menin tapaamaan miestä ja harrastimme heti seksiä. Se ei ollut tapaistani. Kuitenkin koukkuunnuin. Seksi ei ollut mitenkään erikoista, mutta jotakin siinä oli. Yhtäkkiä huomasin, että olin kiinni tässä miehessä. Minulla oli tunne, että tämä on nyt se oikea ja hän on sielunkumppanini. Olihan hän kaikesta samaa mieltä ja kuten aiemmin on todettu, kopioi käytöstäni. Mutta jo suhteen alusta saakka olin jostakin syystä varautunut. Vaikka mies puhui kauniita ja hellimme toisiamme, niin siinä oli jotakin kylmää. Osasin kuitenkin pitää mielen kylmänä, en mennyt täysillä mukaan. Olin koko suhteen ajan tarkkailija, joka mielessään mietti miehen ristiriitaista käytöstä. Miksi joskus olin huora ja joskus parasta mitä oli tapahtunut. Miksi toisinaan olin kaunis ja toisinaan läski ja ruma. Suhteen aikana kylläkin rumenin, oikeasti.
Olisi pitänyt aluksi luottaa vaistoon. Minä kuvittelin, että tässä on niin kiltti ja hyvä mies, että en kehtaa sanoa, ettei kiinnosta. Kypsää toimintaa.. Ja yhtäkkiä huomaan, että olin tekemisissä aikamoisen paholaisen kanssa, joka hajotti elämäni. Hän oli kuin paholainen hauraan lapsen olemuksessa. Mutta irti en päässyt, ennen kuin jätti.
Tapasin miehen sokkotreffeillä. En ollut kovin innokas, mutta mies vaikutti niin innostuneelta minusta, joten tapasimme uudelleen hänen luonaan. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen jäi vähän outo maku suuhun. Joitakin pieniä omituisuuksia, joita en osannut selittää. Jossakin kohtaa mietin, että onkohan tuo vähän hullu, mutta häpesin heti ajatustani. Tapasimme lauantaina ja seuraavana kertana perjantaina ja se torstain ja perjantain välinen yö kului minulla nähden painajaisia ja ollen suuren osan aikaa myös valveilla. Oloni oli todella pelon sekainen. Alitajunta ehkä yritti kertoa jotakin. Kenties, että jätä leikki kesken. Mutta jotenkin koin, että en halua tehdä hänelle sitä. Hän vaikutti niin ihastuneelta, kiltiltä ja herkältä.
Perjantaina menin tapaamaan miestä ja harrastimme heti seksiä. Se ei ollut tapaistani. Kuitenkin koukkuunnuin. Seksi ei ollut mitenkään erikoista, mutta jotakin siinä oli. Yhtäkkiä huomasin, että olin kiinni tässä miehessä. Minulla oli tunne, että tämä on nyt se oikea ja hän on sielunkumppanini. Olihan hän kaikesta samaa mieltä ja kuten aiemmin on todettu, kopioi käytöstäni. Mutta jo suhteen alusta saakka olin jostakin syystä varautunut. Vaikka mies puhui kauniita ja hellimme toisiamme, niin siinä oli jotakin kylmää. Osasin kuitenkin pitää mielen kylmänä, en mennyt täysillä mukaan. Olin koko suhteen ajan tarkkailija, joka mielessään mietti miehen ristiriitaista käytöstä. Miksi joskus olin huora ja joskus parasta mitä oli tapahtunut. Miksi toisinaan olin kaunis ja toisinaan läski ja ruma. Suhteen aikana kylläkin rumenin, oikeasti.
Olisi pitänyt aluksi luottaa vaistoon. Minä kuvittelin, että tässä on niin kiltti ja hyvä mies, että en kehtaa sanoa, ettei kiinnosta. Kypsää toimintaa.. Ja yhtäkkiä huomaan, että olin tekemisissä aikamoisen paholaisen kanssa, joka hajotti elämäni. Hän oli kuin paholainen hauraan lapsen olemuksessa. Mutta irti en päässyt, ennen kuin jätti.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Teretulemast =)
Itselläni on rehellisesti katsottuna samanlainen kokemus. Pitkään uskottelin itselleni etten muka tuntenut mitään "outoja viboja" alkuun. Tunsin kyllä mutta en vain välittänyt niistä. Ne samaan aikaan oksettivat ja vetivät puoleensa.
Eikö olekin muuten jännä tunne, kun tällaisen tapauksen kohtaa... ihan kuin seurustelisi itsensä kanssa.
Joskus ehkä "näin onkin" mutta usein se toinen vain ikään kuin kopioi vastapuolta. En kuitenkaan usko sen aina olevan tietoista vaan alitajuista. Auervaarat pitää erottaa tällaisista automaattiaseista jotka toimivat liiketunnistimien varassa.
Syyllisyydentunto, vääränlainen ja vinoutunut vastuuntunto, häpeä ja myötähäpeä ovat erittäin huonoja kavereita kumppanin etsinnässä...
Tämän vuoksi paasaan aina siitä näkemyksestäni, että vapautus narsistisen vallasta tai uuden hairahduksen estäminen tapahtuu vain oman itsensä kautta, ei sillä että muut muuttuisivat (vaikka väärin toimisivatkin). Pitää huolehtia vain siitä mistä voi - itsestään.
Oletko miettinyt sitä, miksi silti lähdit siihen suhteeseen ? Tuossa jo kerrotkin jotain mutta ihan sillä tasolla, että oletko löytänyt sisästäsi "syyn" sille.
Siis sille, että sanot mm "että en kehtaa sanoa ettei kiinnosta". Mikset ?
Se ei tarkoita että olisit jotenkin aiheuttanut sen kaltoinkohtelun tai ansainnut sitä mutta selittäisi oman ratkaisusi. Se suojelee sinua tulevaisuudessa ja opettaa tunnistamaan omat alitajuiset motiivinsa.
Samaistuin kertomaasi ja olen kokenut noita tuntemuksia eri aikoina elämässäni. Siksi aihe kiehtoo.
Olen pohtinut tuota kysymystä, että miksi en kehdannut sanoa, ettei kiinnosta. Oikeastaan olen aika pitkälti juossut karkuun miehiä, en ole antanut kovasti tilaisuuksia. Olen kokenut, että kärsin sitoutumispelosta ja että olen liian kranttu. Ajattelin jotenkin niin, että tälle ihmisille pitää antaa mahdollisuus. Koska hän vielä vaikutti niin kiinnostuneelta ja hauraalta. Pääni sisällä jokin sanoi, että ole realisti. Tässä on hyvä mies, anna hänelle mahdollisuus, vaikka hän ei sykähdyttänytkään alkuun.
Alussa päätökseeni tavata tämä mies vaikutti nimenomaan järki. Lopussa tuo jokin koukku. Itse en puhu tunnekoukusta, vaan hulluuden koukusta. En koskaan aidosti rakastanut tätä ihmistä ja tunteita en kokenut suhteen aikana lainkaan, vaikka niin luulinkin. Olin aika tyhjä koko suhteen aikana.
Voisin sanoa, että kyse on läheisriippuvuudesta, huonoista lapsuuden kokemuksista tai vastaavasta, mutta minulla kyse oli enemmänkin sellaisesta, että annoin tälle miehelle mahdollisuuden ja päätin yrittää hänen kanssaan. Ajattelin, että parisuhde vaatii työtä ja kaikissa parisuhteissa on ongelmia. Ja sitten oli se fyysinen läheisyys. Olin kaivannut sitä pitkään ja se kai sai minut uskottelemaan itselleni, että tämä on nyt jokin suuri rakkaustarina. Oli ihanaa kun oli jota halailla ja jonka vierellä istua. Mutta ei minulla ollut hajuakaan, millaisen ihmisen kanssa olin tekemisissä. Kunnes vähitellen ihmettelin ristiriitaista käytöstä, joka paheni.
Minä kaipasin toista ihmistä lähelleni. Ja sitten kärsin häpeästä, siitä etten osannut päästää toista ihmistä lähelleni. Tuli tämä mies vastaan ja annoin sen mahdollisuuden. Kai häpeäni sanoi, että jos et tälle anna mahdollisuutta, niin olet todella itsekäs ja inhottava. Joku sanoi, että rakkaudessa pitää olla itsekäs ja nyt ymmärrän sen, mutta tuolloin en sitä tajunnut. Olen hyvin vahva ihminen muuten ja kai koen jonkinlaista syyllisyyttä siitäkin, että olen näin vahva. Ihminen, joka on saanut kaikki ainekset olla onnellinen. Nykyään tiedän, että on parempi ottaa samanlainen ihminen vierelleni. Ja koska olin niin vahva, niin koko suhteen aikana olin jollakin tapaa sen toisen huoltaja, vaikka hän saikin minut jossakin vaiheessa hulluuden rajamaille. Silti tiesin, että minä olen se, jolla on asiat hyvin. Ja minä sitten kannoin sen toisenkin siinä samalla.
Vahvuuteen voi sairastua ja luulen, että se on minun taudinkuvani. Narsistin uhrihan joutuu olemaan vahva ja jatkuvasti varpaisillaan. Koskaan ei voi rentoutua. Koskaan ei saa olla heikko ja tarvitseva, koska narsisti ei sitä hyväksy. Pitää olla narsistin käytettävissä, ihan kuin 24/7 työssä. Narsistia pitää kannatella ja aika vahva ihminen pitää olla, että jaksaa kantaa sekä narsistin että itsensä. Ei ihme, että suhteen aikana väsyy.
" Ensimmäisen tapaamisen jälkeen jäi vähän outo maku suuhun. Joitakin pieniä omituisuuksia, joita en osannut selittää. Jossakin kohtaa mietin, että onkohan tuo vähän hullu, mutta häpesin heti ajatustani. "
Erityisesti tuo: Häpesin heti ajatustani. Mikä hitto siinä on... Syvään iskostettu ajatus, että ihmisistä ei saa ajatella pahaa?? Että luottaessaan omaan "niskalimaansa" toisen ihmisen suhteen, on pelkästään väärässä, ennakkoluuloinen ja eläin??
Aina kannattaa luottaa vaistoonsa varsinkin jos se ei käy mitenkään ylikierroksilla se vaisto. Toisaalta ei siinä mitään menetä jos ei tutustukaan väen vängällä niihin 500 ihmiseen josta vaisto varoitti, vaan siinä menettää jos muutaman kerran on käynyt huonosti, eikä uskalla vaistostaan huolimatta lähestyä sitä ihaninta, suloisinta, kilteintä, sykähdyttävintä..
"Aina kannattaa luottaa vaistoonsa varsinkin jos se ei käy mitenkään ylikierroksilla se vaisto."
Hyvä pointti ja koettu on. Se tekee aika vainon olon kun kaikki alkaa näyttäytymään pahana.
Huh, onneksi olen löytänyt täältä paljon kertomuksia, jotka ovat yhtä omien kokemusteni kanssa. Kuten yllä monessa kertomuksessa tulee ilmi, luulin löytäneeni jotain arvokasta, elämäni ihmisen, suuren vuosisadan rakkaustarinan, sen ihmisen jota olen ikäni etsinyt, mutta miksi tuntui siltä että piti jättää takaporttia edes hitusen raolleen. Yksi asia, mitä kanssasisareni haluaisin teiltä vielä kysyä on se, miten pääsen irti???? Minut imettiin kuiviin, kun aloin pyristellä viimeisillä voimillani vastaan minut heitettiin ulos ja uusi uhri oli jo kulman takana odottamassa. Nyt olen tyhjä, voimaton, väsynyt, en jaksa lähteä kotoa minnekään koska saatan alkaa itkemään missä tahansa, mietin koko ajan tapanko itseni, koska ei ole enää mitään. En saata syödä, en nukkua, jos nukahdan herään kohta kamalaan ahdistukseen jolloin en saa henkeä, on kuin sydäntä revittäisiin rinnasta. Tiedän että koko suhde oli valhetta, mikään siinä ei ollut totta, mutta jokainen muisto, sekä paha että hyvä koskee yhtä paljon. Ja se epäloogisuus toisen käyttäytymisessä, mihinkään ei voinut uskoa, kaikki saattoi kääntyä päälaelleen yhtäkkisesti. Ja minä, joka olen selvinnyt kaikesta, en nyt selviä tästä. Miten saan hänet pois päästäni, kehostani, ruumiistani. Ja se paska vain jatkaa elämäänsä tehden tuhojaan.
"Yksi asia, mitä kanssasisareni haluaisin teiltä vielä kysyä on se, miten pääsen irti???? "
Valitettavasti roikut siinä kiinni niin kauan kun hän herättää tunteita. Vai pitäisikö ajatella että "tunteita". Se on jotain jota luulee rakkaudeksi mutta sitä se ei ole.
"Ja se paska vain jatkaa elämäänsä tehden tuhojaan."
Sepä se, porskuttavat eteenpäin. Älä kuitenkaan, jos vain pystyt, jää kiinni siihen mielikuvaan. Se varmasti masentaa vain enemmän.
En todellakaan (!!!!) osaa sanoa miten pääsee irti ennen kuin on kypsä mutta koeta ajatella positiivisesti siitä. Lainaan Vakninia.
"Ja jos sattumalta joutuisit Verkkooni, voisin tehdä sinun elämäsi helvetiksi. Mutta muista tämä. Minäkin olen siinä verkossa. Ainoa ero meidän välillämme on, että sinä voit päästä siitä pois"
Olen loppusuoralla, eli eroon johtaa tämäkin. Tiedän ton tunteen kuiviin imemisestä, ruokahaluttomuudesta, ahdistuksesta, väsymyksestä ja muusta. Kärsin näistä nyt ja sitten se loppu, mietin myö sitä miten siitä selviää.
Narsistinen romahdus.
Täytyy etsiä terveempiä peilejä
Elämässä on hetkiä, jolloin ainoa vaihtoehto on menettää tilanteen hallinta.
- Brida/Paulo Coelho
Suosittelen kaikille. Lämpimästi. Avartaa maailmaa.
Elämässä on vaihtoehto ja se on vältellä lähempää kontaktia ihmisiin, joilla on pakonomainen tarve hallita tilanteita.
-Minä itse :)
Täytyy tunnustaa, että lähes samalla tavalla jouduin tuohon surmansyöksyyn mukaan. Eka tapaamisella mies oli kuin jumalolento, hyväkäytöksinen ja kohtelias ja kaikkea mitä nyt narsku voi vain olla. Olihan hänessä piirteitä, joista en niin pitänyt, mutta ylipäänsä ihan fiksu mies. Siitä se koukuttaminen alkoi, joka päivä monta soittoa ja pitkiä puheluita, joissa oltiin niin samaa mieltä kaikesta parisuhteeseen liittyvästä. Mustasukkainenhan hän ei ollut ollenkaan, koska hän joutui paljon matkustelemaan, toivoi etten minäkään olisi, tosin en kyllä ollutkaan. Niin, ja siitä se alamäki tai ylämäki alkoi, toisella tapaamiskerralla totesin, että hän on ihme elämässäni, niinkuin olikin, sekä hyvässä että pahassa. Minua esiteltiin hoville kuin parasta ratsuhevosta ja koskaan en kuitenkaan osannut käyttäytyä oikein hänen ystäviensä parissa. Kaikkea pientä oli jo alussa, ihmeellistä. Hänen pravuurinumeronsa oli suhteen lopettaminen aina neljän kuukauden kuluttua, näin jälkeenpäin huomaan, että hän tarvitsi sen jälkeen itselleen kokoamisajan, aivan kuten alkoholisti jaksaa jonkin aikaa ryyppäämättä, mutta sitten ratkeaa. Niin tämäkin mies, syitä ei kerrottu, suhteella vain ei ollut tulevaisuutta hänen mielestään. Ja kohta suhde jatkui taas.....neljä kuukautta kunnes...taas jne....Opin pelkäämään merkkejä, aivan kuten alkoholistiperheessä. Mutta se ihme voima, en ymmärrä vieläkään, mikä oli se voima ja valta millä hän kykeni hallitsemaan toista ihmistä niin totaalisesti. Ja miksikö menin takasin joka kerta? Niin, luulin että rakastin ja hän osasi olla hyvä ja ihana silloin kun halusi. Toisaalta jälkeenpäin tajuan taas, että vain alussa hän oli hyvä ja ihana, ja koko ajan ne hetket vähenivät, mutta minä olin niistä pienistä hetkistäkin kuin huumaantunut tai toisaalta en ollut, yritin vain pysyä jotenkin järjissäni ja suhteessa jossa ei ollut mitään logiikkaa.
Onneksi loukkasin häntä, sitähän hän ei koskaan voi antaa anteeksi jos joku hänen alemmistaan loukkaa häntä. Silloin hän kylmästi jätti minut, itse en olisi siihen voimia löytänyt.
"Onneksi loukkasin häntä, sitähän hän ei koskaan voi antaa anteeksi jos joku hänen alemmistaan loukkaa häntä. Silloin hän kylmästi jätti minut, itse en olisi siihen voimia löytänyt."
Itse olen oivaltanut loukkauksen tehon vaikka se nyt sinällään ei oikeutakaan toisen loukkaamiseen. Itselleni toisen loukkaaminen on suojakilpi sitä omaa heikkoutta vastaan kun tiedän, että tasan menisin takaisin jos kysyttäisiin. Siinä suhteessa pelko on se liikkeelle laittava voima. Pelkään omaa heikkouttani toisen edessä ja osaan suojautua siltä tasan sillä yhdellä keinolla joka tepsii..
""Onneksi loukkasin häntä, sitähän hän ei koskaan voi antaa anteeksi jos joku hänen alemmistaan loukkaa häntä. Silloin hän kylmästi jätti minut, itse en olisi siihen voimia löytänyt."
Yritin tuota muutamia kertoja mutta sain samat vapaudet kuin hänkin, eli ihan sama mitä on tapahtunut, kierto jatkuu. Häntä ei vain pystynyt loukkaamaan niin pahasti. Minua ei vain pystynyt loukaamaan niin pahasti.
Tai no pystynyt ja pystynyt sillä ulkopuolelle jää "kunnon" väkivalta tms. Minulla olisi keinot hävittää hänet täältä kylältäkin vaikka heti mutta sitä en tee. Sitä sotaa en aloita ellei ole ihan pakko.
Ihan oikeasti. Kun kaks tällaista vajakkia kuin minäkin olen törmää, ei siitä seuraa kuin ongelmia. Sen ensimmäisen puolisentoista vuotta olin ihan sekaisin ja pyöritettävä mutta nyt tajuan nousseeni sieltä tasan tarkkaan siihen tilaan missä olin ennen sitäkin ja näin alkoi molemminpuolinen narsististen tarpeiden täyttäminen ja menneiden "konfliktien" toistaminen.
Siinä vaiheessa kun "uhri" tiedostaa sen toisen tilan, vaikkakin kykenemättä vielä kuitenkaan katsomaan sisäänpäin, on seliselit ohi. Ei kukaan palaisi sinne jos ei saisi ITSE jotain siitä. Ei sillä toisella oikeasti ole ollut mitään taikasauvaa jolla houkuttella minua takaisin tai voimia joilla nykiä minua vielä pitkään eron jälkeenkin. Se on omassa päässä ja omissa tarpeissa uskoa näin. Jos hänen kanssaan on tyhjä olo, sen pitäisi tasapainottua erossa eikä toisinpäin. Jos hänen kanssaan on täysi olo ja yksin tyhjä, se kertoo hänen täyttämästään aukosta (jokin tarve takana).
Tilanne on eri silloin kun ei edes tajua vielä olevansa pyöritettävänä. Kun herää, vastuu on VAIN itsellä. Siksi pitää katsoa peiliin, ei siksi että se olisi jotenkin syyllistämistä.
ns kertauhrit ovat erikseen, esim "auervaarojen uhrit" jotka pakenevat kyllä heti kun tilanne selkenee.
Aloin miettiä, että alkavatko nämä suhteet koskaan ns. normaalilla tavalla. Että ensin otetaan rauhallisesti ja aloitetaan esimerkiksi ystävinä? Kai se uhri pitää saada koukkuun mahdollisimman nopeasti sillä hurmaavalla käytöksellä.
Olin esimerkiksi itse sopinut lähteväni tyttöjen iltaan toisten treffiemme jälkeisenä päivänä, mutta narsisti oli kovin kielteinen asiasta. Minä jotenkin laitoin asian sen piikkiin, että toinen on niin ihastunut. Mutta ei kai se nyt ole ihan normaalia. Olisi pitänyt ymmärtää jo siinä vaiheessa. Menin kuitenkin baariin ystävieni kanssa, jonne tämä tyyppi myöskin tuli (kyttäämään- ja minä ajattelin siinäkin vaiheessa, että onpa ihastunut).
Puhui heti alusta saakka, kuinka sitten kesällä teemme sitä ja tätä ja tuota. Jotenkin se koukku oli heti saatava, koska ilman tuota koukutustaktiikkaa en oikeasti olisi ollut tuon ihmisen kanssa. Jos aloitetaan rauhallisesti, asenteella katsellaan mitä tulee (kuten hyvä itsetuntoiset ihmiset uskaltavat tehdä), niin koukku on vaikeampi saada varmaankin. Alkaa nähdä helpommin, mikä tapaus tämä on.
"Aloin miettiä, että alkavatko nämä suhteet koskaan ns. normaalilla tavalla. Että ensin otetaan rauhallisesti ja aloitetaan esimerkiksi ystävinä? Kai se uhri pitää saada koukkuun mahdollisimman nopeasti sillä hurmaavalla käytöksellä."
Juuri siksi kannattaa ottaa rauhallisesti ja antaa aikaa ennen kaikkea itselleen kypsytellä asioita. Kaikenlainen painostus ja kiristys ovat varoitusmerkkejä. Omia tuntemuksia kannattaa kuunnella. Missä tilanteissa voin hyvin tai huonosti?
Nopea esimerkki kiristyksestä on sellainen, että jos et heti ole samantien valmis tekemään ehdotettua, saat yksinkertaisesti kuulla olevasi itsekäs.
Hyvin kätevä tapa saada toimimaan niin, että toinen tekee just niin halutaan. Tällaisen vastustamiseen tarvitaan tervettä itsekkyyttä. Se, kenellä on tarve kyseenalaistaa toisen itsekkyys, mitä tulee häneen itseensä, on se, joka manipuloi. Oikeasti kahden ihmisen välisessä kanssakäymisessä on varaa odottaa sitä toista, eikä heti painostaa tekemällä rivien välistä selväksi, kuinka huono toinen on jos ei tee niin kuin on melkeinpä toisen määrittelemänä pikku pakko.
"Nopea esimerkki kiristyksestä on sellainen, että jos et heti ole samantien valmis tekemään ehdotettua, saat yksinkertaisesti kuulla olevasi itsekäs."
Toi on myös syyllistämistä ja kannattaa huomioida. Syyllistyäkö vaiko ei?
"Toi on myös syyllistämistä ja kannattaa huomioida. Syyllistyäkö vaiko ei?"
Äkkiseltään luulisi niin, kyllä :) Ja kun suot itsellesi luvan olla syyllistymättä, seuraava repliikki onkin sitten se, kuinka olet sairas kun et osaa syyllistyä.. 8'}
Aivan täydellisen kieroa kaikin puolin.
Itse pyrin välttelemään kuvatunlaisiin kommunikaatiotilanteisiin joutumista, jossa jokainen ratkaisu tai päätös minkä teet, jokainen sana, jokainen ilme ja ele on vaan todistusta siitä, kuinka toinen on omasta mielestään oikeassa, että olet vaan sairaudentunnottomasti sairas. Sellaiseen kun joutuu mukaan ja tarpeeksi syvälle kun ajautuu, oma uimataito ei välttämättä enää riitäkään rantaan asti kauhomaan..
Se on niin tuttua tuollainen, että mitä tahansa teet se on väärin koska olet jo etukäteen tuomittu toisten taholta. Sellaisessa tilanteessa oppii vaan kovettamaan itsensä ja keskittymään olennaiseen, lopulta toisten mielipiteillä ei ole enää mitään arvoa tai merkitystä ja sitä muuttuu täysin välinpitämättömäksi jopa niille oikeasti hyvää tarkoittaville. Mikään ei vaan enää kosketa eikä mikään ole enää koskaan ennallaan. Silti olen sisimmässäni ihan onnellinen :)
:)
"Sellaisessa tilanteessa oppii vaan kovettamaan itsensä ja keskittymään olennaiseen, lopulta toisten mielipiteillä ei ole enää mitään arvoa tai merkitystä ja sitä muuttuu täysin välinpitämättömäksi jopa niille oikeasti hyvää tarkoittaville"
Todellakin!
Suurin huoleni on tällaisen ihmisen kanssa pulatessa nimenomaan se, kuinka se vahvistaa jo olemassaolevia huonoja puoliani ja muuttaa persoonani tai kait lähinnä ajatusmaailmaani vastenmieliseen suuntaan.
Ihan kuin asuis himassa taas jossa ainoa tapa selvitä on olla samanlainen kusipää. Mutta kun se tarve väistyy, jää tyhjyys eikä rauhallisuudessa osaa olla. Siksi mietinkin pitäisikö vain hyväksyä se että elää näin vai uskoa muutoksen mahdollilsuuteen.
Outoa.
..ainoa tapa selvitä on olla samanlainen kusipää..
Niin totta. Älä näytä tunteita, esitä kylmää ja kovaa. Älä missään nimessä näytä, että sattuu tai sinussa on mitään inhimillisiä tunteita jäljellä. Mene mukaan kaikkeen paskaan.
Tällä tavalla selviää esimerkiksi yläasteella. Minä en sitä silloin osannut. Mutta narsistin kanssa opin. Opin pelaamaan sairaita pelejä. Ja opin esittämään jotakin koko ajan perkeleen positiivista ihmistä, johon ei satu mikään. Otin paskaa vastaan ja hymyilin. En uskaltanut enää itkeä, koska mitä heikompi olin, sitä sairaammaksi toinen kääntyi. Sitä enemmän hän löi lyötyä. Sairas kuvio.
Näin se menee.
Alkoholistiperheen ja narsistin kanssa ollessa pätee samat säännöt
Älä puhu
Älä kysy
Älä tunne
""Nopea esimerkki kiristyksestä on sellainen, että jos et heti ole samantien valmis tekemään ehdotettua, saat yksinkertaisesti kuulla olevasi itsekäs."
Toi on myös syyllistämistä ja kannattaa huomioida. Syyllistyäkö vaiko ei? "
Syyllistyäkö vai ei ....
Olen sitä mieltä että menneisyydestään on mahdollista irrottautua, jos niin haluaa ja on valmis siihen duuniin, mutta täytyy kuitenkin ymmärtää etteivät kaikki joudu näihin ongelmiin esim tyhmyyttään tai alistuneisuuttaan vaan koska eivät vielä osaa muunlaista elämää.
Itsetuntemus on avain siinäkin, välit muista. Se ei kuitenkaan ole alkuun noin yksinkertaista, siis pelkkä valinta.
Sen aika tulee kyllä mutta sitä ennen on voinut käymään "kouluja"
Miten erottaa terve syyllisyys sairaasta syyllisyydestä? Siinä kai se tärkein kysymys koko asiassa. Eikä siihen mitään kouluja tarvita jos vähänkään on omantunnon ääntä kuuluvissa.
Terveeseen syyllisyyteen liittyy häpeä. Häpeän tunne on yksi tärkeimmistä tunteista joka ennaltaehkäisee meitä tekemästä asioita joista seuraisi syyllisyys. Allekirjoittaneella on silti omatunto kolkuttanut monta kertaa.. ;)
Se on vaan niin hiton vaikeaa nähdä itseänsä jos on ne ruusunpunaiset lasit silmillä. Ai nou..
"Kai se uhri pitää saada koukkuun mahdollisimman nopeasti sillä hurmaavalla käytöksellä. "
- Raskaaksi hankkiutuminen on kans yksi suosittu keino....Ei tarvii esittää hurmaavaa kuin yhden illan....
Kylli... itse en tullut heti raskaaksi vaan jostain helkutin sairaasta syystä (siis omasta) suostuin siihen vaikken mikään malliesimerkki emosta olekaan tai omannut minkäänlaisia kunnon taitoja selvitä mallikkaasti elämästä.
Kun sain lapsen, oli ehtinyt tietenkin jo kulua aikaa. Jo sitä ennen totesin kaverilleni, että "pirkko" nyt tämä on sellainen juttu, että tulen huolehtimaan tästä lapsesta vielä yksin.
Kaikkeen sitä itsensä ajaakin. En tietenkään kadu tuota ihanaa ja iloisen vilpitöntä ja välitöntä likkaa tuossa mutta mietin vain "motiivejani". Niitä ei ollut.