HS ja RKP!

Hesari on tehnyt "tutkimuksen", jonka mukaan puolet kansalaisista ei usko hallituksen kestävyyteen. Melkoisia krokotiilin kyyneleitä HS vuodattaa!

Helsingfors Dagbladet eli Helsingin Sanomat pääkirjoituksissaan on ajanut RKP:tä hallitukseen kuin käärmettä pyssyyn.

Miten turha etupuolue kohtuuttominen kielivaatimuksineen muka edistäisi hallituksen eheytttä? Asiahan on päinvastoin.

Suomen suurin sanomalehti on suomalaisuuuden suurin vihollinen mediassa.
13137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sanoma Oy on mukana siirtämässä maamme kansallisomaisuutta ruotsalaisiin käsiin myymällä WSOY:n Bonnierille.

Ruotsi on maamme pahin kilpailija taloudellisesti, mutta se ei näy mitenkään talouspäätöksissä. Ollaan huolissaan vain muutamasta venäläisen ostamasta kesämökistä, millä ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Äänestä
  • Pitihän Erkon nyt saada näppinsä viimeistenkin ulkopuolisten omistamaan opetusmateriaaliin. Nyt on ainoastaan Reenpäät ja EU:n kilpailuvirasto tiellä. Sitä en ymmärrä miksi Erkko tukee rasisteja jotka ottaisivat häneltä omaisuuden pois heti ensimmäisen tilaisuuden tulleen Nurenberg-bolshevikki tyylillä.

    Äänestä

"Rkp säilytti eduskuntavaaleissa paikkalukunsa, kymmenen edustajaa, ja on nyt innokkaasti matkalla hallitukseen. Tosin viisi kuudesta suomalaisesta ei syty puolueen aikeista."

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/HS-Gallup Kolmen suuren hallitus mieluisin/1135265769180

Äänestä
  • Wallin kommentoi taas niin tyypillisen valheellisen optimistisesti, että "RKP.n hallituksessaolon kannattajien määrä on peräti neljä kertaa suurempi kuin RKP:n vaaleissa saama kannatus"???!!!

    Äänestä

  • Vi skall nu bara be till högre makter att SFP,inte går med persut i nästa regering.

    Äänestä

  • bevare oss kirjoitti:

    Vi skall nu bara be till högre makter att SFP,inte går med persut i nästa regering.

    SFP , den djävolens åkomma !

    Äänestä

Kertokoon joku millä perustella RKP sai muka 9 paikka, kun ennen sanovt valheellisesti, kun rkp on vain määrätyltä alueelta, mutta nyt olikin koko maan vaalipiireistä ja sitä huolimatta sai 9 paikkaa,,, tämä lasku tapa ei ole oikein, rpk olis pitänny saada vain 2.5 % ei voi olla totta kun 250000 hurri ja niistäkään ei kaikki äänestä rkp.tä siinän vaalirikos

Äänestä

Opettele Suomen vaalijärjestelmä!

Äänestä
  • Nykyinen epäoikeudenmukainen vaalisysteemimme suosii eniten juurI RKP:tä(!).

    Siksi sitä ollaan muuttamassakin. Tosin Sasi viimeisenä palveluksenaan RKP.lle perustuslakivaliokunnan puheeenjohtajana alkoi jo heti vaalien jälkeen toppuuttelemaan uudistusta.

    Äänestä

  • Ankdam, kävikö siinä vaalijärjestelmän muutoksessa niin, että RKP ja kepu tekivät kaupat äänikynnyksestä 3,5%:n, jotta Kokkola kysymys menisi kepun toivomalla tavalla? Kävikö sitten niin, että Kokkola-tapauksen tullessa esille, RKP rupesikin heiluttamaan lakikijraa ja vaati perustuslain tulkintaa uudelleen??? Tämä on mielenkiintoinen asia.

    Äänestä

  • yksvan kirjoitti:

    Ankdam, kävikö siinä vaalijärjestelmän muutoksessa niin, että RKP ja kepu tekivät kaupat äänikynnyksestä 3,5%:n, jotta Kokkola kysymys menisi kepun toivomalla tavalla? Kävikö sitten niin, että Kokkola-tapauksen tullessa esille, RKP rupesikin heiluttamaan lakikijraa ja vaati perustuslain tulkintaa uudelleen??? Tämä on mielenkiintoinen asia.

    Ei ole kyse mistään äänikynnyksestä vaan sitä että maamme koostuu 15 vaalipiiristä josta kustakin valitaan ennalta määrätty määrä edustajia.
    Jos meillä olisi vain yksi vaalipiiri (kuten presidentin vaaleissa) niin pohjoisesta ja harvaan asutummilta seuduilta tuskin olisi ketään edustajia.

    01 Helsingin vaalipiiri 21
    02 Uudenmaan vaalipiiri 35
    03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 17
    04 Satakunnan vaalipiiri 9
    05 Ahvenanmaan vaalipiiri 1
    06 Hämeen vaalipiiri 14
    07 Pirkanmaan vaalipiiri 18
    08 Kymen vaalipiiri 12
    09 Etelä-Savon vaalipiiri 6
    10 Pohjois-Savon vaalipiiri 9
    11 Pohjois-Karjalan vaalipiiri 6
    12 Vaasan vaalipiiri 17
    13 Keski-Suomen vaalipiiri 10
    14 Oulun vaalipiiri 18
    15 Lapin vaalipiiri 7

    Ja mitä siihen tulee että vaalijärjestelmämme suosisi RKP:tä niin sille väitteelle nefe ei saa tukea ainakaan vaaliasiantuntijoita.

    "D’Hondtin menetelmä on suhteellisessa listavaalissa käytetty menetelmä, jolla listan saamien äänimäärien perusteella jaetaan paikat listoille. D’Hondtin menetelmä on Suomessa yleisin listavaalijärjestelmä. Se on käytössä eduskunta-, kunnallis- ja europarlamenttivaaleissa.

    D’Hondtin menetelmässä puolueiden saamien paikkojen suhde on melko lähellä äänimäärien suhdetta. Menetelmällä on kuitenkin taipumus suosia suuria puolueita pienten kustannuksella. Menetelmä on nimetty keksijänsä, belgialaisen matemaatikko Victor d'Hondtin mukaan."

    Äänestä

TUTKIMUS JÄLLEEN SIPOOSEEN JA KAUNIAISIIN??

Äänestä

Hesari teki urakalla töitä Soinin hyväksi saadakseen keskustan pois hallituk-
sesta,no hyvin onnistuivat.
Nyt ovat sitten hermostuksissa kun meni homma vähän liian hyvin.
Kansa ei joskus tajua kuinka sitä ohjaillaan.
Pakkoruotsiasiaa Soini ei nyt voi välttää millään tai tulee kaamea tappio
seuraavalla kerralla ja voi olla ettei siihen mene neljää vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lehtimies. kirjoitti:

Hesari on tehnyt "tutkimuksen", jonka mukaan puolet kansalaisista ei usko hallituksen kestävyyteen. Melkoisia krokotiilin kyyneleitä HS vuodattaa!

Helsingfors Dagbladet eli Helsingin Sanomat pääkirjoituksissaan on ajanut RKP:tä hallitukseen kuin käärmettä pyssyyn.

Miten turha etupuolue kohtuuttominen kielivaatimuksineen muka edistäisi hallituksen eheytttä? Asiahan on päinvastoin.

Suomen suurin sanomalehti on suomalaisuuuden suurin vihollinen mediassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu