Ällistyttävän paloherkkä saha kANSANEDUSTAJALLA!
Mikä yhtiö on vakuuttaja?
Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) sahayritys Haka Wood on palanut JOKA TOINEN VUOSI viimeisten 10 vuoden sisään...
Kohukansanedustaja Teuvo Hakkaraisen sahalla ollut peräti kuusi tulipaloa
Aamulehti
Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) viitasaarelainen saha-alan yritys on kärsinyt viime vuosina huomattavan monista tulipaloista. Edellisen kerran Viitasaarella roihusi viime vuoden joulukuussa, jolloin sahan huoltorakennus tuhoutui lähes kokonaan.
Tuli tuhosi tuolloin noin 300–400 neliötä Haka-Woodin tiloja, joissa käsiteltiin ja kuivattiin puutavaraa. Hallissa oli pelastuslaitoksen mukaan myös kaasupulloja, jotka aiheuttivat räjähdysvaaran. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut palossa.
Vuoden 2010 maaliskuussa paloi myös sahan lämpölaitoksessa. Aikaisemmin tuli on tuhonnut sahan tiloja eri paloissa vuosina 1997, 2001, 2005 ja 2009.
Aiemmin tänään Talouselämä-lehti kertoi, että EU-kriittisen Hakkaraisen perheyritys Oy Haka-Wood AB on saanut Euroopan aluekehitysrahastolta yhteensä 461 750 euroa tuotannon kehittämistukea.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei kai SMP.ssä eikun Persuissa mitään rötösherroja voi olla. Eikös Vennamo jo aikoinaan vaatinut rötösherroja kuriin. ;)