Anteeksianto

Jeesus on tie

Täällä eräs perkeleen lähetti julistaa päivittäin ettei syntejä saa anteeksi.
Jos näin olisi ei yksikään meistä pelastuisi.

Kun yksi saatanan agentti pidättäytyy antamasta pedofiilille syntejä anteeksi, sillä teollaan hän ainoastaan allekirjoittaa oma kuolemantuomionsa.

Matt. 18:32-33 Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle:
'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit; eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'

Matt. 18:34-35 Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijain käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."

Raamatun ydinsanoma on syntien anteeksianto. Ilman Jeesuksen veren priiskoitusta (vihmontaa), - ei ole olemassa syntien anteeksiantoa. Jokainen ihminen joka kieltäytyy antamasta sydämestään anteeksi toisten syntejä ei ole taivasta näkevä, sillä hänen syntinsä pysyy. Näin JUmalan sana todistyaa meille.

Tässä on yksi painava syy siihen miksi 90% ihmisistä menee helvettiin. He kieltäytyvät anteeksiannosta toisille ja jäävät näin omien sytiensä tuomion alle.

Matt. 7:1-2 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

Tuomiovalta on Kristuksella Jeesuksella. Hän on Logos (Jumalan sana).

Matt. 16:27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan.


Joh. 5:26-27 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.

29

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teuta

      Örvelö , se on varmalla , eikä koskaan tajua että hän
      on se joka käy kanssapalvelijaansa kurkusta kiinni , vai
      sanoinko vielä liian kauniisti .

      • Jeesus on tie

        Oikein sanoit. Emme ole toistaiseksi kuulleet mitään siitä mistä tämä hänen pohjaton vihansa Jeesusta kohtaan on lähtöisin.

        Hänen kotonaan tämän postraumaattisen stressireaktian alkupaukku on joka tapauksessa tapahtunut, ja hyvin varhaisessa elämänvaiheessa.

        Hän vihaa saatanallisella raivolla Pyhää Kastetta ja Herran Pyhää Ehtoollista, mikä saattaisi viitata pilkkaan Pyhää Henkeä vastaan. Mutta Pyhän Hengen pilkkaaminen edellyttäisi sitä, että hän olisi ollut jossakin varhaisemmassa vaiheessa uudestisyntynyt kristytty. Arvattavista syistä me emme tiedä mitään hänestä, hänen perheestään aviosuhteestaan lapsistaan yms. kyykäärme pysyy visysti piilossaan, vain kaksihaarainen kieli vilahtelee pimeydestä Jumalan lapsia kohti ja vihai nen sihinä kuuluu pimeästä kolostaan.

        Voi ihmisparkaa! Herra armahtakoon häntä jos mahdollista!!!


    • d-fg.hj

      Eräs perkeleen ateistipiru; ylijumala jakaa murhaajille ja pedofiileille Jumalan Nimissä syntejä anteeksi!

      #
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-49163788-view
      Jeesus pelastaa
      25.4.2011 13:18
      Jokainen pedofiili saa syntinsä anteeksi, jos hän katuu tekoaan ja tahtoo tehdä parannuksen. Parannukseen kuuluu ilman muuta rikoksen tunnustaminen poliisille. Yhteiskunnan lakien mukainen rangastus kärsitään tietenkin ja suostutaan sovittamaan henkilö tai henkilöt joihin rikos on kohdistunut.
      Se on taatusti kova paikka kohdata uhrinsa hätä ja sopia siitä kuinka rikos sovitetaan uhrin kanssa.
      #

      Jos joku lestadiolainen uskoo, että esimerkiksi murhatun uhrin kanssa voi sopia rikoksensa niin uskoo todella ateistipirun valheisiin! Murha on vanhentumaton rikos ja "Jeesus pelastaa" nimikerkki jo nimimerkillään pilkkaa lestadiolaisten mieliksi Jeesusta!

    • Jeesus on tie

      Raskaissa itseen tai läheisiin kohdistuneissa synneissä anteeksianto ei ole helppoa. Omin voimin se ei onnistu!!! Tarvitaan Jeesuksen voima. Jeesus ei käännä selkäänsä sinulle, kun häntä lähestyt tässäkin vaikeassa asiassa.
      Jeesus antaa levon ja rauhan sinulle, Jeesus purkaa sinun langettamasi tuomiot ja sinä tulet vapaaksi.

      Ei ole helppo antaa anteeksi esimerkiksi roistolle, joka on tappanut oman lapsesi, tai vaikkapa raskannut hänet. Ei varmaan ole helppoa antaa anteeksi itselleenkään, jos on tällaiseen syntiin syyllistynyt ja saanut armon katua syntiään.

      Anteeksianto on syntiin langennutta luontoamme vastaan. Syntiinlangennut kuvittelee olevansa oikea tuomari. Vain Jeesus on oikea tuomari.
      -----------%%%--------

      Mitä Jeesus teki? Hän tuli rakkautensa tähden ihmiseksi ja suostui syyttömänä tuomituksi, että me jotka olemme rikollisia, (siis kaikki ihmiset), saisimme olla vapaita.

      Valtaosa ihmisistä kieltäytyy Jeesuksen tarjouksesta tulla armahdetuiksi synneistään, ja tahtoo olla itse toisten tuomarina. Joka tuomitsee toisen tulee itse tuomituksi.

      Sinun lapsesi oletettu tappaja tulee aikanaan Jeesuksen eteen tuomittavaksi.
      Samoin tulee bedofiili joka sinut raiskasi lapsena. Sinun tehtäväsi on rukoilla JUmalalta anteeksiantoa, niin että sinä jaksaisit antaa anteeksi sinulle tehdyt synnit.

      Olemme nyt sillä tasolla tutkinnossa että alkaa hahmottua miksi valtaosa syntisistä menee helvettiin katumattomina ilman parannusta. He pitävät kiinniomista oikeuksistaan.

      Jos Jeesus olisi pitänyt kiinni omista oikeuksistaan, niin kuinka meidän olisi silloin käynyt? Me olisimme iankaikkisen kuoleman omia, jokainen. Judaistit olivat toista mieltä Jeesuksen mkanssa. Samalla tavalla ovat tämän päivän "judaistit". "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?"

      XXXXXXXXXXXXXXXX

      Joh. 8:33 He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?"

      Joh. 8:34 Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
      Joh. 8:35 Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.

      Joh. 8:36 Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.

      Jeesus on Herramme. Ja Vapahtajamme synneistä hallelujaa kiitos Jeesus.

      "Tule Jeesuksen luo, tule nuorena oi. Hälle uhriksi tuo kevätpäiväsi koi."

      • Jeesus on tie

        Häirikkö kokonaan pois avauksistani kiitos! Sinut on punnittu ja tyhjäksi havaittu.

        "Perkele" tarkoittaa tyhjää ja sekoittajaa. Saatana on valheen isä, sinä olet saatanasta saastaisen seka-oppisi ammentanut, mene pois!


      • Kirjoitti hyvin
        Jeesus on tie kirjoitti:

        Häirikkö kokonaan pois avauksistani kiitos! Sinut on punnittu ja tyhjäksi havaittu.

        "Perkele" tarkoittaa tyhjää ja sekoittajaa. Saatana on valheen isä, sinä olet saatanasta saastaisen seka-oppisi ammentanut, mene pois!

        Hyvinhän tuo kommentoimasi henkilö kirjoitti.


    • Jeesus on tie

      Epäuskoiset vetoavat usein tähän tuomion kieltävään kohtaan, kun he torjuvat heitä koskevan parannussaarnan.

      Synnin toteaminen synniksi ja kehoitus parannukseen ei ole tuomio synnistä.

      Kehoittamalla syntisiä parannukseen, so. pakenemaan syteineen Jeesuksen luokse armahdettaviksi hänen sovintoverensä tähden, me toivomme että ihmiset tulisivat vapautetuiksi heitä vääjäämättä odottavasta tuomiosta.

      Epäuskoisen asenne pelastukseensa on varma:

      - En ole sen pahempi ihminen kun muutkaan ihmiset!
      - En ole sen syntisempi kun uskovaisetkaan!
      - En ole tehnyt lähimmäisilleni mitään pahaa!
      - Rukoilen!
      - Uskon Jumalaan!

      Jos nämä riittäisivät pelastukseen, niin kaikki ihmiset pelastuisivat. Jumalan ei olisi tarvinnut tulla ihmiseksi, ottaa ihmiskunnan valtavaa syntitaakkaa päälleen ja kuolla erittäin raa'alla tavalla.

      Jokainen ihminen on jo tuomittu ihminen. Siksi Jeesus ei tullut meitä tuomitsemaan, vaan vapauttamaan tuomiosta. Ihmiset kieltäytyivät tuomiosta vapauttamisesta, koska he eivät mielestään olleet niin pahoja. Terveet eivät tarvitse parantajaa, vaan sairaat, näin sanoi Jeesus Herramme.

      Joh. 3:19 Mutta tämä on tuomio, ...

      ... että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.

      Joh. 3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ...

      *) ... ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

      Tartu siis kiinni ainakkiseen elämään. Tunnusta syntisi ja anna Jeesuksen sovintoveren puhdistaa sinut synneistäsi. Syökää ja juokaa, Jeesuksen veri vuotaa.

      • Jeesus on tie

        1. Joh. 3:7 Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää.

        Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.

        1. Joh. 3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.

        ****************

        1. Joh. 1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

        *) 1. Joh. 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

        1. Joh. 1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
        **********

        Kuinka moni menee tämän valheen kanssa helvettiin:
        "Minä en ole syntiä tehnyt." Tragikoomista kyllä näin uskovat veijarit ovat hyvin ahkerasti etusormi pystyssä muita kohti: "Siinä se on, syntinen saatana, ikinä en anna anteeksi!!!"


      • Jeesus on tie
        Jeesus on tie kirjoitti:

        1. Joh. 3:7 Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää.

        Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.

        1. Joh. 3:8 Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.

        ****************

        1. Joh. 1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

        *) 1. Joh. 1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

        1. Joh. 1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
        **********

        Kuinka moni menee tämän valheen kanssa helvettiin:
        "Minä en ole syntiä tehnyt." Tragikoomista kyllä näin uskovat veijarit ovat hyvin ahkerasti etusormi pystyssä muita kohti: "Siinä se on, syntinen saatana, ikinä en anna anteeksi!!!"

        Syntiset saavat nyt siis synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja aivan lahjaksi iankaikkisen elämän.

        Laki herättää synneissään nukkuvat synnin tuntoon.
        Ihminen havaitsee olevansa tuhansin kerroin Jumalan lain rikkonut roisto.
        Ahneus
        kateus
        huoruus
        panettelu
        rakastamattomuus, (ei ole valmis kuolemaan pahimman vihollisensa suoksi)
        kiittämättömyys Jumalaa kohtaan
        välinpitämättömyys toisten tarpeista
        itse itsensä vanhurskauttamis yritykset
        muiden syyttely heidän synneistään

        Näitä riittää, tuhansia erilaisia syntejä meissä jokaisessa.

        Vain Jeesus voi pelastaa meidät iankaikkiselta kuolemalta ja kadotukselta.
        Tämä on iankaikkisesti pysyvä totuus. Sitä ei kukaan ihminen voi ohittaa.


      • g-hj,io.p

        Uskot epäjumalaan!
        Tai onko sinulla esittää Jumalan Valtakunnan sinulle antama oikeus antaa anteeksi murhaajille ja pedofiileille heidän rikoksia Jumalan Valtakunnan Nimessä???

        Ellei sitä lupaa ole niin tässä on sinun katumus katekismuksen herra epäjumalasi:
        herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
        "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
        HUOMAA, tuossa herra Luther tekee itse itsestään herra (epä)jumalan.
        "Minä olen Herra," = herra Luther jota pitää jumaloida
        "sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
        "Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!

        tätä herra epäjumalan antama käskyä uskot:
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."


      • v.b-hjkl
        Jeesus on tie kirjoitti:

        Syntiset saavat nyt siis synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja aivan lahjaksi iankaikkisen elämän.

        Laki herättää synneissään nukkuvat synnin tuntoon.
        Ihminen havaitsee olevansa tuhansin kerroin Jumalan lain rikkonut roisto.
        Ahneus
        kateus
        huoruus
        panettelu
        rakastamattomuus, (ei ole valmis kuolemaan pahimman vihollisensa suoksi)
        kiittämättömyys Jumalaa kohtaan
        välinpitämättömyys toisten tarpeista
        itse itsensä vanhurskauttamis yritykset
        muiden syyttely heidän synneistään

        Näitä riittää, tuhansia erilaisia syntejä meissä jokaisessa.

        Vain Jeesus voi pelastaa meidät iankaikkiselta kuolemalta ja kadotukselta.
        Tämä on iankaikkisesti pysyvä totuus. Sitä ei kukaan ihminen voi ohittaa.

        MIKSI SINÄ ET HERÄÄ SYNNIN TUNTOON?

        Syntiä on tukea murhaamiset, pedofiilien raiskaukset jne joita sinä annat anteeksi Jumalana esiintyvänä ja pilkkaavasna ateistipiruna!!!


    • teuta

      Hän tarkoitti örvelöö, sinä jotain muuta .
      Sitä vois sen verran kirjoittaa että tietää
      ketä tarkoittaa.

      • Jeesus on tie

        Aivan teuta! En tiedä kuka kenellekin kirjoitti. Täällä on kuitenkin kaksi taikka kolme ahkeraa ateisti- häirikköä sotkemassa Jumalan sanan todistusta ja Kristuksen pelastavaa evankeliumia. Yksi heistä sotkee Jumala sanaa ja omaa ulostettaan sekaisin äärimmäisen vastenmiliseksi sekoitukseksi.

        Omaksi kadotuksekseen he sen tekevät. Sääliksi käy.


      • k-j.nh,b
        Jeesus on tie kirjoitti:

        Aivan teuta! En tiedä kuka kenellekin kirjoitti. Täällä on kuitenkin kaksi taikka kolme ahkeraa ateisti- häirikköä sotkemassa Jumalan sanan todistusta ja Kristuksen pelastavaa evankeliumia. Yksi heistä sotkee Jumala sanaa ja omaa ulostettaan sekaisin äärimmäisen vastenmiliseksi sekoitukseksi.

        Omaksi kadotuksekseen he sen tekevät. Sääliksi käy.

        Mene jakamaan pedofiili perkeleille ja papeille virkoja kun Jeesus ei sitä tehnyt!
        "http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902
        kaste kirja n. 350 luvulta
        teuta 22.12.2010 22:17
        Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka .'"


        Jeesus opettaa:
        15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
        24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.
        Luukas 20:
        45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
        46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
        47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".
        Mark. 13:21
        Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko

        lestadiolaisillakin on lasten perseitä repiä "raatelevie susia" joista Jeesus varoitti:
        Matt. 7:15
        "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
        "teuta" ja "Jeesus pelastaa" KIELTÄÄ JEESUKSEN JA JEESUKSEN SELVÄN VAROITUKSEN JAKAMALLA ANTEEKSI MURHAAJILLE JA PEDOFIILEILLE SYNTEJÄ VAIKKA NOILLA ateistipiruilla EI OLE JUMALAN VALTAKUNNAN OIKEUKSIA!!!


    • Jeesus on tie

      Kiitos sinulle tuomioistasi pedofiili perkele.

      Voisitko nyt koota kopiosi ja lähteä täältä valehtelemasta.

      • j-hg-fd

        Sinun epäjumalasi tappaa ja tapattaa ja revityttää lastenne perseitä pedofiileillä!
        Ymmärrätkö rikollisuuden kätyriksi itses?


    • Jumala armossaan

      Perkeleellä ei tosiaankaan ole armoa, muista tämä silloin kun helvetti alkaa polttamaan jakojesi alla.

    • savon ukko

      Älä tule tänne latelemaan anteeksiannosta, kun itse olet anteeksipyytämätön. Sinun sisässäsi on perkele, eikä pyhähenki. Usko se jo!

      • mene mouruamasta

        Perkele kiukuitsee taas, kun pitäisi tehdä parannus.

        Sinultako minun pitäisi pyytää anteeksi? :-))))

        Mitä pitäisi pyytää anteeksi, sitäkö että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus, jos mielii pelastua, myös sinun? Olen julistanut sinulle parannusta Jeesuksessa Kristuksessa, - enkä tule pyytämään sitä koskaan anteeksi.

        Kysyn sinulta vastakysymyksen; koska näemme totisen katumisen ja parannuksen sinulta?

        Te perkeleen palvelijat olette roikkuneet lestadiolaisten kimpussa häiritsemässä keskustelupalstamme asiallisia keskusteluja jo useita vuosia. Olette ivanneet, ja pilkanneet heitä ja valehdelleet heistä ihan mitä saastainen mielenne on sisällään kantanut. Olette syyttäneet lestadiolaisia pedofiileiksi täysin ilman todellisten syyllisten osoittamista. Jos tämä ei ole ala-arvoisen loukkaavaa, niin ei mikään!

        Tiedän ettei saatana tee parannusta, ja pitää orjistaankin hyvää huolta,
        siksi en odota teiltä häiriköt.

        Pyydän tehkää meille palvelus ja poistukaa siksi kunnes, ja jos katumus tulee, että tarvitsette todistusta syntiennen anteeksiannosta.


    • savon ukko

      Heh heh, älä veikkonen hullujas haasta. Minäkö parannuksen. kuule olen tarpeeksi hyvä. paitsi joudun mouruamaan kun kun olen niin paha ja sinä niin hyvä, Jeesuskin tykkä sinusta enemmän. Tee minulle palvellus, sano edes vähän, että olet sanonut minulle rumasti. Hyi sinua.Sanoit minua kyykäärmeen sikiöksi ja ateistiksi ja vaikka miksi. hyi hyi sinua. Taivaan isä rankaisee sinua. Voipi avata sen portin sinne tulijärveen. Oijoi, siellä olisi sinulla pahat oltavat. Mutta jos olet kiltti sedälle, ja sanoa, että olimpa minä tuhma kun loukkasin sinua, niin kaikki on taas ok. Pane illalla kätöset ristiin ja pyydä suojellusta ja anteeksimantoa päivän rutiineihin haistapaskan toivotuksista. Ethän sinä aivan tosissasi haistellut, ethän.......ja älä veikkonen kiroile niin kauheasti.Se perkele on paha sana.

    • pysähy mies

      Olet tarpeeksi hyvä omasta mielestäsi, sitä on turha enää kerrata tuhannetta kertaa täällä. Mutta helvettiin tuo usko johtaa, valitettavasti, se ei ole vielä mennyt perille sinun sydämeesi.

    • savon ukko

      Enhän minä hyvyyttäni ole koskaan kehunut. Minä olen aina tunnustanut paskuuteni. Voinhan minä silti arvostella toisia oman mielen rauhan saamiseksi, niin täällä tekee toisetkin. Enkä ole mikään hyvä mies, vaan vanha paatunut paskiainen, joka yrittää purkaa itseään, että toisetki rupeisivat hyväksymään anteeksiantamattomat syntinsä.

      Mitä taas pysähtymiseen tulee, niin sinä taidat olla pysähtynyt kokonaan omaan syntikasaasi jota et tunnusta, vaan näet aina vaan toisten huonot puolet, ja vielä opettamaan vanhaa hevosta paikalleen, kun itse olet jatkuvasti aisaasi potkimassa.

      Apropoo, tuleee tässä taa tuosta hevosesta mieleen kevennys , jonka tietysti serifi poistaa, hyvä niin.

      Lestaadiolaisisäntä kävi enne vanhaan hevosella seuroissa vaimonsa kanssa. Tiet oli mäkisiä ja kapeita kulkureitillä.
      Seuroista palattuaan isännällä oli aina tapana seisauttaa hevonen saman mäen alla ja laskea vetensä hevosen viereen pitäen aisasta kiini.
      Kerran sitten taas tämä sama toimitus oli meneillään seuroissa palatessa, niin emäntä se siinä sanomaan, että ennen sinä laitoit tuon vehkeesi aisan alle ettet laskisia silmille,ja lapsia oli kaksi, nyt laitat sen aisan päälle ettet kastele tossujasi, ja lapsia on viistoista.

      • Jospa anoisit armoa?

        Sulla on poikkeuksellisen huonot hoksottimet kun et erota edes anteeksipyyntöä ja anteeksiantoa toisistaan.

        Tiesitko muuten että koko Pyhä Raamattu puhuu anteeksipyynnöstä vain
        4 kertaa.

        Sen sijaan anteeksiannosta Raamattu puhuu 144 kertaa.

        Tiedätkö mitä tämä merkitsee juuri sinun omassa elämässäsi?

        Matt. 18:32 Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit;
        Matt. 18:33 eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'
        Matt. 18:34 Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijain käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.
        Matt. 18:35 Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."

        Anteeksiantamattomuudellasi (siis toisen tuomariksi ryhtymällä, sinä suljet itsesi ulos taivaasta ja syksyt päätä pahkaa helvettiin.

        Muistopuheessasi todetasan vain, että se mies todisti koko maailmalle internetissä olevansa riittävän hyvä ihminen, eikä sen vuoksi tarvinnut koskaan parannusta.

        Näinkö siinä tulee käymään, merkit (suunnaton ylpeys) viittavvat pahasti onnettomaan loppuun.


    • savon ukko

      Haistakaapa paska koko porukka!
      Oletteko te valmiit pyytelemään minulta anteeksi. Mitä? Te sontiaiset, luulette olevanne heti puhtaita kun syntienne jälkeen joita teette joka päivä, lähimmäisiänne ja Jumalaanekin vastaa. Luulette reppanat, että kun joku kaikkesta sekopäisin porukasta leikkii vanhempaa saarnaaja pappia, häneltä tai hänelle sitten tunustatte syntinne. Ne lasten raiskaukset ja niiden salaamiset. Luuletteko te saatanan sontiaiset, että Herramme naama loistaa teidän tekopyhyydestänne. Jos ei loista minunkaan, mutta minä olen toki rehellinen syntinen joka maksaa laskunsa vasta kun se aika tulee, ja silloin vasta te uskon höyryssänne raamatusta seonneet reppanat, jotka yritätte elää sen mukaan, luulemalla vielä, että se toimii. Ei toimi
      Teillä on tapa puhua "ylhäältä!" niin kuin se tulisi suoraan Jumalalta. Kukaan teille ei kai ole sanonut niin suoraan kuin minä tässä ja nyt. Olette sielullisesti ihmisraunioita, jotka pakotatte ympärillänne olevat sanaan kelkkaan ,joka vie sinne helvettiinne jos te sen haluatte olla olemassa. Se helvetti on mielestäni niillä kenelle te sääntöjänne ja omaa perkellisyyttä tarjoatte ahdistuksilla ja uhkailulla. Hylkäätte heidät, joilla on vaikeaa ollut teidän kanssanne. Miten on olisiko Jeesus ollut sellainen. Älkää huutako hänen nimeensä, sillä se on suoranaista pilkkaa hänelle ja Jumalalle. Teidät pitäisi todellakin, teidät pääsekoittajat, ei pelokas rupusakki, laitta myllynkivi kaulaa, ja heittää mereen Ladeni n tapaan, ei jäisi jälkikansalle enää niiskuttamista pitkään. Te olette pahin lahko, Koivunienien ja Lasarusveljesten kanssa. Te olette ihmisten sortajia, ettekä pelastajia.

      Nyt tuli kaikki ukos mitä ajattelen teistä, ja minulla on myös kavereita samassa veneessä joka ei uppoa, vaikka sitä paskalla häväistyillä raamatunlauseilla ammutte.

      Nyt tämä poika lähtee lähetyssaarnaajaksi Timpuktuun! Rukoilkaa edes tosissanne! Tapelkaa keskenänne pari viikkoa.

      ps. en hylkää teitä vaikka Herra tulee teidät hylkäämään.

      • teuta

        No niin tuli ehkä hivenen liikaakin , vai että Tibuktuun , muista edes postikorilla. En ole koskaan nähnyt sen maan
        postimerkkiä ja olisihan se kiva laittaa kokomaailman kansioon

        Aika paljon sait sanotuksi , kaikki vaan ei ollut aiheellista
        selvästi on näkyvissä , että sinä olet luokkaantunut ja sen
        kautta unohtanut että mekin olemme ihmisiä , kaikki voi
        parnatua jos näemme vähän vaivaa .


      • terve menoa
        teuta kirjoitti:

        No niin tuli ehkä hivenen liikaakin , vai että Tibuktuun , muista edes postikorilla. En ole koskaan nähnyt sen maan
        postimerkkiä ja olisihan se kiva laittaa kokomaailman kansioon

        Aika paljon sait sanotuksi , kaikki vaan ei ollut aiheellista
        selvästi on näkyvissä , että sinä olet luokkaantunut ja sen
        kautta unohtanut että mekin olemme ihmisiä , kaikki voi
        parnatua jos näemme vähän vaivaa .

        MIes joka julkeaa yleistäen panetella lestadiolaisia mm. pedofiileiksi , ilman minkäänlaisia todisteita, ansaitsee äkkilähdön palstaltamme. Syytää estoitta perkeleitään ja saatanoitaan Jumalan lapsen päälle ja päällepäätteeksi kertoo olevansa "riittävän hyvä", saa lähteä eikä ikävä tule. Terve menoa eikä takaisin tuloa.

        Vain siinä tapauksessa tervetuloa talkaisin, jos iankaikkisuuteen pääsy alkaa kiinnostamaan.


      • tälviisii

        Paskasi haisee niin voimakkaasti koko palstan alueella, että sitä on mahdoton olla haistamatta. Tuon verran sinä tiedät Kristuksen rakkaudesta ja syntien anteeksiannosta.

        Kuten sanoin lähde jo vetämään täältä mouruamasta.


    • Jeesus pelastaa

      Meillä kristityillä on keskenämme rauha ja sydämellinen rakkaus. Hallelujaa kiitos Jeesus.

      Tappelija ovat tulleet tänne aidan toiselta puolelta! Jos nyt heti lähdette niin kiitos Jumalalle.

    • Jeesus on tie

      Veneessä joka ei uppoa Jumalan sanan voimasta? Näinhän ne kaikki sanovat jotka itseensä rakentavat autuutensa.

      Jumalan sana on Jumalan sanaa, paskasta puhuminen Jumalan sanan yhteydessä osoittaa kiistatta mistä lähteestä sinä savon ukko juot "elämän" vetesi.

      2. Piet. 1:16-2:2

      Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.

      Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt."

      Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.

      Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

      xxxxxxxxxxxxxx

      Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, ....

      ... jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      169
      12833
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4780
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2788
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1955
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      111
      1706
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe