Kertokaas ahtaajat millainen on työilmapiirinne !

Harald Hirmunen

Haminakotka satama aloitti toimintansa ja sataman hallitus luikahti pensaisiin piiloon paljastamatta, keitä siellä on päättämässä ja ketkä eivät päässeet sinne. Miten käytännössä tämä yhdistäminen on vaikuttanut omaan työhönne, työturvallisuuteenne ja töiden jatkumiseen ? Joudutteko painamaan pienellä porukalla ja nopeammalla tahdilla töitä niin, että jopa työturvallisuus alkaa olla pahasti koetuksella ? Kertokaa tilanteenne. Aika yleistähän on, että kun töitä tehdään jatkuvasti ylityönä väsyneenä ja entistä rankempia työvuoroja, niin silloin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Työnantajat viis veisaa kunhan tahkoavat rahaa ja bonuksia kertyy hallituksen jäsenille.

Samaan aikaan ympäripäissään olevat ryssäkuskit tulevat ja lähtevät satamista ja ei ole resursseja heitä valvoa, sanotaan, että jokaisen työntekijän pitäisi ilmoittaa heistä poliisille, jos havaitsevat viinalle haisevan rekkakuskin. Onko siihen ilmoittamiseen edes mitään mahdollisuuksia ja edes intressejä, jos oma työtaakka on sellainen, että siinä ei jouda juoppoja vahtimaan ?

Hienoahan se on, että satama vetää, mutta minkälaisilla kustannuksilla ja halutaanko ne lakaista maton alle, jotta nimettömät satamahallituksen jäsenet saavat kasvatettua huikeita bonustilejään.

11

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mutta Vesa otetaan

      Mikäs oli tää kotkalainen piipun sauhuttelija, joka sinne satamahallitukseen hinkui ? Haminan kaltaisia riitoja välttyäkseen päätettiin ola kertomatta hallituksen jäsenten nimet julkisuuteen. Ja tää piipunpolttelijahan oli huutanut, että asiantuntijoita ei satamahallitukseen oteta.

      • Harald Hirmunen

        Huoliiko Sataman hallitus koko Vesaa uhoilemaan, että hallitukseen ei haluta asiantuntijoita neuvomaan ? Onko Vesa satama-alan ammattilainen sairaanhoitaja koulutukseltaan ?


    • jJkKoO

      Harald se sekoittaa tapansa mukaan asioita keskenään sujuvasti. Mitä ihmettä venäläisten rekkakuskien ajokunnolla on tekemistä tämän satama-asian kanssa?
      Vihjaileeko Harald Haminan valitettavaa kuolemantapausta tähän uudistukseen liittyväksi?
      Mitä tarkoittaa tuo, että kerää bohuksia hallituksen jäsenille? Heillä on kiinteät palkkiot.
      Haraldin kannattaa päivittää olonsa tähän maailmaan tai ainakin lopettaa oletuskirjoituksensa.

      • Harald Hirmunen

        Osaatko itse lukea lainkaan ? Missä kohtaa siinä tekstissä on kerrottu työturvallisuuden liittyvän humalaisiin rekkakuskeihin ? Kirjoitin nuo kaksi asiaa kyllä täysin erilleen toisistaan.

        Järvelä kirjoitti tänään Kymen Sanomissa humalaisista rekkakuskeista ja siitä, että poliisit eivät voi päivystää sataman porteilla koko aikaa. Samoin hän kirjoitti, että sataman työntekijöillä on velvollisuus ilmoittaa viinalle haiskahtavaista rekkakuskeista. Itse taas kirjoitin, että onko näillä sataman työntekijöillä yhtään sen enempää aikaa ja motivaatiota nuuhkia, onko jossakin rekassa viinelle haiseva rekkakuski, jos heillä itsellään on jatkuva kiire.

        Luulisi, että nyt yhdistyneillä satamilla olisi varaa tehdä paljonkin työturvallisuuden eteen, sekä palkata lisää työvoimaa, jos töitä kerran on. Sekä samoin olisi varaa palkata henkilöitä enemmän valvomaan satamista lähteviä kaatokännissä olevia ryssäkuskeja.

        Mitä tulee noihin sataman hallituksen jäsenien kiinteisiin palkkioihin niin onkohan näin, jos satamat tahkoaa rahaa ? Voithan toki kertoa, mitkä on ne tämän hetkiset "kiinteät" palkkiot.


    • jJkKoO

      En todellakaan tiedä, mitkä ovat tämän hetken kiinteät palkkiot, mutta sen tiedän, että ne ovat kiinteitä.
      Haraldin kannattaisi tutustua tarkemmin satamien toimintaan noin yleensä. Missä vaiheessa autot poistuvat sataman alueelta? Ovatko he miten "esillä" konttia noutaessaan? Vai onko se hetki, kun joku voi noteerata kuljettajan kunnon vasta, kun nämä käyvät tullissa? Onko se sataman vai satamaperaattorin asia lyödä "pilli suuhun" kaikille kuljettajille? Entä töihin tuleville koneahtaajille? Satamayhtiö pyörittää satamaa ja operaattorit hoitavat ahtausta, tulli hoitaa tullausta jne.

      • Ketkä valvovat ?

        Suora lainaus Kyymen Sanomien ylänurkasta 1.5.2011

        " Joulukuussa poliisi ja tulli kertoivat kiinnittävänsäjatkossa erityistä huomiota satamasta lähtevien rekkakuskien kuntoon. Poliisi tekee varmasti voitavansa, mutta hekään eivät voi päivystää sataman porteilla koko ajan. Sataman virkailijat haistavat kuskeissa välillä viinan, mutta heillä ei ole valtuutta puhaluttaa. toivottavasti sataman työntekijät vinkkaavat haiskahtavista liikenteeseen lähtevistä kuskeista poliisille. Se on jokaisen velvollisuus..."

        Jos sataman työntekijät itse kertoisivat tähän kantansa, onko heillä mahdollisuutta huomata juopuneita kuskeja ja ilmoittaa heistä poliisille. Ja ovatko juopuneet venäläiskuskit työturvallisuusriski missään vaiheessa sataman työntekijöille noin yleensäkin.


    • Kasvoton hallitus

      On sellainen, että on uhattu muilla työsopimuksilla aitojen ulkopuolella ja silloin työntekijät on pelkkinä pelinappuloina. Hyöty duunareille saattaa olla se, että työsopimukset heikkenevät samalla kun työt lisääntyy. Kilpailun takia. Hyvin voin sanoa myös, että hallituksen jäsenet on kasvottomia niin kauan kunnes haluavat puhua satamien suunnitelmista ja mitä se tarkoittaa työntekijöiden kohdalla.

    • Milloin rysähtää ?

      Kukaan ei voi juopporekoille yhtään mitään, ei ole resursseja kuten sanot.

      • tsuhni

        Venäjän kauttakulkuliikenne tuo niin paljon tuloja tälle seudulle, ettei siinä muutama pitkäkilpinen konttirekka kenollaan Hirssaarelaisen omakotitalon pihassa paljon hetkauta...


      • Vodka vodka
        tsuhni kirjoitti:

        Venäjän kauttakulkuliikenne tuo niin paljon tuloja tälle seudulle, ettei siinä muutama pitkäkilpinen konttirekka kenollaan Hirssaarelaisen omakotitalon pihassa paljon hetkauta...

        Ei niin, ennen kuin rysähtää kaupunginjohtajan pihalle. Se vasta olisikin näky ja uutinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe