riittämätön,estynyt,herkkä, auttakaa!

elämä_pilalla

Olen 22-vuotias nainen ja tuntuu, että kaikki asiat jää aina kesken tai ainakin pelkään sitä. Luin yhdestä lehdestä, että estynyt henkilö kärsii riittämättömyyden tunteesta ja on äärimmäisen herkkä kielteiselle arvostelulle. Vanhemmat erosivat kun olin pieni ja ero oli traumaattinen, isä on narsisti ja en ole yli 15 vuoteen ollut hänen kanssaan hyvissä väleissä, koska aina tuntuu siltä että ei uskalla olla oma itsensä ja koko ajan täytyy miettiä sanomisiaan, olen ollut aika ujo lapsi ja minua on myös kiusattu koulussa. Peruskoulun jälkeen asuin vähän aikaa isän luona ulkomailla ja sit tulin Suomeen ja aloitin lukion. Sitten mulle tuli syömishäiriö ja masennus ja en voinut mennä kouluun koska oli niin lihava olo vaikka olin 56/172. Kaikki voimat meni ja en jaksanut enää nousta ylös sängystä. Lopetin lukion. Aloitin amiksen. Menin terapiaan ja söin jonkun aikaa lääkettä, mutta se lääke aiheutti niin paljon väsymystä ja vähän sellaisen mitään sanomattoman-olon. Siinä oli myös kaikenlaisia suhteita jotka ei kestäneet koska tuntui etten ole tarpeeks hyvä ajattelin koko ajan omaa riittämättömyyttä, miehet oli 10 vuotta vanhempiakin. Olisin päässyt Kelan korvaamaan psykoterapiaan mutta sitten tapasin yhden miehen toisest kaupungista ja ajattelin että selviän yksinkin ja siinä oli edelleen masennusta. Lopetin amiksen ja nyt taas lukiossa. Tällä hetkellä ahdistaa niin paljon ja itken nytkin kun kirjoitan tätä viestiä. Siinä oli hyvääkin jaksoa melkein vuodenkin ja en ole pitkään aikaa syönyt lääkkeitä. No mut menin sen miehen kans sitten naimisiin ja tuntuu siltä että ollaan oikeita toisillemme, mutta nyt on alkanut tuntua siltä ettei mikään onnistu eikä koulukaan ja kaikki koulutehtävät vaan kasaantuu, ja tuntuu että aiheutan kärsimystä hänelle koska itken niin usein ja hän tekee pitkää päivää töissä myöhään asti ja mietin kaikkia asioita yksin ja olen niin yksinäinen vaikka muutama hyvä ystävä on, ja sitten illalla kun hän tulee kotiin ole koko päivän olllut ahdistuksessa ja tilanne purkautuu ja sitten meille tulee riitaa, olisikohan vielä mahdollista päästä siihen psykoterapiaan joka on toisella paikkakunnalla kun muutin tänne miehen takia mut olis parasta varmaan jos menisin sinne..mitä mieltä?

3

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lääkkeet pois

      ja ruokavalio remonttiin. Huolehdi riittävästä B-vitamiinin saannista erityisesti inositolia kannattaa kokeilla, magnesium ja fulvohappo mukaan. Kokeile pelkästään noilla pari viikkoa. Aivosi kehittyvät vielä ainakin 25-ikävuoteen asti, niitä ei kannata sitä ennen pilata noilla uusilla tutkimattomilla "lääkkeillä". Älä usko kaikkea mitä ne lääketeollisuuden huorat sinulle sanovat.

    • elämä_pilalla1

      Kiitos neuvosta :) En olekaan syönyt lääkkeitä melkein kahteen vuoteen, kun tuli haittavaikutuksia ja oon pyrkinyt syömään terveellisesti normaalia kotiruokaa ja vitamiineja päivittäin :)

    • voimia sinulle!

      Terapiaan kannattaa varmasti lähteä. Olisi järkevää käydä se ennenkuin alat suunnittelemaan lasten tekemistä. Sinusta voi tulla vielä vahva ja tasapainoinen aikuinen. Hyvä ja luotettava äiti tuleville lapsillesi.

      Lähetteen saa kätevimmin yksityiseltä lääkäriltä. 2 käyntiä tosin maksaa jonkin verran.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4167
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3403
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1775
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1633
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1412
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      915
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      852
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      813
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      778
    Aihe