Loppu ON lähellä...

Pelkästään jeesus voi auttaa.

Moikka,

soitapa tuonne SPR:n nuortenturvatalolle. Ne on siellä huippityyppejä ja osaa varmasti neuvoa, tukea ja auttaa!!!

"Olet aina tervetullut Nuorten turvatalolle!
Eikö olisi hienoa kertoa huolistaan aikuiselle, joka ei tuomitse eikä etsi syyllisiä?

Toivotamme tervetulleeksi kaikki 12-19 -vuotiaat nuoret, joilla on pieniä tai vähän suurempiakin huolenaiheita elämässään - esimerkiksi liittyen perheeseen tai kouluun. Turvatalolle voi tulla juttelemaan ja tarvittaessa talolta saa väliaikaisen yöpymispaikan. Meillä turvatalossa saat aina tukea ja juttuseuraa, kun asiat eivät tunnu olevan parhain päin!

Turvatalojen palvelut ovat nuorelle ilmaisia. Mikään ei ole liian pieni syy soittaa meille tai tulla käymään! Turvatalolla on rento meininki, mutta tulethan meille kuitenkin selvin päin!

Neuvontaa turvataloista saa myös puhelimitse. Yhteystiedot löydät turvatalojen omilta sivuilta.

Astu sisään sinua lähimpänä sijaitsevaan turvataloon! Tässä on Tampereen turviksen numero 040-556 6661 "

Minulla ollut ihan vastaavaa lapsena ja nuorena,ja olen "selvinnyt" asioista ja nyt olen nelikymppinen.Minulla ollut elämässä kaksi pelastavaa ihmistä Rakas Mummoni sekä poikaystävä(nyk mies)
Oma elämäni oli yhtä helvettiä suunnilleen 18v asti kunnes asiat alkoi loksahtelemaan paikalleen,ja nyt olen tyytyväinen elämääni vaikka tietysti silloin tällöin on ne omat ongelmansa kaikilla.
Koulukiusaamiset,raiskaukset ym eivät kyllä ikinä unohdu ja jäävät loppuelämäksi alitajuntaan mutta niistä voi selvitä.
Se sun poikaystäväsi on nyt sun pelastus tällähetkellä,ja vaikka se voi tuntua ääliömäiselle mutta kannattaa rukoilla ja pyytää apua se kyllä todella auttaa,kannattaa kokeilla koska se ei haittaakkaan.
En ole mikään "hihhuli" mutta olen montakertaa saanut siitä avun-vaikka ei juuri sillä hetkellä napista painaen tapahdu mutta asiat vaan järjestyy.
Ihmisellä on ne vaikeat kaudet kellä missäkin vaiheessa,se kuuluu tähän elämään ja sinunkiin elämäsi muuttuu vielä,ja näistäkin murheista saa tavallaan korvauksen.
Sellaisesta ihmisestä tulee vahvempi eikä mikään kusipää joka on nähnyt ja kokeut muutakin kun ainaista ruusuillatanssimista ja onnistumista.
Näistä hoitolaitoksista vielä...kokeile ensin menemistä esim metsään tai luontoon,se rauhoittaa kummasti ja kokeile erilaista ajattelua,älä ajattele voi vittuja ja luovuttamista-ajattele että kyllä tästä selvitään,mielikuvien käyttö auttaa myös ja energiasi alkaa muuttumaan positiiviseksi.Ole ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä ketkä sinusta tuntuu hyvälle ja jätä ne muut unholaan.
Nämä hoitolat on melko kalliita paikkoja ja sun kannattas menä ihan rehellisesti lääkäriin ja kertoa että sinulla on nyt tosi vaikeaa,hän ohjaa esim kelan kautta jonnekkin.
Ajattele että et lannistu,myöhemmin on sinulle kaikkea kivaa varattuna kun tämä menee ohi.

teillä on kuitenkin ollut joku tai on joka pitää elämässä kiinni edes yksi ihminen jonka vuoksi jaksat ja jonka kanssa voit jakaa kaiken elämästä ilot ja surut. itselläni ei ollut ketään olin aivan yksin.koulu kiusaaminen oli niin helvetillistä tuskaa ja kipua ainaista henkistä ja fyysistä piinaamista opettajat olivat jotain helvetin sairaalloisia etteivät puuttuneet siihen,mut se et en paljon valitellutkaan heille ei se olisi hyövyttänyt olisin saanut vain nolot noilta samperin kiusaajilta.sen jälkeen koti ah voi että miten ihana minun kotini olikaan silloin..koulusta palattuani tai kotona ollessani tuttu näky minulle usein oli rikkoutuneet ikkunat se känninen jätkä siellä joka sekoili ja piinasi henkisesti tabletti ja viina humalassa.se hiljaisuus joka piti pitää yllä kun se jätkä siellä sammui kävellen ihan hissukseen ja varovasti esim kaappi avata ettei van kuulunu pienintäkään narahdusta et se sairas ei olisi herännyt ylös.kun hän oli sammunut niin silloin oli pienen hetken rauha talos.ja ihanat sukulaiset myöskin jotka näkivät nuo kaikki tilanteet mitä minulle tehtiin ja missä oloissa olin eivät tehnyt tasan yhtään mitään ala ikäinen kun vielä tuolloin olin.päinvastoin he ilkkuivat ja ivasivat minulle siitä elämän tapahtumasta jossa olin.jonkin ajan päästä loppui sitten se koulun käyminenkin aivan kokonaan en kyennyt sinne menemään sitten koittikin mun pelastus ja pääsin sairaala koulua käymään kaikista noista ikävistä ihmisistä eroon pääsin se sairaala koulu oli mulle pelastus ne ihmiset siellä heitä minä opin rakastamaan he välittivät minusta.kun hoito jaksoni loppui sitten aikojen päästä niin en olisi halunnut lähetä heidän luotaan minnekkään palaamaan takaisin "kotiin".vuosia on nyt vieriny tuosta ajasta reippaasti silti huono itse tunto.paniikki häiriöt jäi minulle muistoksi tuosta vuosien kestävästä helvetistä.itse on niin hemmetin vaikea vaikuttaa tuohon panikointiin esimerkiks sille ei vaan voi ite mitään kun se tulee ja sen kans joutuu elämään ni se on ja pysyy.mutta nyt olen jo tarpeeksi "iso" tyttö(aikuinen) mua ei satuta enään kukaan ei sitten kukaan.samperi tää elämä on koettanut mua satuttaa ja satuttanut aina tää mimmi on terästä jätkät ei ryppyile mulle enään yhtään kaikki sellaiset ihmiset jotka käyttäytyy vähänkään mulle epä oikeuden mukaisesti väärin tai koettaa satuttaa saa painua hevon kuusen katkasen välittömästi sellasiin ihmisiin välit mitään paskaa ei tartte enää ottaa vastaan.tää on vaa elettyä elämää ei sen kummempaa jokainen käy mitä käy läpi.elämäs on myös jotain kaunistakin ja niihin asioihin pyrin keskittymään ja kattomaan kaikki turha saa jäädä kauas unholaan.tsemppiä kaikille teille

Olen huomannut itsessäni saman,olen herkkä mutta toisaalta kovettunut,minua ei hätkäytä pikkujutut enää,mut toisaalta itken joka elokuvaa.Ihmisten kanssa sama juttu en ole sellaisten kanssa missään tekemisissä jotka tunnen epämiellyttäville,olen ajatellut että enää ei tartte sitä tehdä.Koska en ole mikään nuoleskelija niin joskus tunnen olevani "hankala" tyyppi koska en mielistele ketään.
Kyllä näissä huonoissakin kokemuksissa on jotain hyvääkin vaikka välillä sitä on vaikea uskoa.