Keskustapuolueen tappio viimevaaleissa oli suuntaa-antava. Keskusta joka selvemmin kuin yksikään toinen puolue on luopunut entisestä arvomaailmastaan ja muuttunut itsensä vastakohdaksi menettää äänestäjänsä muille puolueille.
Koska Keskustan kannatus tulee edelleen laskemaan, siirtyy enemmistö sen kannattajista Perussuomalaisiin. Edellisestä johtuen myös kansanedustajaloikkareita Keskustasta Perussuomalaisiin tullaan mahdollisesti näkemään lisää.
Eikä PS:n äänestäjät ihan tyhmiä ole. He tajuavat kyllä, että puheet takinkäännöistä on pelkkää vastustajien retoriikkaa ja propagandaa. He ymmärtävät kyllä, että hallituksessa - jonne pääsy on nyt tärkeintä - joutuu jokainen puolue tekemään kompromisseja. Niin on aina ollut. Eikä mitään voi tapahtua yhdessä yössä. PS:llä on oma agendansa joka pyritään toteuttamaan perustuslain ja valtiosäännön suomien mahdollisuuksien puitteissa. Eli kaikki se mikä on luvattu myös toteutetaan heti kun tilanne sallii.
Uskallampa väittää, että neljän vuoden päästä elämme jo selvästi eri suuntaan käyvässä Suomessa kuin nyt. Ja uskallan senkin sanoa, että Keskustapuolueen romahdus nostaa Perussuomalaiset maamme suurimmaksi puolueeksi seuraavissa Eduskuntavaaleissa. Myös ensivuoden kunnallisvaalit lupaa jytykyä Perussuomalaisille.

Vastaukset 4
Vanhimmat
kerro toki miten suomi on neljän vuoden päästä erilainen kuin nyt? aloita nyt vaikka tästä että onko silloin
1) suomi eronnut eu:sta? 2) onko markka tullut takaisin? 3) onko ns. pakkoruotsi poistettu? 4) muslimit ja muut "mutakuonot" poistettu suomesta? 5) suomen ulkomaankauppa lopetettu? 6) työttömyysprosentti on 1 %? 7) jumala astunut maan päälle?
voisit vaikka aloittaa näistä ja jatkaa sitten omaa listaasi miten suomi muuttuu?
1) Suomi tuskin koskaan yksin eroaa EU:sta, mutta vastustuksen noustessa muissakin jäsenvaltioissa, voi useamman maan, myös Suomen, eroaminen tulla mahdolliseksi. Todennäköisemmin "kapinavaltiot" saavat aikaan huomattavia muutoksia Unionin sisällä, eikä eroamiseen tarvitse edes mennä.
2) Ei varmasti markka ole tullut takaisin, mutta valuutta ei enää virtaa Suomesta ulos kuten nyt.
3) Pakkoruotsi on poistettu
4) Pakolaisia tai muita elintasopakolaisia ei ainakaan tule enää enempää. Osa heistä on mahdollisesti saatu pois maasta.
5) "Suomen ulkomaankauppa lopetettu" Oletkohan ihan täysjärkinen? Vientiä on kasvatettu.
6) Työttömyysprosentti tuskin muuttuu, sillä koko tekninen maailma on muutoksessa. Automaatio vie loputkin duunaripaikat.
7) Ei sellainen voi laskeutua maan päälle jota ei ole.
kysyjä.
ei tää ole mikään tietopankki, mene iltakouluun, siellä opit
Edellä oleva saattaa olla perus-suomalaisen äänestäjän kirjoitus,
vaikuttaa taviksen älylle, siis mulle, uskottavalta todistelulta.
Sehän se hallituksessa mukana olo on tärkein, hallituksesta
pois olo poistaisi taviksilta koko vaalivoiton, ainakin olisi riski
seuraavien vaalien äänestyskäyttäytymiselle.
Palstalle kirjoittajista ei nyt ota mitään selvää, on reilua perus-suomalais
kirjoittajaa, on Soinia solvaavaa vihaista, perus-suomalais kirjoittajaa,
on ka-ko:n vihanlietsoja tyrannikirjoittajaa, on ka-ko:n vihanlietsoja
tyrannikirjoittajaa, teeskentelemässä Soinia solvaavaa vihaista, perus-suomalais kirjoittajaa.
Soini ei kertakaikkiaan olisi eilen voinut vastata toimittajalle mitenkään muuten, tai olisi hallitukseen meno tyssännyt.
Vaaleista asti viisaat on sanonut et Soini on puun ja kuoren välissä,
kysymys on siitä, kuinka taitava Soini on löytämään näkymiä edestään.
Tarkkaan kun kuunteli, niin hyvin Soini näpäytti Kataiselle,
että Katainen tekee tunnusteluja ympäripyöreitä päiviä,
ja Soinilta sympatiat Kataisen tekemälle työlle, että ei se
Katainenkaan millään stressivapaalla ole.
Porukka pillastuu ihan turhan vähästä.