Kävinpä Berliinissä ja siellä Gestapon

perSS-pikkuhitlerit

entisen päämajan raunioilla, jossa on pysäyttävä näyttely siitä mihin rasismi äärimmäisyyteen vietynä johtaa. Kannattaisi varsinkin jokaisen perSS-äänestäjän nähdä.

Ihmisten erottelu mm. ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, kielen yms. perusteella on äärinmäisen typerää ja vaarallista. Ei ole kuin 66v. natsivallan loppumisesta ja jo on osa ihmisistä unohtanut tuon kaiken.

16

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kylmää faktaa,,,

      Soini leikkii 2000-luvun Hitleriä. Paskainen loppu tulee olemaan tuollakin dikatuurilla ja petospolitiikalla.

    • Vaaran ajat

      Hyvä avaus. Olen samoin huolissani nykykehityksestä Suomessa. Olen perehtynyt rasismin historiaan ja ihmisoikkeusrikoksiin. Toivon että mahdollisimman monet lukisivat historiaa nyt kun Suomessa on saanut näin suuren vallan puolue, joka ei pidä ihmisarvoa enää arvona.

      Eivätkö ihmiset tiedä, että yhtäläisen ihmisarvon kiistäminen jota Jussi Halla-aho harjoittaa, on täysin sama kuin natsien aate. Natsien valtaanpääsy alkoi tällaisena samantyyppisenä yksittäisinä provokatiivisina lausuntoina ja kirkjoituksina. ja demokrraattisissa vaaleissa natsipuoluekin vlataan pääsi, hyvin täpärästi tosin voitti vasemmiston silloin Saksassa. Mutta se riitti ja siitä lähti liikkeelleä ihmiskunnan historian suurin katastrofi ja rikokset ihmisyyttä vastaan.

      Halla-ahon ja kumppaneoiden puheet ovat eritätin vaarallisia.

      • Isäimme taistelu

        Suomessa ei saa suvaita rasismia.perustuslakimme nojautuu universaaliin käsitykseen kaikkien ihmisten ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista.

        Sitä ei ole saavutettu helposti vaan sen puolesta on jouduttu taistelemaan.


    • ihmiselle hyvä
    • itäsuomi

      Ihmisten erottelu mm. ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, kielen yms. perusteella on äärinmäisen typerää ja vaarallista. Ei ole kuin 66v. natsivallan loppumisesta ja jo on osa ihmisistä unohtanut tuon kaiken.

      Kyllä, ihan hyvä ja oleellinen osa rasismin määritelmästä.
      Mutta kerro minulle perustellusti, kuinka Soini on syyllistynyt näihin ?

      Minusta tuntuu, että sinä hoet nyt muualta omaksuttuja "totuuksia", etkä itse ole Soinin sanomisista ja tekemisistä perillä. Etkä niihin tutustunut.

      Ja Suomen ei-rasistisuushan on kirjattu perustuslakiin. Soini on monta kertaa ilmoittanut esim. televisiossa, että hän kunnioittaa Suomen tekemiä sitoumuksia, lakeja ja perustuslakia.

      • SilmätAukiNyt

        Ei nyt kuule puhuta yksistään soinista, vaan etkö muka ole yhtään seurannut perssuomalaisten ehdokkaiden, kansanedustajien ja kannattajien puheita kirjoituksia julkisuudessa? Tällä palstallakin esiintyy perssuomalaisten kannattajien taholta kaikkea mahdollista rasimia jo aivan tarpeeksi.

        Ihmisten lajittelu kielen, ihonvärin ja seksuaalisen suuntautumisen on juuri sitä! Nuo kolme vain aluksi mainitakseni.


      • itäsuomi
        SilmätAukiNyt kirjoitti:

        Ei nyt kuule puhuta yksistään soinista, vaan etkö muka ole yhtään seurannut perssuomalaisten ehdokkaiden, kansanedustajien ja kannattajien puheita kirjoituksia julkisuudessa? Tällä palstallakin esiintyy perssuomalaisten kannattajien taholta kaikkea mahdollista rasimia jo aivan tarpeeksi.

        Ihmisten lajittelu kielen, ihonvärin ja seksuaalisen suuntautumisen on juuri sitä! Nuo kolme vain aluksi mainitakseni.

        Näinhän se on. Muutamat persulaisten kansanedustajat ovat tehneet ylilyöntejä, uskon kyllä, että enemmän kokemattomuuttaan ja ajattelemattomuuttaan kuin tahallisesti. He ovat Suomen kansalaisia ja suomalaisen poliittisen puolueen jäseniä, joita myös sitoo perustuslaki ja muut Suomen lait.

        Enpä menisi näillä perusteilla leimaamaan koko puoluetta rasistiseksi.


    • Perustuslakipetos

      Perustuslakimme on toistaiseksi nojannut Suomen valtion itsenäisyyteen ja itsemääräämisoikeuteen.

      Nyt perustuslakia ollaan muuttamassa siten että suvereenin Suomen valtion omaa päätäntävaltaa siirretään yhä enenevissä määrin ylikansallisille elimille (ensivaiheessa EU, myöhemmin YK).

      Eli kuka tässä oikeastaan on rasisti ja kenelle kun isänmaa on nyt myynnissä jollekin epämääräisille ylikansallisille toimijoille tulevan perustuslakimuutoksen johdosta?!

    • perSS-pikkuhitlerit

      Paikalla tuli muuten vastaan kaksi n. 60v. suomalaista naista, jotka puhuivat juuri samasta asiasta, josta aloituksessa kirjoitan. Olivat huomanneet tuon saman yhteyden perSS:n ja natsien touhuissa.

    • Loukkaukset jatkuvat

      Törkeätä panettelua ja todella loukkavaa käytöstä Perussuomalaisten kannattajia kohtaan - Suomi 24 keskustelupalstalla.

      • itäsuomi
        ihmiselle nannaa kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Pyrin olemaan reilu ja siksi ilmoitan, että olen pyytänyt ylläpitoa poistaman yksityishenkilöön kohdistuvan perustelemattoman herjauksen vuoksi.

        Ylläpito päättää, mitä tekee vai tekeekö mitään.

        Onko mahdotonta olla kirjoittelematta jos ei omista tuon suurempaa sanavarastoa ?


    • Pohjoisen viima

      Jos tarkkoja ollaan niin esim. Teuvo Hakkaraisen kommentit eivät ole olleet rasistisia.

      Hakkarainen on kritisoinut lähinnä kahta asiaa:

      1. Turvapaikan saamisen helppoutta
      2. Islamin uhkaa suomalaiselle (valtiokristilliselle) kulttuurille.

      Se miten Hakkarainen em. suomalaisen yhteiskunnan epäkohdat ilmaisi on toinen juttu, mutta itse asiat ovat täysin relevantteja sekä luonteeltaan aivan jotain muutakuin rasistisia.

    • Eläkeläispersu

      Kylläpä näille vanhojen valtapuolueiden hörhöille ottaa koville demokraattisen vaalituloksen hyväksyminen. Onko todella aivan ylivoimaista ymmärtää se, että köyhät maalaismummot äänestivät persujen ehdokkaita, koska valtapuolueiden ehdokkaat olivat unohtaneet näiden mummojen oikeutetut toiveet? Jos näin yksinkertainen asia on näin vaikea ymmärtää, niin miten ihmeessä nämä hörhöt pärjäävät sitten arkielämän vaikeampien kysymysten kanssa?

      Vanhan nettikeskusteluohjeen mukaan Hitler-kortin ensimmäisenä näytänyt keskustelija on tunnustanut häviönsä keskustelussa. Tämän perusteella ketjun aloittaja on ihan täysi ääliö, koska hän jo aloituskirjoituksessaan myöntää oman häviönsä. Järkeä ei ole näköjään kaikille suotu.

      PS. Myös aloittajan nimimerkki on valittu onnettomasti, koska siinäkin mainitaan Hitler. Aloittaja haluaa siis kertoa kaikille, että hän on todellinen tuplatörttö.

      • Kalle-vaari

        Siitähän ei mihinkään päästä, että perSS-puolueessa on ratsastettu homokammolla, maahanmuuttovastaisuudella ym. vastaavalla erilaisten ihmisten syrjinnällä. Ja monet perSS:läiset potevat aitoa rasistista vihaa ruotsinkielisiä kohtaan ja se on kyllä näkynyt. Ei heillä ole enää kysymys kieltenopiskelusta, vaan vihasta ihmisryhmää kohtaan.

        Rajojen sulkeminen ei liioin vie suomea yhtään eteenpäin, vaan päinvastoin. Täältä kyllä lähtee muutenkin yhä enemmän lahjakasta avarakatseista porukkaa pois. Ja sitä mukaa, jos perSS-tyylinen muutos suomessa tapahtuisi muutto pois vaan lisääntyisi. Itsekkin tunnen monia lahjakkaita nuoria, jotka tähyilevät jo nyt esim. euroopan vapaan ilmapiirin kaupunkeihin. Berliini on siitä hyvä esimerkki. On iso menetys maallemme menettää heidänkaltaisiaan nuoria luovia lahjakkuuksia.

        Aloittajan vika ei ole se, että natsien ja perSS touhuista löytyy paljon samaa. Kyllä sitä vikaa täytyy etsiä ihan jostain muualta.


    • Voitto 11111

      Otenaanpa uskonnot : Moniavioisuus , islam kieltää homot, naisten silpominen, poikien ympärileikkaukset, raiskaukset, lapsiavioliitot, tyttölapsien naimakaupat myydään avioliittoon, kivitykset, todellinen rasismi uskonnon pohjalta.
      Naiset peitetään kankailla. ym ym. Onko nämä hyväksyttyjä.?

      Perussuomalaisia äänesti yli puolimiljoonaa niin luuletteko itkuiikat , että tämä on pikkujuttu. Perussuomalaiset uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne on.

    • kalle-vaari

      Kristinusko ei ainakaan paljoa parempi islaminuskontoa ole. PerSS:n kristitytkin ovat kovasti homovastaisia ja pedofiliaa tuntuu löytyvän luterilaisen kirkon sisältä vaikka muille jakaa. Joka vähänkin seuraa kristinuskonlahkojenkin touhua huomaa heti, että ei sen paremmasta uskonnosta puhuta. Ei tarvi mennä edes USAan asti.

      Eikä ketään islaminuskoista voi teilata uskontonsa perusteella huonoksi ihmiseksi. Islaminuskonnossakin on paljon maallistuneita jäseniä, niinkuin on onneksi myös kristinuskonnoissakin. Onneksi raamattua ei siksi noudateta meilläkään, niinkuin siinä sanotaan. KYLLÄ NE KIVITYSTUOMIOT SIELTÄKIN NIMITTÄIN LÖYTYY!!!
      JA PALJON MUUTA PAHAA!

      Kalle-vaari ei ole muuten uskovainen ollenkaan ja siksi voi myös puolueettomasti tarkkailla eri uskontoja. Ei uskonnon perusteella voi teilata toista uskovaista paremmaksi, kuin toista uskovaista.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4192
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3423
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1785
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1640
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1417
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      923
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      855
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      822
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      785
    Aihe