Olen nirso nainen ja kiinnostun harvoin kunnolla kenestäkään. Vähän aikaa sitten mietin, että mitä oikein etsin ja olin jo itsekin hakoteillä. Mutta sitten kun sinun kanssasi meillä oli vahvaa kemiaa ja hauskaa flirtttiä niin tiesin, että tätä olen odottanut. Ajatttelin, että tältä sen pitää tuntua. Tarvitsen aina jonkinlaisen "kolahduksen", että voin edes ajatella kelpuuttavani jonkun miehen.
Ilmeisesti halusit vain flirttailla. Olen usein ilmaissut kiinnostukseni, joten pallo on ollut pitkään sinulla etkä ole tehnyt mitään. Ei voi muuta kun hyväksyä tilanne. Läheisyys ja suuteleminen kanssasi tuntui hyvältä. Kanssasi oli muutenkin jotenkin kotoisa olo. Ehkä tajusit jo ennen minua, että emme sopisi yhteen.
Yksipuolinen ihastus
6
493
Vastaukset
- kolahti minuun
Jos kyseessä olisi väärinkäsitys, niin en edes tiedä miltä tuntuisi. Tuntuu kuin kirjotitaisit minulle. Minä olen kuvitellut ettei sinulla ole kiinnostusta. Mikä kaupunki??
- ap
On äärimmäisen epätodennäköistä, että täällä pystyisi tavoittamaan sen oikean henkilön, sitäpaitsi hän mies ei taatusti lue näitä palstoja. Tampere.
- 4*
Mulla menisi ihan samanlainen aloitus yhdelle miehelle Helsinkiin.
- Lounais-Suomi (n)
Nämä ovat aivan kuin minun ajatuksiani.
Toivon, että kaikki ei pysähtynyt väärinkäsityksiin. - ###
Aina palstalla!
Otsikot on saatana vaikea keksiä. Joten tein siitä helvetin suuntaa-antavan.- ap
Mikähän tää nyt on??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525592Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672621Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181960Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361742- 191713
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5145881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62935