Rakkautta on olla oma itsensä

''''''

Narsistin kanssa totesin joskus ääneen lauseen: "Me emme ole samaa." Se tuli suustani yllättäen, mutta ymmärrän nykyään sen merkityksen. Se tarkoittaa, että en saanut olla hänen seurassaan oma itseni. Me emme ole samaa, me emme ymmärrä toisiamme, vaikka tekisimme mitä. Minä en saanut narsistin seurassa olla huono, minä en saanut näyttää negatiivisia tunteitani, minä en saanut olla täysin oma itseni.

Rakkaus on kokonaisvaltainen hyvän olon tila. Mutta narsistin kanssa minulla oli usein hyvin raskas olla, hyvistä hetkistä huolimatta. Jatkuvaa miellyttämistä, jatkuvaa yrittämistä. Ja mitä enemmän olin narsistin kanssa, sitä masentuneemmaksi ja väsyneemmäksi tulin ja sitä enemmän narsisti minua läksytti. On väsyttävää esittää, olla jotakin muuta kuin on. Narsistin uhrina se on kai melko tyypillistä. Ei hyväksytä sellaisena kuin on. Voin kuvitella, miltä narsistien lapsista tuntuu. Koko elämähän on yhtä roolin vetämistä. Ellei sitten tule joku, joka sanoo, että kelpaat tuollaisena. Mutta kuinka usein niin käy? Kuinka moni taipuu, joustaa, miellyttää, ostaa rakkautta, jotta saisi edes hitusen läheisyyttä ymmärtämättä, että rakkaus on jotain ihan muuta. Varmaan aika moni.

Jos olen jotakin suhteessa oppinut, on se, että tästä lähtien olen oma itseni suhteessa ja jos en kelpaa, niin se on hyvästit. Sellainen jatkuva varpaillaan olo on ihan järjettömän raskasta.

5

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ent.ilkis

      Parisuhde on molemminpuolinen hyväksikäyttösuhde.

      - Ilkikurimus

      ....jokainen antaa ja saa suhteessaan....niinpä jokaisen eronneen tulisi meittiä, mitä antoi ja mitä sai....

      • Allekirjoitan, pienellä varauksella "poikkeus vahvistaa säännön" - periaatteella. Mutta niinhän se aina on.


    • Rakkautta on todella olla oma itsensä. Mutta miten se voikin olla vaikeaa. Vaikeintä ehkä jopa silloin, kun välittää toisesta. Ei ole helppoa näyttää omia vikojaan, mutta vielä vaikeampi joskus on puhua toisen vioista.

      Tottakai haluamme tarjota välittämällämme parasta. Mieluummin vähemmän ikävää. Mutta väistämättä joudumme tilanteisiin, jolloin totuus on sanottava. Ja sanoessamme sen, tiedämme että tuo läheisemme haavoittuu, jollakin tapaa. Miten voisin olla sen tekemättä? Putoamme valheellisuuksien, puolitotuuksien tai salailuyrityksiin. Kierrämme totuutta, keksimme sille uusia muotoja, lainaamme vertauskuvia jos rohkenemme. Saamme siten vääriä ratkaisumalleja, joihin lopulta kumpikaan ei ole tyytyväinen. Tyytymättömyydessämme sitten ahdistumme lisää. Ja kierrämme yhä enemmän totuutta.

      Suhteessa, oli se narsistinen tai ei, tuhoamme tällä sen mahdolisen hyvän. Elämme laina-ajalla. On vain ajan kysymys, milloin kupla puhkeaa. Totuutta väistämällä pitkitetään kipua. Kun kipu saapuu, siinä vaiheessa totuudella ei ehkei enää ole mitään merkitystä. Mutta mitä silti jäämme loputtomasti etsimään.

      • M.B.

        "Ei ole helppoa näyttää omia vikojaan, mutta vielä vaikeampi joskus on puhua toisen vioista."

        Olen huomannut asian toisinaan olevan täysin päinvastainen. Omat viat on helppo näyttää ja toisen vioista vielä helpompi puhua. Omia vikojaan ei välttämättä näe, eikä puhuessaan toisen vioista tiedosta puhuvansa omistaan.


      • M.B. kirjoitti:

        "Ei ole helppoa näyttää omia vikojaan, mutta vielä vaikeampi joskus on puhua toisen vioista."

        Olen huomannut asian toisinaan olevan täysin päinvastainen. Omat viat on helppo näyttää ja toisen vioista vielä helpompi puhua. Omia vikojaan ei välttämättä näe, eikä puhuessaan toisen vioista tiedosta puhuvansa omistaan.

        "Ei ole helppoa näyttää omia vikojaan, mutta vielä vaikeampi joskus on puhua toisen vioista."

        Kun itse välittää. Vai onko se sitten välittämistä?

        "Omat viat on helppo näyttää ja toisen vioista vielä helpompi puhua."

        Kuulostaa tervejärkiselle välittämiselle. Vai välittääkö kummastakaan?

        "Omia vikojaan ei välttämättä näe, eikä puhuessaan toisen vioista tiedosta puhuvansa omistaan. "

        Kuulostaa narsistille. Ei välitä kenestäkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      988
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      313
      911
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      60
      790
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      693
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      96
      613
    6. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      592
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      46
      591
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      590
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      564
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      548
    Aihe